Gerontokratia
| Osa artikkelisarjaa |
| Valtiomuodot |
|---|
| Vallan lähde |
| Vallan ideologia |
| Vallan rakenne |
Gerontokratia eli vanhainvalta on hallintomuoto, jossa yhteiskunnan päätösvaltaa pitävät vanhat ihmiset.[1][2] Gerontokratia on eräs oligarkian muoto, koska siinä pieni ryhmä hallitsee laajempaa ryhmää.[2]
Esimerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gerontokratioita on ollut monissa kulttuureissa kautta aikojen. Kreikkalainen antiikin filosofi Platon kirjoitti, että ”hallitseminen on vanhan miehen työtä, ja totteleminen nuoren miehen.” Esimerkiksi kreikkalainen Spartan kaupunkivaltio oli gerontokratia, jonka päättävään neuvostoon otettiin vain yli 60-vuotiaita kansalaisia.[2]
Käsitteen gerontokratia otti käyttöön halventavana ilmaisuna 1800-luvun alkupuolen ranskalainen poliittinen aktivisti Jean-Jacques Fazy. Hän vastusti Ranskan silloista johtoa, koska se oli hänen mukaansa vanhuuttaan liian heikko ja tehoton.[2]
Niissä kulttuureissa, joissa vanhuus ja kokemus yhdistetään viisauteen, johtajat ovat useammin selvästi vanhempia kuin muissa kulttuureissa. Tällaisia vanhuutta arvostavia kulttuureja ovat etenkin afrikkalaiset, lähi-itäiset ja aasialaiset kulttuurit. Toinen tapa siirtyä gerontokratiaan ovat suuret poliittisen siirrokset tai mullistukset. Tätä kautta Neuvostoliitosta ja Kiinasta tuli gerontokratioita, kun vallankumouksen tehnyt nuori sukupolvi sai vanhentua maan johdossa ilman kilpailijoita tai oppositiota. Vanhojen valta murtui vasta heidän kuoltuaan, jolloin nuorempi sukupolvi vihdoin pääsi valtaan. Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa sotien jälkeen syntyneen ikäluokan suuri koko ja pidentynyt elinikä sekä nykyinen syntyvyyden lasku ovat nostaneet 2000-luvulla valtaan ikääntyneitä poliitikkoja, etenkin koska vanhat ihmiset äänestävät ahkerammin kuin nuoret.[2] Esimerkiksi vielä vuonna 2013 Italia oli tohtori Marco Morosinin mukaan gerontokraattinen valtio.[3]
Politiikan ulkopuolella esimerkiksi katolinen kirkko on gerontokraattinen, koska korkeimmille paikoille pääsevät vain kaikkein kokeneimmat kirkon työntekijät. Kirkkoa johtava paavi palvelee tavallisesti kuolemaansa saakka.[2]
Suhtautuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suhtautuminen gerontokratiaan riippuu siitä, miten yhteisössä suhtaudutaan vanhenemiseen ja ikäihmisiin. Gerontokratian puolestapuhujien mielestä gerontokratia on hyvä asia, koska yhteisön vanhimmilla jäsenillä on eniten kokemusta ja viisautta, joiden pohjalta he tekevät yhteisölleen hyödyllisiä päätöksiä. Jotkut ovat kutsuneet gerontokratiaa ”positiiviseksi ikäsyrjinnäksi”, koska siinä ei syrjitä vanhoja vaan nuoria.[2]
Arvostelijoiden mukaan gerontokratia on epäedustavaa sekä haitallista muun muassa siksi, koska päätöksentekijät eivät itse joudu kohtaamaan päätöstensä seuraukset, vaan jättävät niiden haittapuolet kansan huoleksi. Myös ikäihmisten kognitiivinen ja fyysinen heikentyminen ovat herättäneet epäilyksiä hedän johtamiskyvystään.[2]
Erään tutkimuksen mukaan gerontokraattiset yhteisöt sijoittavat vähemmän julkisia varoja koulutukseen ja tuottaviin palveluihin, mikä puolestaan laskee inhimillisen pääoman kasvua ja hidastaa talouskasvua.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ 5. Hallintamuotoja www.tume.fi. Viitattu 1.5.2023.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 Mohn, Elizabeth: Gerontocracy 2025. EBSCO. Viitattu 19.1.2026.
- ↑ Morosini, Marco: Gerontocracy to Dominate in Affluent Countries? - Our World ourworld.unu.edu. 4.10.2013. Viitattu 1.5.2023. (englanniksi)
- ↑ Atella, Vincenzo & Carbonari, Lorenzo: When elders rule: is gerontocracy harmful for growth? MPRA, 12.1.2012. MPRA. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)