Eduskuntavaalit 1922

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eduskuntavaalit 1922
Suomi
1919 ←
1.–3. heinäkuuta 1922 → 1924

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
Äänestysprosentti 58,5 % Laskua 8,6 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
 
Johtaja Väinö Tanner P. V. Heikkinen Antti Tulenheimo
Puolue Sosiaalidemokraatit Maalaisliitto Kokoomuspuolue
Saadut paikat 53 45 35
Paikkojen muutos Laskua 27 Nousua 3 Nousua 7
Äänet 216 861 175 401 157 116
Kannatus 25,06 % 20,27 % 18,15 %

  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
 
Johtaja Niilo Wälläri Eric von Rettig Oskari Mantere
Puolue SSTP Ruotsalainen kansanpuolue Edistyspuolue
Saadut paikat 27 25 15
Paikkojen muutos Nousua 27 Nousua 3 Laskua 11
Äänet 128 181 107 414 79 676
Kannatus 14,81 % 12,41 % 9,21 %

Pääministeri ennen vaaleja

Aimo Cajander
Sitoutumaton

Uusi pääministeri

Kyösti Kallio
Maalaisliitto

Suomen kymmenennet eduskuntavaalit järjestettiin 1. ja 3. heinäkuuta 1922. Suurimpana puolueena säilyi SDP, jonka kannatus kuitenkin laski huomattavasti, kun vaaleihin ensimmäistä kertaa osallistunut Suomen Sosialistinen Työväenpuolue vei siltä ääniä. Edellisvaaleissa kaksi kansanedustajaa saanut Kristillinen työväenliitto ei asettanut ehdokkaita. Vaalien perusteella muodostettiin Kallion I hallitus, jota seurasi Cajanderin II hallitus.

Uusia kansanedustajia olivat mm. SDP:n Tuomas Bryggari, Aino Malkamäki, Viljo Rantala ja Reinhold Svento, Maalaisliiton Viljami Kalliokoski, Jooseppi Kauranen, Tyko Reinikka, Juho Sunila ja Mikko Tarkkanen, Sosialistien Laura Härmä, Toivo Långström ja Matti Väisänen, Kokoomuksen Oskari Jussila, Kyösti Järvinen ja Yrjö Pulkkinen, sekä RKP:n Amos Anderson, Levi Jern ja Ferdinand von Wright. Eduskuntaan palanneita taas olivat mm. SDP:n Anni Huotari, Albin Koponen, Taavi Tainio ja K. H. Wiik, Maalaisliiton Väinö Kivilinna, Kokoomuksen Lauri Ingman, Kaarlo Kares, Matti Pesonen ja Pekka Pennanen, sekä Edistyspuolueen Rudolf Holsti ja Erkki Pullinen.

Eduskunnasta jäivät pois mm. Maalaisliiton Santeri Alkio, Kokoomuksen Juhani Arajärvi, Edvard Hannula, Theodor Homén, Ernst Nevanlinna ja Hugo Suolahti, sekä Edistyspuolueen Aleksanteri Fränti, Juho Kaskinen ja Mikael Soininen.

Parlamentarismista poiketen istunut Cajanderin hallitus ei jättänyt paikkaansa täytettäväksi vaalien jälkeen.[1][2]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänestysaktiivisuus 58,5 %[3][4] −8,6
Puolue Edustajat Äänet
Osuus Lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 53 −27 25,06 % −12,9 216 861 −148 185
  Maalaisliitto 45 +3 20,27 % +0,6 175 401 −13 896
  Kansallinen Kokoomuspuolue 35 +7 18,15 % +2,4 157 116 +6 098
Suomen Sosialistinen Työväenpuolue 27 14,81 % –  128 181 – 
  Ruotsalainen kansanpuolue 25 +3 12,41 % +0,3 107 414 −9 168
  Kansallinen Edistyspuolue 15 −11 9,21 % −3,6 79 676 −43 414
Muut 0,09 % –  772 – 
Yhteensä 200 100 % 865 421 −95 680
Lähde: Tilastokeskus[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taulukko: Eduskuntavaalit 1907-2011, ajankohdat, äänestysprosentit (PDF) (Arkistoitu – Internet Archive) Eduskuntavaalit, Vaalit, Vaalit.fi, Oikeusministeriö
  2. Hallitukset aikajärjestyksessä Valtioneuvosto. Arkistoitu 24.9.2014. Viitattu 28.1.2014.
  3. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  4. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  5. Tiedosto "552. Eduskuntavaalit 1919-1999" (vaali_03.xls) (www.stat.fi 2005)