Puritanismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Puritaanit” ohjaa tänne. Vincenzo Bellinin oopperasta on oma artikkelinsa.

Puritanismi on 1500-luvulla syntynyt kristillinen liike. Sitä voidaan pitää protestanttisena liikkeenä, jossa korostetaan erityisesti uskon kokemuksellisia ja pastoraalisia puolia. Puritanismi syntyi Englannissa, ja sen merkittävimpiä teologeja ovat olleet William Perkins, William Amesin ja John Owen.

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puritanismi perustui Raamattuun ja hurskauteen. Pyhää sanaa oli levitettävä kaikkialle ympäristöön, ja ihmiset oli saatava ymmärtämään oman elämänsä syntisyys. Puritaanien hallintomalli oli ankara, ja siihen sisältyi myös yritys estää lähimmäisten syntiset teot.

Historia ja vaikutus Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka puritanismi vaikuttikin vahvasti synnyinmaassaan Englannissa, sen tärkein kehitys on tapahtunut Yhdysvalloissa. Englannissa harjoitettu sortopolitiikka pakotti puritaanit lähtemään kotimaastaan ja asettumaan Yhdysvaltoihin. Puritanismista tulikin 1600-luvulla Amerikassa vahva uskonnollinen liike.

21. marraskuuta 1620 ensimmäiset puritaanit nousivat Pohjois-Amerikan mantereelle Cape Codissa. Mayflower-niminen purjealus oli kuljettanut heidät uuteen maailmaan. Intiaanien kylät olivat lähes autioita vuonna 1616 puhjenneen isorokkoepidemian jäljiltä. Pyhiinvaeltajat tekivät tutkimusmatkoja pitkin rannikkoa etsien itselleen asuinpaikkaa. He jäivät paikkaan, jonka englantilaiset olivat hieman aiemmin nimenneet Uudeksi-Plymouthiksi.

Puritaanit olivat rantautuneet Amerikkaan juuri talven kynnyksellä, ja monet heistä menehtyivät pakkaseen ja jäätävään viimaan vailla kunnon ravintoa. Pyhiinvaeltajien alkutaival oli vaikea, mutta maaliskuussa 1621 he saivat vieraita, kun paikalliset wampanoag-intiaanit tulivat tervehdyskäynnille. Tapaaminen muutti puritaanien tulevaisuuden. Wampanoagit opettivat heidät viljelemään, kalastamaan ja metsästämään. Ensimmäinen elonkorjuujuhla vietettiin syksyllä, ja wampanoagit kutsuttiin juhlaan.

Puritaanien alkuperäinen tarkoitus oli rakentaa Amerikan mantereelle yhteisö, joka toimisi esimerkkinä muille. Kukkulan laelle nouseva kaupunki tulisi olemaan Uusi Jerusalem. He kohtasivat matkalla onneen ja menestykseen kuitenkin yllättäviä vaikeuksia: alkuperäisasukkaat. Pyhinvaeltajat eivät olisi tahtoneet valloittaa intiaaneilta näiden maa-alueita, mutta lopulta se oli kuitenkin ainoa vaihtoehto. Hyödyntämällä Uuden-Englannin siirtolaisten tulivoimaa ja intiaanien omia keskinäisiä riitaisuuksia puritaanit onnistuivat kasvattamaan yhteisöään.

Myöhempinä aikoina onkin sanottu, että puritaaniyhteisö oli luultavasti merkittävin yksittäinen ryhmä, joka on vaikuttanut Yhdysvaltain kehitykseen ja kulttuuriin. Puritaanien keskuudesta on lähtöisin myös amerikkalaisen saarnaajan perustyyppi, joka sanomansa perille saamiseksi osasi käyttää helppoja kielikuvia. Evankeliset liikkeet omaksuivat tämän saarnakäytännön itselleen ja levittivät sitä maailmalle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Markku Henriksson: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 40–41. ISBN 951-662-385-9.
  • Markku Henriksson: "Yhdysvallat oli muita parempi jo syntyessään". Tiede-lehti numero 7/2003.
Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.