Rukoilevaisesta kodista lähtöisin ollut Kares oli uskonasioissa yksioikoisen jyrkkä ja herännäisyyden kannattaja.[2] Kares oli yksi antikommunistisen ja oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen perustajista. Kares tuki erityisesti kansallishenkeä tukevaa kirkkoa.[3]
Nakkilalaisen maanviljelijän poikana syntynyt Kares valmistui ylioppilaaksi Porin klassillisesta lyseosta vuonna 1892, sai teologian erotutkinnon 1896 ja vihittiin papiksi 1897.[2] Hän toimi useassa eri kirkollisessa virassa: pappina, kirkkoherrana, lääninrovastina ja kirkolliskokouksen jäsenenä.
Aluksi hän oli Raumalla kirkkoherran apulaisena 1897. Samana vuonna hän oli Raippaluodon virkaa tekevänä kirkkoherrana. Vuosina 1897–1908 hän oli Joroisissa ja Mikkelin Maalaiskunnan OtavassaKeski-Savon kansanopiston johtajana ja toimi Joroisten papiston apulaisena 1897–1901. Vuodesta 1901 vuoteen 1908 hän oli Mikkelin seurakuntien papiston apulaisena. Vuonna 1908 hän toimi Mikkelin maaseurakunnan ylimmäisenä pappina. 1908–1918 hän oli Turun lähetysyhdistyksen johtaja ja Lähetyskirkon Betel-kirkon saarnaaja.[1]
Kares valittiin vuonna 1916 Asikkalan seurakunnan kirkkoherraksi, mutta valitusten vuoksi hän pääsi aloittamaan tehtävässä vasta 1918.[4] Hän oli Asikkalan kirkkoherrana vuoteen 1924 ja sen jälkeen Lapuan kirkkoherrana 1924–1942. Lääninrovastina hän oli 1919–1924 Hollolan rovastikunnassa ja 1932–1942 Lapuan rovastikunnassa.[1]Tuomiorovastina hän ei voinut olla, sillä Lapuan hiippakunta perustettiin vasta 1956. Kares oli asessorina Porvoon tuomiokapitulissa 1922–1924 ja Turun arkkihiippakunnassa 1927–1933[1].
Kares oli jo ensimmäisessä eduskunnassa Suomalaisesta puolueesta 1907–1909. Seuraavan kerran hän oli eduskunnassa 1922–1927 Kansallisen Kokoomuspuolueen edustajana.[1] Kuitenkin vasta Lapuan liikkeen nousu kesällä 1930 toi rovasti Kareksen yleiseen tietoisuuteen, kun hän piti kiihkeän puheen talonpoikaismarssin yhteydessä. Liikkeen jyrkkää siipeä edustanut Kares sai mainetta julistaessaan Vihtori Kosolan olevan Jumalan valitsema johtaja Suomen kansalle. Hän pysyi liikkeen kannattajana sen loppuun asti ja siirtyi sen jälkeen uuteen Isänmaalliseen kansanliikkeeseen. Hänet valittiin kolmannen kerran eduskuntaan IKL:n listoilta vuonna 1933. Eduskunnassa Kares tuli tunnetuksi ryhmänsä johtavana ja värikkäimpänä esiintyjänä. Muidenkin IKL:n pappien tavoin hän yhdisti tiiviisti uskonnon ja politiikan puhuen politiikkaa saarnastuolissa ja saarnaten eduskunnan puhujakorokkeelta.[2]
Fanaattinen kristillisyys ja äärioikeistolaisuus olivat Karekselle yhtä, joskaan hän ei ollut aivan yhtä kiihkeä kuin esimerkiksi nuorempi puoluetoverinsa Elias Simojoki. Talvisodan syttymispäivänä Kares luki eduskunnan täysistunnossa isänmaallisen Kustaa Adolfin taisteluvirren sanoja.[5] Kares jatkoi yhtäjaksoisesti eduskunnassa kuolemaansa saakka. Kuolemaa edesauttoi hänen periaatteellinen kieltäytymisensä mustan pörssin tuotteiden hankkimisesta ja tyytyminen niukkoihin korttiannoksiin.[2] Hänen tilalleen eduskuntaan tuli Reino Cederberg.[1]
Eino Murtorinteen mukaan K. R. Kares jakoi kritiikittömästi kansallissosialistien kirkollisen peitejärjestön Saksalaisten kristittyjen uskonliikkeen näkemyksiä. Murtorinteen mukaan Kares suhtautui Saksan kirkkoon ideologisesti. Kares tukeutui muun muassa Emanuel Hirschin näkemykseen kansallishenkeä tukevasta kirkosta. Kareksen mukaan kansallisia arvoja tukeva kirkko vastaisi paremmin ihanteitaan kuin ekumeenista ja ylikansallista luonnetta korostavat kirkot.[3]
Kristukselle ja seurakunnalle : seurakunnallisesta nuorisotyöstä kansankirkossamme. Betelin seurakunnallinen nuorisopiiri Turussa, Turku 1913
Mestarin käskystä : hetkiä Betelissä. WSOY 1913
Vanhan Testamentin opetuksia ihmisen suhteesta lähimmäiseen. Tekijä, Turku 1914
Niinkuin Kristuskin ... Ef. 5, 2 : raamatun tutkisteluja 13 kristillisessä ylioppilaskokouksessa Jyväskylässä v. 1915. Suomen lähetysseura, Helsinki 1915
Päivä on lähellä : sunnuntaihetkiä kirkkovuoden juhlattoman osan viikkoina. WSOY 1915
Herran salatut tiet : kolme puhetta. Turun lähetysyhdistys, Turku 1917
Pyhimmän ympärillä : kolme hiljaisen viikon tutkistelua. Loimaan lähetysyhdistys, Turku 1917
Viimeiset menot : muutamia piirteitä kristillisyyden toivosta : synodaalikirjoitus Turun arkkihiippakunnan synodaalikokoukseen v. 1922. Tekijä, Turku 1922
Herran tuleminen koska ja kuinka? : raamatullinen tutkielma. Suomen lähetysseura, Helsinki 1923
Pyhäinpäivänä : vapauteen!. Tekij, Helsinki 1923
Jumalan salaisuus : (Kol. 2: 2) : Lapuan kirkossa pidettyjä saarnoja. Otava 1940
Kymmenen vuotta Keski-Savon kansanopistossa ; kymmenvuotisjuhlaan toim. K. R. Kares. Keski-Savon kansanopisto, Mikkeli 1902
Kymmenen vuotta Betelissä : Turun lähetysyhdistyksen juhlajulkaisu 1.VII.1916 ; toimitti K. R. Kares. Turku 1916
Suomen evankelisluterilaisen kirkon virsikirja : hyväksytty kahdennessatoista yleisessä kirkolliskokouksessa v. 1938 ; toim. Aleksi Lehtonen, K. R. Kares. Otava 1940
Kolmisatavuotias suomalainen raamattu : verraton aarre ; Suomen krkon julkaisema, toimituskunta Aleksi Lehtonen, K. R. Kares ja Yrjö Karilas. WSOY 1942
↑ abcdeSulamaa, Kaarle: Kares, Kaarlo Rietrikki (1873–1942)Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.9.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9.2.2011.
↑ abMurtorinne, Eino: Risti hakaristin varjossa : Saksan ja Pohjoismaiden kirkkojen suhteet Kolmannen valtakunnan aikana 1933–1940, s. 29, 47, 68. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1972. ISBN 951-90210-0-0Teoksen verkkoversio (PDF).
↑Majander, Mikko: ”Pitkä parlamentti 1939–1945”, Kansanvalta koetuksella : Suomen Eduskunta 100 vuotta, s. 275. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37454-3-0
