Tämä on lupaava artikkeli.

Urpo Leppänen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo poliitikosta. Urpo ”Zape” Leppänen on suomalainen rockmuusikko.
Urpo Leppänen
Urpo lep 1984.jpg
Leppänen vuonna 1984
Suomen työvoimaministeri
Sorsan IV hallitus
6.5.1983–30.4.1987
Edeltäjä Veikko Helle
Seuraaja Matti Puhakka
Kansanedustaja
24.3.1979–21.3.1991
Vaalipiiri Kymen läänin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 10. helmikuuta 1944
Polvijärvi
Kuollut 14. maaliskuuta 2010 (66 vuotta)
Forssa
Puolue SMP, Vade, LKP, PS
Puoliso Ansa Sisko Nykänen (1966–1974)
Marja-Leena Kaartinen (1975–1983)
Ulla Sinikka Hurskainen (1984–1990)
Ana Risquet Ribalta (1990–2010)

Urpo Olavi Leppänen (10. helmikuuta 1944 Polvijärvi14. maaliskuuta 2010 Forssa) oli suomalainen poliitikko. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1979–1991 ja Kalevi Sorsan IV hallituksen työvoimaministerinä 1983–1987.[1]

Leppänen toimi SMP:ssä puoluesihteerinä (1972–1977 ja 1979–1984) ja varapuheenjohtajana. Koulutukseltaan hän oli valtiotieteen maisteri.[1]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppänen syntyi Polvijärvellä Hukkalan kylässä jatkosodan aikana. Sodan päätyttyä perhe asettui asumaan kylään. Perheen isä Reino Leppänen oli autonkuljettajana paljon poissa kotoa, ja äiti Tyyne Kiiskinen hoiti kodin käytännön järjestelyt. Vuonna 1956 Reino Leppänen ryhtyi pitämään Esso-huoltoasemaa, jossa myös Urpo Leppänen aloitti työnteon 12-vuotiaana. Hän harrasti aktiivisesti liikuntaa Polvijärven Urheilijoissa.[2]

Leppänen aloitti koulunkäynnin vuonna 1951 Hukkalan vastaperustetussa kyläkoulussa, josta hän jatkoi Polvijärven kunnalliseen keskikouluun ja vuonna 1960 Joensuun poikalyseoon.[2] Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1963.[1] Leppänen pääsi opiskelemaan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan, mutta kiinnostui tilastotieteestä ja vaihtoi valtiotieteelliseen tiedekuntaan.[3] Tilastotiedettä opetti professori Leo Törnqvist, ja Leppänen opiskeli myös filosofiaa akateemikko Henrik von Wrightin ja professori Jaakko Hintikan johdolla sekä kansantaloustiedettä muun muassa professori Pentti Pöyhösen oppilaana.[2] Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1967.[1]

Yliopistovuosinaan Leppänen oli aktiivisesti mukana Karjalaisen Osakunnan (KO) toiminnassa. Vuonna 1965 hän nousi HYY:n edustajistoon KO:n listoilta ja vuonna 1967 HYY:n hallitukseen.[2]

Leppänen työskenteli Tapaturmantorjunta-yhdistyksen tutkijana 1966–1969 ja tutkimuspäällikkönä vuosina 1969–1970 sekä Helsingin yliopiston tilastotieteen laitoksen assistenttina 1967–1968.[1]

Ura SMP:ssä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppänen valitsi poliittisen kantansa vuoden 1968 presidentinvaalien yhteydessä. John Kenneth Galbraithia ja Herbert Marcusea luettuaan hän päätyi Veikko Vennamon kannattajaksi. Syksyllä 1967 Leppänen liittyi SMP:n jäseneksi. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Leppänen oli ensi kertaa SMP:n ehdokkaana Helsingissä saaden 252 ääntä. Pian vaalien jälkeen Vennamo pyysi Leppästä puolueen palvelukseen, mihin hän suostui ja jätti tutkijan uran.[2] Vuosina 1970–1972 Leppänen oli SMP:n tiedotuspäällikkö ja vuosina 1972–1977 ja 1979–1984 puoluesihteeri. Hän oli myös SMP:n äänenkannattaja Suomen Uutisten vastaava päätoimittaja vuosina 1975–1984.[1]

Leppänen nousi eduskuntaan Kymen läänin vaalipiiristä 10 219 äänellä vuonna 1979.[4] Eduskuntavaaleissa 1983 hän sai viidenneksi eniten ääniä koko maassa (16 959 ääntä)[5] ja teki vaalipiirin (edelleen voimassa olevan) ääniennätyksenlähde?. SMP:n vaalivoitto nosti puolueen hallitukseen ja Leppäsestä tuli työvoimaministeri. Hänen ministerikaudellaan säädettiin niin sanottu Lex Leppänen, jonka mukaan kuntien tuli järjestää työtä tietyn ajan työttöminä olleille. Laki perustui Heikki Rinteen malliin. Laista luovuttiin 1990-luvun alun laman aiheuttaman suurtyöttömyyden vuoksi.[6][7]

Vuosina 1976–1990 Leppänen vaikutti Polvijärven (1976–1978), Luumäen (1980–1984) ja Imatran (1984–1990) valtuustoissa.[1]

Riidat ja paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalikaudella 1987–1991 Leppänen riitautui Pekka Vennamon kanssa ja lähti SMP:stä vuonna 1989. Helmikuussa 1989 Leppänen perusti oman Vapaat demokraatit (Vade) -eduskuntaryhmän. Keväällä perustettiin tulevaa vaaliyhteistyötä varten myös Vapaa vaalirengas, jota johti Peter Fryckman.[8] Vaalirengaskuviossa oli mukana myös Liberaalisen Kansanpuolueen (LKP) puheenjohtajana vuosina 1984–1990 toiminut Kyösti Lallukka. Joulukuussa 1989 Leppänen kävi yhteistyöneuvotteluja Uudistuspuolue Liberaalien kanssa.[9] Niiden kariuduttua hän liittyi helmikuussa 1990 LKP:hen ja muodosti puolueen yhden hengen eduskuntaryhmän.[8] Vade liittyi LKP:n osastoksi.[10] Vuoden 1991 vaaleissa Leppänen putosi eduskunnasta. Hän sai vain 170 ääntä Uudellamaalla.[11]

1980-luvun lopulla Leppänen meni mukaan yritystoimintaan. Hän perusti tietokonekaupan Imatralle ja ryhtyi kiinteistösijoittajaksi veljiensä kanssa. Lisäksi hänellä oli SKDL:n silloisen kansanedustaja Arvo Kemppaisen kanssa turistihotellihanke Kuubassa, joka jäi lopulta toteutumatta rahoittajien vetäytymisen vuoksi.[12] Hotellihankkeessa oli mukana myös liikemies Peter Fryckman.[13] Hankkeet kuitenkin kariutuivat ja konkursseista jäi Leppäselle kymmenien miljoonien markkojen velat.[12]

Leppänen palasi SMP:hen heinäkuun 1993 puoluekokouksen alla. Hän olisi halunnut puoluesihteeriksi, mutta luopui ehdokkuudesta huomattuaan kannatuksen vähäisyyden.[14] Vuoden päästä Leppänen valittiin varapuheenjohtajaksi. SMP:n toisena varapuheenjohtajana toimi samanaikaisesti Leppäsen entinen vaimo Marja-Leena Kaartinen.[15] Eduskuntavaaleissa 1995 Leppänen sai 526 ääntä Helsingissä.[16]

SMP:n jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SMP:n konkurssin jälkeen Leppänen oli muun puoluejohdon tavoin perustamassa perussuomalaisia keväällä 1995. Hän toimi aluksi järjestön sihteerinä,[17] ja marraskuun puoluekokouksesta lähtien ohjelmasihteerinä[18]. Europarlamenttivaaleissa 1996 Leppänen sai 1 874 ääntä[19] ja vuoden 1999 eduskuntavaaleissa 319 ääntä[20]. Timo Soinin mukaan Leppänen oli puolueen merkittävä taustavaikuttaja, jonka näkemyksiä kuunneltiin tarkasti. Hän keksi muun muassa puolueen nimen ja vaikutti vuoden 2009 eurovaalien strategiaan ja vaaliliittoon kristillisdemokraattien kanssa.[21] Leppänen jätti perussuomalaiset koettuaan puheenjohtaja Soinin vieneen puoluetta oikeistolaisempaan ja puritanistisempaan suuntaan.[12]

Kunnallisvaaleissa 2000 Leppänen valittiin Nummi-Pusulan valtuustoon sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listalta. Hän liittyi puolueen jäseneksi myöhemmin.[22] Eduskuntavaaleissa 2003 Leppänen oli Liberaalien ehdokkaana Uudellamaalla saaden 221 ääntä.[23]

Leppäsen valittiin Forssan kaupunginvaltuustoon keskustan listalta vuoden 2004 vaaleissa 146 äänellä.[24] Lokakuussa 2007 Leppänen loikkasi perussuomalaisiin,[25] ja kunnallisvaaleissa 2008 hän uusi paikkansa PS:n ehdokkaana 92 äänellä[26]. Eduskuntavaaleissa 2007 Leppänen oli ehdolla perussuomalaisten listoilta ja sai 1 975 ääntä Pohjois-Karjalan vaalipiirissä.[27]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppänen oli neljästi naimisissa: pankinjohtaja Ansa Nykäsen kanssa 1966–1974, toiminnanjohtaja Marja-Leena Kaartisen kanssa 1975–1983, SDP:n kansanedustaja Sinikka Hurskaisen kanssa 1984–1990 ja kuubalaissynyisen Ana Risquet Ribaltan kanssa vuodesta 1990.[1] 1980-luvun lopulla Leppänen tutki matkailuliiketoiminnan mahdollisuuksia Kuubassa[13] ja tapasi vuonna 1989 tanssitaiteilija Risquet’n Santiago de Cubassa Tropicana-klubilla. Perheen kotikielenä oli espanja.[28]

Leppäsellä on kolme lasta, Renata (s. 1975), Ida (s. 1985) ja Stefan (s. 1992).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Urpo Leppänen Suomen kansanedustajat. 16.3.2010. Eduskunta. Viitattu 22.2.2011.
  2. a b c d e Urpo Leppänen: Lyhyt varhaishistoria (Arkisoitu sivu) Urpo Leppäsen kotisivut. 14.11.2006. Viitattu 28.3.2016.
  3. Leppänen, Urpo: Poliittinen herääminen, s. 168. Teoksessa Markku Aaltonen (toim.): Miten meistä tuli kansanedustajia?. [Seinäjoki]: Veterator, 2007. ISBN 978-952-99820-0-4.
  4. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1979 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 28.3.2016.
  5. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1983 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 28.3.2016.
  6. Urpo Leppänen on kuollut Yle Uutiset. 15.3.2010. Viitattu 28.3.2016.
  7. Polus, Eero: Poimintoja työvoimapolitiikan kehityskaarelta. Työpoliittinen aikakauskirja, 3/2010, s. 53–55. Työ- ja elinkeinoministeriö. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 28.3.2016.
  8. a b Liberaalien Koivistoinen purkaisi vapaan vaalirenkaan. Helsingin Sanomat, 15.7.1990.
  9. Liberaalit suoraan jäsenyyteen. Helsingin Sanomat, 17.6.1990.
  10. Välikangas, Eero: Vapaa vaalirengas työnsä tehnyt. (Mielipidekirjoitus) Helsingin Sanomat, 25.7.1990.
  11. Smp kampanjoi Urpo Leppäsen puolesta Helsingissä. Helsingin Sanomat, 7.2.1995.
  12. a b c Liikamaa, Markku: Urpo Leppänen 60-vuotishaastattelussaan: Nyt saa lopettaa haaveilemisen Savon Sanomat. 8.2.2004. Viitattu 28.3.2016.
  13. a b Leppänen ja Kemppainen perustavat hotellia Kuubaan. Helsingin Sanomat, 28.2.1990.
  14. Väisänen, Pekka: Urpo Leppäsen paluuyritys sähköisti Smp:n puoluekokouksen. Helsingin Sanomat, 4.7.1993.
  15. Smp otti Urpo Leppäsen takaisin johtajakseen. Helsingin Sanomat, 20.6.1994.
  16. Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa 1995 (xls) Tilastokeskus. Viitattu 28.3.2016.
  17. Smp:n tilalle uusi "Perussuomalaiset". Helsingin Sanomat, 17.5.1995.
  18. Hautamäki, Jaakko: Vistbacka valittiin johtamaan Perussuomalaisia. Helsingin Sanomat, 26.11.1995.
  19. Suomen virallinen tilasto. Europarlamenttivaalit 1996, s. 101. Tilastokeskus, 1997.
  20. Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa 1999 (xls) 1999. Tilastokeskus.
  21. Urpo Leppänen kuoli pitkälliseen sairauteen Iltasanomat.fi. 15.3.2010. Viitattu 28.3.2016.
  22. Urpo Leppäselle keskustan jäsenkirja MTV.fi. 28.8.2001. Viitattu 28.3.2016.
  23. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain 2003 (xls) 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 28.3.2016.
  24. Kunnallisvaalit 24.10.2004 : Valitut ehdokkaat Forssa Vaalit.fi. 29.10.2004. Oikeusministeriö. Viitattu 28.3.2016.
  25. Toimintakertomus 2007 Forssan kaupunki. [vanhentunut linkki]
  26. Kunnallisvaalit 26.10.2008: Valitut ehdokkaat Forssa Vaalit.fi. 17.11.2008. Oikeusministeriö. Viitattu 28.3.2016.
  27. Vahvistettu tulos. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain eduskuntavaaleissa 2007 (xls) 28.3.2007. Tilastokeskus. Viitattu 28.3.2016.
  28. Tuttu juttu: Urpo ja Ana Elävä Arkisto. Yle. Viitattu 28.3.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Veikko Helle
Suomen työvoimaministeri
1983−1987
Seuraaja:
Matti Puhakka