Herman Mattsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mathias Herman Mattsson (12. heinäkuuta 1882 Sund, Ahvenanmaa24. heinäkuuta 1961 Sund) oli suomalainen Ahvenanmaalla vaikuttanut maanviljelijä, maakuntapoliitikko ja kansanedustaja. [1]

Mattssonin vanhemmat olivat maanviljelijä Matts Adolf Mattsson ja Karolina Josefina Lindholm. Hän kävi kansakoulun ja toimi maanviljelijänä Sundissa. Mattsson oli viiden vuoden ajan siirtolaisena Yhdysvalloissa ja oli merillä seitsemänä kesänä. Hän toimi Sundin osuuskaupan hoitajana 1921–1928 ja Ahvenanmaan Osakepankin Sundin konttorin hoitajana 1926–1929. Mattsson oli myös Suomi-yhtiön edustajana ja paikallisasiamiehenä 1929–1951 sekä Kansaneläkelaitoksen piiriasiamiehenä 1938–1950. [1]

Mattsson oli Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kansanedustajana 1933–1936 ja 1938–1939 edustaen Turun läänin eteläistä vaalipiiriä. Hän tuli eduskuntaan toiselle kaudelleen ruotsalaisten Rafael Collianderin tilalle. Herman Mattsson oli myös Ahvenanmaan maakuntapäivien jäsenenä ja ensimmäisenä varapuhemiehenä. Hän oli mukana kunnallispolitiikassa Sundin kunnanvaltuuston jäsenenä. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Herman Mattsson Suomen kansanedustajat. Eduskunta.