Imperialismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eurooppalaiset siirtomaavallat hallitsivat 1900-luvun alussa 85 prosenttia maailman maapinta-alasta.[1] Myös Yhdysvallat ja Japani hallitsivat suuria merentakaisia alueita.

Imperialismi tarkoittaa valtion pyrkimystä laajentaa omaa valtaansa, usein sotilaallisin keinoin. Usein imperialismin tavoitteena on valtion hallitseman maa-alueen laajentaminen muiden valtioiden kustannuksella, mutta sanalla voidaan viitata myös muiden valtioiden epäsuoraan taloudelliseen ja poliittiseen alistamiseen.[2]

Ensimmäiset imperiumit syntyivät jo muinaisina aikoina. Erityisesti Lähi-itää ja Välimeren ympäristöä hallitsivat toisiaan seuraavat imperiumit, kuten Assyria, Persia, Aleksanteri suuren johtamat kreikkalaiset ja myöhemmin Rooma. Myös Kiinassa syntyi jo varhain suuria valtakuntia. Uuden ajan alussa eurooppalaiset valtiot alkoivat hankkia siirtomaita Amerikasta, Intiasta ja Itä-Intiasta. Myöhemmin joukkoon liittyivät myös Yhdysvallat ja Japani. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kansainliitto yritti hillitä imperialismia, mutta heikoin tuloksin. Toiseen maailmansotaan johtanutta Saksan, Italian, Neuvostoliiton ja Japanin aggressiivista laajentumispolitiikkaa voi pitää uudenlaisena imperialismina.[2]

Imperialismin syistä on esitetty useita teorioita. Taloudelliset teoriat katsovat imperiumin tarjoavan emämaalle alueita, joihin se voi investoida ja viedä ylituotantoaan ja liikaväestöään. Marxilaisen tulkinnan mukaan imperialismi on kapitalismin myöhäinen vaihe ja sen väistämätön seuraus, jossa kapitalistiset taloudet kilpailevat keskenään valloittamalla uusia alueita taloutensa käyttöön. Marxilainen teoria ei kuitenkaan selitä esimodernia imperialismia ja kommunististen valtioiden harjoittamaa valloituspolitiikkaa. Toinen näkökulma korostaa ihmisluonnon ja valtioiden taipumusta kilpailla keskenään ja levittää valtaansa. Toisinaan tähän liittyy kohtalonomainen ajatus ylivertaisten kansojen oikeudesta halita muita. Kolmas teoria korostaa imperialismin tarjoamaa turvallisuutta, kuten sotilastukikohtia, raaka-aineita, kauppareittien hallintaa ja helposti puolustettavia rajoja. Neljäs argumentti perustelee imperialismia moraalisista näkökulmista ja katsoo, että sen tavoitteena on vapauttaa vieraat kansat tyranniasta ja viedä emämaan ylivertaista järjestelmää ulkomaille. Moraalisia perusteita on toisinaan tuettu myös lähetystyön tarpeellisuudella.[2]

Imperialismin hyödyistä on esitetty vaihtelevia näkemyksiä. Monet taloustieteilijät, kuten Adam Smith ja David Ricardo, ovat korostaneet, ettei imperialismi ole taloudellisesti kannattavaa kuin korkeintaan pienelle eliitille. Imperialismi ei myöskään yleensä ole johtanut turvallisuuden lisääntymiseen vaan pikemminkin imperiumin sisäiseen epävakauteen ja selkkauksiin kilpailevien valtioiden kanssa.[2]

Propagandassa epämieluisia valtioita ja poliitikkoja syytetään toisinaan imperialismista.[2] Sanalla onkin nykyään varsin kielteinen sävy.[3] Nykyään puhutaan usein myös uuskolonialismista, jossa aiemmat siirtomaavallat pyrkivät saamaan entisissä siirtomaissaan vaikutusvaltaa ei-sotilaallisin keinoin.[2] Samalla imperialismin käsite on laajentunut sotilaallisen ja poliittisen vaikutusvallan havittelusta sellaisiin käsitteisiin kuin kulttuuri-imperialismi ja taloudellinen imperialismi.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Westwell, Ian: Ensimmäinen maailmansota: Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä, s. 6. (World War I, Day by Day, 2000.) Suomennos: Veikko Ahola ym. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6624-6.
  2. a b c d e f Imperialism. Encyclopædia Britannica, 26.2.2020. Viitattu 9.1.2021. (englanniksi)
  3. a b imperialism. Merriam-Webster. Viitattu 9.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Imperialismi.