Yrjö Koskinen Yrjö-Koskinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yrjö Koskinen (Y. K.) Yrjö-Koskinen (vuoteen 1882 Forsman, 2. marraskuuta 1854 Pietarsaari12. tammikuuta 1917 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, kouluhallituksen ylitirehtööri ja suomalaisen puolueen kansanedustaja.

Yrjö-Koskisen vanhemmat olivat senaattori Georg Zacharias (Yrjö Sakari) Forsman ja Sofia Fransiska Friberg. Hän pääsi ylioppilaaksi 1871, suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1877, lisensiaatin tutkinnon 1890 ja väitteli tohtoriksi 1894.

Yrjö-Koskinen toimi opettajanurallaan Hämeenlinnan normaalilyseon ja Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun opettajana 1878–1881, Helsingin suomalaisen alkeisopiston opettajana 1882–1884 ja Jyväskylän seminaarin historian ja kasvatusopin lehtorina 1886–1892. Yrjö-Koskinen oli Uudenmaan läänin kansakouluntarkastajana 1892–1894, Jyväskylän seminaarin johtajana 1895–1899 sekä kouluhallituksessa kansakouluntarkastajana 1899–1902 ja ylitirehtöörinä 1902–1917. Hänen johtajanaikanaan kansakoulujen perustaminen määrättiin kuntien velvollisuudeksi, mikä yli kaksinkertaisti niiden määrän lyhyessä ajassa. Yleiseen oppivelvollisuuteen hän kuitenkin suhtautui epäillen, joten sen toteuttaminen jäi hänen seuraajansa Mikael Soinisen ajalle.

Yrjö-Koskinen osallistui myös politiikkaan isänsä jalanjäljissä ja oli ritariston ja aatelin jäsenenä säätyvaltiopäivillä vuosina 1885 ja 18941905. Helmikuussa 1894 hän piti ensimmäisenä suomenkielisen puheenvuoron aatelissäädyn istunnossa, mitä osa ruotsinkielisistä edustajista arveli lainvastaiseksi.[1] Jyväskylän vuosinaan Yrjö-Koskinen oli 1898–1899 lyhyen aikaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja myös kirkolliskokouksen jäsenenä 1898 ja 1908. Sortovuosina hän kannatti jopa pidemmälle menevää myöntyvyyslinjaa kuin isänsä, mutta hänet valittiin silti senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan päälliköksi (opetusministeriksi) Hjeltin senaattiin kesällä 1908. Pesti jäi vain reilun vuoden mittaiseksi. Yrjö-Koskinen oli myös Suomalaisen puolueen kansanedustajana 1907–1909 ja 1910 edustaen Vaasan läänin eteläistä vaalipiiriä ja johti Uuden Suomettaren johtokuntaa mutta keskittyi viimeisinä vuosinaan enemmän virkansa hoitoon kuin politiikkaan. Samoihin aikoihin Yrjö Koskinen Yrjö-Koskisen kanssa Suomalaisen puolueen poliitikkoina ja kansanedustajina toimivat myös hänen veljensä Eino Sakari Yrjö-Koskinen ja Lauri Yrjö-Koskinen sekä edellisen vaimo Iida Yrjö-Koskinen.

Yrjö-Koskinen sai todellisen valtioneuvoksen arvonimen 1916. Hän oli naimisissa vuodesta 1878 Elin Lovisa Branderin kanssa. Heidän poikansa oli lakimies ja suurlähettiläs Aarno Yrjö-Koskinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johanna Aminoff-Winberg (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 92. Minerva, Helsinki 2013.