Viljami Kalliokoski

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viljami Kalliokoski
Viljami-Kalliokoski.jpg
Suomen maatalousministeri
Rytin II hallitus
15.8.1940–3.1.1941
Rangellin hallitus
4.1.1941–4.3.1943
Linkomiehen hallitus
5.3.1943–7.8.1944
Hackzellin hallitus
8.8.1944–20.9.1944
Urho Castrénin hallitus
21.9.1944–16.11.1944
Törngrenin hallitus
5.5.1954–19.10.1954
Kekkosen V hallitus
20.10.1954–2.3.1956
Edeltäjä Pekka Heikkinen
Kalle Jutila
Seuraaja Eemil Luukka
Martti Miettunen
Kansanedustaja
5.9.1922–5.4.1945
22.7.1948–19.2.1962
Ryhmä/puolue Maalaisliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 15. toukokuuta 1894
Halsua
Kuollut 20. tammikuuta 1978 (83 vuotta)
Kokkola
Puolue Maalaisliitto
Ammatti maanviljelijä
Arvonimet maanviljelysneuvos (1949)

Viljami Kalliokoski (15. toukokuuta 1894 Halsua20. tammikuuta 1978 Kokkola) oli maanviljelysneuvos, maanviljelijä ja suomalainen poliitikko. Hän on Suomen historian kuudenneksi pitkäaikaisin kansanedustaja 1922–1945 ja 1948–1962, minä aikana hän istui yhteensä 41 valtiopäivät. Hän oli apulaismaatalousministeri ja maatalousministeri kahdeksassa hallituksessa vuosina 1936–1937, 1940–1944 ja 1954–1956.

Kalliokoski oli myös muun muassa eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja 1931–1938, eduskunnan 1. varapuhemies 1938–1940 ja 1950–1954. Lisäksi hän toimi Maalaisliiton puheenjohtajana sotien aikaan, vuosina 1940–1945. Sanomalehti Keskipohjanmaan päätoimittaja hän oli 1930–1938 ja Pellervo-Seuran toimitusjohtaja 1945–1949. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä erityisesti maatalouden, osuustoiminnan ja kirkon piirissä.

Viljami Kalliokoski oli naimisissa vuodesta 1917 alkaen Hilja Sofia Kalliokosken (o.s. Kujala) kanssa. He saivat yhdessä kuusi lasta, joista poika Matti Kalliokoski kaatui Kannaksella puna-armeijan suurhyökkäyksessä 18. kesäkuuta 1944. Kalliokoski sai maanviljelysneuvoksen arvonimen vuonna 1949.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliokoski oli kasvanut Santeri Alkion esikuvan ja nuorisoseuratoiminnan kautta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kansanedustajauransa alkuvuosina hänet tunnettiin puolueensa sosiaaliradikaaleihin kuuluvana ja oikeistoradikalismin tiukkana vastustajana. Kalliokoski oli puolueessaan ensimmäisiä Lapuan liikkeen julkisia vastustajia. Hänen muiluttamistaan suunniteltiin kesällä 1930, mutta hanke kompastui amatöörimäiseen toteutukseen. Kalliokoski oli myös puolueessaan aktiivisimpia pula-ajan talousongelmien esiintuojia, joten hän ei monen puoluetoverinsa tavoin joutunut kärsimään pulan aiheuttamasta tyytymättömyydestä. Hänen poikkeuksellisen suosionsa äänestäjien keskuudessa näkyi vuoden 1936 eduskuntavaaleissa, jolloin maalaisliitto sai Kalliokosken kotikunnassa Halsualla historiansa parhaan tuloksen: 91,2 prosenttia äänistä. Lähes kaikki äänet annettiin Kalliokoskelle. Sen sijaan lain kumoamiseen johtanut kieltolakikansanäänestys oli Kalliokoskelle pettymys, sillä hän kannatti kieltolakia sen loppuun saakka.

Sota-aikana hänen vastuulleen hallituksessa kuuluivat asutusasiat sekä elintarviketuotanto. Välirauhan aikana hän ministerinä vastasi siirtoväen asuttamisesta muualle Suomeen sekä jatkosodan aikana takaisin vallattujen alueiden jälleenasuttamisesta. Syksyllä 1944 hänen johdollaan linjattiin vielä kolmas asutusurakka alueluovutusten takia. Myös elintarviketuotannossa sotavuodet olivat dramaattisia, sillä nälänhädän uhka Suomessa oli todellinen sekä keväällä 1942 että 1944.

Pääministeri Antti Hackzell lähdössä 6.9.1944 Helsingin rautatieasemalla Moskovan rauhanneuvotteluihin. Oikealla ministeri Kalliokoski ja keskellä ministeri Olli Paloheimo

Kalliokoski ei kuulunut hallituksen sisärenkaaseen, joka käsitteli ulkopoliittisia linjauksia. Siitä huolimatta sodan loppuvaiheissa Kalliokoskea vastustaneen maalaisliiton opposition keulahahmoksi nousi ulkopoliittisiin erimielisyyksiin vedonnut Urho Kekkonen. Kalliokoski kuului ns. vanhoihin kasvoihin, joiden ei sallittu asettua ehdolle enää eduskuntavaaleissa 1945. Kalliokosken ja Kekkosen kärjistynyt vastakkainasettelu johti Kalliokosken eroamiseen maalaisliiton johdosta kesken dramaattisen puoluekokouksen kesäkuussa 1945. Eronsa jälkeen Kalliokoski välttyi häntä uhanneelta syytteeltä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Hän oli puolueensa sisällä Kekkosen vastaehdokkaana valittaessa maalaisliiton presidenttiehdokasta vuoden 1956 vaaleihin. Vuorostaan puolueensa sisällä oppositioon jäänyt Kalliokoski teki paluun eduskuntaan vuoden 1948 vaaleissa ja jatkoi kansanedustajana vuoteen 1962 saakka. Sen jälkeen hän toimi vielä muun muassa kirkollisissa luottamustehtävissä ja oli kirkkohallituksen jäsenenä ja kirkolliskokouksen varapuheenjohtajana siihen asti korkeimpaan asemaan noussut maallikko evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kalliokoski tunnettiin myös taidokkaana puhujana, jonka puheiden määrän on yli kuusi vuosikymmentä kestäneen julkisen uran aikana arvioitu nousseen viiden ja kymmenen tuhannen väliin.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eino Isohanni ja Alfred Salmela (toim.): Maa on ikuinen: Viljami Kalliokosken puheita ja kirjoituksia. Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto, 1954.
  • Viljami Kalliokoski: Kiitollisena muistan. Kirjapaja, 1973. ISBN 951-621-074-0.
  • Matti Kalliokoski: Pitkä sarka, Viljami Kalliokosken elämä. WSOY, 2002. ISBN 951-0-27289-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Pekka Heikkinen
Kalle Jutila
Suomen maatalousministeri
1940−1944
1954−1956
Seuraaja:
Eemil Luukka
Martti Miettunen