Mies pudottaa leimatun äänestyslipun vaaliuurnaan vuoden 1945 eduskuntavaaleissa.Vaalilippu
Suomen 18. eduskuntavaalit järjestettiin 17.–18. maaliskuuta 1945. Suomessakin edellisen, vuoden 1939 vaaleissa valitun eduskunnan toimikautta oli kaksi kertaa jouduttu sodan vuoksi pidentämään poikkeuslailla. Kun vaalit lopulta pidettiin, sota ei ollut vielä päättynyt Suomenkaan osalta, sillä Lapin sota oli silloin vielä käynnissä ja vuonna 1939 julistettu sotatila voimassa.
Vaalit olivat ensimmäiset Suomen itsenäisyyden aikana pidetyt, joissa kommunistit saivat esiintyä vapaasti. Ennen vaaleja pääministeri J. K. Paasikivi piti radiopuheen, jossa hän pyysi kansaa valitsemaan eduskuntaan "uusia kasvoja". Tämä varmistettiin myös sillä, että lakkautetun Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajat eivät saaneet asettua ehdokkaiksi vaaleihin. Lisäksi yhdentoista nimeltä mainitun, Maalaisliittoon, Kokoomukseen ja SDP:hen kuuluneen liian saksalaismieliseksi tai sotapolitiikan kannattajaksi katsotun kansanedustajan asettuminen ehdolle kiellettiin.
Vasemmistokirjailija Matti Kurjensaari luonnehti 1945 eduskuntavaaleja myöhemmin "ensimmäisen" ja "toisen tasavallan" väliseksi taitekohdaksi. "Ensimmäistä tasavaltaa" oli luonnehtinut 1920- ja 1930-luvuilla vallinnut "porvarillinen hegemonia", joka oli perustunut hänen mukaansa enemmänkin kansalaissodan jälkeiseen ja lapualaisvuosien aikaiseen "yleiseen", valkoiseen mielipiteeseen ja oikeiston vahvoihin tukipylväisiin suojeluskuntiin, Lotta Svärd -järjestöön, Isänmaalliseen kansanliikkeeseen ja Akateemiseen Karjala-Seuraan kuin kansan "todelliseen kannatukseen" vaaleissa. "Toiseen tasavaltaan" siirryttäessä oikeisto menetti painostusryhmänsä ja suuressa määrin "yleisen mielipiteen" tuen samalla kun vasemmisto organisoi suoran toiminnan muotoja, joista näkyvimpiä olivat lukuisat joukkokokoukset.[1]
SDP kärsi merkittävän tappion menettäessään asemiaan SKDL:lle, joka nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Hyvin monet SKDL:n listoilta valitut olivat olleet sotien aikana, jotkut jo niitä ennenkin, poliittisista syistä turvasäilössä ja heidät oli välirauhansopimuksen nojalla vapautettu heti jatkosodan päätyttyä ja heidän vaalikelpoisuuttaan rajoittaneet, 1930-luvulla annetut määräykset oli kumottu. Syksyllä 1946 SKDL sai loikkausten (Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Atos Wirtanen) ansiosta suurimman puolueen aseman. Kokoomus ja edistyspuolue voittivat muutaman paikan, mutta oikeisto kokonaisuudessaan hävisi edellisvaaleihin verrattuna. Vaalitulos oli olennaisesti konservatiivinen, sillä 75 % kansasta äänesti vanhoja sota-aikana vallassa olleita puolueita.
Vaalit olivat merkittävät myös vaaliteknisesti, sillä niissä käytettiin ensimmäisen kerran ennakkoäänestystä ulkomailla, kun Ruotsiin kokonaisuudessaan evakuoitu Lapin väestö äänesti väliaikaisilla sijoituspaikkakunnillaan. Nyt saivat ensimmäistä kertaa äänestää myös 21-vuotiaat, kun aiempi äänioikeusikäraja oli ollut 24 vuotta.
Eduskuntavaalien tulos osoitti länsimaille, että Suomi oli erilainen kuin Neuvostoliiton valtapiiriin joutuneet Itä-Euroopan maat. Kommunistijohtoisten kansandemokraattien menestys puolestaan vakuutti Neuvostoliiton siitä, että Suomen poliittinen suunnanmuutos oli todella tapahtunut. Useimmille suomalaisille vaalitulos oli helpotus sikäli, että eduskunnan enemmistö säilyi vanhojen peruspuolueiden käsissä.[2]
Eduskuntaan palasivat mm. SKDL:n Johan Helo ja Mauri Ryömä. Eduskunnan ikäpuhemies tuli edelleen olemaan SDP:n kansanedustaja, 78-vuotias Miina Sillanpää. Viimeisinä näissä vaaleissa valituista "uusista kasvoista" olivat elossa Kusti Eskola, ja Olga Terho viimeisimpänä kuolleena, molemmat kuolivat vuonna 2003.
.jpg)
