Äärioikeisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ukrainan isänmaallisen rintaman kokous Harkovassa huhtikuussa 2008[1][2]
English Defence Leaguen mielenosoitus Newcastle upon Tynessä, Englannissa 2010

Äärioikeisto on poliittisen oikeiston radikaaleimmasta eli äärimmäisestä osasta käytetty nimitys, joka viittaa henkilön tai ryhmän suhteelliseen asemaan vasemmisto–oikeisto-vastakkainasettelussa.[3] Äärioikeistolla viitataan myös totalitaarisiin päämääriin pyrkiviin radikaaleihin oikeistoliikkeisiin.[4] Käsitettä ovat käyttäneet erityisesti oikeiston tai sen tietyn osan vastustajat, jolloin se on saanut ensisijaisesti kielteisen merkityksen.[3]

Politiikantutkija Hans-Gerd Jaschken mukaan sanalla "äärioikeisto" tarkoitetaan "niiden näkemysten, suhtautumistapojen ja toimien kokonaisuutta, organisoituja tai ei, jotka lähtevät rodullisesti tai etnisesti määritetystä ihmisten yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta ja jotka kiistävät ihmisoikeuksien julistuksen tasa-arvopyrkimyksen, korostavat yhteisön ensisijaisuutta yksilöön nähden sekä kansalaisen alistumista valtiollisille päämäärille, ja kiistävät liberaalin demokratian arvopluralismin sekä haluavat muuttaa demokratisoitumiskehityksen suunnan taaksepäin."[5]

Terrorismitutkija Leena Malkin mukaan olisi parempi puhua maahanmuuttovastaisista tai radikaalinationalisteista kuin äärioikeistosta. Sen piirissä on väkivaltaa hyväksyvää puhetta, Suomessa laajemmin kuin vasemmistoanarkistien ja antifasistien piirissä.[6]

Äärioikeistolaisia liikkeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuimpia äärioikeistolaisia liikkeitä ovat Euroopassa olleet fasismi, kansallissosialismi ja uusnatsismi. Suomen historian tunnetuimpia äärioikeistolaisina pidettyjä liikkeitä ja järjestöjä ovat olleet 1920–1940-luvuilla toimineet Akateeminen Karjala-Seura, Lapuan liike ja Isänmaallinen kansanliike. Äärioikeistolaisuutta pidetään parlamentaarisen demokratian piirissä esiintyvänä vastaliikkeenä.[7]

Äärioikeisto ja oikeistoradikalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa käsitteillä äärioikeisto ja oikeistoradikalismi on esimerkiksi perustuslakia suojaavan viraston mukaan oleellinen eroavuus. Saksassa radikaalilla ajattelulla tarkoitetaan näkemysten radikaaliutta perustuslain puitteissa, ja sillä on sellaisenaan sijansa pluralistisessa yhteiskunnassa.[8]

Ääriliikkeet puolestaan käyvät valtionhallinnonkin perusteita vastaan.[8]

Saksassa kiellettiin vuoden sisällä kolme äärioikeistolaista ryhmää, joista kolmas, Nordadler, kesäkuussa 2020.[9]

Äärioikeisto-sanan väärinkäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HS Kuukausiliitteen artikkelin mukaan sitä, mikä nykyään on normaalia, kutsuttiin suomettumisen aikana äärioikeistolaiseksi ja se johti tulevaisuuden menetykseen. Aihetta tutkineen tohtori Riku Keski-Rauskan mukaan tällaisista ihmisistä tuli helppoja kiusanteon kohteita.[10]

Neuvostoliitto ja Venäjä tukijoineen onkin laajalti kutsunut poliittisia vastustajiaan "äärioikeistolaisiksi" tai "fasisteiksi".

Äärioikeistoa ja kansallissosialismia tutkinut Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä totesi, että perussuomalaisten luonnehtiminen äärioikeistoksi on "sensaationhakuista, yliampuvaa ja poliittista loanheittoa". Vielä 1980-luvulla kansallismielisyys oli Suomessa poliittinen itsestäänselvyys myös kolmen suuren puolueen ohjelmissa, kokoomuksen, Sdp:n ja keskustan. Kun ne alkoivat luopua tästä, perussuomalaiset täytti tyhjiön.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Ukraine crisis: the neo-Nazi brigade fighting pro-Russian separatists,The Daily Telegraph 11.8.2014.
  2. German TV Shows Nazi Symbols on the Helmets of Ukrainian Soldiers. NBC News.
  3. a b Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 641. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
  4. Factum: Uusi tietosanakirja. 8, Vahl–ö. Espoo: Weilin & Göös, 2005. ISBN 951-35-6682-X.
  5. Jaschke, Hans-Gerd: Rechtsextremismus und Fremdenfeindlichkeit: Begriffe, Positionen, Praxisfelder. VS Verlag für Sozialwissenschaften, 2001. ISBN 978-3531326795. (saksaksi)
  6. Terrorismista kirjan tehnyt tutkija Leena Malkki: Suomessa hyväksyntää poliittiselle väkivallalle on erityisesti äärioikeistossa Helsingin Sanomat. 13.10.2020.
  7. Halmesvirta, Anssi ym.: Historian sanakirja. Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5089-7.
  8. a b Kotonen, Tommi: Äärioikeisto ei ole yhtenäinen liike 3.11.2016. Suomen Kuvalehti. Viitattu 27.3.2018.
  9. Saksa kieltää uusnatsiryhmän toiminnan, Yle.fi, uutiset 23.6.2020, viitattu 23.6.2020
  10. Sillantaus, Teppo: Viimeinen toisinajattelija. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, 6.4.2017, s. 40–49. Artikkelin verkkoversio.
  11. Elina Kervinen: Uusi kirja käsittelee perus­suomalaisia ”normaalina poliittisena puolueena” – tutkijan mukaan sekin on ”joillekin ihmisille liikaa” Helsingin Sanomat. 30.9.2021.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]