Antti Kukkonen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Antti Kukkonen
Antti Kukkonen sairaalassa.jpg
Kukkonen Kivelän sairaalassa
Suomen opetusministeri
Sunilan I hallitus
17.12.1927–22.12.1928
Kallion III hallitus
16.8.1929–4.7.1930
Sunilan II hallitus
21.3.1931–14.12.1932
Kallion IV hallitus
7.10.1936–12.3.1937
Rytin II hallitus
27.3.1940–4.1.1941
Rangellin hallitus
4.1.1941–5.3.1943
Edeltäjä Julius Ailio
Lauri Ingman
Paavo Virkkunen
Oskari Mantere
Uuno Hannula
Seuraaja Lauri Ingman
Paavo Virkkunen
Oskari Mantere
Uuno Hannula
Kalle Kauppi
Kansanedustaja
1.4.1919–5.4.1945
29.3.1954–19.2.1962
Ryhmä/puolue Maalaisliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Kuopion läänin itäinen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 3. lokakuuta 1889
Kontiolahti
Kuollut 14. helmikuuta 1978 (88 vuotta)
Joensuu
Puolue Maalaisliitto
Ammatti pappi
maanviljelijä
Arvonimet rovasti (1955)

Antti Kukkonen (3. lokakuuta 1889 Kontiolahti14. helmikuuta 1978 Joensuu) oli suomalainen keskustapoliitikko, moninkertainen opetusministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja.

Kukkonen oli Maalaisliiton kansanedustajana vuosina 1919–1945 ja uudelleen vuosina 1954–1962.[1] Hän istui kaikkiaan 38 valtiopäivät ja on yksi Suomen pitkäaikaisimmista kansanedustajista. Kukkonen oli Nykysuomen sanakirjan syntyyn johtaneen eduskunta-aloitteen johtohahmoja.lähde?

Ministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkosen ministerinura alkoi apulaisopetusministerin tehtävissä pääministeri Lauri Ingmanin toisessa hallituksessa vuonna 1924. Opetusministerinä hän toimi tämän jälkeen Sunilan ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, Kallion kolmannessa ja neljännessä hallituksessa sekä toisen maailmansodan aikana Rytin toisessa hallituksessa ja Rangellin hallituksessa.[1][2]

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkonen tuomittiin muun sodanaikaisen poliittisen johdon mukana sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Hänet vapautettiin vuonna 1947 hänen kärsittyään vankeusrangaistuksen lähes kokonaisuudessaan vankilassa. Kukkoselle itselleen hänen joutumisensa syytetyksi tuli täytenä yllätyksenä. Valpon etsivät tavoittivat Kukkosen tämän kotoa Pielisensuusta vasta vuorokautta myöhemmin kuin muut, Helsingissä asuneet syytetyt, eikä kukaan ollut ehtinyt varoittaa häntä tulevasta.[3]

Opetusministerinä toimineen Kukkosen päätyminen sotasyyllisten listalle hämmensi Kukkosen itsensä lisäksi oikeusistuinta ja oikeudenkäyntiä valmistellutta tutkijakuntaa. Kukkosen sotasyyllisyys olikin epäsuora tulos Neuvostoliiton tavoitteesta saada Väinö Tanner tuomituksi oikeudenkäynnissä. Tannerin syyllisyydelle oli hankalaa löytää selkeitä perusteita, jolloin muodolliseksi syyksi otettiin Tannerin jäsenyys ulkoasianvaliokunnassa sekä Rangellin että Linkomiehen hallituksissa. Ulkoasiainvaliokuntaan kuuluivat myös Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka, jotka oli siten asetettava syytteeseen samalla perusteella.[4]

Neuvostoliiton hallituksen äänenkannattaja Izvestija julkaisi joulukuussa 1945 Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä käsitelleen kirjoituksen, jossa pääsyylliseksi nimettiin Väinö Tanner ja hänen "merkittävimmiksi rikostovereikseen" Risto Ryti, Jukka Rangell ja Tyko Reinikka. Edwin Linkomies, Toivo Kivimäki ja Henrik Ramsay olivat lehden mukaan olleet edellisten "välikappaleita", kun taas Kukkonen näytti olleen niin vähäpätöinen, että hänen nimeään ei mainittu kirjoituksessa lainkaan.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkosen vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Lauri Kukkonen ja Kaisa Liisa Ilvonen. Kukkonen meni naimisiin Elsa Maria Marttisen kanssa vuonna 1927.[1]

Joensuussa sijaitseva Kukkolan tila, jota Kukkonen viljeli, toimii nyt kotimuseona sekä matkailu-, opetus-, ja virkistyspaikkana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Antti Kukkonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Antti Kukkonen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  3. Tapio Sadeoja: Syytetyt: Ilta-Sanomien erikoislehti 15. lokakuuta 2015, s. 7. Helsinki: Sanoma Media Finand Oy.
  4. Niku, Risto. Kahdeksan tuomittua miestä. Sotasyyllisten vankilavuodet. Edita, Helsinki 2005.
  5. Toivo Heikkilä: Paasikivi peräsimessä: pääministerin sihteerin muistelmat 1944–1948, s. 186. Helsinki: Otava, 1965.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Julius Ailio
Lauri Ingman
Paavo Virkkunen
Oskari Mantere
Uuno Hannula
Suomen opetusministeri
1927−1928
1929−1930
1931−1932
1936−1937
1940−1943
Seuraaja:
Lauri Ingman
Paavo Virkkunen
Oskari Mantere
Uuno Hannula
Kalle Kauppi