Hj. Nortamo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hj. Nortamo noin vuonna 1900.

Frans Hjalmar Nortamo, alun perin Nordling, kirjailijanimeltään Hj. Nortamo (13. kesäkuuta 1860 Rauma30. marraskuuta 1931 Pori) oli suomalainen murrekirjailija, professori ja lääkäri. Hänet tunnetaan Rauman murteella kirjoitetuista kertomuksista, "raumalaisista jaarituksista". Hj. Nortamon syntymäpäivä on vakiintunut liputuspäivä Raumalla.[1][2]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijanimessä ruotsinkielisen etunimen Hjalmar [jalmar] (ei hjalmar) lyhenne on Hj. (ei siis tule kahdesta etunimestä H. J.), joten kokonaisuudessaan Hj. Nortamo lausutaan [ji: nortamo].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nortamon vanhemmat olivat tehtailija Johan Gustaf Nordling ja Amanda Lucina Renvall. Hän pääsi ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta lyseosta 1880 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1882, lääketieteen kandidaatiksi 1884 ja lääketieteen lisensiaatiksi 1888. Hän työskenteli Rauman vt. piirilääkärinä 1886–1887, Porin vt. piirilääkärinä 1888 ja oli 1888–1900 Rauman kaupunginlääkärinä, 1900–1902 piirilääkärinä Pudasjärvellä sekä viimeksi 1902–1930 piirilääkärinä Porissa. Nortamo toimi aktiivisesti sekä kunnallispolitiikassa että kulttuurielämässä. Hän oli myös Åbo Underrättelser-lehden avustajana. Nortamo sai professorin arvonimen vuonna 1930.[2]

Nortamo toimi kansanedustajana Suomalaisen puolueen eduskuntaryhmässä Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä 1910 tullen kesken vaalikauden kuolleen kansanedustaja Frans Rapolan tilalle, mutta hän sai heti tehtävästä vapautuksen sairauden vuoksi. Nortamon tilalle eduskuntaan tuli sitten Reinhold Grönvall. Tätä ennen Nortamo oli ollut valtiopäivämiehenä edustamassa Rauman porvarissäätyä valtiopäivillä 1900.[3] Kunnallispolitiikassa Nordling toimi Rauman ja Porin kaupunginvaltuutettuina.

Kirjailijaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hj. Nortamon patsas Porin Teatterin edustalla. Yrjö Liipolan veistämä patsas paljastettiin 1946.

Kirjailijaksi Nortamo ryhtyi vasta päästyään keski-ikään. Virikkeitä murrepakinoiden kirjoittamiseen Nortamo sai muun muassa ruotsalaiselta Gustaf Frödingiltä sekä suomalaisilta Kaarlo Hemmolta ja Juho Sjörosilta. Nortamon ensimmäinen raumalainen murrekertomus "Antonim bäev" ilmestyi 1898 Rauman purjehdusseuran lehdessä. Hän kirjoitti lisää jaarituksia harvakseltaan eri lehtiin, ja 1906 ilmestyi ensimmäinen kokoelma Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro, joka oli ensimmäinen murteella julkaistu suomalainen kaunokirjallinen teos. Nortamo kuvasi jaarituksissaan 1800-luvun lopun Raumalle sijoittamiaan sattumuksia, ja niiden pääosassa oli kolme nuorta merimiestä: kertojana toimiva "mnää" eli Anundilan Kalkke, Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro.

Nortamo julkaisi kaikkiaan viisi kokoelmaa murretarinoita, joiden kirjoittamisen hän aloitti vasta keski-ikäisenä. Teksteissä yhdistyvät sakea murreilmaisu ja nykyihmiselle vieras 1800-luvun purjelaivaelämä, joten ne ovat lukijalle haasteellisia. Osa teksteistä sijoittuu merimiesten ulkomaanmatkoille. Kertomukset kiertyvät usein alkoholinkäyttöön ja sen aiheuttamiin kohelluksiin. Esimerkiksi kertomus Maistri raakpuu kertoo opettajasta, joka huomaa ostaneensa humalassa huutokaupasta suuren määrän raakapuuta, vaikkei edes tiedä, mitä raakapuulla tarkoitetaan. Hänen eri tilaisuuksiin kirjoittamistaan, pääasiassa raumankielisistä runoista ja lauluista on koottu kokoelma Laulajapoika I–II (1933). Näistä esimerkiksi merimieslaulu "Meripoikki meit varjelkko daevas" ja humoristinen "Rauman brankkori-marssi" ovat olleet tunnettuja ja suosittuja. [4] Nortamo kirjoitti myös yhden yleiskielisen romaanin Helmikoristeinen kirjanmerkki (1923). Se on Topeliukselta vaikutteita saanut romanttishistoriallinen kertomus merikapteeniksi nousevasta raumalaisesta orpopojasta. Teosta pidettiin tyylillisesti vanhentuneena jo ilmestyessään.

Hj. Nortamo oli ensimmäinen merkittävä suomalainen murrekirjailija[4], jonka esimerkki innosti myöhempiä eri murteita käyttäneitä kirjoittajia. Hänen työtään "rauman giälen" tallentajana jatkoi myöhemmin Tauno Koskela. Nortamon hautamuistomerkki on Rauman vanhalla hautausmaalla, ja hänelle on pystytetty muistopatsaat sekä Raumalle että Poriin.

Vuonna 1930 hänelle perustettiin Raumalla oma nimikkoseura, Nortamo-Seor.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hj. Nortamo vuonna 1960 julkaistussa postimerkissä.

Murrekertomuskokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro (1906)
  • Uussi raumlaissi jaarituksi (1912)
  • Rojohoppe viimene reis (1921)
  • Meripurakoj ja maamyyri (1925)
  • Umme ja pimjä (1930)

Muu tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiilenpolttajan uni (kuvaelma, 1915)
  • Helmikoristeinen kirjanmerkki (romaani, 1923)
  • Laulajapoika (lauluja ja nuotteja, 1925)
  • Laulajapoika I–II (runoja, 1933)
  • Eulalia-täti (näytelmä, 1929)
  • Lumottu prinsessa (näytelmä, 1930)
  • Valtamerillä (Akseli Urhosen merimieselämyksiä, 1930)

Kokoomateoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raumlaissi jaarituksi (1920)
  • Kootut teokset I–II (1929)
  • Sillo se paukatt (1994)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rauman kaupunki: Nortamo-Seor juhli amiraalinsa syntymäpäivää rauma.fi. Viitattu 13.6.2011.
  2. a b Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899
  3. Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 253–254. Helsinki: Otava, 1921.
  4. a b Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 39–40. Helsinki: BTJ Finland, 2013. ISBN 978-952-692-979-1.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Hj. Nortamo.