Tämä on lupaava artikkeli.

Algeria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Algerian demokraattinen kansantasavalta
الجمهورية الجزائرية الديمقراطية الشعبية
Al-jumhūriyya al-Jazāʾiriyya ad-dīmuqrāṭiyya aš-šaʿbiyya
Algerian lippu Algerian vaakuna

Algerian sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Algerian sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti

Pääministeri
Abdelmadjid Tebboune
Aymen Benabderrahmane
Pääkaupunki Alger (1 518 083 as.)
Muita kaupunkeja Oran (771 066 as.),
Constantine (507 224 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 2 381 741[1] km² (sijalla 10)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2021) 44 617 000 (sijalla 34)
– väestötiheys 18,7 / km²
– väestönkasvu 2[2] % (2020)
Viralliset kielet arabia, tamazight
Valuutta 1 Algerian dinaari = 100 centimeä (DZD)
BKT (2019)
– yhteensä 495 564 miljoonaa USD[1] (sijalla 42)
– per asukas 1 511 USD
HDI (2019) 0,748[3] (sijalla 91)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 14,2[4] %
– teollisuus 34,2[4] %
– palvelut 47,8[4] %
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Ranskasta

5. heinäkuuta 1962
Lyhenne DZ
– ajoneuvot: DZ
– lentokoneet: 7T
Kansainvälinen
suuntanumero
+213
Motto  arab. بالشعب وللشعب‎, Bi-š-ša‘b wa-li-š-ša‘b[5] (suom. Kansan toimesta ja kansan vuoksi) 
Kansallislaulu Kassaman
Edeltäjä(t)  Ranskan Algeria
(1830–1962)

Algerian demokraattinen kansantasavalta eli Algeria on noin 44,6 miljoonan asukkaan valtio Pohjois-Afrikassa Välimeren rannalla. Sen rajanaapureita ovat koillisessa Tunisia, idässä Libya, kaakossa Niger, lounaassa Mali sekä Mauritania ja lännessä Länsi-Sahara ja Marokko. Algeria kuuluu Maghreb-maihin ja on pinta-alaltaan Afrikan suurin maa.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian kartta

Pinnanmuodot ja vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian pohjoisosassa on kaksi geologisesti nuorta rinnakkaisesti kulkevaa vuorijonoa Tell-Atlas ja Saharan Atlas sekä niiden välissä oleva Ylätasankojen alue. Vuoristot erottavat Välimeren rannikon Saharasta.[6]

Tell-Atlas ei ole länsiosastaan yhtenäinen vuorijono, vaan erillisiä vuoristoja erottavat toisistaan pienet tasangot. Keski- ja itäosassa rannikkovuoristo on huomattavasti yhtenäisempi, mikä vaikeuttaa pohjois-eteläsuuntaista liikennettä.[6] Keskiylänköjen korkeus on lännessä 1 100 – 1 300 metriä, mutta se laskee idässä 400 metriin. Saharan Atlas on korkeampi kuin yhtenäisempi kuin Tell-Atlas ja muodostunut kolmesta massiivista.[7] Saharan Atlaksen itäisellä jatkeella Aurèsvuorilla on Algerian pohjoisosien korkein kohta, 2 328 metrin korkuinen Djebel Chélia.[6]

Saharan Atlaksen eteläpuolelta alkaa laaja Saharan aavikko. Algerian Saharasta noin neljäsosa on hiekka-aavikkoa (erg), joista suurin on Itäinen Iso erg, missä on jopa 2–5 metriä korkeita dyynejä. Iso osa Saharasta on kivistä ja kuivaa hamadaa. Algerian kaakkoisosassa on puolestaan Saharan keskellä kohoavat Ahaggarin ja Tassili n’Ajjer.[8] Ahaggarissa on Algerian korkein vuori, 2 918 metriä korkea Tahat.[6]

Välimereen virtaavista joista monet ovat lyhyitä ja jyrkkiä. Pisin niistä on Ylätasangoilta alkunsa saava Chelif, jota tosin on paikoin hyvin voimakkaasti käytetty keinokasteluun ja juomavedeksi. Tell-Atlaksen eteläpuolella on vain väliaikaisia jokiuomia, vadeja. Niistä monet virtaavat vajoamiin, jossa on chott-nimellä tunnettuja suolasoita. Saharassa monet Ahaggarilta syntyvät väliaikaiset joet virtaavat historiallisissa laaksoissa. Keitaita on paikoissa, joissa Saharan pohjavesi ulottuu pintaan asti.[6]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta rannikkoalueella ja Tell-Atlaksen alueella vallitsee välimerenilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet lauheita ja kosteita.[9][6] Vuoristoisilla alueilla talvet voivat olla ankaria, eikä lumikaan ole epätavallista. Algeria on altis sirokolle, kuumaa pölyä ja hiekkaa sisältävä tuuli on yleinen kesällä.[10]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian kasvillisuus on kaikkialla kuivuudenkestävää, sillä kasvien pitää olla sopeutunut vähintään kausittaiseen kuivuuteen. Metsiä on vain noin kahdella prosentilla maa-alasta, ja monet rannikkovuoristojen metsistä on hakattu. Metsiä löytyy lähinnä vaikeakulkuisimmilta vuoristoilta. Etelämpänä kasvillisuus on kuivaa ruohotasankoa, ja Saharassa on enää kasveja, jotka eivät tarvitse enää juuri ollenkaan vettä. Keitaat ja vadien pohjat pitävät yllä monipuolisempaa kasvillisuutta.[6]

Algeriassa on kolme kansallispuistoa rannikolla, viisi vuoristossa, yksi arolla ja kaksi Saharan autiomaassa. Tassili n'Ajjerin vuoristoinen kansallispuisto maan eteläosassa on Unescon maailmanperintökohde. Sen metsät muodostuvat pääosin kahdesta endeemisestä puulajista, myrttilajista Myrtus nivellei ja tassilinsypressistä. Harvinaisiin eläinlajeihin kuuluvat munkkihylje, saksanhirven alalaji atlaksenhirvi, algeriannakkeli ja välimerenlokki.[11]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria ja roomalaisaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliotaidetta Tassili n’Ajjerista

.

Timgadin raunioita, keskellä Rooman keisarin Trajanuksen riemukaari.

Vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan Algerian vanhimmat kivityökalut ovat 2,4 miljoonaa vuotta vanhoja. Ne ovat kuuluneet jollekin Hominini-lajille.[12] Neandertalinihmisten Levalloisin ja Moustier-kulttuuriin kivikirveitä on noin 45 000 vuoden takaa. Aterin kulttuuri on puolestaan alueella kehittynyt erikoistunut kulttuuri.[13] Tassili n’Ajjerissa on puolestaan maailman laajimpiin kuuluva kalliotaidealue, jonka vanhimmat kuvat ovat jopa 12 000 vuotta vanhoja.[14]

Algeria on ollut pitkään Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän maiden välinen kulkureitti. Paikalliseen väestöön on siten pitkään sekoittunut verta muilta alueilta, ja berberien paimentolaiskansan alkuperää selitetään tällä tavoin. Berberit ovat asuttaneet aluetta ainakin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Foinikialaiset levittäytyivät alueelle Karthagosta ja hallitsivat rannikkoseutuja 800-luvulta eaa. alkaen.[15] Berberit perustivat myös 200-luvun eaa. lopulta alkaen kuningaskuntia (tunnetuin Numidia), jotka puunilaissotien aikana itsenäistyivät. Rooman voitettua Karthagon myös berberikuningaskunnat joutuivat Rooman valtakunnan alle vuoteen 24 mennessä.[16]

Arabeista ranskalaisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurten kansainvaellusten myötä alueelle tuli germaaniperäisiä vandaaleita. Vandaalit voitettiin lopulta ns. vandaalisodassa Justinianus I:n aikana vuosina 533–534 itäroomalaisen sotapäällikkö Belisariuksen johdolla. Bysantin keisarikunta hallitsi itäisempiä osia Algeriasta 600-luvun lopulle,[17] kunnes arabit valloittivat alueen ja väestö islamilaistui.[18] Arabit eivät kuitenkaan juuri onnistuneet alistamaan berbereitä valtaansa.[19]

Espanja alkoi 1500-luvulla valloittaa alueen rannikkokaupunkeja, minkä johdosta tunnustettiin Ottomaanivaltakunnan yliherruus alueella. 300 vuoden ajan Algeria olikin yksi valtakunnan provinsseista.[20] Tuohon aikaan barbareskit toimivat aktiivisesti Algerian rannikolla, ja sieppasivat eurooppalaisia kristittyjä orjiksi sekä Välimerellä purjehtivista laivoista että rannikon asukkaiden joukosta, etenkin Espanjasta ja Italiasta.[21]

Vuonna 1830 Ranska miehitti osia Algeriasta. Vastarinta kesti kuitenkin vuosikymmeniä, minkä vuoksi Ranskan oli Tafnan sopimuksessa (1837) tunnustettava Abd al-Qadir (1830–1847) emiiriksi.[22] Eurooppalaiset saivat hiljalleen lähes täyden poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen valta-aseman. Algeriaan rakennettiin myös uusia yhteyksiä, sairaaloita ja kouluja, mutta ne olivat tarkoitettu lähinnä eurooppalaisille.[23] Algeriaan muutti myös paljon uudisasukkaita, ja vuonna 1881 maassa asui 300 000 eurooppalaista, joista noin puolet olivat ranskalaisia.[24]

Algerian kansallisliike alkoi kolmesta eri tahosta. Ranskassa koulutuksen saaneet ja siirtomaahallinnossa työskentelevät assimilationistit, jotka tähtäsivät pysyvään liittoon, jossa algerialaisilla olisi samat oikeudet kuin ranskalaisilla. Muslimireformistit puolestaan järjestäytyivät vuonna 1931 Abdelhamid Ben Badisin perustaman järjestön alle. Radikaalien ryhmä oli Messali Hadjin perustama liike, jolla oli hyvin vahva nationalistinen näkemys.[23]

Ranskan hallintokoneisto romahti toisen maailmansodan seurauksena, ja Pohjois-Afrikka oli väliaikaisesti angloamerikkalaisessa hallinnassa. Sodan jälkeen osa algerialaisista sai Ranskan kansalaisuuden, mutta tämä ei nationalisteille riittänyt. Sétifissä tapahtuneessa kansannousussa 84 eurooppalaista siirtolaista murhattiin, ja sen seurauksena syntyneissä verilöylyssä tapettiin lähteistä riippuen 8 000 – 45 000 muslimia. Verilöyly oli myös yksi itsenäisyyssodan edeltäjistä.[23]

Ranskan kansalliskokous myönsi vuonna 1947 kaikille algerialaisille Ranskan täyden kansalaisuuden. Samalla Algeriaan perustettiin kaksi parlamenttia, joista toinen edusti 1,5 miljoonaa eurooppalaista ja toinen 9 miljoonaa muslimia. Vaalit peukaloitiin eurooppalaismyönteisimmiksi, ja kansallismieliset voimat alkoivat huomata, että vaatimuksiin ei todennäköisesti reagoida ilman väkivaltaa.[23]

Algeria itsenäiseksi valtioksi 1962[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian ensimmäisen presidentti Mohammed Ahmed Ben Bella itsenäisyyssodan aikana.

Kansallinen vapautusrintama FLN aloitti sodan ranskalaisia vastaan vuonna 1954. Ranska lähetti neljän vuoden aikana lähes puoli miljoonaa sotilasta. Sota sai myös kansainvälistä huomiota, kun ranskalaiset muun muassa pommittivat kyliä ja kiduttivat vankeja.[24] Charles de Gaulle lupasi syyskuussa 1959 algerialaisille mahdollisuuden päättää tulevaisuudestaan. Tämä synnytti myös ranskalaisten maanalaisen järjestön OAS:n, jonka tarkoituksena oli terrori-iskuilla häiritä rauhanneuvotteluita.[23] Rauhansopimus saatiin aikaan 1962, ja se johti maan täyteen poliittiseen itsenäisyyteen.[25] Kahdeksan vuotta kestäneen sodan aikana ranskalaislähteiden mukaan kuoli 300 000 – 500 000 algerialaista. Algerialaislähteiden mukaan kuolleita oli jopa 1,5 miljoonaa. Ranskalta puolestaan kaatui 27 000 sotilasta.[23]

Algerian ensimmäinen presidentti Mohammed Ahmed Ben Bella istui vuoteen 1965, jolloin hänen puolustusministerinsä, sosialisti Houari Boumédiènne syrjäytti hänet Ben Bellan sosialististen uudistusten epäonnistuttua.[25][26] Boumédiènnen kuoleman jälkeen presidentiksi valittiin vuonna 1979 Chadli Bendjedid. Bendjedid liberalisoi Algeriaa, mutta hänen aikanaan maa ajautui myös taloudellisiin vaikeuksiin. Öljynhinta romahti 1980-luvun puolivälissä, ja ulkomaanvelka alkoi kasvaa dramaattisesti. Työttömyys oli laajaa, ja maahan iski myös paha kuivuuskausi. Vuoden 1988 levottomuuksien jälkeen helmikuussa 1989 kirjoitettiin uusi perustuslaki, joka teki Algeriasta monipuoluevaltion. Uusista puolueista islamistinen Islamilainen pelastusrintama FIS sai laajaa kannatusta.[23]

FIS sai jo joulukuun 1991 parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella melkein puolet paikoista, ja oli melko selvä, että puolue saisi yksinkertaisen enemmistön toisella kierroksella.[23] FIS:n pelossa Bendjedid pakotettiin hajottamaan parlamentin ja eroamaan. Maata alkoi johtamaan valtioneuvosto, jonka johtoon valittiin Mohamed Boudiaf. Vuoden 1991 vaalit hylättiin, ja maahan julistettiin helmikuussa 1992 poikkeustila. FIS kiellettiin maaliskuussa.[27] Maa ajautui kymmenen vuotta kestäneeseen sisällissotaan, jonka aikana kuoli noin 150 000 ihmistä.[28]

Abdelaziz Bouteflika vallassa 1999–2019[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Abdelaziz Bouteflika myönsi vuonna 1999 amnestian kaikille kapinallisille, jotka laskisivat aseensa. Tämän jälkeen väkivaltaisuudet alkoivat vähentyä, ja vuonna 2003 hallituksen julkaisematon raportti paljasti valtion olevan vastuussa yli 6 100 ihmisen katoamisesta.[28] Bouteflika valittiin uudestaan vuoden 2004 vaaleissa ja jälleen 2009. Bouteflika junaili vuonna 2008 perustuslain muutoksen, jolla kolmas presidenttikausi tuli mahdolliseksi.[29]

Arabikevät levisi Algeriaan 28. joulukuuta 2010.[30]. Tammi-helmikuussa oli mielenosoituksia, mellakointia ja polttoitsemurhia. Protestoijat syyttivät hallitusta maan ongelmista, joita ovat asuntopula, työttömyys, ruoan korkea hinta[31][32], huonot elinolot ja sananvapauden puute.[33] Bouteflika teki joitain myönnytyksiä mielenosoittajille. Algerian suhteellisen korkea elintaso, opposition hajanaisuus ja islamilaisten mukanaolo jo ennen arabikevättä vaimensi hiljalleen protestit, eikä Algeriassa ei tapahtunut vallankumousta.

Bouteflika sai huhtikuussa 2013 aivohalvauksen, mutta hänet valittiin silti presidentiksi 2014, vaikka häntä ei enää juurikaan nähty julkisuudessa. Hän ilmoitti hakevansa vuonna 2019 vielä viidennelle kaudelle.[23] Sitä seurasi viikkoja jatkuneet mielenosoitukset, joiden jälkeen Algerian armeija totesi huhtikuussa, ettei presidentti Bouteflika ole enää kykeneväinen hoitamaan tehtäviään. Bouteflikan 20 vuotta kestänyt valtakausi nosti hänet Algerian historian pitkäaikaisimmaksi presidentiksi. Hän keskitti presidenttinä vallan itselleen, ja hänen valtakauttaan on luonnehdittu myös jonkinlaiseksi Algerian hukattujen mahdollisuuksien ajaksi.[34][35]

Bouteflikan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian väliaikainen hallinto määräsi presidentinvaalit pidettäviksi 12.12.2019. Maassa oli laajoja mielenosoituksia, joissa vaaleja vastustettiin. Ehdokkaiksi hyväksyttiin viisi henkilöä, jotka kaikki edustivat Bouteflikan aikaisia vallanpitäjiä, ja mielenosoittajien mukaan tarkoitus oli varmistaa vanhan eliitin pysyminen vallassa. Vaalien voittajaksi ja Algrerian seuraavaksi presidentiksi julistettiin entinen pääministeri Abdelmadjid Tebboune. Voittaja sai 58 prosenttia annetuista äänistä vaaleissa, joiden äänestysaktiivisuus oli vain 40 prosenttia.[36][37]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algeria on semipresidentiaalinen tasavalta. Presidentillä on huomattavasti valtaa, vaikka sitä vähennettiin vuoden 2020 perustuslakiuudistusten aikana. Presidentti Abdelaziz Bouteflikan aikana vuonna 2008 poistettiin presidentin valtakausien rajoitukset, minkä ansiosta Bouteflika istui neljä kautta. Vuonna 2020 valtakaudet rajattiin taas kahteen viisivuotiseen jaksoon.[38] Presidentin tehtäviin kuuluu nimittää pääministeri, provinssien kuvernöörit ja monet siviili- ja sotilasjohtajat. Hän myös nimittää ministerit pääministerin konsultaation jälkeen.[39] Joulukuun 2019 presidentinvaaleissa presidentiksi nousi entinen pääministeri Abdelmadjid Tebboune.[40]

Algerian parlamentti on kaksikamaarinen, alahuoneessa on 407 edustajaa ja ylähuoneessa 144. Alahuoneen edustajat valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Presidentti nimittää kolmanneksen ylähuoneen edustajista, ja loput valitsevat paikallis- ja pronvinssitason valtuustot. Ylähuoneen edustajien kausi on kuusi vuotta, ja puolet heistä vaihdetaan kolmen vuoden välein.[38]

Itsenäistymisen jälkeen Algeriaa hallitsi yksi puolue, Kansallinen vapautusrintama Front de Libération Nationale (FLN). Vuoden 1988 mellakoiden jälkeen maassa sallittiin muut puolueet.[41] Laki kuitenkin kieltää uskonnolliset puolueet, vaikka islamistisia puolueita silti on. Vuonna 2019 puoluerekisterissä oli kaikkiaan 64 puoluetta. FLN:n liittolainen 2000-luvulla on ollut Kansallisen demokratian liitto RND. Johtava oppositiopuolue on maltillisen islamistinen MSP, joka oli aiemmin FLN:n ja RND:N liittolainen.[42] Vuoden 2021 vaaleissa FLN sai 98 paikkaa, RND 58 paikkaa, MSP 65 paikkaa, Front El Moustakbal 48 paikkaa ja Mouvement El-Bina 39 paikkaa. Muut puolueet jäivät alle 10 edustajaan. Sitoutumattomia valittiin 84.[38]

Algerian televisio ja radio ovat valtion hallinnassa, mutta yksityinen vapaa lehdistö uskaltaa kritisoida vallanpitäjiä. Suoraa sensuuria ei ole, mutta valtiojohdon loukkaaminen on kielletty sakkojen tai vankilatuomioiden uhalla. Satelliittien kautta algerialaiset voivat seurata myös ulkomaisia televisiokanavia.[43]

Algerian ja Marokon rajat ovat vaikeat, ja niiden välistä rajaa vartioidaan tiukasti. Länsi-Saharan itsenäisyyttä Marokosta ajava Polisario toimii Algeriasta käsin.[44]

Algerian maakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algeriassa on 58 maakuntaa eli wilayaa. Maakuntajakoa muutettiin viimeksi vuonna 2019, jolloin 10 maan eteläosiin perustettua piirikuntaa muutettiin uusiksi maakunniksi.[45]

Wilayat jaetaan edelleen kuntiin. Sekä maakuntia että kuntia johtaa vaaleilla valittava valtuusto. Wilayan johdossa on lisäksi sisäministeriön alainen maaherra.[41]


  1. Adrar
  2. Chlef
  3. Laghouat
  4. Oum el Bouaghi
  5. Batna
  6. Bejaia
  7. Biskra
  8. Bechar
  9. Blida
  10. Bouira
  11. Tamanrasset
  12. Tebessa
  13. Tlemcen
  14. Tiaret
  15. Tizi Ouzou
  16. Alger
  17. Djelfa
  18. Jijel
  19. Setif
  20. Saida
  21. Skikda
  22. Sidi Bel Abbes
  23. Annaba
  24. Guelma
  25. Constantine
  26. Medea
  27. Mostaganem
  28. M'Sila
  29. Mascara

  1. Ouargla
  2. Oran
  3. El Bayadh
  4. Illizi
  5. Bordj Bou Arreridj
  6. Boumerdes
  7. El Tarf
  8. Tindouf
  9. Tissemsilt
  10. El Oued
  11. Khenchela
  12. Souk Ahras
  13. Tipaza
  14. Mila
  15. Ain Defla
  16. Naama
  17. Ain Temouchent
  18. Ghardaia
  19. Relizane
  20. El M'Ghair
  21. El Meniaa
  22. Ouled Djellal
  23. Bordj Badji Mokhtar
  24. Beni Abbes
  25. Timimoun
  26. Touggourt
  27. Djanet
  28. In Salah
  29. In Guezzam

Algerian maakuntakartta.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian kansantalous nojaa vahvasti raakaöljyyn ja maakaasuun. Algeria oli vuoteen 1962 asti riippuvainen maataloudesta ja Ranskan tuesta, mutta sen jälkeen hiilivetyjen tuotanto on hallinnut taloutta.[46] Niiden osuus bruttokansantuotteesta vuosien 2015–2020 välillä on ollut 19 prosenttia, viennistä 94 prosenttia ja valtion tuloista 40 prosenttia.[47] Algerian talous kärsi 2010-luvulla hiilivetyjen tuotannon ja hintojen laskusta, talouden yksipuolisuudesta ja poliittisesta epävakaudesta.[4] Bruttokansantuote kasvoi vuosina 2017–2019 vain 1,1 prosenttia, minkä seurauksena bruttokansantuote asukasta kohden palasi vuoden 2014 tasolle. Koronaviruspandemian seurauksena bruttokansantuote laski vuonna 2020 peräti 5,5 prosenttia, mutta seuraavana vuonna jälleen kasvava öljyn hinta auttaa taloutta palautumaan.[47]

Maatalous on mahdollista vain rannikkotasangolla ja vuoriston laaksoissa, ja yli neljä viidesosaa maasta on viljelykelvotonta. Maatalousmaasta iso osa soveltuu vain laidunmaaksi.[46] Maatalous tuottaa 14,1 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää 10 prosenttia työvoimasta. Maan tärkeimmät viljelykasvit ovat vehnä, ohra, sitrukset, viinirypäle, oliivi, tupakka ja taateli, ja se tuottaa huomattavasti korkkia.[4]

Valmistusteollisuus ja kaivostoiminta vastaavat 20,3 prosentista bruttokansantuotteesta ja 30 prosentista työvoimasta. Suurimmat alat ovat öljy- ja maakaasutuotanto.[4] Öljyvarojen uskotaan kuitenkin ehtyvän 2000-luvun ensimmäisen puoliskon aikana.[46] Algeriassa kaivetaan lisäksi rautaa, lyijyä, fosfaattia, uraani, sinkkiä, suolaa ja kivihiiltä. Valmistusteollisuuden tärkeimmät alat ovat ruoanjalostus-, tekstiili-, kemian- ja metalliteollisuus sekä rakennusmateriaalien valmistaminen.[4]

Algerian kauppatase oli pitkään positiivinen, mutta hiilivetyjen viennin väheneminen on aiheuttanut taseen alijäämäisyyden. Vuonna 2016 ulkomaankaupan tase oli alijäämäinen peräti 20 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Öljyvienti on sen jälkeen taas kasvanut ja tuontien suuruus pienentynyt.[48] Algeriaan tuodaan tuotantohyödykkeitä ja puolivalmisteita, kuten teollisuuskalustoa, kulutustavara ja ruokatuotteita.[46] Kiinan-tuonti vastasi vuonna 2017 yli 18 prosenttia kaikitsa tuonnista. Merkittävimmät vientikohteet olivat Italia, Ranska, Espanja, Yhdysvallat ja Brasilia.[48] Algeria liittyi 2009 arabimaiden vapaakauppa-alueeseen ja ratifoi 2019 Afrikan mantereen vapaakauppasopimuksen.[49]

Algerian oli vuonna 2019 inhimillsen kehityksen indeksin (HDI) perusteella korkean elintason maa, ja sen suhdeluku oli 0,748. Laajat öljy- ja maakaasuvarat eivät kuitenkaan ole tuoneet vaurautta kaikkialle, ja vuonna 2018 YK:n kehitysohjelma arvioi, että HDI on epätasa-arvon takia noin 20 prosenttia pienempi kuin se potentiaalisesti voisi olla. Vuonna 2011 gini-kerroin oli 27,6 ja köyhyysaste 3,7 prosenttia. Öljy- ja maakaasutuotto on sen jälkeen pienentynyt ja valtio joutunut leikkaamaan budjettiaan, joten köyhyys lienee 2010-luvun aikana lisääntynyt.[50]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian väestö vuosina 1961–2003 FAO:n mukaan. Luvut tuhansia asukkaita.

Algerian asukasluku vuonna 2021 oli YK:n tilasto-osasto mukaan 44 617 000.[2] Algerian väestöstä noin 90 prosenttia asuu rannikkoalueilla, kuitenkin noin 1,5 miljoonaa asukasta asuu aavikkoalueilla lähinnä keräily­talouteen ja karjanhoitoon liittyvissä olosuhteissa.[41] Suurimmat kaupungit olivat vuoden 2008 väestönlaskennan mukaan Alger (2,36 miljoonaa asukasta), Oran (803 000) ja Constantine (448 000).[51]

Algerian väestöstä noin kolme neljäsosaa on arabeja, vaikkakin suurin osa kansasta onkin berberien ja alueelle 700-luvun jälkeen tulleiden arabien, eteläeurooppalaisten ja Saharan eteläpuolen afrikkalaisten jälkeläisiä. Algerian nykyväestö on seurausta vuosisatojen arabisaatiosta ja islamisaatiosta. Noin viidesosa kansasta kuitenkin identifioituu johonkin berberikansoista. Suurin niistä on Algerian itäosan vuoristojen kabyylit. Muita berberikansoja ovat Aurèsvuorten chaouit, Saharan pohjoisosien mozabitet ja Ahaggarin tuaregit.[52]

Algerian virallinen kieli on arabia, jonka darja-murretta puhuu noin 80 prosenttia väestöstä. Loput 20 % puhuvat berberiä. Myös ranskaa osataan yleisesti historian ja kouluopetuksen takia, mutta se on erittäin harvinainen äidinkielenä. Enimmäkseen sitä käytetään virastokielenä.[53] Berberikieliä syrjittiin pitkään arabipolitiikan seurauksena, mutta 1980-luvulla alettiin vaatia berberikulttuurien elvyttämistä. Berberi hyväksyttiin 2002 toinen kansalliskielistä ja vuonna 2016 siitä tehtiin myös maan virallinen kieli.[54]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin sunnisuuntaus on dominoiva uskonto Algeriassa, se on myös valtionuskonto ja siihen kuuluu väestöstä 99 %. Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Algeriassa hyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan muslimikäännynnäiset ovat vaarassa joutua vainojen kohteeksi sekä perheidensä ja paikallisten johtajien toimesta. Muita uskontoja säätelevät lait kieltävät kaiken toiminnan, joka vaarantaa islaminuskoa. 2020-luvun vaihteessa Algerian viranomaiset ovat aloittaneet järjestelmällisen kampanjan Algerian protestanttisia kirkkoja vastaan. Viranomaiset ovat sulkeneet 13 kirkkoa ja antaneet muille kirkoille määräyksen lopettaa kaikki toiminta.[55][56]

Terveys ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian koulunkäyntiaste on korkea, ja lukutaito on 81,4 prosentilla asukkaista. Miehillä osuus on 87,4 prosenttia ja naisilla 75,3 prosenttia. Korkeakoulutuksessa on naisia enemmän kuin miehiä.[57]

Maailmanpankin vuoden 2021 tilastojen mukaan algerialaisten elinajanodote on 76,9 vuotta.[58] Imeväiskuolleisuus oli puolestaan vuonna 2020 21,2 tuhatta syntynyttä kohti.[2] Sairaaloita ja terveysasemia on erityisesti maan pohjoisosissa ja suurimmissa kaupungeissa, kun taas syrjäisillä vuoristoseuduilla ja Saharassa on vain muutamia nykyaikaisia toimipaikkoja. Tuberkuloosi, hepatiitti, tuhkarokko, lavantauti, kolera ja punatauti ovat yleisiä ongelmia.[39] Algeria on kuitenkin saanut vähennettyä muun muassa tuberkuloositapauksia. Vuonna 2003 tapauksia oli 62,8 jokaista 100 000 ihmistä kohti, kun vuonna 2013 tapauksia oli 53,5.[59] Maailman terveysjärjestö julisti 2019 Algerian toisena Afrikan maana vapaaksi malariasta.[60] Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli alle 0,1 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 21 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 4 900 henkeä, mutta sitä sai noin viidennes eli tuhat henkeä.[61]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkikulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen perinteisessä haik-vaatteessa.

Algerian kulttuuri ja yhteiskunta on menettänyt kolonialismin, vaikean itsenäisyystaistelun sekä itsenäisyyden jälkeisen politiikan seurauksena jatkuvuutensa. Käytännössä vain syrjäisimmät berberiryhmittymät ovat säilyttäneet perinteisemmän elämäntyylin. Keskeisin kansaa yhdistävä tekijä on islam, joka näkyy jokapäiväisessä elämässä. Algeriassa islam yhdistyy erityisesti perinteisten arvojen tukemiseen eikä niinkään vallankumoukselliseen ideologiaan.[62]

Algerian ruokakulttuuri on saanut vaikutteita arabeilta, berbereiltä, turkkilaisilta ja ranskalaisilta. Kuskus tarjoiltuna lihan ja vihannesten kanssa on perinteinen ruoka-annos. Paikallisia erikoisuuksia ovat muun muassa lihatäytteinen leivonnainen brik ja nauta- tai lammasmakkara merguez. Jälkiruoat pohjautuvat usein paikallisiin tuotteisiin, kuten viikunoihin, taatelihin, manteleihin ja hunajaan. Suosittuja seurajuomia ovat turkkilaistyylinen vahva ja makea kahvi ja minttutee.[62]

Taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian alueella on syntynyt useita musiikkityylejä.[62] Hieman rapin tavoin kaduilla syntynyt kantaa ottava rai-musiikki sai alkunsa Oranin kaupungissa. Se on hyvin suosittua, tunnetuimpina tähtinään Khaled, sisällissodan uhriksi joutunut Cheb Hasni, Cheb Mami ja ranskalainen Faudel.[63]

Abdelhamid ben Hadougaa pidetään modernin algerialaisen arabikirjallisuuden ”isänä”. Jean Amrouche oli puolestaan Pohjois-Afrikan ensimmäisiä tunnettuja ranskankielisiä runoilijoita.[62] Suomessa tunnetuin algerialainen kulttuurihenkilö on kirjailija Mohammed Dib, joka on vieraillut Suomessa useita kertoja ja kirjoittanut suomalaisen trilogian Les Terrasses d’Orsol, Le Sommeil d’Eve ja Les Neiges de Marbre. Hänen teoksistaan ovat ilmestyneet suomeksi: Sisäpiha (La grand maison) 1978 ja Vuoret odottavat (L’Indendie) 1979. Tämän lisäksi Dib on kääntänyt ranskan kielelle suomalaista kirjallisuutta yhdessä Natalia Baschmakoffin kanssa.[64] Nobelisti Albert Camus vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Algeriassa. Muita tunnettuja kirjailijoita ovat Kateb Yacine ja Abdelkader Alloula[65]

Algerialainen elokuva-ala on eläväistä, vaikka se onkin välillä kohdannut painetta hallitukselta ja islamismeilta. Italialainen yhteistuotanto Taistelu Algeriasta (1966) oli itsenäisen Algerian ensimmäinen merkittävä elokuvatuotanto. Algerialaisista ohjaajista tunnustusta ulkomailla ovat saaneet Mohammed Lakhdar-Hamina ja Merzak Allouache.[62]

Unescon maailmanperintöluettelossa on seitsemän algerialaista kohdetta, kuusi kulttuurikohdetta ja yksi sekakohde, Tassili n’Ajjerin vuoristo. Kulttuurikohteet ovat Algerin vanha osa eli Kasbah, Beni Hammadin Al Qal’a eli hammadidien berberivaltakunnan ensimmäinen pääkaupunki, roomalaisvallan aikainen Djémila, M’Zabin laakso aavikolla, Timgad eli antiikin Thamugasin roomalaissiirtokunta ja Tipasa, jossa on jäänteitä foinikialaisten ja roomalaisten ajoilta.[66]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algerian ja Armenian välinen jalkapallomaaottelu.

Jalkapallo, käsipallo, lentopallo ja yleisurheilu ovat suosittuja urheilulajeja.[62] Maassa on yli kaksituhatta jalkapalloseuraa ja niissä 203 900 rekisteröityä pelaajaa. Rekisteröitymättömiä pelaajia on arviolta puolitoista miljoonaa. Algerian jalkapallomaajoukkue on FIFA-rankingissa sijalla 67 marraskuussa 2017.[67]

Algeria on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1964 alkaen. Se on saanut kaikkiaan 15 mitalia.[68]. Maa on menestynyt erityisesti keskimatkan juoksussa.[62]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brown, L. Carl ym: Algeria Encyclopedia Britannica. 15.3.2022. Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  • BTI 2022 Country Report — Algeria (PDF) 2022. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 28.6.2022. (englanniksi)
  • Metz, Helen Chapin. (toim.): Algeria: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.5.2022). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Algeria CIA Factbook. Viitattu 27.9.2021.
  2. a b c Algeria UNData. United Nations. Viitattu 29.6.2022. (englanniksi)
  3. Human Development Report 2020. undp.org (englanniksi)
  4. a b c d e f g The economic context of Algeria 6/2022. Lloyds Bank. Viitattu 28.6.2022. (englanniksi)
  5. الجمهورية الجزائرية الديمقراطية الشعبية – دستور 1996 (Algerian perustuslaki) (Artikla 11) el-mouradia.dz. Arkistoitu 18.7.2012. Viitattu 28. joulukuuta 2021. (arabiaksi)
  6. a b c d e f g Brown ym: Algeria: Land Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  7. Metz: The High Plateaus and the Saharan Atlas Algeria: A Country Study. Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  8. Metz: The Sahara Algeria: A Country Study. Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  9. Country Guide Algeria BBC Weather
  10. Algeria Geography FAO
  11. National Parks, Nature Reserves, Tourist Attractions Algeria.com. Viitattu 28.9.2021.
  12. Aisling Irwin: Algeria fossils cast doubt on East Africa as sole origin of stone tools Nature.com. 29.11.2018. Springer Nature Limited. Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  13. Metz: Prehistory of Central North Africa Algeria: A Country Study. Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  14. David Coulson & Alec Campbell: Rock Art of the Tassili n Ajjer, Algeria (PDF) Trust For African Rock Art. Viitattu 18.6.2022. (englanniksi)
  15. Africa's first civilizations: from 3000 BC History of North Africa. Historyworld. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  16. Metz: Carthage and the Berbers Algeria: A Country Study. Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  17. Kazhdan, Alexander P.: The Oxford dictionary of Byzantium, s. 33. Oxford University Press, 1991. ISBN 978-0-19-504652-6. (englanniksi)
  18. Metz: Vandals and Byzantines Algeria: A Country Study. Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  19. Muslim North Africa: from AD 642 History of North Africa. Historyworld. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  20. Sanderson Beck: Algeria in the Ottoman Empire 1700-1830 Mideast & Africa 1700-1950.
  21. Robert Davis: British Slaves on the Barbary Coast BBC. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  22. Metz: Abd al Qadir Algeria: A Country Study. Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
  23. a b c d e f g h i Brown ym: Algeria: History Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.6.2022. (englanniksi)
  24. a b Eleanor Stanford: Algeria Countries and Their Cultures. Advameg. Viitattu 22.6.2022. (englanniksi)
  25. a b Algeria profile - Timeline BBC News. 9.4.2019. BBC. Viitattu 23.6.2022.
  26. Ahmed Ben Bella oli Ranskan ja Algerian sankari ja kummankin vanki Helsingin Sanomat. 21.12.2020.
  27. Metz: Chadli Bendjedid and Afterward Algeria: A Country Study. Viitattu 23.6.2022. (englanniksi)
  28. a b Algeria International Center for Transitional Justice. Viitattu 23.6.2022. (englanniksi)
  29. Algeria Country Profile BBC. 2019. Viitattu 28.9.2021.
  30. http://english.aljazeera.net/news/africa/2010/12/2010123012345588575.html
  31. Will The Arab Spring Ever Reach Algeria? Les Echos 2012-12-22
  32. Algerian riots resume over food prices The Guardian, News World News Algeria Friday 7 January 2011
  33. http://english.aljazeera.net/news/africa/2011/02/201121235130627461.html
  34. Ailing Algeria leader quits amid protests bbc.com. 3.4.2019. Viitattu 4.12.2019. (englanniksi)
  35. Abdelaziz Bouteflika: Algeria's longest-serving president www.aljazeera.com. Viitattu 4.12.2019.
  36. Former PM Abdelmadjid Tebboune wins Algeria's presidential election euronews. 12.12.2019. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  37. Algeria protesters 'angry about the five candidates' ahead of vote, says France's 24's Philip Turle France 24. 6.12.2019. Viitattu 10.12.2019. (englanniksi)
  38. a b c Algeria: Freedom in the World 2022 Country Report FreedomHouse. Viitattu 27.6.2022. (englanniksi)
  39. a b Brown ym: Algeria: Government and society Encyclopedia Britannica. Viitattu 27.6.2022. (englanniksi)
  40. Algeria's President-elect Abdelmadjid Tebboune faces fresh protests euronews. 12.12.2019. Viitattu 5.1.2020. (englanniksi)
  41. a b c Background note (arkistoitu versio) 2012. US Department of State. Viitattu 18.10.2013.
  42. BTI 2022 Country Report — Algeria, s. 16.
  43. Algeria Country Profile BBC
  44. BTI 2022 Country Report — Algeria, s. 7.
  45. 10 Administrative Districts Promoted into Provinces with Full Prerogatives 27.11.2019. Algeria Press Service. Viitattu 31.1.2022.
  46. a b c d Brown ym: Algeria: Economy Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.6.2022. (englanniksi)
  47. a b Algeria (PDF) The World Bank Group. Viitattu 28.6.2022. (englanniksi)
  48. a b Foreign trade figures of Algeria 6/2022. Lloyds Bank. Viitattu 28.6.2022. (englanniksi)
  49. BTI 2022 Country Report — Algeria, s. 23.
  50. BTI 2022 Country Report — Algeria, s. 19.
  51. Algeria: Major cities Citypopulation. 13.3.2019. Thomas Brinkhoff. Viitattu 29.6.2022. (englanniksi)
  52. Brown ym: Algeria: People Encyclopedia Britannica. Viitattu 29.6.2022. (englanniksi)
  53. Algeria afrikkaseura.com Viitattu 25.1.2011
  54. Silvia Quattrini: The ongoing struggle of indigenous Tamazight speakers in the wake of the pandemic MRG. Viitattu 29.6.2022. (englanniksi)
  55. World Watch List 2021 Open Doors. Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  56. 2020 Report on International Religious Freedom: Algeria United States Department of State. 12.5.2021. Viitattu 14.11.2021.
  57. BTI 2022 Country Report — Algeria, s. 27.
  58. BTI 2022 Country Report — Algeria, s. 3.
  59. WHO country cooperation strategy at a glance: Algeria (PDF) 5/2016. WHO. Viitattu 29.6.2022. (englanniksi)
  60. Algeria and Argentina certified malaria-free by WHO 22.5.2019. WHO. Viitattu 29.6.2022. (englanniksi)
  61. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Algeria 2008 WHO. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
  62. a b c d e f g Brown ym: Algeria: Cultural life Encyclopedia Britannica. Viitattu 3.7.2022. (englanniksi)
  63. Rai Afropop Worldwide
  64. Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen. Mohammed Dib (1920–2003) Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008
  65. Kateb Yacine, Abdelkader Alloula et Albert Camus revisités Algerie 360 (ranskaksi)
  66. Properties inscribed on the World Heritage List Unesco
  67. Algeria on FIFA.com FIFA. Arkistoitu 5.6.2015. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  68. Algeria Olympics sports-reference.com. Arkistoitu 23.3.2019. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]