Julian Serlachius

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Johan Julian Serlachius (20. joulukuuta 1854 Kuopio16. huhtikuuta 1925 Helsinki)[1] oli suomalainen oikeusoppinut ja korkeimman oikeuden jäsen.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julian Serlachius kuului Serlachiusten sukuun ja hänen vanhempansa olivat kieltenopettaja Karl Ferdinand Reinhold Serlachius ja Julia Charlotta Karsten. Julian Serlachius kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän alkeisopistosta vain 15-vuotiaana. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1874 ja lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1878, varatuomarin arvon hän sai 1879. Lakitieteen tohtoriksi Serlachius väitteli 1881.[2] Hän toimi Helsingin yliopistossa roomalaisen ja yksityisoikeuden dosenttina 1881–1882 ja jonkin aikaa myös vt. professorina, mutta hävisi vakinaisen viran haun vuonna 1885 R. A. Wredelle.[3][1] Serlachius jätti tämän jälkeen akateemisen uran, mutta kirjoitti myöhemminkin oikeustieteellistä tutkimuskirjallisuutta ja useita alan oppikirjoja. Hänen erikoisalaansa olivat yksityis- ja talousoikeus. Hän puolusti omaperäistä näkemystään oikeuslähdeopista, jossa hänen pyrkimyksenään oli korvata roomalainen oikeus suomalaisiin oikeuslähteisiin perustuvalla oppirakennelmalla.[3]

Serlachius työskenteli lainvalmistelukunnassa ja Viipurin hovioikeuden eri viroissa sekä 1891–1897 Jämsän tuomiokunnan tuomarina. Hän oli myös valtiopäiväedustajana porvarissäädyssä 1885 Kemin kaupungin edustajana ja 1891 Helsingin kaupungin edustajana. Poliittisilta mielipiteiltään hän oli konservatiivinen. Hänet nimitettiin senaatin oikeusosaston jäseneksi vuonna 1900, mutta hän erosi tehtävästä vain muutaman kuukauden kuluttua protestina kielimanifestille.[3] Sen jälkeen hän oli Suomen kaupunkien hypoteekkikassan toimitusjohtaja 1901–1918,[1] Osuuskassojen Keskuslainarahaston hallintoneuvoston puheenjohtaja 1904–1916[2] ja Pellervo-seuran johtokunnan jäsen 1901–1917, vuodesta 1903 varapuheenjohtaja.[2] Tammikuussa 1919 hänet nimitettiin korkeimman oikeuden oikeusneuvokseksi, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuoden 1924 lopussa.[3] Serlachius muistetaan vuoden 1901 osuustoimintalain valmistelijana. Laista hän julkaisi lakikomitean jäsenen Axel Wilhelm Granströmin kanssa myös Pellervo-Seuran julkaiseman käsikirjan.[2]

Serlachius oli vuodesta 1883 naimisissa Paula Emilia Söderhjelmin kanssa.[1] Heidän lapsiaan olivat oikeusministeri Eric J. Serlachius ja tasavallan presidentin puoliso Gerda Ryti.[3] Julian Serlachiuksen veli oli rikosoikeuden professori ja monipuolisen uran luonut poliitikko Allan Serlachius.[4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lärobok i sakrätten enligt gällande finsk rätt 1. Akademiska bokhandeln, Helsingfors 1899
  • Osuustoimintalaki : ohjeita sen käyttämiseen ; kirj. Axel Wilhelm Granström ja Johan Julian Serlachius. Pellervon kirjasto n:o 5. Pellervo-seura, Helsinki 1901
  • Lärobok i obligationsrättens allmänna del enligt finsk rätt. Häft 1. Akademiska bokhandeln, Helsingfors 1902
  • Lärobok i obligationsrättens allmänna del enligt finsk rätt. Häft 2. Akademiska bokhandeln, Helsingfors 1902
  • Professorn J. N. Langs föreläsningar öfver vattenrätten ; utgifna efter professorn Langs död af Julian Serlachius. Yrjö Weilin, Helsingfors 1905, 2. painos 1908, suomeksi nimellä Professori J. N. Lang'in vesioikeuden-luennot : julkaistut professori Lang'in kuoleman jälkeen ; suomentanut Väinö Anthoni ; painosta toim. Julian Serlachius. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 125. Helsinki 1910
  • Samling af Justitiedepartementets domar i tvistemål under åren 1829-1865. Helsingfors 1905
  • Till Borgå Järnvägs Aktiebolag : Utlåtanden rörande bolagets rätt till subvention af Borgå stad ; kirj. Julian Serlachius ja Rudolf Elving. Helsingfors 1908
  • Finsk vattenrätt allmänfattligt framställd. Söderström, Helsingfors 1909
  • Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1909
  • Sakrätten enligt gällande finsk rätt 1-2. Andra omarbetade uppl. Söderström, Helsingfors 1912
  • Kommentar till lagen om vattenrätten. Första häftet. Söderström, Helsingfors 1913
  • Kommentar till lagen om vattenrätten. Andra häftet. Söderström, Helsingfors 1913
  • Kommentar till lagen om vattenrätten. Tredje häftet. Söderström, Helsingfors 1914
  • Kommentar till lagen om vattenrätten. Fjärde häftet. Söderström, Helsingfors 1914
  • Suomen esineoikeus pääpiirteittäin ; suomentanut Onni Karhunen. Tietosanakirja, Helsinki 1920
  • Suomen yleisen obligatsionioikeuden oppikirja ; suomentanut Rafael Erich ; uudemman lainsäädännön aiheuttamilla lisäyksillä täydentänyt Lauri Cederberg. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 122. Helsinki 1927

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Julian Serlachius. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
  2. a b c d Y. R. Mäkihovi (toim.): Uranuurtajia ja rakentajia. Osuustoimintamiesten elämäkertoja, s. 35-45. Helsinki: Pellervo-Seura, 1950.
  3. a b c d e Tim Kautto: Serlachius, Julian (1854 - 1925) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.4.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. Veli-Matti Autio: Serlacius (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006 (päivitetty 16.1.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.