Emil Schybergson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emil Schybergson.

Ernst Emil Schybergson (6. tammikuuta 1856 Turku7. maaliskuuta 1920 Helsinki) oli suomalainen pankinjohtaja ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) poliitikko.

Emil Schybergsonin isä oli turkulainen oikeusneuvosmies Arvid Magnus Schybergson. Schybergson kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1872 ja valmistui filosofian maisteriksi 1877, lakitieteen kandidaatiksi 1880 ja varatuomariksi 1887. Hän työskenteli Suomen Pankin eri konttoreissa ja 1890–1896 Helsingin maistraatin oikeusneuvosmiehenä. Schybergson siirtyi kuitenkin asteittain liike-elämän puolelle noustessaan Helsingin Kansanpankin puheenjohtajaksi 1893; kun Kansanpankin seuraajaksi perustettiin liikepankki Privatbanken i Helsingfors vuonna 1896, hänestä tuli sen täysipäiväinen toimitusjohtaja.

Schybergson oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen ja hänet valittiin valtiopäiville porvarissäädyn edustajaksi toistuvasti vuosina 1885–1900 sekä 1905–1906. Ruotsalaisen puolueen muiden poliitikkojen tavoin hän kannatti sortovuosien aikana perustuslaillista vastarintaa, ja kuului lähetystöön, joka kävi valittamassa keisarille Helsingissä 1902 tapahtuneesta kasakoiden riehumisesta. Kesällä 1904 Schybergson karkoitettiin mielipiteidensä vuoksi Nižni Novgorodiin, josta hän kuitenkin sai jo samana syksyn siirtyä ulkomaille ja seuraavan vuoden alussa palata kotimaahan. Koska Privatbankenille oli sillä välin valittu uusi toimitusjohtaja, Schybergson siirtyi 1906 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtajaksi, missä tehtävässä jatkoi kuolemaansa asti.

Schybergson oli ahkera yhteiskunnallinen kirjoittaja, osallistui Finsk Tidskriftin ja Aftonpostenin toimittamiseen sekä useiden lautakuntien ja komiteoiden toimintaan. Hän oli RKP:n edustajana eduskunnassa vuosina 1907–1909 ja 1910–1919 ja kuului myös puolueen keskushallitukseen, joskin erosi puolueen eduskuntaryhmästä kahdesti. Schybergson oli useasti eduskunnan pankkivaliokunnan puheenjohtajana sekä toisena varapuhemiehenä vuosien 1913 ja 1918 valtiopäivillä. Hän kuului myös eduskunnan lähetystöön, joka lokakuussa 1918 matkusti Saksaan ilmoittamaan Hessenin prinssi Friedrich Karlille Suomen kuninkaanvaalin lopputuloksesta.

Schybergson teki itsemurhan vuonna 1920, kun hänen johtamansa Hypoteekkiyhdistys ajautui konkurssin partaalle ulkomaanvaluutassa otettujen lainojen vuoksi. Syynä tähän oli Suomen markan nopea devalvoituminen ensimmäisen maailmansodan seurauksesta – ennen maailmansotaa Hypoteekkiyhdistyksen toiminta oli ollut voitollista.

Emil Schybergsonin velijiä olivat kanneviskaali Gustaf Arvid Schybergson ja historioitsija Magnus Gottfrid Schybergson.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]