Uudistuspuolue Liberaalit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uudistuspuolue–Liberaalit (UP) oli suomalainen liberaali puolue vuosina 1989[1]–1991lähde?. Puolueen ohjelmassa (1989) painotettiin yksilön vapautta ja vastuuta.[1] Uudistuspuolue keräsi kannattajakortteja[1] mutta se ei päässyt puoluerekisteriin. Ryhmittymä lopetti toimintansa vähitellen, ja sen jäseniä siirtyi muihin puolueisiin tai palasi Liberaaliseen Kansanpuolueeseen.

UP:n puheenjohtajana toimi espoolainen kaupunginvaltuutettu, juristi Kari Alasaari, puoluesihteerinä helsinkiläinen yrittäjä Jussi Pajunen ja varapuheenjohtajana Aila Niinimaa-Keppo,[1] sekä toisena varapuheenjohtajana yrittäjä Pekka Heikkinen Helsingistä.[2] Heikkinen toimi myöhemmin myös LKP:n varapuheenjohtajana.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudistuspuolue syntyi Liberaalisen Kansanpuolueen joistakin aktivisteista,[1] kun LKP oli ajautunut ikääntymis- ja kutistumiskierteeseen ja kooltaan pieneksi 1980-luvulla. Ryhmittymän tavoitteena oli kääntää liberaalien poliittinen kannatus nousuun omaksumalla räväkämpi linja. Keinoikseen he valitsivat kokonaan uuden puolueen perustamisen ja LKP:tä hieman oikeistolaisemman ja talouselämähenkisemmän profiilin.lähde? Toukokuussa 1990 puolueella oli 56 jäsentä.[1] UP:n perustaminen hajotti LKP:tä, jossa esiintyi samaan aikaan muutakin hajaannusta. Uudistuspuolueeseen ryhmittyneet olivat huomattavasti nuorempia kuin LKP:n väki keskimäärin.

Syyskuussa 1991 Uudistuspuolue osallistui LKP:n puoluekokoukseen Turussa. UP:n aktivisteja liittyi LKP:n jäseneksi yllättäen kokousaamuna, ja Leena Rautavaara haastoi Kaarina Koivistoisen puheenjohtajavaalissa. Koivistoinen voitti äänin 65–35. UP:n johto ei kuitenkaan liittynyt LKP:hen ja yhdistyminen lykkääntyi. UP ei luottanut LKP:n johdon kykyihin yhdistää maan liberaalit voimat.[3]

Uudistuspuolue osallistui vuoden 1991 eduskuntavaaleihin LKP:n listoilla muutamassa vaalipiirissä. Uudistuspuoluelaisia ei noussut eduskuntaan. Jussi Pajunen pääsi vaaleissa 1992 Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varavaltuutetuksi LKP:stä. Sittemmin hän on liittynyt kokoomukseen.

UP oli vahvasti mukana perustettaessa Viron Liberaalipuoluetta.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Uudistuspuolue-liberaalit vauhdittaa kampanjaansa. Kannatuslistasta kolmannes koossa (Helsingin Sanomat 16.5.1990)
  2. Pekka Heikkinen: Ministerin vastaukset kiertelyä mielipidekirjoitus (Helsingin Sanomat 20.7.1990)
  3. Mikael Pentikäinen: Liberaalien yhdistyminen siirtyy ensi vuoteen (Helsingin Sanomat 1.9.1991); Mikael Pentikäinen: Puheenjohtaja Koivistoinen selvisi vaivoin jatkoajalle. Yllätyshaastaja Rautavaara liittyi aamulla liberaaleihin (Helsingin Sanomat 2.9.1991)