Kolonialismi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kolonialismi (latinan sanasta colonia ’siirtokunta’, ’asutus’) on toimintaa, jossa valtio hallitsee toista valtiota tai aluetta omien alueellisten rajojensa ulkopuolella. Tällaisia maita kutsutaan siirtomaiksi. Syyt siirtomaiden hankkimiseen ovat moninaisia: tarkoituksena on usein hallita alueen työvoimaa, raaka-aineresursseja ja kaupankäyntiä. Siirtomaita hankittiin myös strategisista syistä, arvovallan nostamiseksi ja yksinkertaisesti ennalta ehkäisevästi, jotta toinen valtio ei voisi liittää aluetta siirtomaakseen. Lisäksi usein yritykset sekä paikalliset aktiiviset virkamiehet ja upseerit laajensivat siirtomaita omatoimisesti.[1]

Esimerkiksi Intiassa Britannia määräsi viljelijöille, mitä lajeja tulee viljellä ja pakotti heidät myymään sadon briteille sekä peri kansalta korkeita veroja.[2]

Kolonialismi nähdään usein imperialismin esiasteena, tilana, jossa valtiollinen valta ei vielä ole muodollisesti vahvistettua.

Kolonialismin ja imperialismin takana ovat aatteellisesti valtiojohtoiset merkantilismi ja uusmerkantilismi, joita vastaan taloudellinen liberalismi on noussut.[3] Klassiset ja myöhemmät liberaalit kuten Adam Smith, Frédéric Bastiat, Richard Cobden, John Bright, Henry Richard, Herbert Spencer, H. R. Fox Bourne, Edward Morel, Josephine Butler, W. J. Fox ja William Gladstone vastustivatkin kolonialismia. Lisäksi Amerikan vallankumous oli ensimmäinen siirtomaavallan vastainen kapina, joka inspiroi muita.[3]

Adam Smith kirjoitti teoksessaan Kansojen varallisuus, että Britannian tulisi vapauttaa kaikki siirtokuntansa. Hän myös huomautti tämän olevan taloudellisestikin edullista Britannian kansalaisille keskimäärin, vaikka merkantilistisia etuoikeuksia saaneet kauppiaat jäisivät tappiolle.[3]

Kolonialismin vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portlandin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Bruce Gilleyn todistelun mukaan kolonialismi oli useimmille alueille hyödyllistä ja pitkälti alkuperäisväestön hyväksymää. Se tarjosi hyvinvointia ja paremman hallinnon. Esimerkkejä tästä ovat Kongon itsenäisyysjohtaja Patrice Lumumban ja nigerialaiskirjailija Chinua Acheben puheenvuorot siirtomaahallinnosta. Sen sijaan kolonialismin vastainen aate ja taistelu ovat aiheuttaneet kurjuutta ja estävät vieläkin kehitystä. Singapore, Belize ja Botswana ovat rakentaneet maansa siirtomaavallan pohjalta ja menestyneet. Siksi Gilleyn mielestä hauraiden maiden pitäisi ottaa oppia siirtomaahallinnosta. Kohun jälkeen Third World Quarterly ilmoitti poistavansa artikkelin verkkoversion, koska päätoimittajaa oli uhkailtu väkivallalla.[4]

Jyväskylän yliopiston tutkija Timo Särkän mukaan imperiumien tuodessa länsimaista oikeuskäytäntöä ja rakentaessa rautateitä, terveydenhuoltoa, koulutusta ja asuntoja, alkuperäisväestön hyvinvointi oli toissijainen tavoite ja oma hyöty ensisijainen. Taloustieteilijät William Easterly ja Ross Levine osoittivat eurooppalaisten tuoneen inhimillistä pääomaa, joka ajan mittaan koitui siirtomaiden eduksi. Mitä suurempi osuus alueen väestöstä oli eurooppalaisperäistä siirtomaa-aikana, sitä paremmin valtiolla nykyisin menee. Taloustieteilijät Leander Heldring ja James Robinson puolestaan arvioivat, että ilman kolonialismia Afrikalla olisi mennyt paremmin. Tampereen yliopiston professori Jukka Pirttilä kertoo monen pohtineen, voisiko nykyäänkin romahtanut valtio tuoda hallintoa ulkomailta.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Animoitu kartta kolonialismista 1492–2008.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. John Lowe: The Great Powers, Imperialism, and the German Problem 1865–1925, s. 74-85. Routledge, 1994. ISBN 0-415-10444-0.
  2. Late Victorian Holocausts: El Niño Famines and the Making of the Third World, Mike Davis, 2000
  3. a b c Liberal Anti-Imperialism, professor Daniel Klein, 1.7.2004
  4. a b Kolonialismin parempi puoli on tulenarka aihe: siirtomaa­järjestelmää puolustanut tieteellinen artikkeli poistettiin väkivallan pelossa Helsingin Sanomat. 27.2.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Joel Kuortti, Mikko Lehtonen & Olli Löytty (toim.): Kolonialismin jäljet. Keskustat, periferiat ja Suomi. Gaudeamus 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.