Rafael Erich

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rafael Erich
Rafael-Erich.jpg
Suomen 6. pääministeri
Erichin hallitus
15.3.1920–9.4.1921
Edeltäjä Juho Vennola (I)
Seuraaja Juho Vennola (II)
Kansanedustaja
1.4.1919–30.4.1924
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Mikkelin läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt 10. kesäkuuta 1879
Turku
Kuollut 19. helmikuuta 1946 (66 vuotta)
Helsinki
Ammatti professori
diplomaatti
Arvonimi erikoislähettiläs ja
täysivaltainen ministeri
(1918)
kunniatohtori (1932)
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus molempain oikeuksien tohtori (1907)

Rafael Waldemar Erich (10. kesäkuuta 1879 Turku19. helmikuuta 1946 Helsinki) oli kokoomuslainen poliitikko, professori, diplomaatti ja Suomen pääministeri.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rafael Erichin vanhemmat olivat rehtori Teodor Valdemar Erich ja Berta Fredrika Mannelin.[2] Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1898 ja eteni lakitieteen opinnoissaan nopeasti.

Vuonna 1905 Erich avioitui Hellin Onerva Hedbergin (18801960) kanssa. Rafael Erichin veli oli lakimies ja poliitikko Mikko Erich, jonka näyttävä loikkaaminen kokoomuksesta sosiaalidemokraatteihin 1920-luvulla muodostui Rafaelille poliittiseksi rasitteeksi. Suvussa oli lisäksi ollut juutalainen esi-isä, minkä vuoksi äärioikeisto 1930-luvulla pilkkasi toisinaan molempia veljeksiä "juutalaisiksi".

Suomen itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erich toimi Helsingin yliopiston valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professorina vuosina 19101928. Jo nuorena hänestä muodostui yksi Suomen keskeisistä valtiosääntöopin auktoriteeteista ikäpolvea vanhemman Robert Hermansonin rinnalla. Sortokausien aikana nimenomaan valtiosääntöksysymyksiin liittyvä laintulkinta oli hyvin politisoitunutta. Hermanson ja muut vanhemman polven perustuslailliset kannattivat tiukkaa muotolegalismia, jossa pyhä laki oli todellisuuden yläpuolella; Erich suosi käytännöllisempää lähestymistapaa, jossa empiria saneli lain tulkinnan. Siksi hän ei tyytynytkään silkkaan passiiviseen vastarintaan, vaan ryhtyi jääkäriliikkeen kannattajaksi, jota auttoi Ruotsissa ja Saksassa vuosina 19151918. Pragmaattinen laintulkinta ilmeni siten, että kesällä 1917 hän antoi juridiset argumentit itsenäisyysliikkeen tukemalle valtalaille julistaessaan, että helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän keisarin valta Suomessa ei ollut siirtynyt väliaikaiselle hallitukselle vaan Suomen kansalle; kesällä 1918 hän taas todisteli ruotsinvallan aikaisen hallitusmuodon kuninkaanvaalipykälän olevan yhä voimassa, mikä sopi monarkistien sen hetkisiin tavoitteisiin (ks. Suomen kuningaskuntahanke) – ja myöhemmin, tasavallan voitettua, ilmoitti kuninkaanvaalin sittenkin olleen "lainsäädännön väärinkäyttöä".

Vuoden 1918 alussa Erich oli Suomen viralliseksi Berliinin edustajaksi nimetyn Edvard Hjeltin apulaisena. Sisällissodan alettua he allekirjoittivat omavaltaisesti Suomen nimissä Saksan kanssa yhteistyösopimuksen, joka oikeutti saksalaisten maahantunkeutumisen ja sitoi Suomen talouden epäedullisella tavalla Saksan tarvikkeidentoimittajaksi. Nuorsuomalaisten oikeistoon lukeutunut Erich tuki vahvasti monarkiasuuntausta ja puolusteli eduskunnan vallan kaventamista kuninkaan hyväksi, mutta vältti pahimman kompromettoitumisen ollessaan kuitenkin sivussa Suomen tapahtumista.

Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1919 Erich valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi, jona hän toimi kaksi kautta, vuoteen 1924. Keväällä 1920 hänestä tuli Suomen pääministeri porvarilliseen kokoomushallitukseen. Keskustapolitiikan hallitsemalla vaalikaudella Erichin hallitus muodosti poikkeuksen, sillä oikeisto haluttiin sitoa Tarton rauhanneuvotteluihin. Erichiä poliittisesti lähimpänä olevien ryhmien avoin tyytymättömyys "häpeärauhaan" teki hänen asemansa hankalaksi, joten hänen hallituksensa tärkein saavutus saattoi pikemminkin olla pahin isku hänen poliittiselle uralleen. Hallitus löysi ratkaisun myös Ahvenanmaan kysymykseen. Hallitus kaatui virkamiesten palkkakysymykseen istuttuaan runsaan vuoden, eikä Erich palannut enää ministeriksi vaan siirtyi diplomaattiuralle.

Diplomaattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oltuaan jo useamman vuoden ulkoministeriön palkkalistoilla Erich nimitettiin 1926 Suomen lähettilääksi Berniin ja pysyväksi edustajaksi Kansainliittoon. Hän uskoi tuolloin Kansainliittoon ja Locarnon sopimuksiin rauhan takaajana ja kannatti Suomen turvaamiseksi "Pohjoisen Locarnon" (Pohjois- ja Itämerenmaiden rauhansopimus- ja välitystuomioistuinjärjestelmän) luomista, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Erich siirtyi 1928 lähettilääksi Tukholmaan ja 1936 Roomaan. Hän menetti 1930-luvulla uskonsa Kansainliittoon ja siirtyi kannattamaan ensin puolustusliittoa Ruotsin kanssa ja sitten vähä vähältä Saksaan nojaavaa ulkopolitiikkaa. Vuosina 1938–1939 hän oli Haagin pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen vakinainen tuomari.

Erich nimitettiin Uppsalan yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1932.[2]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Piirteitä taloudellisen yhteiskunta-elämän kehityksestä. Kansantajuisia esitelmiä / toimittaneet Länsisuomalaiset ylioppilaat 10:nes vihko. Turku 1899
  • Perustuslakiemme pääpiirteet : esitelmä pidetty suomalaisen naisliiton luentokursseissa 18 lokak. 1907. Suomalaisen naisliiton kirjasia 2. WSOY 1907
  • Über Allianzen und Allianzverhältnisse nach heutigem Völkerrecht, Helsingin yliopiston väitöskirja. Helsingfors 1907
  • Le droit de la Finlande d'après les juristes étrangers. Helsingfors 1908
  • Finlands rätt belyst af utländska rättslärde. Söderström, Helsingfors 1908
  • Muutamia piirteitä hallituksen asemasta nykyajan valtioissa. Tekijä, Helsinki 1908
  • Senatens förslag till ny Regeringsform. Hufvudstadsbladets socialpolitiska bibliotek 3. Helsingfors 1908
  • Suomen oikeus ulkomaisten oikeus-oppineiden valaisemana. WSOY 1908
  • Yleisen äänioikeuden "rajoituksista". Tekijä, Helsinki 1908
  • Valtiosääntöjen säätäminen ja muuttaminen. 1, Yleinen osa ja Europan valtiot. WSOY 1909
  • Valtiosääntöjen säätäminen ja muuttaminen. 2, Europan ulkopuolella olevat valtiot. WSOY 1909
  • Das Staatsrecht des Grossfürstentums Finnland (Suomi). Das öffentliche Recht der Gegenwart 18. J. C. B. Mohr, Tübingen 1912
  • Om folkrättslig skiljedom. Helsingfors 1912
  • Kansainvälisen oikeuden uusin kehitys teoksessa Ferdinand von Martitz : Kansainvälinen oikeus ; suom. Kustavi Kaila. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 133. Rauma 1914
  • Till läran om lagstiftningsakter och lagstiftningsförfarande med speciell hänsyn till finsk rätt. Akademiska Bokhandeln, Helsingfors 1912
  • Kansainvälinen oikeus. Lainopillinen ylioppilastiedekunta, Helsinki 1915
  • Probleme der internationalen Organisation : Völkerrechtliche Studien. Völkerrechtliche Monographien 1. J. U. Kern, Breslau 1914
  • Till läran om folkrättsliga rättsärenden och fördrag. Statsvetenskaplig tidskrifts expedition, Lund 1916
  • Finnland wie es war, wier es ist und was es werden könnte ; kurze Streiflichter von Septimus ; mit einem Vorwort von Karl Strupp. Verlag Friedrich Andreas Perthes A.-G., Gotha 1917 (nimimerkillä Septimus)
  • La question de la Finlande. Nederlandsche antioorlog raad, Capita selecta 4. La Haye 1917
  • Valtioelämän murroskaudelta. Otava 1917
  • Die finnische Frage vor und nach der russischen Revolution. Literarische Anstalt Rütten & Loening, Frankfurt am Main 1918
  • Herman Stenberg : Kaukokarjala suhteissaan Suomeen ja Venäjään ; avustaneet Rafael Erich, Lauri Hannikainen, Tekla Hultin , Iivo Härkönen. Ahjo, Helsinki 1918, 4. muut. ja laaj. painos 1919
  • Kompetensfördelning, kompetensprövning och kompetenskontroll enligt Finlands författningsrätt. Helsingfors 1924
  • Suomen valtio-oikeus. 1 osa. Tietosanakirja-oy, Helsinki 1924
  • Tuomioistuimet ja virheelliset lait. Porvoo 1924
  • Genèveprotokollet : föredrag vid föreningens Pro iure nationum årsmöte den 24 mars 1925. Förening för Nationernas förbund, Helsingfors 1925
  • Suomen valtio-oikeus. 2 osa. Tietosanakirja-oy, Helsinki 1925
  • Kansainliiton oikeusjärjestys. Itsenäisyyden liiton poliittinen kirjasto n:o 1. Otava 1926
  • La naissance et la reconnaissance des états . Librairie Hachette, Paris 1927
  • Kansainvälisen oikeuden kodifiointi : esitelmä pidetty yhdistyksessä Pro iure nationum marraskuun 21 p:nä 1928. Pro iure nationum yhdistys kansainliittoa varten n:o 8. Porvoo 1929
  • Några folkrättsliga synpunkter hänförande sig till sanktionsproblemet. Skrifter utgivna av Svenska institutet för internationell rätt vid Universitetet i Uppsala 3. Uppsala 1936
  • Eräitä huomautuksia lain ja asetuksen käyttämisestä virastojen järjestysmuodon perusteita laadittaessa. Porvoo 1938
  • La question de la Finlande 1917 : réimpression. Vammala 1938
  • Suomen oikeusasema : piirteitä sitä koskevien tieteisopillisten kysymysten käsittelystä Venäjän vallan viimeisinä aikoina sekä murroskautena. Suomalaisen lakimiesten yhdistyksen julkaisuja n:o 13. Vammala 1938
  • Förkrigsplaner på intereuropeisk organisation. Societas scientiarum Fennica ; Årsbok XIX, B 3. Helsingfors 1941
  • Något om internationellt rättsskydd. Helsingfors 1941
  • Poikkeukselliset toimenpiteet ja vieraiden valtioiden kansalaiset. Porvoo 1941
  • Svensk statsförfattningsrätt. Helsingfors 1941
  • Eräitä havaintoja valtiosopimusten voimaan tulosta ja vaikutuksesta. Porvoo 1942
  • Lainopillisista tutkintovaatimuksista. Porvoo 1942
  • Självständighetspolitik i lära och gärning. Åbo 1942
  • Några sidor av det totala krigets rättsligt betydelsefulla verkningar på statslivet. Helsingfors 1943
  • Studier i internationell rättskipning. I serien skrifter utgivna av Fahlbeckska stiftelsen 31. Fahlbecks stiftelsen, Lund 1943

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Julian Serlachius : Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1909
  • Julian Serlachius : Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich ; uudemman lainsäädännön aiheuttamilla lisäyksillä täydentänyt Lauri Cederberg. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 122. Helsinki 1927

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 870–871. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. a b Rafael Erich Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 14.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Edeltäjä:
Juho Vennola
Suomen pääministeri
19201921
Seuraaja:
Juho Vennola