Remu Aaltonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Remu Aaltonen
Remu Aaltonen vuonna 2007.
Remu Aaltonen vuonna 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt 10. tammikuuta 1948 (ikä 72)
Helsinki
Ammatti Muusikko
Muusikko
Taiteilijanimi Remu
Aktiivisena 1960-luku2018
Tyylilajit rock
Yhtyeet Hurriganes (1971–2018)
Kalevala (1969–1971)
The Creatures (1966–1967)
Levy-yhtiöt Edel Records Finland

Henry Olavi ”Remu” Aaltonen (s. 10. tammikuuta 1948 Helsinki)[1] on suomalainen muusikko, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Hurriganes-yhtyeestään, jossa hän lauloi ja soitti rumpuja. Muita yhtyeitä, joissa hän on soittanut, ovat olleet muun muassa Kalevala, The Happy Go Fellows, The Creatures, Incense, The Steelers ja Remu and His Allstars. Aaltonen on julkaissut myös sooloalbumeita. Hänen tunnetuimpia soolokappaleitaan ovat ”Paholaisen masurkka” ja ”Täysikuu”. Aaltoselle myönnettiin vuonna 2018 Suomi-palkinto tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta[2].

Musiikkiuransa lisäksi Aaltonen on tullut tunnetuksi huumerikoksistaan ja vankeustuomioistaan, mutta myös muun muassa omaperäisestä puheilmaisustaan ja kiinnostuksestaan antiikkiesineisiin.

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Remu Aaltonen kultalevyineen kotonaan Helsingissä vuonna 1978. Kuva: Harri Ahola

Remu Aaltosen muusikontaival alkoi 1960-luvulla rumpalina muun muassa yhtyeissä The Creatures ja The Happy Go Fellows. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa hän soitti Kalevala-yhtyeessä, josta hänet erotettiin vuonna 1971. Myöhemmin samana vuonna Aaltonen perusti Cisse Häkkisen kanssa Hurriganes-yhtyeen. Sen kitaristiksi otettiin Ile Kallio, joka kuitenkin erosi kokoonpanosta jo parin kuukauden jälkeen. Kallion tilalle yhtyeeseen tuli Albert Järvinen.

Hurriganesin ensimmäinen albumi Rock and Roll All Night Long julkaistiin vuonna 1973, ja se myi välittömästi kultaa. Seuraavana vuonna Hurriganes kävi Ruotsissa äänittämässä Roadrunner-klassikkoalbuminsa, joka on edelleen kaikkien aikojen tilastoissa Suomen ostetuimpia levyjä.[3]

Hurriganes hajosi vuonna 1984, minkä jälkeen Aaltonen lähti soolouralle. Yhtye yritti paluuta vuonna 1988 ja julkaisi live-levyn Live at Metropol. Hurriganesin paluuyritys jäi kuitenkin lyhyeksi, ja yhtye hajosi jälleen syksyllä 1988.

Cisse Häkkinen kuoli vuonna 1990 ja Albert Järvinen seuraavana vuonna. 1990-luvun alussa Aaltonen kokosi Remu plays Hurriganes -kokoonpanon, joka julkaisi albumin Roadrunner Tour vuonna 1994.

Vuonna 1998 Aaltonen otti yhtyeelleen uudelleen käyttöön nimen Hurriganes. Aaltosen mukana yhtyeessä ei kuitenkaan ollut ketään 1970- ja 1980-luvun kokoonpanojen jäsenistä. Uudistuneessa Hurriganesissa soittivat Rocka Merilahti (kitara) ja Harri Merilahti (basso). Yhtye julkaisi vuonna 2001 albumin 30th Anniversary. Vuonna 2004 Hurriganesin kokoonpano uudistui ja Merilahtien tilalle tulivat Jukka Orma (kitara) ja Mikko Löytty (basso).

Sittemmin Aaltonen keikkaili Hurriganesin kanssa nimellä Remu & Hurriganes. Yhtye laajentui keväällä 2013 viisimiehiseksi. Mukana olivat kaksi kitaristia, basisti ja toinen rumpali Aaltosen ohella. Vuonna 2008 julkaistiin Remun 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kaksi kokoelmalevyä: suomenkielinen Legendaarinen Remu ja englanninkielinen The Very Best of Remu.[4] Vuoden 2016 joulukuussa ilmestyi Remun ensimmäinen englanninkielinen albumi 12:een vuoteen, nimeltään Electric Play.[5] Elokuussa 2017 Aaltonen ilmoitti jättävänsä keikkalavat syksyn kiertueen jälkeen.[6]

Aaltonen esiintyi Chuck Berryn kanssa samassa konsertissa Helsingissä 22. maaliskuuta 2008.[7] Seuraavana vuonna hän osallistui ”Planeetta”-kappaleellaan Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan ja oli mukana finaalissa.[8] Aaltonen on tehnyt kappaleita oman soolotuotannon sekä Hurriganesin tuotannon lisäksi myös muun muassa Pertti Koivulalle ja Jasminelle.[9]

Aaltonen teki viimeisen, Last Call -nimisen ja 15 keikkaa sisältävän kiertueen Hurriganes-yhtyeensä kanssa Suomessa vuodenvaihteessa 2017–2018, minkä jälkeen hän lopetti esiintymisensä. Viimeinen konsertti pidettiin 20. tammikuuta 2018 Helsingin jäähallissa.[10][11] Remu on ilmoittanut tekevänsä jäähyväiskeikkojen jälkeen vielä yhden alkukantaisen rocklevyn.[6]

Aaltonen on tehnyt elämänsä varrella esiintyvänä muusikkona arviolta noin 4 500 keikkaa.[12]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Olavi Aaltonen syntyi vuonna 1948 Otto ja Eeva Aaltosen kahdeksanlapsisen perheen esikoiseksi.[13][14] Aaltonen kuuluu etniseltä taustaltaan ainakin osin Suomen romaniväestöön. Hän on sanonut vuonna 1984 julkaistussa kirjassa Poika varjoiselta kujalta, että hänen ”familyssaan” – eli lapsuudenperheessään tai suvussaan – on suunnilleen yhtä paljon romaneita kuin kantaväestöön kuuluvia[15]. Soundi-lehden haastattelussa vuonna 1983 Aaltonen on kertonut, että hän on vaaleasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta kokonaan romani.[16] Vaaleuden on sanottu selittyvän sillä, että Aaltosen äidin isoisä oli suuren viipurilaisen kartanon valkoisia aatelisia.[3] Aaltosen mukaan hänen perheensä ei oikeastaan koskaan elänyt romanikulttuurin mukaisesti, muttei myöskään kantaväestön kulttuuria noudattaen.[16] Hän onkin todennut, että hänen ”familynsa” on muodostanut romanien ja muiden suomalaisten ulkopuolisen ”oman leirinsä”.[15]

Monien Suomen romanien tapaan Aaltosen perheen elämä oli sodanjälkeisessä Suomessa varsin puutteellista. Perhe joutui asumaan käytöstä poistetussa junanvaunussa Helsingin maalaiskunnan Ruskeasannassa sijainneessa hiekkakuopassa[17]. Junanvaunussa koko perheen käytössä oli ainoastaan yksi sänky, valo saatiin kynttilöistä ja lämmönlähteenä toimi kamiina. Henry kävi junanvaunusta käsin koulussa Malmilla Helsingin kaupungin puolella ja kulki koulumatkansa kahta bussia käyttäen.[18]

Henryn ollessa lapsi Ruskeasannan lähelle rakennettiin Seutulan lentokenttää osittain paikallisen työsiirtolan vankien voimin. Toisinaan siirtolasta karkasi yöaikaan vankeja. Koska Aaltosten junanvaunu oli lähin asumus, tulivat karkurit välillä kolkuttelemaan sen ovea saadakseen rahaa Helsinkiin kulkevien linja-autojen matkalippuihin. Iloa perheen elämään toivat esimerkiksi Pekka ja Pätkä -elokuvien filmaamisten seuraaminen Ruskeasannan hiekkakuopilla.[18]

Aaltosen perhe hankki elantonsa pienimuotoisella kaupanteolla, muun muassa myymällä alkoholia.[19] Henry pääsi joskus äitinsä mukaan alkoholin hankintamatkoille, joilla väkijuomaa ostettiin velaksi kymmenen litran kannuissa. Alkoholi pullotettiin kotona ja myytiin sen jälkeen eteenpäin.[18] Isä-Aaltonen toimi hevosmiehenä.[13] Henryn äiti sai järjestettyä pojalleen työpaikan perheen kodin lähellä sijainneesta talouskaupasta, jossa poika pääsi tekemään varastotöitä.[20]

Perheen Otto-isää on kuvailtu komeaksi naistenmieheksi, joka oli hyvä tanssimaan.[18] Hän käytti runsaasti alkoholia[17] ja oli usein ”rilluttelureissujensa” takia poissa kotoaan pitkiä aikoja. Otto myös joutui olemaan pakkotöissä Keravalla sijainneella työleirillä.[14] Isän rooli lankesikin perheen vanhimmalle lapselle Henrylle, joka joutui hoitamaan sisaruksiaan ja huolehtimaan kotitöistä äitinsä rinnalla muun muassa hakkaamalla polttopuita ja kantamalla vettä.[14] Aaltosten elintaso parani, kun he pääsivät muuttamaan Helsingin kaupungin vuokra-asuntoon Ruoholahdessa sijainneeseen villaan. Uudessa kodissa oli kaksi isoa huonetta, mutta polttopuut ja vesi jouduttiin edelleen tuomaan ulkoa. Eeva ja Otto solmivat virallisen avioliiton, ja perheeseen otettiin yksi kasvatuslapsi.[13] Aaltoset alkoivat saada toimeentuloa Eevan perustamasta kahvilasta, joka menestyi hyvin.[18]

Aaltonen on kertonut pitäneensä jo lapsuudessaan rytkymusasta ja neekerimeiningistä. Muusikon uransa hän on sanonut saaneen alkunsa siitä, kun hän oli teini-ikäisenä katsellut lehtien kuvissa olleita poptähtiä ja haaveillut samalla omasta tähteydestään.[16] Aaltonen alkoi harjoitella rumpujen soittamista noin 13-vuotiaana.[14] Rummut hankittiin velaksi, ja kauppias haki ne sittemmin takaisin maksamattomien lyhennysten takia.[21] Aaltonen piti soittoharjoituksia tovereidensa kanssa kellarissa, ja aloittelevien soittajien valtava innostus tavallaan korvasi heidän heikkoja soittotaitojaan.[16] Aaltosen varhaisiin muusikkotuttaviin kuului muun muassa kitaransoittoa harjoitellut Vasilij ”Gugi” Kokljuschkin.[6] Julkiset esiintymisensä rockmuusikkona Aaltonen aloitti viisitoistavuotiaana helsinkiläisessä rautalankayhtyeessä.[21]

Aaltonen ajautui nuoruudessaan pikkurikolliseksi ja joutui vaikeuksiin virkavallan kanssa.[22] Kun poliisit kyselivät kuulusteluissa rötöstelyistä kiinni jääneen nuorukaisen ammattia, vastasi hän aina olevansa muusikko.[18] 1960-luvun alussa Aaltonen jäi kiinni kioskin ryöstämisestä Porvoossa. Vuonna 1964 16-vuotias Aaltonen joutui ensimmäistä kertaa vankilaan. Hän suoritti silloin lukuisista eri omaisuusrikoksista ja murroista saamansa tuomion Keravan nuorisovankilassa.[3]

Rockmuusikkona 1960- ja 1970-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Remu Aaltonen on monesti todennut, että muusikon ura pelasti hänet rikolliselta elämältä, jonne hän oli työttömänä nuorukaisena ajautumassa.[21] Aaltosen mielestä The Creatures oli hänen ensimmäinen ”kunnon” yhtyeensä. Siihen kuului hänen lisäkseen muun muassa Kirill ”Kirka” Babitzin.[16] Aaltonen sai Remu-nimen jo nuoruudessaan,[21] mutta hänestä käytettiin kutsumanimeä Henkka esimerkiksi Helsingin Sanomissa vuonna 1966 julkaistussa The Creaturesia käsitelleessä kirjoituksessa.[23] Aaltosen mukaan hänen musiikkiuransa alkuaikoina ei ollut käytettävissä managereita, joten hän päätyi myymään keikkoja yhtyeilleen itse.[6]

The Creaturesin keikoillaan esittämä musikki oli silloin yleisen rautalankamusiikin sijasta rytmibluesia, kuten Themiä, The Animalsia ja James Brownia. Aaltonen on muistellut Soundi-lehdessä vuonna 1983 Creaturesin keikkaelämää seuraavasti:

”Me hoidettiin sitten tota uudisraivauspuolta, kierrettiin landella ja tapeltiin pitkästä tukasta. Kyllä siinä väliin ihmetteli, mistä on kysymys, kun kylänpojat heitteli viinapulloja lavalle ja huusi, että tangoo tai tulee turpiin. Siinä tuli välillä ittellekin sellanen fiilis, että tu tohon lähemmäs niin vedän sulle anturan naamariin… että siinon sulle pitkää tukkaa. Tollasesta se alko, ei se mitään ruusuilla tanssimista ollu.”[16]

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Aaltonen soitti suomalaisen musiikkihistorian merkkiyhtyeeksi luonnehditussa Kalevalassa. Hänen uransa yhtyeessä katkesi kuitenkin vuonna 1971 uuteen vankeustuomioon;[3] hän oli jäänyt kiinni lohjalaisessa diskossa kannabiksen hallussapidosta. Suorittaessaan kahden kuukauden tuomiotaan Helsingin lääninvankilassa Aaltonen tuli tyttövauvan isäksi.[16] Soittajatoverit eivät ottaneet vankeudesta vapautunutta Aaltosta enää takaisin Kalevalaan, sillä he kokivat yhtyeen maineen kärsivän, jos sen rumpali Aaltonen istuisi alituiseen vankilassa.[18] Toiseksi syyksi yhtyeestä erottamiselleen Aaltonen on maininnut sen, ettei hän osannut englantia.[16]

Kalevalasta erottamisestaan kimpaantuneena[18] Aaltonen perusti myöhemmin vuoden 1971 aikana Hurriganes-yhtyeen.[3] Yksi sen tunnetuimmista kappaleista ”Get On” tehtiin Aaltosen mukaan Roadrunnerille täytenumeroksi puhtaasti improvisaationa. Kappaleen sanoiksi Aaltosen on kerrottu esittäneen sattumanvaraista ”bögöhöbölöböä”, joka oli tarkoitus vaihtaa järkevään sanoitukseen levytettävässä versiossa. Alkuperäiset sanat päätyivät kuitenkin levylle, ja kappaleesta tuli merkkiteos Aaltosen ”rockesperantosta” huolimatta.[24]

1970-luvulla Hurriganes teki Aaltosen johdolla suomalaisesta rock-kulttuurista ensi kertaa vakavasti otettavaa liiketoimintaa.[25] Aaltosen on sanottu pitäneen Hurriganesin aikoihin huolen siitä, että keikkapaikat ja palkkiot olivat kohdallaan. Muusikko Jussi Raittinen on muistellut, että Aaltonen teki Hurriganesin johtajana enemmän suomalaisten rockmuusikoiden hyväksi kuin mikään ammattiliitto.[26]

Hurriganesista tuli ensimmäinen ulkomailla menestynyt suomalainen rockyhtye, jonka suosiota Aaltonen ei vuonna 2017 antamassaan haastattelussa pystynyt edelleenkään selittämään:

”Mä voin sanoa ihan vilpittömästi, että mä en ymmärrä, mitä tämä Hurriganesin suosio on. Täytyy vain ajatella, että jotkut asiat eivät kuole. Se ei riipu minusta.”[6]

Aaltonen on kertonut hankkineensa Hurriganesin alkuaikoina lisätuloja laittomin keinoin. Hänen asuessaan ensimmäisessä omaan asunnossaan Helsingissä Porvoonkadulla oli hänen merimieskaverinsa paljastanut pitävänsä hallussaan lastillista pirtua. Kaveri oli ehdottanut, että Aaltonen voisi myydä sitä kotinsa kadun pinnan tasolla olevasta ikkunasta. Aaltonen oli suostunut ehdotukseen, ja pian merimiehet olivat lastanneet asunnon eteisen täyteen pirtu­kanistereita. Tämän jälkeen Aaltosen tuttavat tulivat koputtelemaan asunnon ikkunaan, antoivat hänelle viisikymmentä markkaa ja saivat vastineeksi pullollisen pirtua. Näistä lainvastaista teoistaan Aaltonen ei jäänyt kiinni.[18]

Hurriganes joutui keväällä 1974 pitämään muutaman kuukauden tauon, koska Aaltosen vanhoista rikoksista langetettu tuomio astui voimaan. Seuraavana vuoden kesällä poliisi teki ratsian Aaltosen asuntoon Helsingissä. Syynä kotietsinnän oli epäilty varastetun tavaran välittäminen, mutta asunnosta löytyikin 0,55 grammaa hasista. Tämän johdosta Aaltonen ei kuitenkaan joutunut vankilaan, vaan pääsi musiikkivaikuttaja Henrik Otto Donnerin painostuksella suorittamaan tuomionsa niin sanottuna päivävankina.[3]

Vuonna 1978 Aaltonen julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa No Panic.[27] Samana vuonna Aaltonen uhkasi tapahtumajärjestäjää pistoolilla Saarijärven juhannusfestivaaleilla kadoksissa olleen keikkapalkkion vuoksi.[25]

Hurriganesin vuoden 1984 hajoamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun puolivälissä Remu Aaltosen musiikkiura oli taitekohdassa, sillä Hurriganes oli hajonnut ja hän alkoi tehdä jazz-iskelmiä arabialaisilla vaikutteilla. Vuoden 1984 elokuussa Peter von Bagh ja Harri Saksala haastattelivat Aaltosta hotellissa viikonlopun ajan. Haastatteluiden tuloksena syntyi muovikassillinen C-kasetteja, joiden purkamaan palkattiin Markku Salo Aloha!-lehdestä. Hän työsti materiaalin Aaltosen kanssa monologina eteneväksi Poika varjoiselta kujalta -kirjaksi. Saman vuoden joulumarkkinoille ilmestyneen teoksen painos myytiin loppuun nopeammin kuin Love-kustantamo ehti painaa uusia.[28]

18. helmikuuta 1985 Aaltoselle luettiin Helsingin raastuvanoikeudessa syytteet huumeiden salakuljetuksesta ja käytöstä. Syytteen mukaan hän oli salakuljettanut vuosina 1983–1984 Ruotsista kuriirin välityksellä yhteensä yli 20 grammaa amfetamiinia. Aaltosen hallusta oli löydetty myös 21 pistoolin patruunaa. Oikeuden istunnossa Aaltonen myönsi syyllistyneensä jatkettuun huumausainerikokseen, mutta piti syyttäjän esittämiä ainemääriä liian suurina. Hän myös kiisti syytteet salakuljetuksesta ja sanoi patruunoiden kuuluneen yhdelle veljistään. Syyttäjä vaati Aaltoselta valtiolle huumausaineiden arvona ainakin 13 000 markkaa.[29] Myöhemmin samana vuonna Aaltonen sai huumausainerikoksesta kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja 930 markan sakot.[3]

Elokuussa 1987 Aaltoselle langetettiin puolentoista vuoden ehdoton vankeustuomio jatketusta, osittain törkeästä huumausainerikoksesta. Oikeuden pöytäkirjoissa tapaukseen liittyvinä aineina mainittiin ainakin hasis ja amfetamiini.[3] Aaltonen joutui olemaan Helsingin lääninvankilan eristyssellissä kahdeksan kuukauden ajan[30] ennen varsinaista tuomiotaan rikoksesta. Hän käytti eristyksessä viettämänsä ajan hyväkseen kirjoittamalla uusia kappaleiden sanoituksia. Eristysaikansa jälkeen Aaltonen pääsi yhteiseen selliin serkkunsa kanssa. Kesken vankeuden olivat vartijat tulleet yllättäen ilmoittamaan Aaltoselle, että tämän oli lähdettävä levyttämään studioon. Tekeillä olleelta LP-levyltä oli puuttunut yksi kappale, ja levy-yhtiöstä oli vaadittu, että levy olisi saatava pian valmiiksi. Vartijat saattoivat Aaltosen äänitysstudioon, jossa tälle annettiin vain yksi mahdollisuus kappaleensa esittämiseen vartijoiden valvomana.[31] Aaltonen vapautui vankilasta jo loppukeväällä 1988, ja paluuta tehnyt Hurriganes pääsi harjoittelemaan Aaltosen vankeuden takia vasta viime tingassa.

Vuoden 1996 maaliskuussa Aaltonen loukkaantui erittäin vakavasti koiravaljakko-onnettomuudessa Kittilässä. Onnettomuus tapahtui hänen ollessaan naisystävänsä kanssa lomailemassa hotelli Taivaanvalkeassa. Sen läheisyydessä järjestettiin ammattilaisen ohjastamia ajeluita husky-koirien vetämässä reessä. Valokuvan ottamista varten Aaltonen oli lähtenyt lenkille ohjastaen itse kymmenen koiran valjakkoa. Hän oli seissyt reen takajalaksilla ja valokuvaaja Olavi Kaskisuo oli istunut reessä. Muutaman kymmenen metrin matkalla koirat olivat kiihdyttäneet vauhtinsa mahdollisesti jopa 60:een kilometriin tunnissa. Juoksevat koirat olivat jostain syystä kääntyneet yhtäkkiä jyrkästi vasemmalle. Tämän seurauksena Aaltonen teki pitkän ilmalennon ja iskeytyi Ounasjoen jäälle. Hän loukkaantui vakavasti selkään ja niskaan kohdistuneen voimakkaan tärähdyksen seuraksena. Myös Kaskisuo kierähti tilanteessa pois reestä. Hän loukkaantui kuitenkin lievemmin kuin Aaltonen, joka makasi pitkään liikkumattomana onnettomuuspaikalla. Ambulanssi kuljetti Aaltosen Kittilän terveysaseman kautta Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle.[32][33] Sieltä hänet siirrettiin pian hoidettavaksi Helsinkiin.[34]

Onnettomuudessa halvaantuneelle Aaltoselle jouduttiin tekemään selkärangan luudutusleikkaus. Pitkään kestäneen toipumisensa aikana hänen piti opetella uudelleen kävelemään ja käyttämään käsiään.[35] Halvaantumisen seurauksena Aaltosen soittokyky on heikentynyt, ja hän on sittemmin käyttänyt esiintyessään tukenaan lisärumpalia.

Uudella vuosituhannella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Remu Aaltonen valittiin vuonna 2000 sitoutumattomana ehdokkaana SDP:n listoilta Porvoon kaupunginvaltuustoon.[36] Hän uusi paikkansa vuoden 2004 vaaleissa.[37] Vuoden 2008 vaaleissa Aaltonen ei enää tullut valituksi valtuustoon.

Vuonna 2001 Aaltoselle langetettiin Ylitornion käräjillä Torniossa vajaan 4 000 markan sakot 2,6 gramman amfetamiinierän hallussapidosta.[38][3] Poliisi oli edellisen vuoden heinäkuussa saanut käsiinsä huumepaketin, joka oli löytynyt Kolarin Äkäslompolossa sijaitsevan Äkäshotellin huoneesta. Aaltonen oli majoittunut siellä, kun hän esiintyi viereisellä Ylläksen Kaivohuoneella Ylläs soikoon -tapahtumassa. Hänen on epäilty unohtaneensa huumeet sisältäneen pakkauksen hotellihuoneeseen.[36] Aaltonen on itse vakuuttanut ”joidenkin venäläisten” tunkeneen huumepussin hänen taskuunsa keikan aikana.[3]

Vuonna 2004 Porvoon vanhassa kaupungissa sijaitseva Aaltosen silloinen asuintalo – Linna – vaurioitui pahasti tulipalossa. Poliisi ei löytänyt paloa tutkiessaan sen taustalta mitään rikokseen viittaavaa. Aaltonen jatkoi asumistaan samassa talossa palovaurioiden korjaamisen jälkeen.[3]

Aaltosesta ja Hurriganesista kertova JP Siilin ohjaama Ganes-elokuva sai ensi-iltansa 28. syyskuuta 2007. Elokuvassa aikuista Aaltosta esittää näyttelijä Eero Milonoff.[39] Vuonna 2006 Aaltonen oli ilmoittanut, ettei hän pitänyt silloin vielä tekeillä olleen elokuvan käsikirjoituksesta, koska siinä annettiin hänen mielestään väärä kuva hänen nuoruudestaan luomalla hänestä pikkurikollinen. Pian tämän jälkeen ohjaaja Siili ilmoitti, että käsikirjoitusta muutettaisiin enemmän Aaltosen toivomaan suuntaan.[3]

Aaltonen sai 6. helmikuuta 2008 45 päiväsakkoa rattijuopumuksesta, huumausaineen käytöstä sekä ampuma-aserikkomuksesta.[40] Poliisi oli pysäyttänyt hänet edellisen vuoden lokakuussa normaalin liikennevalvonnan yhteydessä Helsingin Kruununhaassa. Poliisi oli tehnyt Aaltoselle huumepikatestin, joka oli osoittanut positiivista tulosta amfetamiinista. Kansanterveyslaitoksen kokeessa Aaltosen verestä löytyi amfetamiinia 0,6 milligrammaa litraa kohden. Pian tämän jälkeen hänen asuntoonsa Porvoossa tehtiin kotietsintä, jossa löydettiin 25 Diapam-tablettia, joihin ei ollut tarvittavaa reseptiä, sekä luvaton kaasusumutin.[41]

Vuonna 2008 julkaistiin toimittaja Jukka Annalan kokoama Remusanakirja,[42] jonka tarkoituksena on auttaa ymmärtämään paremmin, mitä Aaltonen tarkoittaa mielikuvituksellisella ja runsalla ilmaisullaan. Teos koostuu hakusanoista ja fraaseista, niiden selityksistä sekä suuresta määrästä käyttöesimerkkejä. Annala kokosi kirjan aineiston muun muassa Aaltosesta ja Hurriganesista kirjoitetuista kirjoista, lehtiarkistoista sekä radio- ja tv-haastatteluista 36 vuoden ajalta. Annala myös haastatteli kirjaa varten Aaltosta ja hänen lähipiiriään.[43]

Kesällä 2012 Aaltonen esiintyi Turussa Vartiovuoren kesäteatterissa Marika Vapaavuoren ohjaamassa Peppi Pitkätossu -näytelmässä Pepin isän roolissa.[44] Lähtiessään elokuussa palaamaan esityksen jälkeisenä päivänä Turusta kotiinsa Porvooseen Aaltonen kolaroi Kaarinassa ja loukkasi vaikeasti jalkansa.[45] Aaltosella ei ollut kolaroidessaan alkoholia veressään, mutta verikokeissa selvisi, että hän oli käyttänyt metamfetamiinia. Saman vuoden joulukuussa Aaltonen tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 40:een päiväsakkoon. Hänen tuloillaan maksettavaa tuli 2 280 euroa. Aaltoselle määrättiin myös ajokielto seuraavan vuoden maaliskuulle asti.[46]

Aaltosesta ja hänen legendaarisesta yhtyeestään kertova Remu ja Hurriganes -musikaali sai ensi-iltansa Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa 16. tammikuuta 2013. Musikaalin oli käsikirjoittanut Katariina Leino ja ohjannut Petri Lairikko. Aaltosen roolissa siinä esiintyi näyttelijä Miro Honkanen.[47]

Aaltonen muutti vuonna 2015 takaisin Helsinkiin Porvoosta asuttuaan siellä 20 vuotta.[48] Uusi koti on Vanhankaupunginlahden tuntumassa sijaitsevassa vanhassa tiilitalossa, johon tehtiin Museoviraston valvonnassa yli vuoden kestänyt remontti.[49] Aaltosella on asunto myös Teneriffalla Espanjassa.[50] Vuonna 2016 Suomen Kuvalehdessä kirjoitettiin, että Aaltosen entiseen kotitaloon Porvoossa oli kehitteillä Hurriganes-museon ja hotellin yhdistelmä.[28]

Henkilökuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Remu Aaltosta on monesti nimitetty suomalaisen rockmusiikin kummisedäksi.[51][52][53][54] Toimittaja Jukka Annala on sanonut, että Hurriganesin kasatessaan päälle parikymppinen Aaltonen oli vahvatahtoinen ja värikkäästi puhuva katupoika, jolla oli luontaisia bändipomon ominaisuuksia: peloton ja uhmakas asenne sekä ilmiömäinen kyky luoviin ratkaisuihin. Annalan mukaan Aaltonen on estradilla tuima päällikkö, jonka eleet ja ilmeet ovat koodeja, joiden perusteella muusikoiden pitää pystyä reagoimaan kappaleen tempoon, tyyliin ja tunnelmaan.[55]

Toimittaja Petri Laukka on kuvaillut vuonna 2017 Aaltosen ominaispiirteitä yhtyeiden johtohahmona näin:

”Remu tietää, mitä tahtoo. Kova vaatimustaso ja valmius viestiä isoin kirjaimin ovat vieneet hänet hankalan johtajan kirjoihin. Onpa äänitysstudiossa saattanut heilahtaa puukkokin velton kitarasoolon päätteeksi. Mutta jos porukka hoksaa tarpeeksi nopeasti Remun tarkoitusperät – vaikkapa suulla tsupsutetun bassokuvion – hän saattaa kautta rantain kehaista ”sukkeluudesta”. Remulla on taito piiskata soittajat ällistyttäviin suorituksiin – ja unohtaa kiittää.”[21]

Aaltosen on sanottu tehneen asenteellaan ja näkemyksellään Hurriganesista itsensä näköisen yhtyeen.[26] Koska hän piti 1970-luvun suomalaisyhtyeiden lavaesiintymistä tylsän asiallisena, päätti hän tuoda esiintymislavoille toimintaa ja silmänruokaa.[6] Aaltonen muokkasi bändikavereidensa soittotyyliä[26] ja stailasi heidät persoonallisiksi. Hurriganesista kehittyikin jotain Suomessa siihen mennessä ennennäkemätöntä: vimmaisesti soittava kolmihenkinen bändi, johon kuului kolme erilaista henkilötyyppiä – ”kovis”, ”rasvis” ja ”hämy”.[6] Aaltosen on kerrottu iskostaneen Hurriganesin jäsenille työn tekemisen merkityksen. On todettu, että ilman Aaltosen ankaraa, suorastaan protestanttista työmoraalia yhtyeestä ei olisi tullut niin menestynyttä. Kirjassa Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa Aaltonen kertoo bändikaveriensa ohjaamisesta kunnolliseen työskentelytapaan seuraavasti:

”Mä sanoin jätkille: tää on niinku metsätyömiehillä. Puu ei kaadu ennen ku ukot heiluu. Ei tää oo mitään moottorisahasysteemiä. Tässä pitää kirves heilua ja lastu lentää.”[21]

Musiikkinsa lisäksi Aaltonen tunnetaan esimerkiksi persoonallisesta suullisen viestinnän tyylistään. Hänen puheilmaisunsa on sanottu olevan informaation antamisen sijaan pikemminkin filosofiaa ja puhetaidetta[24]. Aaltosen puhe sisältää runsaasti hänen omia slangisanojaan.[56] Suomalaiset äidinkielenopettajat ihastelivat jo 1980-luvulla Aaltosen kielenkäyttöä ja pyysivät hänet esitelmöimään tilaisuuksiinsa.[49] Apu-lehden kirjoituksessa vuodelta 2016 Aaltosen ilmaisutyyliä on kuvailtu seuraavasti:

”Haastateltavana Aaltonen on liukas kuin saippuapala: hölöttää kaiken aikaa vilpitön katse silmissään, mutta ei tule loppujen lopuksi paljastaneeksi kovinkaan paljon itsestään. Hän kiertelee ja kaartelee aiheen ympärillä varsinkin silloin, kun kysymys tuntuu hänestä epämukavalta tai sivuaa turhan läheltä hänen yksityiselämäänsä. Täsmällisten vastausten sijaan häneltä saa useimmiten kasan aforismeja ja pseudofilosofista tajunnanvirtaa. Ajatukset alkavat ja päättyvät sattumanvaraisesti, menevät ristikkäin ja leikkautuvat yhdestä toiseen. Jos todellista sanomaa haluaa hakea, löytyy se rivien välistä – jos sieltäkään. Se on varmaan tarkoituskin.”[25]

Vuonna 1983 Aaltosta Soundi-lehteen haastatellut Jussi Niemi on myös antanut kuvauksen muusikon omintakeisesta viestintätyylistä:

”Enimmäkseen hän puhuu rauhallisella äänellä, mutta intoutuu hetkittäin irrottelemaan riehakkaammin loisteliain kirosanaryöpyin. Naiset ja seksuaalisuus tunkevat mukaan joka juttuun. Yleensä metaforana tai esimerkkinä kulloisestakin aiheesta. Remu on kursailemattoman ristiriitainen lähes kaikessa. Hän saattaa haukkua jonkun henkilön maan rakoon ja seuraavassa lauseessa kehua samaa tyyppiä suorastaan hellästi.”[16]

Aaltosella on kolme tytärtä ja yksi poika,[57] toimittaja Saska Aaltonen.[58] Vuonna 2019 kerrottiin, että hänellä on kymmenen lastenlasta.[57] Aaltonen ei ole ollut koskaan naimisissa.[3] Hurriganesin suurimman suosion aikoihin Aaltosella oli omien sanojensa mukaan niin paljon ”vientiä” naisten keskuudessa, että hän joutui pitämään kirjaa siitä, kenet heistä tapaisi minäkin päivänä.[59] Vuonna 1983 Aaltonen sanoi Soundi-lehdessä jumppaavansa kotonaan runsaasti, mutta totesi seksin harrastamisen parhaimmaksi keinoksi fyysisestä kunnostaan huolehtimiseen.[16] Aaltonen on kuvaillut haastatteluissa rakkauden ja seksin olevan hänen elämänsuolansa.[59]

Aaltosen Saska-poika on sanonut isänsä olleen aina ”taikaukko”, joka on opettanut totuuden etsimistä sekä elämää ylläpitävän voiman etsimistä ja siihen luottamista. Saskan mukaan hänen isänsä ei ole mikään poppamies, vaan hyvällä tavalla jumalaa pelkäävä mies niin kuin kaikki muutkin. Saskan mielestä isä-Aaltosella ei ole sellaista egoa, mikä monilla hänen kaltaisillaan menestyjillä on. Remu Aaltonen osaa poikansa mukaan kunnioittaa vieraitakin ihmisiä kunnolla ja joskus ehkä jopa enemmän kuin itseään ja läheisiään.[60]

Aaltonen on kerännyt vuosikymmenien ajan antiikkia ja muuta tavaraa kirpputoreilta ja huutokaupoista.[25] Hän on sanonut pitävänsä vanhasta tavarasta, jossa on tunnetta ja jossa näkyy elämän maku ja vuosien mukanaan tuoma patina.[61] Aaltosen tyyliin kuuluvat osaltaan näyttävät sormukset. Suomen Kultaseppien Liitto myönsi hänelle vuoden 2019 korunkantajan tittelin.[62]

Aaltosen omasta mielestä hänen maineensa rikollisena henkilönä on pitkälti median rakentamaa. Markku Salon kirjoittamassa elämäkertateoksessa Remu vuodelta 2016 Aaltonen on kiistänyt syyllistyneensä laittomuuksiin. Hän on todennut, että hän on ollut rikoksissa toisinaan pelkkä sivustaseuraaja ja että välillä hänet on puolestaan lavastettu syylliseksi.[25] Helsingin lääninvankilassa tuomioitaan suorittanutta Aaltosta on kuvailtu rauhalliseksi vangiksi, joka yritti pysytellä erossa vankilassa olleiden rikollisten muodostamista ryhmistä.[63] Ganes-elokuvan mukaan Aaltonen oli nuoruudessaan mukana useammissa rikollisissa toimissa. Vuonna 2007 hän kommentoi Iltalehdessä elokuvaa seuraavasti:

”No, se on leffa, eikä yksyhteen... Jotkut mutkat pannaan suoriksi ja jotkut isommiksi. Kyllä mä tein jotain juttuja, ihan pikkubrekkiksiä, mutta en häärinyt kinginä. Olin mukana, jonon jatkona.”[13]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hurriganes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Hurriganes

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1998, s. 18. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-14344-1.
  2. Aalto-Setälä, Julia: Remu Aaltonen ja Paola Suhonen saivat arvostetut Suomi -palkinnot iltalehti.fi. Viitattu 3.12.2018.
  3. a b c d e f g h i j k l m Monen linnan kundi www.iltalehti.fi. Viitattu 22.11.2019.
  4. http://www.aamulehti.fi/uutiset/kulttuuri/62798.shtml
  5. Remu julkaisee tänään levyn uuden Hurriganes-kokoonpanon kanssa – ”Vapaamuotoista kuviokelluntaa” Ilta-Sanomat. 13.12.2016. Viitattu 13.12.2016.
  6. a b c d e f g Vedenpää, Ville: Remu Aaltonen jättää keikkalavat: "En edelleenkään ymmärrä Hurriganesin suosiota" Yle Uutiset. Viitattu 15.8.2017.
  7. Chuck Berry ja Remu Aaltonen samalle lavalle Helsingin Sanomat. 22.3.2008. Viitattu 14.8.2011.
  8. Yle: Euroviisujen kutsukarsinta, Remu
  9. Remu Aaltonen lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 3.7.2016.
  10. Remu Aaltonen lopettaa keikkailun – lähtee massiiviselle jäähyväiskiertueelle: ”Pitää ottaa järki käteen” Ilta-Sanomat. 15.8.2017. Viitattu 16.8.2017.
  11. Remu Aaltosen viimeinen keikka alkoi vauhdikkaasti - kitarasoolo ja ilotulitus! iltalehti.fi. Viitattu 21.1.2018.
  12. Ylimutka, Leena: Remu Aaltonen nauttii eläkepäivistään Teneriffalla: ”Jos uutta ei synny, olen kuollut” www.iltalehti.fi. Viitattu 13.1.2020.
  13. a b c d Yrjä, Ilkka: Remu Aaltonen on äidin poika www.iltalehti.fi. 6.10.2007. Viitattu 23.11.2019.
  14. a b c d Remu Aaltosen lapsuusmuistot www.iltalehti.fi. Viitattu 22.11.2019.
  15. a b Aaltonen, Henry; Salo, Markku; von Bagh, Peter; Saksala, Harri: Remu – Poika varjoiselta kujalta, s. 9. (Alkuperäinen kustantaja Love Kirjat, 1984) WS Bookwell Oy, Juva, 2007.
  16. a b c d e f g h i j Schildt, Saku; Niemi, Jussi: "Miten pidät yllä kuntoasi?" "Panemalla." – Remu Aaltosen haastattelu vuodelta 1983 on väkevää tekstiä Soundi.fi. Viitattu 22.11.2019.
  17. a b Kantola, Iida: Remu Aaltosen äiti on kuollut: ”Mutsi eli sellaisen elämän, ettei sitä moni tiedäkään” Ilta-Sanomat. 22.7.2016. Viitattu 22.11.2019.
  18. a b c d e f g h i Kemppainen, Jouni K.: Uransa lopettava Remu Aaltonen kertoo omituisesta elämästään: trokasi pirtua, vaihtoi kiihdytysauton kiloon amfetamiinia ja teki musiikkia, jota kanarialinnutkin joraavat Helsingin Sanomat. 6.1.2018. Viitattu 22.12.2019.
  19. Niva, Ida-Annika: Remu Aaltonen kertoo köyhästä lapsuudestaan – perhe asui junanvaunussa mtvuutiset.fi. 31.10.2019. Viitattu 22.11.2019.
  20. Kaura, Vilma: Remu Aaltonen, 69, avoimessa haastattelussa - puhuu naisista, äidistään ja kodistaan SuomiRock. 12.1.2017. Viitattu 22.11.2019.
  21. a b c d e f Laukka, Petri: Analyysi: Kaksi vetoa vielä – rock-legenda Remun jäähyväiset keikkaelämälle Kaleva.fi. 30.12.2017. Viitattu 17.1.2020.
  22. Annala, Jukka: Remu Aaltonen ohjaa bändiään kulmakarvoillaan – ilmeet ovat koodeja, joiden perusteella muiden pitää reagoida tempoon, tyyliin ja tunnelmaan www.aamulehti.fi. Viitattu 22.11.2019.
  23. Grönlund, Lasse: The Creatures. Helsingin Sanomat, 19.3.1966, s. 40. Artikkelin verkkoversio.
  24. a b Ylioja, Tero: Mies, joka huusi mikrofoniin "bögöhöbölöböä" – Remun värikkääseen elämään mahtuu vauhdikkaita käänteitä Yle Uutiset. 19.1.2018. Viitattu 17.1.2020.
  25. a b c d e Hartikainen, Ville: Remu Aaltonen, mennyt mies www.apu.fi. 18.11.2016. Viitattu 17.1.2020.
  26. a b c Jokelainen, Jarkko: Hurriganesin ja HIM:in tarinat eivät kohtaa mutta ne kuvaavat rockkulttuuria ennen ja nyt HS.fi. 25.10.2002. Viitattu 11.1.2020.
  27. Lindfors, Jukka; Yli-Ojanperä, Elina: Remu Aaltonen – päällikkö puhuu yle.fi. Viitattu 10.1.2020.
  28. a b Lehtinen, Lauri: Remu Aaltonen on enemmän kuin Hurriganes-tähti – ”Jos taiteessa ei ota riskejä, se ei ole taidetta” Suomenkuvalehti.fi. 29.10.2016. Viitattu 10.1.2020.
  29. Rock-muusikolle syytteet huumeista. Helsingin Sanomat, 19.2.1985, s. 7. Artikkelin verkkoversio.
  30. MTV3: Remu eristyssellissä: "Vessaankin menin vartijan kanssa" www.iltalehti.fi. 8.9.2010. Viitattu 22.1.2020.
  31. Kokkonen, Jenni: Remu vankila-ajastaan: Kyllä siinä nuppi vähän napsahtaa Studio55.fi. 8.9.2010. Viitattu 22.1.2020.
  32. Tulonen, Hannele: Remu Aaltonen loukkaantui rekiajelulla Muusikko suistui Levillä koiravaljakon kyydistä Helsingin Sanomat. 17.3.1996. Viitattu 12.1.2020.
  33. Tulonen, Hannele: Remu Aaltosen tila vakava Muusikko toipuu nukkumalla keskussairaalassa Rovaniemellä Helsingin Sanomat. 18.3.1996. Viitattu 12.1.2020.
  34. Tahkolahti, Jaakko: Remun koiravaljakkoturma oli harvinainen tapaus Tähän mennessä kaatujille vain mustelmia Helsingin Sanomat. 19.3.1996. Viitattu 12.1.2020.
  35. Enqvist, Niina: Remulta katosi tunto navan alapuolelta – pelko hävisi naisen vierailtua sairasvuoteella: ”Prinsessa istahti Eiffel-tornin päälle” Ilta-Sanomat. 26.10.2016. Viitattu 12.1.2020.
  36. a b Saarelainen, Ari: Remulle huumesyyte Lapissa Helsingin Sanomat. 19.12.2000. Viitattu 12.1.2020.
  37. KUNNALLISVAALIT 2004: Remu Aaltonen onnenluvullaan Porvoon valtuustoon Helsingin Sanomat. 25.10.2004. Viitattu 12.1.2020.
  38. "Remu Aaltosen pitäisi erota" Ilta-Sanomat. 11.1.2001. Viitattu 12.1.2020.
  39. Riskala, Tuomas: Ganes – elokuvan arvostelu Episodi.fi. Viitattu 12.1.2020.
  40. Remu Aaltonen tuomittiin rattijuopumuksesta Helsingin Sanomat. 6.2.2008. Viitattu 6.2.2008.
  41. Remu Aaltonen tuomittiin rattijuopumuksesta Kaleva.fi. Viitattu 12.1.2020.
  42. Remusanakirja teos.fi. Viitattu 13.1.2020.
  43. Remun puheesta selvää sanakirjan avulla Yle Uutiset. Viitattu 12.1.2020.
  44. Remu Aaltonen sooloilee Vartiovuoren Pepissä Turun Sanomat. 6.6.2012. Viitattu 6.6.2012.
  45. Isoviita, Kikka: Remu avautuu MTV3.fi:lle järkyttävästä ulosajosta: rintalastakin vaurioitui mtvuutiset.fi. 16.8.2012. Viitattu 12.1.2020.
  46. IL: Remu Aaltonen kolaroinnistaan huumeissa: "Mun verestä voi löytyä mitä vaan" Ilta-Sanomat, 2.2.2013.
  47. Remu: Hurriganes-musikaali on piste elämäntyölleni Helsingin Uutiset. 20.11.2012. Viitattu 2.2.2016.
  48. Remu muuttaa takaisin Helsinkiin – ”Joskus sitä jämähtää, saatana” Helsingin Uutiset. 11.7.2015. Viitattu 2.2.2016.
  49. a b Kostiainen, Pasi: Remu Aaltonen remontoi talon, kirjoitti kirjan ja julkaisi levyn: ”Ainahan mä olen ollut laiska” Ilta-Sanomat. 22.10.2016. Viitattu 24.1.2020.
  50. Juuti, Mikko: Henry ”Remu” Aaltosella on toinen koti Espanjassa – ihmettelee vieläkin saavutuksiaan: ”Remu on tehnyt töitä, niin Henry voi mennä” Ilta-Sanomat. 27.10.2019. Viitattu 29.10.2019.
  51. Remu & Hurriganes: Last Call | Club Teatria teatria.com. Viitattu 17.1.2020.
  52. Riku: Rocktalk - Remu Aaltonen blog.rockway.fi. 4.1.2018. Viitattu 17.1.2020.
  53. Ohjelmatoimisto Terminaali ohjelmatoimistoterminaali.fi. Viitattu 17.1.2020.
  54. Pänkäläinen, Seppo: Remu heittää hyvästit Laukaassa – kerro muistosi "Suomi-rockin kummisedästä" KSML.fi – Keskisuomalainen. 20.11.2017. Viitattu 18.1.2020.
  55. Annala, Jukka: Remu Aaltonen ohjaa bändiään kulmakarvoillaan – ilmeet ovat koodeja, joiden perusteella muiden pitää reagoida tempoon, tyyliin ja tunnelmaan www.aamulehti.fi. 10.1.2018. Viitattu 17.1.2020.
  56. Hopi, Anna: Remu Aaltonen täyttää 69 vuotta - katso kuvat Hurriganes-legendasta vuosien varrelta Radio City. 10.1.2017. Viitattu 17.1.2020.
  57. a b Hiltunen, Hertta: Remu ja Mariska kertovat nyt, miten maaginen ystävyys alkoi: ”Se on korkeamman johdatusta” Me Naiset. 10.4.2019. Viitattu 22.11.2019.
  58. Parmala, Jenna: Remu Aaltosen poika Saska: ”Ulkomailla sain olla oma itseni” ET. 18.9.2018. Viitattu 22.11.2019.
  59. a b Enqvist, Niina: Uutuuskirjassa yksityiskohtaista kuvailua Remun seksielämästä: ”Alan kaivelee ja kopeloimaan ja kutittelee” Ilta-Sanomat. 26.10.2016. Viitattu 13.1.2020.
  60. Kostiainen, Pasi: Remu Aaltosen lapset huomanneet erikoisia piirteitä 70 vuotta täyttäneessä rokki-ikonissa:”Faija on taikaukko!” Ilta Sanomat. 13.1.2018. Viitattu 17.1.2020.
  61. MTV LIFESTYLE: Remu kertoo sisustusfilosofiastaan: "Sun hima on sun sielu" mtvuutiset.fi. 30.7.2014. Viitattu 17.1.2020.
  62. Vuoden korunkantaja | Suomen Kultaseppien Liitto www.suomenkultaseppienliitto.fi. Viitattu 24.1.2020.
  63. Nykänen, Harri; Tervo, Jouni: Nokka – Kiven sisällä, s. 65–66. Bookwell Oy, Juva: Johnny Kniga Kustannus imprint of Werner Söderström Corporation, Helsinki, 2010. ISBN 978-951-0-36426-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]