Yrjö Koskinen Yrjö-Koskinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yrjö Koskinen (Y. K.) Yrjö-Koskinen (vuoteen 1882 Forsman, 2. marraskuuta 1854 Pietarsaari12. tammikuuta 1917 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, kouluhallituksen ylitirehtööri ja suomalaisen puolueen kansanedustaja.[1]

Yrjö-Koskisen vanhemmat olivat senaattori Georg Zacharias (Yrjö Sakari) Forsman ja Sofia Fransiska Friberg. Hän pääsi ylioppilaaksi 1871, suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1877, lisensiaatin tutkinnon 1890 ja väitteli tohtoriksi 1894.[1]

Yrjö-Koskinen toimi opettajanurallaan Hämeenlinnan normaalilyseon ja Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun opettajana 1878–1881, Helsingin suomalaisen alkeisopiston opettajana 1882–1884 ja Jyväskylän seminaarin historian ja kasvatusopin lehtorina 1886–1892. Yrjö-Koskinen oli Uudenmaan läänin kansakouluntarkastajana 1892–1894, Jyväskylän seminaarin johtajana 1895–1899 sekä kouluhallituksessa kansakouluntarkastajana 1899–1902 ja ylitirehtöörinä 1902–1917. Hänen johtajanaikanaan kansakoulujen perustaminen määrättiin kuntien velvollisuudeksi, mikä yli kaksinkertaisti niiden määrän lyhyessä ajassa. Yleiseen oppivelvollisuuteen hän kuitenkin suhtautui epäillen, joten sen toteuttaminen jäi hänen seuraajansa Mikael Soinisen ajalle.[1]

Yrjö-Koskinen osallistui myös politiikkaan isänsä jalanjäljissä ja oli ritariston ja aatelin jäsenenä säätyvaltiopäivillä 1885,1894, 1897, 1899, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906. Hän piti helmikuussa 1894 aatelissäädyn istunnossa ensimmäisenä suomenkielisen puheenvuoron, mitä osa ruotsinkielisistä edustajista arveli lainvastaiseksi.[2] Jyväskylän vuosinaan Yrjö-Koskinen oli 1898–1899 lyhyen aikaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja vuosien 1898 ja 1908 kirkolliskokousten jäsenenä. Sortovuosina hän kannatti jopa pidemmälle menevää myöntyvyyslinjaa kuin isänsä, mutta hänet valittiin silti kesällä 1908 Hjeltin senaattiin senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päälliköksi (opetusministeriksi). Tehtävä jäi vain runsaan vuoden mittaiseksi. Yrjö-Koskinen oli myös Suomalaisen puolueen kansanedustajana 1907–1909 ja 1910–1911 valittuna Vaasan läänin eteläisestä vaalipiiristä ja johti Uuden Suomettaren johtokuntaa mutta keskittyi viimeisinä vuosinaan enemmän virkansa hoitoon kuin politiikkaan. Samoihin aikoihin Yrjö Koskinen Yrjö-Koskisen kanssa Suomalaisen puolueen poliitikkoina ja kansanedustajina toimivat myös hänen veljensä Eino Sakari Yrjö-Koskinen ja Lauri Yrjö-Koskinen sekä edellisen vaimo Iida Yrjö-Koskinen.[1]

Yrjö-Koskinen sai 1916 todellisen valtioneuvoksen arvonimen. Hän oli naimisissa vuodesta 1878 Elin Lovisa Branderin kanssa. Heidän poikansa oli lakimies ja suurlähettiläs Aarno Yrjö-Koskinen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Yrjö Koskinen Yrjö-Koskinen Viitattu 10.4.2021.
  2. Johanna Aminoff-Winberg (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 92. Minerva, Helsinki 2013.