Autoritaarinen persoonallisuus
Autoritaarinen persoonallisuus on persoonallisuuden tyyppi, johon liittyy usko auktoriteettiin ja tottelevaisuus. Tällainen henkilö kannattaa vahvaa hallitsijaa. Hän voi itse toimia tällaisena vahvana hallitsijana, tai hän voi olla vahvalle hallitsijalle kuuliainen. Autoritaarinen persoona mukautuu auktoriteettiin ja uskoo sääntöjen tarkan noudattamisen välttämättömäksi. Hän ei juurikaan suvaitse epäkonservatiivisia ajattelijoita, ja sääntöjen rikkojia hän haluaa rangaista. Monet autoritaariset persoonat suhtautuvat kielteisesti myös uskonnollisiin, etnisiin ja muihin vähemmistöihin.[1]
Käsitteen historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Autoritaarista persoonallisuutta alettiin tutkia toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen, kun pelättiin epädemokraattisten ideologioiden uutta nousua ja haluttiin selvittää rasismin ja ennakkoluuloisuuden syitä. Tutkijat havaitsivat, että fasismi ja muut epädemokraattiset ideologiat eivät kuuluneet millekään tietylle etniselle ryhmälle, joten syitä alettiin etsiä yksilöiden alttiudesta antidemokraattisille ideologioille.[1]
Autoritaarisen persoonallisuuden käsitteen loi sosiologi Theodor Adorno. Hän uskoi tietyn persoonallisuusrakenteen olevan yleinen epädemokraattisuuteen hairahtuneilla ihmisillä. Adorno erotti autoritaarisen persoonallisuuden oikeistokonservatismista, mutta hänen seuraajansa Robert Altemeyer yhdisti ne toisiinsa.[1]
Kehittyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Autoritaarisen persoonallisuuden uskotaan kehittyvän lapsuuden kokemusten pohjalta. Tiukan autoritaaristen vanhempien lapsi oppii tukahduttamaan ajatuksensa, tunteensa ja tekonsa, joita pidettäisiin moraalittomina. Myöhemmin henkilö heijastaa nämä kielletyt asiat ”heikompiin” ihmisiin, jotka ovat usein vähemmistöjä. Tämä johtaa autoritaariselle persoonalle tyypilliseen kielteiseen asenteeseen muita ryhmiä kohtaan.[1]
Ulottuvuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Adornon ja hänen kollegoidensa mukaan autoritaarinen persoonallisuus on todettavissa ja tutkittavissa yhdeksän ominaisuuden yhdistelmänä, jotka ovat:[2]
- Sovinnaisuus: jäykkä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin.
- Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja kritiikitön suhtautuminen auktoriteetteihin.
- Autoritaarinen hyökkäävyys: pyrkimys tuomita, torjua ja rangaista epäsovinnaisia ihmisiä.
- Anti-intraseptio: subjektiivisen, mielikuvituksellisen ja helläluontoisen vastustaminen.
- Taikauskoisuus ja stereotypiointi: usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen.
- Valta ja kovaluontoisuus: kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan voimakkaampaan osapuoleen.
- Tuhoavuus ja kyynisyys: yleisluonteinen vihamielisyys ja inhimillisyyden pilkkaaminen.
- Heijastavuus: taipumus heijastaa tiedostamattomia tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta maailmassa.
- Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten seksielämään.
Robert Altemeyerin luokittelussa ulottuvuuksia oli vain kolme: sovinnaisuus, autoritaarinen hyökkäävyys ja autoritaarinen alistuminen.[1]
Tutkijat eivät nykyisin enää juurikaan käytä näiden ulottuvuuksien pohjalta määriteltyä ”F-asteikkoa” ennakkoluuloisuuden ja rasismin tutkimuksessa, sillä sen ei enää uskota ennustavan fasistista käyttäytymistä. Ennakkoluuloisuuden ja rasismin tutkimuksessa korostetaan nykyisin ryhmäasenteita eikä yksilöiden persoonallisuuksia.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Nelson, Noelle M. (toim. Baumeister, Roy F. & Vohs, Kathleen D.): ”Authoritarian Personality”, Encyclopedia of Social Psychology, s. 81–83. Sage, 2007. ISBN 978-1-4129-1670-7
- ↑ Duckitt, John (toim. Wright, James D.): ”Authoritarian Personality”, International Encyclopedia of the Social & Behavioral Sciences, Volume 2, s. 255–261. Elsevier, 2015. ISBN 978-0-08-097086-8