Bruno Salmiala
| Bruno Salmiala | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. elokuuta 1890 Pietari  Venäjä[1][2] |
| Kuollut | 4. syyskuuta 1981 (91 vuotta) Helsinki |
| Poliitikko | |
| Puolue | Isänmaallinen kansanliike |
| Asema | kansanedustaja |
| Vaalipiiri | Hämeen eteläinen vaalipiiri |
| Puoliso |
Lydia Theresia Schütz ( 1917–1942) Jenny Edla Somppi ( ) |
Bruno Salmiala (vuoteen 1935 Sundström; 24. elokuuta 1890 Pietari, Venäjä[1][2][3] – 4. syyskuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori, kansanedustaja ja yksi Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) keskeisistä johtajista.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salmialan vanhemmat olivat pietarinsuomalaiset konerakentaja Alexander Sundström ja Emilia Lindén. Hän pääsi ylioppilaaksi 1910, suoritti lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1916 sekä lakitieteen lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot 1924.[2]
Salmiala toimi Helsingin yliopiston prosessi- ja rikosoikeuden apulaisena 1925–1927, rikosoikeuden vt. professorina 1925–1927 ja professorina 1927–1959. Hän oli Suomen Asianajajaliiton sihteeri vuosina 1920–1957 ja Defensor Legis -lehden päätoimittaja vuosina 1920–1968. Tämän lisäksi Salmiala toimi eduskunnan oikeusasiamiehen varamiehenä 1924–1928, virkaylioikeuden syyttäjänä 1926–1930 ja jäsenenä 1930–1945 sekä Rikosoikeuden instituutin esimiehenä 1955–1959.[4][2]
Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapuanliikettä vieroksunut Salmiala oli yksi keskeisistä IKL:n perustajista vuonna 1932. Rikosoikeuden professorina hän toimi takuumiehenä sille, että uusi puolue pysyisi laillisuuden tiellä. Elias Simojoen johtama nuorisojärjestö Mustapaidat ei tosin suostunut pysymään ruodussa ja päätyikin lopulta viranomaisten lakkauttamaksi. Salmiala oli kansanedustajana vuosina 1933–1945 Hämeen läänin eteläistä vaalipiiristä ja presidentin valitsijamiehenä vuosien 1937, 1940 ja 1943 vaaleissa. Hän oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.[2]
Salmiala oli koko IKL:n olemassaolon ajan sen keskeisin linjanvetäjä puheenjohtaja Vilho Annalan rinnalla. Heidän johdollaan IKL omaksui passiivisen vastarinnan, kun oikeusministeri Urho Kekkonen yritti lakkauttaa sitä 1938–1939 (Kekkosen konstit), eikä tehnyt myöskään vastarintaa kun se lopulta lakkautettiin syksyllä 1944. Sodan jälkeen vuonna 1945 kansandemokraatti Mauno Pekkalan johtama hallitus yritti hiillostaa Salmialan ja muut entiset äärioikeistolaiset ulos yliopiston viroista, mutta Salmiala kieltäytyi eroamasta.[2] Erottamisyrityksiä johti pääministeri Pekkala. Punainen Valpo salakuunteli Salmialan puhelinta, jotta erottamiselle saataisiin jokin peruste. Opetusministeri Johan Helo kutsui sitten Salmialan puheilleen ja muistutti Salmialaa tämän sodanaikaisesta puheesta, että Helo pantaisiin seinää vasten. Salmiala sanoi muistavansa sen, koska Helo oli pian tämän jälkeen tuomittu maanpetoksesta kuritushuoneeseen. Helo vaati, että Salmiala eroaisi. Tämä kuitenkin kieltäytyi sanoen, että hän eroaa vain jos hänen osoitetaan Helon tavoin tehneen maanpetoksen. Erottamisesta ei tullut mitään.[5] Salmiala jatkoi professorina eläkeikäänsä vuoteen 1959 asti. Politiikassa hän ei toiminut toisen maailmansodan jälkeen.[2]
Perhe ja suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salmiala oli naimisissa Lydia Theresia Schützin kanssa 1917–1942. Avioeron jälkeen hän avioitui Jenny Edla Sompin kanssa 1943. Salmialalle syntyi kaksi lasta, Rolf Salmiala ensimmäisestä avioliitosta vuonna 1918 ja toisen avioliiton aikana adoptoitiin vuonna 1943 syntynyt Seija Salmiala.[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salmialan vuonna 1923 tarkastettu väitöskirja oli nimeltään Asianosaiskäsitteestä Suomen siviiliprosessioikeudessa.[2]
Salmiala kirjoitti oikeustieteen alalta useita hakusana-artikkeleja Otavan isoon tietosanakirjaan vuosina 1960−1965 ja toimi teoksen oikeustieteen kirjoittajaryhmän puheenjohtajana.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Suomen kulttuurirahasto, Nimikkorahastot: Seija Salmialan rahasto
- ↑ a b c d e f g h Kaarle Sulamaa: ”Salmiala, Bruno Aleksander”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 603–604. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Kansanedustajamatrikkelin mukaan synnyinpaikka on kuitenkin Ruotsin Gävle.
- ↑ Bruno Salmiala Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953, s. 103–104. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-768-0.
| ||||||
| ||||||
| ||||||
| ||||||||||||||
