Janne Ödner

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jan-Göran "Janne" Ödner (11. joulukuuta 194811. syyskuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen kitaristi ja musiikkituottaja, jonka omin musiikillinen tyyli oli blues-rock, mutta hän soitti myös jazzia ja kansanmusiikkia. Hän soitti muun muassa Dave Lindholmin Orfeus-yhtyeessä, Kirkan Islanders-yhtyeessä sekä Paroni Paakkunaisen Karelia-yhtyeessä. Ödner tuotti useita 1970-luvun merkkiteoksia kuten Orfeuksen Musiikkia, Royalsin levyt Spring 76 ja Out sekä Virtasen albumin Uusi jääkausi uhkaa.

Lisäksi Ödner oli kitaristina muun muassa Pave Maijasen ”Fever”-singlellä ja lauloi B-puolen Willie Dixon-klassikon ”Seventh Son”. Levytyskokoonpanosta muodostui Ödnerin jättäydyttyä pois Rock'n'Roll Band. Ödner oli ehdolla myös Wigwamin suunnitellessa uudelleen kitaristin liittämistä kokoonpanoon ennen Pekka "Rekku" Rechardtin valintaa.[1] Vaikka Janne Ödnerillä ei koskaan ollut omaa yhtyettä, hänen vaikutuksensa suomalaiseen pop-musiikkiin on ollut huomattava, ja muun muassa Dave Lindholm on nimennyt hänet tärkeimmäksi oppi-isäkseen kitaransoitossa. Hän oli myös Albert Järvisen parhaita ystäviä ja eräänlainen filosofinen oppi-isä. Ödnerin kitaraoppilas Ile Kallio päätyi ensimmäiseen Hurriganes -kokoonpanoon hänen suosituksestaan. Esa Pulliaisen vaaleansininen Fender Stratocaster on alun perin kuulunut Ödnerille. Pekka Rechardtin säännöllisesti käyttämä les paul -tyylinen kitara on Janne Ödnerin suunnittelema ja teettämä.[2]

Janne Ödner kuoli Töölön sairaalan ensiapuasemalla syyskuussa 1981 päähän osuneen iskun aiheuttamaan aivoverenvuotoon. Ödner oli ollut vahvassa humalatilassa nakkikioskin jonossa Helsingissä. Hän yritti nojata puuhun mutta kaatuikin maahan ja löi päänsä asfalttiin.[3]

Hänen isänsä oli alttosaksofonia ja viulua soittanut jazz-pioneeri Göran Ödner.

Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mescalero
    • Apache/Like a Gentle morning (single)
  • Pave Maijanen
    • Fever (single)
  • Isokynä ja Orfeus
    • Musiikkia
    • Lillan
  • Albert Järvinen
    • Ride on
  • Rock-Jerry
    • Eezie Now
  • Hector
    • Hotelli Hannikainen
  • Pirjo ja Matti Bergström
    • Free and Easy
  • Kristian
    • Kristian
  • Royals
    • Spring 76
    • Out
  • Virtanen
    • Uusi jääkausi uhkaa
  • Mike Westhues
    • A Man name 'a Jones

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rytmi 5/2000 Gustavson
  2. Haastattelu Rytmi-lehdessä 5/2000
  3. Dave Lindholm - Levytyksiä 30 vuotta -kirja (Like)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jee Jee Jee- Suomalaisen rockin historia (WSOY)
  • Turun Sanomat 23.04.2004
  • Dave Lindholm_levytyksiä 30 vuotta (Like)
  • Suomalaisen rockin tietosanakirja (Soundi 1983)
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.