Autoritarismi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”autoritaarinen” ohjaa tänne. Se voi viitata myös autoritaariseen persoonallisuuteen.
  Autoritaariset valtiot
  Rajoitetusti demokraattiset valtiot
  Demokraattiset valtiot
Lähteet: Freedom House, Bertelsmann-säätiö, IDEA
Valtiomuodot

Tämä artikkeli on osa
Politiikka-luokkaa

muokkaa

Autoritarismi tarkoittaa enemmän tai vähemmän itsevaltaista hallintotapaa erotuksena demokraattisesta hallintomuodosta.[1] Sillä tarkoitetaan vahvaa, keskitettyä vallankäyttöä ja poliittisen vapauden rajoittamista. Yksilönvapaus alistetaan valtiovallalle, jolla ei ole perustuslaillista valvontaa.[2]

Autoritaariset valtiot voi jakaa esimerkiksi sen mukaan, ovatko ne personalistisia vai populistisia..[3] Personalistisia hallitaan kannattajaverkostojen ja pakottamisen avulla enemmän kuin instituutioiden ja muodollisten sääntöjen.[3] Personalistisia autoritaarihallintoja on ollut siirtomaa-ajan jälkeisessä Afrikassa. Populistinen autoritarismi perustuu karismaattiseen ja manipuloivaan vahvaan johtajaan, jonka koalitioon kuuluu alempien luokkien avainryhmiä.[3] Tällaisia ovat Juan Perónin Argentiina,[3] Nasserin Egypti[3] sekä Venezuela Hugo Chávezin ja Nicolás Maduron aikana.[4][5]

John Duckitt korostaa autoritarismin ja kollektivismin yhteyttä, koska molemmat vastustavat individualismia.[6] Ne asettavat ryhmän tavoitteet yksilöiden oikeuksien ja tavoitteiden sijalle.[7]

Autoritaarista valtiota hallitsee keskitetysti yksi henkilö tai juntta (esimerkiksi sotilasdiktatuuri). Hallinto toimii yleensä ilman kansanedustusta, tai edustuksellisuus on tiukasti rajattu hallinnon kannattajiin. Hallinnon toimien ulkopuolista valvontaa ei ole järjestetty. Tyypillisesti autoritaarisen valtion johto on tietty eliittiryhmä, joka vallassa pysyäkseen käyttää painostusta.

Autoritaarisuutta pidetään politiikassa yleisesti liberaalin tai demokraattisen asennoitumisen vastakohtana. Toisaalta esimerkiksi Richard Sakwa on tuonut esiin termin ”demokraattinen autoritaarisuus” (engl. democratic authoritarianism) perustellen tätä sillä, että autoritaarisuus syntyy sekä sisällöstä että prosessista.[8]

Usein romahtaa suoriutuessaan huonosti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autoritaarisen hallinnon legitimiteetti on riippuvainen sen suorituskyvystä. Haasteiden tullen hallinto usein tiukentaa otettaan, jolloin sen on usein vaikea tyydyttää kansan tarpeita. Tämä voi viedä legitimiteetin ja kaataa autoritaarisen hallinnon.[9]

Singapore on esimerkki puoliautoritaarisesta hallinnosta, jonka aikana kansan elintaso on noussut moninkertaiseksi. Hallinto oikeuttaa toimintansa vetoamalla näihin hyötyihin ja tehokkuuteen, ja se ei-poliittisten kansalaisten elämään paljon vapauksia, myös talouselämä on harvinaisen vapaata. Muodollisesti maa on demokratia, mutta erilaisin keinoin opposition toiminta tehdään vaikeaksi.

Ideologinen hallinto,kuten totalitarismi, saattaa voida pysyä vallassa ideologiaansa vedoten ja tiukan kontrollin avulla, vaikka kansan elintaso olisi surkea. Vrt. Pohjois-Korea, Maon Kiina sekä 1980-luvun kommunistiset Etiopia ja Somalia. Silti kaikenlaiset hallinnot kaatuvat helpoimmin huonoina aikoina.

Autoritaarisen ja totalitaarisen hallinnon eroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Totalitarismi tarkoittaa yleensä ideologiaan perustuvaa hallintoa, joka ulottuu kaikille elämän aloille (kommunismi, kansallissosialismi, ääri-islamismi, esimerkiksi Hitlerin, Maon ja Stalinin hallinnot). Autoritarismilla yleensä tarkoitetaan suppeampaa hallintoa, jossa valtio jättää tiettyä vapautta yksityiselämään ja talouteen. Se ei välttämättä perustu ideologiaan, mutta yleensä tällaiset valtiot luetaan autoritaarisiksi, vaikka ne olisivatkin ideologisia, kuten sosialistiset Chávezin ja Maduron Venezuela, Nasserin Egypti, Gaddafin Libya tai Sosialistisen ohjelman puolueen Burma (ks. luettelot tällä sivulla).

Yhdysvalloissa määriteltiin autoritarismin ero totalitarismiin Kirkpatrickin doktriinia sovellettaessa. Jeane Kirkpatrickin kehittämän doktriini saneli Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa 1980-luvun alusta. Teorian mukaan lännen kanssa yhteistyötä tekevät ei-demokraattiset valtiot olivat ”autoritaarisia”, kun taas Neuvostoblokki oli ”totalitaarinen”. Kirkpatrickin mukaan totalitaariset valtiot olivat kestävämpiä ja siksi vaarallisempia kuin autoritaariset. Esimerkkejä autoritaarisista valtioista ja järjestöistä olivat Ferdinand Marcosin Filippiinit, sekä Angolan UNITA- ja Nicaraguan Contra-sissiliikkeet. Joidenkin määritelmien mukaan autoritaarista ja totalitaarista hallintoa erottaa pääasiassa se, että siinä kun autoritaarisessa yhteiskunnassa valtaa pitää yksi henkilö tai ihmisryhmä, niin totalitaarisessa yhteiskunnassa vallassa on yksi poliittinen tai uskonnollinen ideologia.

Nykyisiä esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavasta listasta muun muassa Pohjois-Korea ja ainakin vuosien 1949-1976 osalta Kiina luokitellaan totalitaristisiksi, koska niissä ideologinen hallinto tunkeutuu kaikille elämänaloille. Siksi niitä ja eräitä muita ei usein lasketa autoritaristisiksi.

Historiallisia esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Vuodet Valtapuolue tai johtaja
Argentiinan lippu Argentiina[46][47] 1966–1973 Sotilashallitus
1973–1974 Peronismi Juan Perónin valtakaudella
1976–1983 Jorge Rafael Videla
Brasilian lippu Brasilia [48] 1937–1945 Getúlio Vargas
1964–1985 Sotilashallitus
Burman lippu vuosina 1974–1988 käytössä ollut lippu. Burma [49] 1962–2011 Sotilashallitus. Burman sosialistisen ohjelman puolue
Chilen lippu Chile[50] 1973–1990 Augusto Pinochet
Egyptin lippu Egypti[51] 1952–2011 Gamal Abdel Nasser, Anwar Sadat ja Hosni Mubarak
Indonesia 1967–1998 Suharto
Libyan suuri sosialistisen arabikansantasavallan lippu Libya[52] 1969–2011 Muammar Gaddafi
Liettua[53] 1926–1940 Antanas Smetona
Makedonian lippu. Makedonia[54][55] 2006–2016 Nikola Gruevski
Portugalin lippu Portugali[56] 1932–1974 António de Oliveira Salazar ja Marcelo Caetano
Flag of Spain (1945–1977).svg Espanja[57] 1936–1975 Francisco Franco
Etelä-Afrikan lippu 1928–1994 Etelä-Afrikka[58][59] 1948–1994 Kansallispuolue
Etelä-Korea[60][61] 1948–1960 Syngman Rhee
1962–1987 Park Chung-hee ja Chun Doo-hwan
Taiwanin lippu Taiwan[62] 1945–1990 Kuomintang
Turkin lippu Turkki[63][64] 1925–1945 Tasavaltalainen kansanpuolue
Zimbabwen lippu Zimbabwe[65] 1980–2017 Robert Mugabe

Konstantin Pätsin Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkki autoritaarisesta hallinnosta voisi olla Viron Konstantin Pätsin hallinto vuosina 1934–1938. Äärioikeistolaisten vapsien (vapaussoturien) ollessa voittamaisillaan vaalit Päts esti tämän hyödyntämällä näiden tahdosta jo säädettyä valtionpäämiehen oikeutta hallita ilman eduskuntaa. Päts julisti maahan poikkeustilan, toimi autoritaarisena yksinvaltiaana ja kielsi poliittiset puolueet. Vaikka järjestäytynyt poliittinen vastustus oli tällöin kielletty, jonkinasteinen oppositiotoiminta sallittiin. Kansanedustuksellisia elimiä ei poistettu, mutta esimerkiksi parlamenttia ei kutsuttu koolle, ja muiden elimien vaaleissa ehdokasasettelu rajattiin hallituksen kannattajiin. Päts valitutti itsensä riigivanemiksi ja presidentiksi. Poliittisia vastustajia painostettiin monin tavoin, ja vangitsemiset olivat yleisiä. Vastustajia ei kuitenkaan teloitettu. Viron myöhempi presidentti Lennart Meri on kuvannut Pätsin hallintoa pehmeäksi diktatuuriksi. Vuonna 1938 vapsien aseman heikennyttyä hän alkoi taas palauttaa demokraattisia elementtejä hallintoon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Roberts, Andrew: Authoritarian and authoritarianism Social Science Dictionary with a Durkheim bias. Viitattu 12.11.2014. (englanniksi)tarvitaan parempi lähde
  2. Sekiguchi, Masashi. Government and Politics - Volume I. EOLSS Publications, 92. ISBN 9781905839698. Viitattu 26 December 2016. 
  3. a b c d e Mark J. Gasiorowski, [[[:Malline:Google books]] The Political Regimes Project], in On Measuring Democracy: Its Consequences and Concomitants (ed. Alex Inketes), 2006, p. 110–11.
  4. Juan de Onis, "After Chavez, Authoritarianism Still Threatens Latin America", World Affairs (May 15, 2013): "the followers of the late President Hugo Chávez continue to apply the playbook of authoritarian populism throughout Latin America in their pursuit of more power...one of the Mercosur partners are challenging the basic political practices of authoritarian populism implanted in Venezuela."
  5. Kurt Weyland, "Latin America's Authoritarian Drift: The Threat from the Populist Left", Journal of Democracy, Vol. 23, Issue 3 (July 2013), pp. 18–32.
  6. "Authoritarianism and Group Identification: A New View of an Old Construct" (1989). Political Psychology 10 (1): 63–84. doi:10.2307/3791588. 
  7. "Individualism, Collectivism, and Authoritarianism in Seven Societies" (2003). Journal of Cross-Cultural Psychology 34 (3). doi:10.1177/0022022103034003005. 
  8. Sakwa, Richard: Problems of Democracy and Democratic Theory: The Case of Russia (Internet Archive) The Political Studies Association. Viitattu 12.11.2014. (englanniksi)
  9. Theodore M. Vesta, [[[:Malline:Google books]] Ethiopia: A Post-Cold War African State]. Greenwood, 1999, p. 17.
  10. Vincent, Rebecca. "When the music dies: Azerbaijan one year after Eurovision", 19. toukokuuta 2013. Luettu 10. kesäkuuta 2013. “Over the past several years, Azerbaijan has become increasingly authoritarian, as the authorities have used tactics such as harassment, intimidation, blackmail, attack and imprisonment to silence the regime’s critics, whether journalists, bloggers, human rights defenders, political activists or ordinary people taking to the streets in protest.” 
  11. Nebil Husayn, Authoritarianism in Bahrain: Motives, Methods and Challenges, AMSS 41st Annual Conference (September 29, 2012); Parliamentary Elections and Authoritarian Rule in Bahrain (January 13, 2011), Stanford University
  12. Rausing, Sigrid. "Belarus: inside Europe’s last dictatorship", The Guardian, 7. lokakuuta 2012. Luettu 7. elokuuta 2014. 
  13. "Belarus’s Lukashenko: "Better a dictator than gay"", 4. maaliskuuta 2012. “...German Foreign Minister's branding him 'Europe's last dictator'” 
  14. "Profile: Alexander Lukashenko", BBC News, BBC, 9. tammikuuta 2007. Luettu 7. elokuuta 2014. “'..an authoritarian ruling style is characteristic of me [Lukashenko]'” 
  15. Essential Background – Belarus Human Rights Watch. Viitattu 26. maaliskuuta 2006.
  16. Human rights by country – Belarus Amnesty International Report 2007. Amnesty International. Arkistoitu 12. joulukuuta 2007. Viitattu 22. joulukuuta 2007.
  17. Elisabeth Bumiller. "In Cambodia, Panetta Reaffirms Ties With Authoritarian Government", 16. marraskuuta 2012. 
  18. a b c Freedom House (2016). Freedom in the World 2016: Anxious Dictators, Wavering Democracies: Global Freedom Under Pressure. 
  19. "Amnesty International Report 2009: State of the World's Human Rights" Amnesty International.
  20. Ming Xia, China Rises Companion: Political Governance, New York Times. See also Cheng Li, The End of the CCP’s Resilient Authoritarianism? A Tripartite Assessment of Shifting Power in China (September 2012), The China Quarterly, Vol. 211; Perry Link and Joshua Kurlantzick, China's Modern Authoritarianism (May 25, 2009), Wall Street Journal; Ariana Eunjung Cha, China, Cuba, Other Authoritarian Regimes Censor News From Iran (June 27, 2009), Washington Post.
  21. Ariana Eunjung Cha, China, Cuba, Other Authoritarian Regimes Censor News From Iran (June 27, 2009), Washington Post; Shanthi Kalathil and Taylor Boas, Internet and State Control in Authoritarian Regimes: China, Cuba and the Counterrevolution (July 16, 2001), Carnegie Endowment for International Peace.
  22. Amr Adly, The Economics of Egypt’s Rising Authoritarian Order, Carnegie Middle East Center, June 18, 2014; Nathan J. Brown & Katie Bentivoglio, Egypt's Resurgent Authoritarianism: It's a Way of Life, Carnegie Endowment for International Peace, October 9, 2014; Roula Khalaf, Sisi’s Egypt: The march of the security state, Financial Times (December 19, 2016); Peter Hessler Egypt's Failed Revolution, New Yorker, January 2, 2017.
  23. Mehrdad Kia, The Making of Modern Authoritarianism in Contemporary Iran, in Modern Middle East Authoritarianism: Roots, Ramifications, and Crisis (Routledge: 2013; eds. Noureddine Jebnoun, Mehrdad Kia & Mimi Kirk), pp. 75–76.
  24. Juan José Linz, Totalitarian and Authoritarian Regimes (Lynne Rienner, 2000), p. 36.
  25. a b "Why Jordan and Morocco are doubling down on royal rule", Washington Post, 16 May 2017. 
  26. Beckert, Jen. "Communitarianism." International Encyclopedia of Economic Sociology. London: Routledge, 2006. 81.
  27. Daniel Byman, Pyongyang’s Survival Strategy: Tools of Authoritarian Control in North Korea, International Security, Vol. 35, issue 1, pp. 44–74 (Summer 2010); Chico Harlan, In authoritarian North Korea, hints of reform, Washington Post, September 3, 2012.
  28. "Dictators Continue to Score in International Sporting Events", Freedom House. 
  29. Nikolay Petrov and Michael McFaul, The Essence of Putin's Managed Democracy (October 18, 2005), Carnegie Endowment for International Peace; Tom Parfitt, Billionaire tycoon Mikhail Prokhorov who is running in the 4 March election says it is time for evolution not revolution (January 11, 2012), Guardian; Richard Denton, Russia's 'managed democracy' (May 11, 2006), BBC News.
  30. Nations in Transit 2014 – Russia
  31. The Myth of the Authoritarian Model – How Putin’s Crackdown Holds Russia Back
  32. Lee Kuan Yew leaves a legacy of authoritarian pragmatism Viitattu 5. toukokuuta 2017.
  33. January 5, 2017 Fear, smear and the paradox of authoritarian politics in Singapore Viitattu 5. toukokuuta 2017.
  34. Toby Craig Jones, Desert Kingdom: How Oil and Water Forged Modern Saudi Arabia (2011), Harvard University Press, pp. 5, 14–15; Kira D. Baiasu, Sustaining Authoritarian Rule Fall 2009, Volume 10, Issue 1 (September 30, 2009), Northwestern Journal of International Affairs.
  35. (2013) Middle East Authoritarianisms: Governance, Contestation, and Regime Resilience in Syria and Iran. Stanford University Press, 13. ISBN 978-0804793339. 
  36. Jakubowski, Andrzej (2016). Cultural Rights as Collective Rights: An International Law Perspective. Brill – Nijhoff, 196. ISBN 978-9004312012. 
  37. Berk Esena & Sebnem Gumuscub, Rising competitive authoritarianism in Turkey, Third World Quarterly (February 19, 2016). doi:10.1080/01436597.2015.1135732; Ramazan Kılınç, Turkey: from conservative democracy to popular authoritarianism, openDemocracy (December 5, 2015).
  38. Turkmenistan hrw.org. Viitattu 4. syyskuuta 2016.
  39. The dark side of the United Arab Emirates 7. syyskuuta 2015. Viitattu 22.lokakuuta 2017.
  40. United Arab Emirates profile 29.elokuuta 2017. Viitattu 22. lokakuuta 2017.
  41. Neil J. Melvin, Uzbekistan: Transition to Authoritarianism on the Silk Road (Harwood Academic, 2000), pp. 28–30.
  42. [Shahram Akbarzadeh, "Post-Soviet Central Asia: The Limits of Islam" in Constitutionalism in Islamic Countries: Between Upheaval and Continuity (Oxford University Press, 2012: eds. Rainer Grote & Tilmann J. Röder), p. 428.
  43. https://www.economist.com/news/asia/21732574-new-president-less-brutal-his-predecessor-no-democrat-uzbek-spring-has-sprung
  44. Human Rights Watch, Venezuela: Chávez’s Authoritarian Legacy: Dramatic Concentration of Power and Open Disregard for Basic Human Rights, March 5, 2013; Kurt Weyland, Latin America's Authoritarian Drift: The Threat from the Populist Left, Journal of Democracy, Vol. 24, No. 3 (July 2013), pp. 18–32.
  45. Thomas Fuller, In Hard Times, Open Dissent and Repression Rise in Vietnam (April 23, 2013), New York Times
  46. Todd L. Edwards, Argentina: A Global Studies Handbook (2008), pp. 45–46; Steven E. Sanderson, The Politics of Trade in Latin American Development (1992), Stanford University Press, p. 133; William C. Smith, Reflections on the Political Economy of Authoritarian Rule and Capitalist Reorganization in Contemporary Argentina, in Generals in Retreat: The Crisis of Military Rule in Latin America (1985), eds. Philip J. O'Brien & Paul A. Cammack, Manchester University Press.
  47. Guillermo A. O'Donnell, Bureaucratic Authoritarianism: Argentina, 1966–1973, in Comparative Perspective (University of California Press, 1988); James M. Malloy, Authoritarianism and Corporatism in Latin America: The Modal Pattern, in Democracy in Latin America: Patterns and Cycles (1996; ed. Roderic A. Camp), p. 122; Howard J. Wiards, Corporatism and Comparative Politics: The Other Great "ism" (1997), pp. 113–14.
  48. James M. Malloy, Authoritarianism and Corporatism in Latin America: The Modal Pattern, in Democracy in Latin America: Patterns and Cycles (ed. Roderic A. Camp), p. 122; Thomas E. Skidmore, The Political Economy of Policy-making in Authoritarian Brazil, 1967–70, in Generals in Retreat: The Crisis of Military Rule in Latin America (1985), eds. Philip J. O'Brien & Paul A. Cammack, Manchester University Press.
  49. Thomas Carothers, Q&A: Is Burma Democratizing? (April 2, 2012), Carnegie Endowment for International Peace; President Discusses Burma/Myanmar in Transition at World Affairs Council Sacramento ( 3. huhtikuuta 2013), Asia Foundation; Louise Arbour, In Myanmar, Sanctions Have Had Their Day ( 5. maaliskuuta 2012), New York Times.
  50. Steven E. Sanderson, The Politics of Trade in Latin American Development (1992), Stanford University Press, p. 133; Carlos Huneeus, Political Mass Mobilization Against Authoritarian Rule: Pinochet's Chile, 1983–88, in Civil Resistance and Power Politics:The Experience of Non-violent Action from Gandhi to the Present (2009), Oxford University Press (eds. Adam Roberts & Timothy Garton Ash).
  51. Maye Kassem, Egyptian Politics: The Dynamics of Authoritarian Rule (2004); Andrea M. Perkins, Mubarak's Machine: The Durability of the Authoritarian Regime in Egypt (M.A. thesis, April 8, 2010, University of South Florida).
  52. Gaddafi's 41-Year-Long Rule, Washington Post; Martin Asser, The Muammar Gaddafi Story (October 21, 2011), BBC News; Alistair Dawber, One Libyan in three wants return to authoritarian rule ( 16. helmikuuta 2012), Independent.
  53. Misiunas, Romuald J. (1970). "Fascist Tendencies in Lithuania". Slavonic and East European Review 48 (110): 88–109. 
  54. Matthew Brunwasser, Concerns Grow About Authoritarianism in Macedonia, The New York Times, October 13, 2011.
  55. Andrew MacDowall, Fears for Macedonia's fragile democracy amid 'coup' and wiretap claims, The Guardian, February 27, 2015.
  56. Pinto, António Costa (2006). "Authoritarian legacies, transitional justice and state crisis in Portugal's democratization". Democratization 13 (2): 173–204. doi:10.1080/13510340500523895.  Working paper.
  57. Richard Gunther, The Spanish Model Revisited, in The Politics and Memory of Democratic Transition: The Spanish Model, (eds. Diego Muro & Gregorio Alonso), Taylor & Francis 2010, p. 19.
  58. Tracy Kuperus, Building a Pluralist Democracy: An Examination of Religious Associations in South Africa and Zimbabwe, in Race and Reconciliation in South Africa: A Multicultural Dialogue in Comparative Perspective (eds. William E. Van Vugt & G. Daan Cloete), Lexington Books, 2000.
  59. The South Africa Reader: History, Culture, Politics (eds. Clifton Crais & Thomas V. McClendon; Duke University Press, 2014), p. 279.
  60. The Other R.O.K.: Memories of Authoritarianism in Democratic South Korea ( 11.lokakuuta 2011), Woodrow Wilson International Center for Scholars; Sangmook Lee, Democratic Transition and the Consolidation of Democracy in South Korea July 2007, Taiwan Journal of Democracy, Volume 3, No. 1, pp. 99–125.
  61. Hyug Baeg Im, The Rise of Bureaucratic Authoritarianism in South Korea, World Politics Vol. 39, Issue 2 (tammikuu 1987), pp. 231–57
  62. "Political Change on Taiwan: Transition to Democracy?" (1993). The China Quarterly (136): 805–39. Cambridge University Press. ISSN 0305-7410. 
    Shirley A. Kan, Congressional Research Service, Democratic Reforms in Taiwan: Issues for Congress (May 26, 2010); Taiwan's Electoral Politics and Democratic Transition
    Riding the Third Wave (1996), eds. Charles Chi-Hsiang Chang & Hung-Mao Tien; Edward S. Steinfeld, Playing Our Game:Why China's Rise Doesn't Threaten the West (2010), Oxford University Press, pp. 217–22.
  63. Erik J. Zürcher, Turkey: A Modern History (I.B. Tauris: rev. ed. 1997), pp. 176–206.
  64. Ayse Gül Altinay, The Myth of the Military-Nation: Militarism, Gender, and Education in Turkey (Palgrave Macmillan, 2004), pp. 19–20.
  65. Daniel Compagnon, A Predictable Tragedy: Robert Mugabe and the Collapse of Zimbabwe (University of Pennsylvania Press, 2011).