Toivo Horelli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Toivo Johannes Horelli (11. lokakuuta 1888 Kokemäki28. kesäkuuta 1975 Tampere) oli suomalainen lakitieteen lisensiaatti, pankinjohtaja ja poliitikko (kok.).

Toivo Horellin vanhemmat olivat Juho ja Amanda (o.s. Giers). Horelli kirjoitti ylioppilaaksi 1907, molempien oikeuksien kandidaatti hänestä tuli 1914 ja varatuomari kolme vuotta myöhemmin, jolloin myös solmi avioliiton Lempi Lehtosen kanssa. Horelli osallistui Suomen sisällissotaan (1918) senaatin (hallitus) alaisessa Suomen tasavallan joukoissa (valkoiset).

Toivo Horelli valittiin kansanedustajaksi Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä eduskuntavaaleissa 1933. Hän toimi sisäministerinä Rangellin hallituksessa (1941–1943) ja eduskunnan toisena varapuhemiehenä 1943-1945.

Horelli kuului puolueensa oikeistoon vaatien jo toteutunuttakin suurempaa asevarustelua 1930-luvulla. Hän oli myös kommunisti- ja juutalaisvastainen, joten teki sisäministerinä Valtiollisen poliisin päällikön Arno Anthonin esityksestä päätöksen Suomeen paenneiden juutalaisten luovutuksesta. Tämä tapahtui jatkosodassa (1941-1944) syksyllä 1942 tarkoituksena viedä juutalaiset tuhoamisleireihin Suomen kanssasotijamaahan kansallissosialistiseen Saksaan, jota Horelli sympatisoi. Kahdeksan pakolaista ehdittiin luovuttaa, ennen kuin vastustus valtiovarainministeri Väinö Tannerin (sd.) ja sosiaaliministeri Karl-August Fagerholmin (sd.) johdolla lopetti juutalaisten luovutukset.

Jatkosodan jälkeen Horellin tulkittiin kuuluvan niiden joukkoon, joiden ei yleisen mielipiteen mukaan toivottu asettuvan kansanedustajaehdokkaaksi ja niin hän jäi asettumatta ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa 1945, jonka jälkeen ei enää palannut politiikkaan. Lakitieteen lisensiaatti Horellista tuli 1949.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Ernst von Born
Suomen sisäasiainministeri
1941−1943
Seuraaja:
Leo Ehrnrooth
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.