Ernst Estlander

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ernst Henrik Estlander (18. syyskuuta 1870 Helsinki5. helmikuuta 1949 Helsinki) oli suomalainen oikeushistorian professori ja ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikko.

Estlander tunnettiin ennen kaikkea tiukkana laillisuuden puolustajana, sortovuosien perustuslaillisena ja itsenäisyyden aikana myös aitosuomalaisuutta vastustaneena jyrkkänä kielipoliitikkona. Hän oli asennemaailmaltaan konservatiivi ja elitisti sekä ehdottomuuksien kannattaja.[1]

Estlander oli RKP:n kansanedustajana Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä 1907–1914 ja 1917–1945, kaikkiaan 44 valtiopäivillä. Häntä kauemmin kansanedustajana on ollut vain saman puolueen John Österholm, minkä lisäksi Sosialidemokraattien Viljo Rantala oli yhtä kauan kansanedustajana kuin Estlander.[2] Näistä poiketen Estlanderilla oli kuitenkin pohjalla myös vuosikymmen säätyvaltiopäivillä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Estlanderin vanhemmat olivat professori, valtioneuvos Jakob August Estlander ja Lovisa Rosina Federley. Hän pääsi ylioppilaaksi 1888 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1891, lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1896 sekä lakitieteen lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot vuonna 1900. Estlander sai varatuomarin arvon 1899 ja toimi Helsingin yliopiston oikeushistorian dosenttina 1902–1908 ja Helsingin yliopiston ylimääräisenä professorina 1908–1937.[3] Hän keskittyi kuitenkin enemmän politiikkaan.

Estlander oli aatelissukunsa edustajana säätyvaltiopäivillä 18971906. Hänen poliittista maailmankatsomustaan hallitsi tinkimätön legalismi ja taipumaton perustuslaillisuus. Vuonna 1904 passiivista vastarintaa kannattanut ja kagaalin johtoon kuulunut Estlander oli karkotettuna Suomesta ja oleskeli Novgorodissa. Toisen sortokauden aikana Estlander kannatti eduskunnan toiminnan vapaaehtoista keskeyttämistä, "valtiopäivälakkoa", protestina laittomalle hallinnolle, mutta ajatus ei saanut kannatusta. Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen hän omaksui jyrkän konservatiivisen ja anteeksiantamattoman asennoitumisen suhteessa vasemmistoon, mikä kuitenkin sai seuraavalla vuosikymmenellä väistyä ruotsinkielen aseman suojelemisen tieltä. Kammo aitosuomalaisuutta kohtaan sai lopulta hänetkin vastentahtoisesti kannattamaan RKP:n ja SDP:n taktista yhteistyötä. Tämän ja laillisuuden puolustamisen vuoksi hän myös monista ruotsinkielisistä konservatiiveista poiketen vastusti Lapuan liikettä.[1]

Estlander oli myös Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja toimi presidentin valitsijamiehenä vuoden 1925 presidentinvaaleissa. Samaten hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston ja Ruotsalaisen kansanpuolueen keskushallituksen jäsen sekä kuului Ritarihuoneen johtokuntaan.[3]

Talvisodan päätyttyä periaatteellisesta taipumattomuudestaan tunnettu Ernst Estlander oli ainoa, joka eduskunnassa esitti Moskovan rauhansopimuksen hylkäämistä laittomana.[4] Jatkosodan aikana hän kuitenkin kuului niin sanottuun rauhanoppositioon ja oli yksi Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän allekirjoittajista.

Sukulaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernst Estlanderin veli oli urheilija ja veneiden sunnittelija Gustaf Estlander[1] ja setä filosofian tohtori Carl Gustaf Estlander, joka teki aloitteen Ateneumin taidemuseon perustamisesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Vesa Vares: ”Estlander, Ernst”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 682–684. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
  2. Pitkäaikaisimmat kansanedustajat 1907– Eduskunta.
  3. a b Ernst Estlander Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  4. Mikko Majander: Pitkä Parlamentti 1939−1945, Kansanvalta koetuksella (Vares, Uola & Majander), s. 282. Edita, Helsinki, 2006.