Äärioikeisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ukrainan isänmaallisen rintaman kokous Harkovassa huhtikuussa 2008[1][2]
English Defence Leaguen mielenosoitus Newcastle upon Tynessä, Englannissa 2010

Äärioikeisto on poliittisen oikeiston radikaaleimmasta eli äärimmäisestä osasta käytetty nimitys, joka viittaa henkilön tai ryhmän suhteelliseen asemaan vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudella.[3] Äärioikeistolla viitataan myös totalitaarisiin päämääriin pyrkiviin radikaaleihin oikeistoliikkeisiin.[4] Käsitettä ovat käyttäneet erityisesti oikeiston tai sen tietyn osan vastustajat, jolloin se on saanut ensisijaisesti kielteisen merkityksen.[3]

Politiikantutkija Hans-Gerd Jaschken mukaan sanalla "äärioikeisto" tarkoitetaan "niiden näkemysten, suhtautumistapojen ja toimien kokonaisuutta, organisoituja tai ei, jotka lähtevät rodullisesti tai etnisesti määritetystä ihmisten yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta ja jotka kiistävät ihmisoikeuksien julistuksen tasa-arvopyrkimyksen, korostavat yhteisön ensisijaisuutta yksilöön nähden sekä kansalaisen alistumista valtiollisille päämäärille, ja kiistävät liberaalin demokratian arvopluralismin sekä haluavat muuttaa demokratisoitumiskehityksen suunnan taaksepäin."[5]

Äärioikeistolaisia liikkeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuimpia äärioikeistolaisia liikkeitä ovat Euroopassa olleet fasismi, kansallissosialismi ja uusnatsismi. Suomen historian tunnetuimpia äärioikeistolaisina pidettyjä liikkeitä ja järjestöjä ovat olleet 1920–1940-luvuilla toimineet Akateeminen Karjala-Seura, Lapuan liike ja Isänmaallinen kansanliike. Äärioikeistolaisuutta pidetään parlamentaarisen demokratian piirissä esiintyvänä vastaliikkeenä.[6]

Äärioikeisto ja oikeistoradikalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa käsitteillä äärioikeisto ja oikeistoradikalismi on esimerkiksi perustuslakia suojaavan viraston mukaan oleellinen eroavuus. Saksassa radikaalilla ajattelulla tarkoitetaan näkemysten radikaaliutta perustuslain puitteissa, ja sillä on sellaisenaan sijansa pluralistisessa yhteiskunnassa.[7]

Ääriliikkeet puolestaan käyvät valtionhallinnonkin perusteita vastaan.[7]

Saksassa kiellettiin vuoden sisällä kolme äärioikeistolaista ryhmää, joista kolmas, Nordadler, kesäkuussa 2020.[8]

Äärioikeistokäsitteen vaihteleva käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittaja Seppo Sillantauksen mukaan sitä, mikä nykyään on muuttunut normaaliksi, kutsuttiin suomettumisen aikana 1970-luvulla vielä äärioikeistolaiseksi.[9] Historioitsija Oula Silvennoinen pitää äärioikeistolaisena ja todellisuudessa fasistisena myös Perussuomalaisia.[10] Venäjällä Ukrainaa ja Ruotsia on kuvattu fasistisiksi maiksi. Venäläisessä viestinnässä myös Suomea on pidetty fasistisena maana, jossa esiintyy toisen maailmansodan perintönä natsismia.[11]

Yliopistonlehtori Leena Malkki katsoo, että jako äärioikeistoon ja äärivasemmistoon on Suomessa keinotekoista.[12] Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä on sitä mieltä, että perussuomalaisten luonnehtiminen äärioikeistoksi on "sensaationhakuista, yliampuvaa ja poliittista loanheittoa".[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Ukraine crisis: the neo-Nazi brigade fighting pro-Russian separatists,The Daily Telegraph 11.8.2014.
  2. German TV Shows Nazi Symbols on the Helmets of Ukrainian Soldiers. NBC News.
  3. a b Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 641. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
  4. Factum: Uusi tietosanakirja. 8, Vahl–ö. Espoo: Weilin & Göös, 2005. ISBN 951-35-6682-X.
  5. Jaschke, Hans-Gerd: Rechtsextremismus und Fremdenfeindlichkeit: Begriffe, Positionen, Praxisfelder. VS Verlag für Sozialwissenschaften, 2001. ISBN 978-3531326795. (saksaksi)
  6. Halmesvirta, Anssi ym.: Historian sanakirja. Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5089-7.
  7. a b Kotonen, Tommi: Äärioikeisto ei ole yhtenäinen liike 3.11.2016. Suomen Kuvalehti. Viitattu 27.3.2018.
  8. Saksa kieltää uusnatsiryhmän toiminnan, Yle.fi, uutiset 23.6.2020, viitattu 23.6.2020
  9. Sillantaus, Teppo: Viimeinen toisinajattelija. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, 6.4.2017, s. 40–49. Artikkelin verkkoversio.
  10. Silvennoinen, Oula: Suomi takaisin! Perussuomalaiset, populismi ja moderni fasismi Politiikasta. 18.12.2017.
  11. Suomea odottaa valheiden vyöry 6.5.2022. Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus.
  12. Terrorismista kirjan tehnyt tutkija Leena Malkki: Suomessa hyväksyntää poliittiselle väkivallalle on erityisesti äärioikeistossa Helsingin Sanomat. 13.10.2020.
  13. Elina Kervinen: Uusi kirja käsittelee perus­suomalaisia ”normaalina poliittisena puolueena” – tutkijan mukaan sekin on ”joillekin ihmisille liikaa” Helsingin Sanomat. 30.9.2021.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]