Zape Leppänen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zape Leppänen
Henkilötiedot
Koko nimi Urpo Olavi Leppänen
Syntynyt 25. toukokuuta 1947
Helsinki
Kuollut 23. tammikuuta 2019 (71 vuotta)
Helsinki
Ammatti rumpali
säveltäjä
Muusikko
Taiteilijanimi Zape
Limousine
Aktiivisena 1964–
Tyylilajit rock
soul
blues
Soittimet Rummut
Yhtyeet Shaking Sharks
The Esquires
Mosaic
The First
Orient Express
Orfeus
Kalevala
Bluesounds

Zape Leppänen (myös Limousine Leppänen, oikealta nimeltään Urpo Olavi[1] Leppänen) (25. toukokuuta 1947 Helsinki23. tammikuuta 2019 Helsinki)[2] oli suomalainen rockmuusikko ja säveltäjä.

Nuoruus ja uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytyään kansakoulun Leppänen opiskeli kaksi vuotta radiotekniikkaa. Uransa muusikkona Leppänen aloitti noin 17-vuotiaana, kun Leif Kiviharju pyysi häntä rumpaliksi Shaking Sharks –yhtyeeseen[3] vuonna 1965. Leppänen osti Yhdysvalloista salakuljetetut Slingerland–rummut. Yhtye soitti vuoden verran rockia, kuten Chuck Berryn kappaleita. Kitaristina toimi Lars Örnberg. Shaking Sharks -yhtyeen "rajuudesta" kertoo se, että yhtye kieltäytyi käyttämästä ajan tyyliin kuuluneita yhtenäisiä esiintymisasuja. Yhtye toimi välillä myös nimillä Happy Go Fellows ja The Steelers. Usein vaihtuneissa kokoonpanoissa ehtivät olla mukana muiden muassa Sammy Babitzin ja Remu Aaltonen. Örnberg muutti myöhemmin Australiaan.

The Esquiresista Orient Expressiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1966 Leppänen korvasi armeijaan lähteneen Aikka Hakalan The Esquires –yhtyeessä, jossa soitti syksyyn saakka. Vuonna 1967 Leppänen astui itse asepalvelukseen, missä hän teki Jakke Leivon kanssa tanssi- ym. keikkoja. Armeijan jälkeen Leppänen oli kesällä 1968 Mosaic -yhtyeessä, jossa soittivat tuolloin Nikke Nikamo (kitara), Lasse Kvist (basso), Hannu Sinnemäki (saksofoni), Tapio "Tuuppi" Tuominen (saksofoni)[4] ja Sinikka Sokka (laulu). Yhtye esitti soulia sekä Paul Butterfield Blues Bandin ja Electric Flagin kappaleita. Yhtye toimi Lönnrotinkadulla talossa, jossa oli studio missä muun muassa kehiteltiin Dimiä, suomalaista syntetisaattorin edeltäjää.

Mosaicin jälkeen Leppästä pyydettiin rumpalin sijaiseksi yhdelle The Firstin keikalle, mutta tämä kiinnitys venähtikin noin vuoden mittaiseksi. Seuraavaksi Leppänen liittyi Olli Ödnerin suosittelemana Hukkaviivaan, jossa soittivat bluesmuusikot "Kalahande" eli Hannu Salakka, Klaus Stolt ja Timo Kojo[3].

Hukkaviivasta kehittyi sitten Orient Express[3]. Vuonna 1970 yhtyeen jäsen Markku Runne lähetti demonauhan Puolaan ja sai sopimuksen kiertueesta. Nauhalla soittaneesta kokoonpanosta Puolan-kiertueelle lähti kuitenkin vain basisti Repe Kupiainen, sillä muilta osin kokoonpanoa uusittiin. Ensin tulivat mukaan muuan kitaristi ja tämän suosituksesta saksofonisti Raimo Wallen. Seuraavaksi kitaristin ja urkurin tilalle otettiin kaksi kitaristia: "Kalahande" ja Janne Ödner. Puolalaisten kanssa oli sovittu, että kiertueella pitää olla myös naislaulusolisti, joten mukaan otettiin Titta Jokinen.

Puolan-kiertueella Orient Express soitti 24 keikkaa kuukaudessa; ohjelmistossa oli mm. Familyn ja Spooky Toothin kappaleita sekä bluesia. Yhtyeen palattua Suomeen Markku Runne alkoi heti järjestää kontaktiensa kautta suurta kiertuetta, joka olisi kestänyt noin kaksi vuotta. Tarkoitus oli mennä ensin Ruotsiin, sitten Tanskaan, Madridiin, Lyoniin, Sveitsiin, Frankfurtiin, Maltalle, Beirutiin sekä Buenos Airesiin Argentiinaan. Lopulta kiertueen oli määrä päätyä Meksikoon. Eräät ruotsalaisyhtyeet olivat tehneet noin laajan kiertueen, mutta Orient Expressin raju meno katkaisi matkan jo Tanskaan. Kolme päivää ennen lähtöä oli erotettu Runne ja Kupiainen, joiden tilalle otettiin Klaus Stolt ja laulusolistiksi Kojo. Naissolistina kiertueella oli mukana Ringa.

1970-luvun alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1971 Leppänen liittyi lyhyeksi aikaa juuri asepalveluksen suorittaneen Eero Raittisen Groon–yhtyeeseen. Sitten hän meni Vando Suvannon tilalle Orfeukseen, jossa soittivat bassoa Klaus Stolt sekä kitaroita Hannu "Kalahande" Salakka ja Janne Ödner. Mukaan pyydettiin Dave Lindholmin kanssa Ferris–yhtyeessä soittanut kosketinsoittaja Heikki Hiekkala. Naissolistiksi ei löytynyt muita sopivia kuin Muska, jolla oli kylläkin jo ollut oma taustayhtye. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan toiminut hyvin, sillä tanssilavoilla ja keikkoja myyneessä D-tuotannossa ei pidetty Pink Floyd -tyylisestä underground–yhtyeestä. Muska ja Kalahande Salakka jättivät yhtyeen, mutta Dave Lindholm saatiin mukaan. Keikkamyynnin hoiti Leppänen. Keikoilla Lindholm soitti aluksi akustisen osuutensa ja sen jälkeen yhtyeen kanssa. Pian Ödner kuitenkin erosi, ja yhtye soitti jonkin aikaa nelimiehisenä.

Orfeuksessa Leppänen alkoi tehdä kappaleita Kalevalan Lido Salosen ja Matti Kurkisen kanssa. Orfeuksen hajottua 1974 Leppänen siirtyi Kalevalan laulusolistiksi ja soitti alkuvaiheessa myös rumpuja[5].

"Corruption"- ja "Rakkautta"-singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevalan hajottua syksyllä 1978 Leppänen jatkoi yhteistyötä Kalevala–basisti Ari Vaahteran kanssa Limousine–yhtyeessä, johon tulivat Jig Saw–kitaristi Jukka (Krisu) Ristseppä ja Hullujussin kosketinsoittaja Tapio Niemelä. Limousine levytti keväällä 1979 Leppäsen ja Vaahteran säveltämän sekä Jim Pembroken sanoittaman singlen ”Corruption”, joka kuitenkin jäi melko vähälle huomiolle. Elokuun lopussa 1979 Leppänen ja Vaahtera liittyivät Bluesoundsiin, jossa olivat mukana sen hajoamiseen asti loppuvuoteen 1982[6]. Limousine oli toiminnassa myös Bluesounds–aikana ja 1981 yhtyeeltä ilmestyi toinen single ”Rakkautta”, tällä kertaa suomeksi. Bluesoundsin jälkeen Leppänen ja Vaahtera keskittyivät Limousineen, jossa vaikutti myös Pia Maria Noponen Scapa Flow –yhtyeestä.

Elokuvamusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla Leppänen teki musiikin useaan lyhytelokuvaan, muun muassa Seppo Renvallin kokeellisiin elokuviin.[7]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Single[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Äänitearkisto aanitearkisto.fi. Viitattu 12.9.2011.
  2. Pajukallio, Arto: Monien yhtyeiden luottorumpali. Helsingin Sanomat, 6.2.2019, s. B15.
  3. a b c SUOMIBLUESIN JA -SOULIN ÄÄNITE- JA YHTYELUETTELO Blues News. Finnish Blues Society ry. Viitattu 12.9.2011.
  4. Hasse Wallin ja Appe Vanajaksen vuonna 1996 julkaisemasta Hasse Wallin elämäkerrasta "Hehkuva kitara" sivulta 112.
  5. http://www.bluesnews.fi/suomiblues_k.htm
  6. http://www.bluesnews.fi/suomiblues_b.htm#bluesounds
  7. Zape Leppänen Elonetissä
  8. a b Finnmusic.net: Zape LEPPÄNEN finnmusic.net. Viitattu 12.9.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]