Äärioikeisto

Äärioikeisto on nykyisen valtavirtaistuneen määritelmän mukaan pluralismin ja liberaalin demokratian vastainen sekä väkivaltaan suopeasti suhtautuva laitaoikeiston osa^lähde?. Muun laitaoikeiston tapaan äärioikeistokin samastaa kansan ja valtion sekä näkee ulkomaalaiset uhkana kansalliselle yhteisölle vieraan kulttuurin, etnisyyden tai rodun kautta. Sen lisäksi, toisin kuin laitaoikeistoon myös kuuluva radikaali oikeisto, äärioikeisto hylkää pluralistisen ja liberaalin demokraattisen järjestelmän, ja näkee väkivallan mahdollisena tai ainakin joskus oikeutettuna toimintakeinona. Näin äärioikeisto on pohjimmiltaan vallankumouksellinen liike. Äärioikeisto ei voi olla populistista, kuten radikaalioikeisto yleensä on, koska populismi on luonteeltaan demokraattista.

Määritelmiä ja piirteitä

Äärioikeistolle on useita erilaisia, keskenään ristiriitaisia määritelmiä. Termiä eivät yleensä käytä ne, joita äärioikeistolaisiksi kutsutaan, vaan äärioikeiston vastustajat, jolloin sana on saanut ensisijaisesti kielteisen merkityksen.

Äärioikeistossa esiintyy ulossulkevaa nationalismia, jossa ihmiset jaetaan sisä- ja ulkoryhmään. Tällöin sisäryhmän menestyksen voidaan katsoa edellyttävän ulkoryhmän sulkemista ulos yhteisöstä. Äärioikeisto onkin nykyisin yleisten määritelmien mukaisesti enemmänkin radikaalia nationalismia, eikä niinkään perinteistä talousoikeistoa. Tällä perusteella myös Tanskan sosiaalidemokraatteja on syytetty äärioikeistolaisuudesta.

Äärioikeisto ei pyri vasemmiston tapaan sosiaaliseen ja taloudelliseen tasa-arvoon eli egalitarismiin, vaan näkee jotkut hierarkiat luonnollisina. Toimittaja Marika Kataja-Lianin mukaan äärioikeistolle yhteistä on nationalismi ja kielteinen suhtautuminen "muualta tuleviin" sekä usko, että poliitikot yhdessä tiedotusvälineiden kanssa edustavat "epäsuomalaisia arvoja". Kaikki äärioikeistolaiset eivät silti aja oikeusvaltion ja demokratian romuttamista.

Politiikantutkija Hans-Gerd Jaschken mukaan äärioikeisto kiistää ihmisoikeuksien julistuksen periaatteen tasa-arvosta rotujen ja etnisten ryhmien välillä, korostaa yhteisön ensisijaisuutta yksilöön nähden ja alistaa kansalaiset valtiollisille päämäärille. Lisäksi äärioikeisto kiistää liberaalin demokratian arvopluralismin ja vastustaa demokratiakehitystä.

Saksassa käsitteillä äärioikeisto ja oikeistoradikalismi on perustuslakia suojaavan viraston mukaan oleellinen eroavuus. Aärioikeistolaisuus (Rechtsextremismus) on Saksassa perustuslain vastaista liikehdintää ja kiellettyä. Saksassa kiellettiinkin 2020-luvun taitteessa kolme pientä äärioikeistolaista ryhmää. Radikaalilla ajattelulla Saksassa tarkoitetaan näkemysten radikaaliutta perustuslain puitteissa, ja sillä on sijansa pluralistisessa yhteiskunnassa.

Politiikantutkija Cas Mudde näkee eron ääriajatteluun pohjaavalla politiikalla ja niillä edellytyksillä, joilla jokin ryhmä katsoo itse kuuluvansa ääriliikkeisiin. Äärimmäisinä pidetyt ajatuskulut voivat ilmetä ääriryhmien ulkopuolella verhotussa tai laimentuneessa muodossa, jolloin ilmiö valtavirtaistuu. Tutkija Tommi Kotonen pitää tästä esimerkkinä väestönvaihtoteoriaa, josta puhutaan nykyisin aiempaa laajemmin tuntematta sen suosiota äärioikeiston piirissä.

Suojelupoliisin katsauksissa äärioikeistolaisuus yhdistetään toimintaan, etenkin väkivaltaan, ja siinä nähdään konkreettisia uhkakuvia kansalliselle turvallisuudelle.

Esimerkkejä

Lapuanliikkeen talonpoikaismarssi Helsingin Senaatintorilla 7. heinäkuuta 1930.

Tunnetuimpia äärioikeistolaisia liikkeitä ovat Euroopassa olleet fasismi, kansallissosialismi sekä uusnatsismi ja uusfasismi. Suomen historian tunnetuimpia äärioikeistolaisina pidettyjä liikkeitä ja järjestöjä ovat olleet 1920–1940-luvuilla toimineet Akateeminen Karjala-Seura, Lapuan liike ja Isänmaallinen kansanliike.

Kun äärioikeisto määritellään ideologiselta pohjalta demokratian ja tasa-arvon vastustajiksi, Oslon yliopiston ekstremismin tutkimuskeskuksen mukaan nykyajan eurooppalaisia äärioikeistolaisia puolueita ovat kreikkalainen Kultainen aamunkoitto, slovakialainen Kotleba – Kansanpuolue Meidän Slovakiamme, kyproslainen Kansallinen kansanrintama ja saksalainen Saksan kansallisdemokraattinen puolue. Näillä puolueilla on ollut edustusta myös Euroopan parlamentissa. Lisäksi äärioikeistolaisia liikkeitä ovat esimerkiksi Pohjoismainen vastarintaliike, italialainen CasaPound ja puolalainen nuorisoliike Młodzież Wszechpolska sekä yhdysvaltalainen Ku Klux Klan ja intialainen Rashtriya Swayamsevak Sangh. Joidenkin tutkijoiden mukaan myös vastajihadistinen liike on äärioikeistolainen.

Käsitteen vaihteleva nykykäyttö

Toimittaja Seppo Sillantauksen mukaan sitä, mikä nykyään on muuttunut normaaliksi, kutsuttiin suomettumisen aikana 1970-luvulla vielä äärioikeistolaiseksi. Historioitsija ja vihreään puolueeseen kuuluva Oula Silvennoinen pitää äärioikeistolaisena ja todellisuudessa fasistisena myös perussuomalaisia. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä on sitä mieltä, että perussuomalaisten luonnehtiminen äärioikeistoksi on ”sensaationhakuista, yliampuvaa ja poliittista loanheittoa”.

Terrorismitutkija Leena Malkin mukaan olisi parempi puhua maahanmuuttovastaisista tai radikaalinationalisteista kuin äärioikeistosta. Sen piirissä on väkivaltaa hyväksyvää puhetta, Suomessa laajemmin kuin vasemmistoanarkistien ja antifasistien piirissä.

Äärioikeistolaista liikehdintää kuvina

• 
  Mustan sotnian marssi Odessassa 1905.
• 
  Ku Klux Klanin mielenosoitus Washington DC:ssä 1926.
• 
  Lapsia tekemässä natsitervehdystä São Paulon osavaltiossa 1935.
• 
  Espanjalaisia Saksan 250. jalkaväkidivisioonan vapaaehtoisia falangistejä San Sebastiánissa 1942.
• 
  Nuclei Armati Rivoluzionarin Bolognan pommi-iskun tuhoja 1980.
• 
  Chilen diktaattori Augusto Pinochet kättelemässä Yhdysvaltain presidenttiä George H. W. Bushia 1990.
• 
  Äärioikeistolaisia Krakovassa 2007.
• 
  CasaPoundin mielenosoitus Napolissa 2012.
• 
  Unite the Right Rally -mielenosoitus Charlottesvillessä, Virginiassa 2017.
• 
  Génération Identitairen mielenosoitus Ranskassa 2017.

Katso myös

• Autoritarismi
• Ekstremismi

Kirjallisuutta

• Bjurwald, Lisa: Euroopan häpeä. Rasistien voittokulku. Suomentanut Taru Laiho. Helsinki: Art House, 2011. ISBN 978-951-884-484-9
• Jokisalo, Jouko: Euroopan radikaali oikeisto. Helsinki: Into, 2016. ISBN 978-952-264-558-6
• Koivulaakso, Dan & Brunila, Mikael & Andersson, Li: Äärioikeisto Suomessa. Helsinki: Into, 2012. ISBN 978-952-264-180-9
• Kunnas, Tarmo: Fasismin lumous. Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana. Jyväskylä: Atena, 2013. ISBN 978-951-796-933-8
• Strømmen, Øyvind: Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7052-3
• Tamminen, Tapio: Kansankodin pimeämpi puoli. Jyväskylä: Atena, 2015. ISBN 978-952-300-127-5