Suojelupoliisi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suojelupoliisi
Skyddspolisen
Suomen poliisin miekkatunnus.svg
Perustettu 1949
Toimiala poliisitoiminta
Päämaja Ratakatu 12, Helsinki
Päällikkö Antti Pelttari
Sivusto http://www.supo.fi
Supon vanha tunnus.
Suojelupoliisin päämaja Helsingissä Ratakadun ja Fredrikinkadun risteyksessä.

Suojelupoliisi (lyhenne Supo tai supo[1], aikaisemmin Suopo) (ruots. Skyddspolisen, kansainvälisissä yhteyksissä Finnish Security Intelligence Service[2]) on Suomen valtion sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta vastaava sisäasiainministeriön alainen poliisiyksikkö. Supo on operatiivinen turvallisuusviranomainen, jonka ydintoiminta-alueita ovat terrorismintorjunta, vastavakoilu ja turvallisuustyö.[3]

Suojelupoliisin päällikkönä toimii Antti Pelttari.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojelupoliisissa organisaatio uudistui 1. tammikuuta 2009, ja nykyään organisaatiossa on viisi operatiivista tulosyksikköä. Nämä ovat terrorismintorjunnan yksikkö, vastavakoiluyksikkö, turvallisuusyksikkö (joka sisältää myös turvallisuusselvitys- ja lausuntotoiminnot), kenttävalvontayksikkö ja alueyksikkö. Edellä mainitut yksiköt muodostavat operatiivisen toimialan, jota johtaa operatiivinen apulaispäällikkö Hannu Moilanen. Strategisen toimialan tulosyksiköitä ovat kansainvälinen yksikkö, tilannekuvayksikkö ja sisäisten palvelujen yksikkö. Toimialaa johtaa strateginen apulaispäällikkö Petri Knape, jonka vastuualueeseen kuuluvat myös lakiasiat ja laillisuusvalvonta.[3]

  • Terrorismintorjunta tapahtuu Supossa kolmella tavalla. Suojelupoliisi seuraa ja analysoi kansainvälistä terrorismia ja siihen liittyviä ilmiöitä. Supo pyrkii torjumaan terrorismia tunnistamalla terrorismiin, sen kehitykseen ja siihen sidoksessa olevaan rikollisuuteen liittyvät ilmiöt. Lisäksi Supon vastuulla ovat myös tilannekuvan ja uhka-arvioiden laatiminen.
  • Vastavakoilu jakautuu kolmeen ydintoimintaan: proliferaatiovalvontaan, tietotekniikan ja tietoverkkojen valvontaan sekä talouselämän turvaamiseen.
  • Turvallisuusyksikkö kattaa viisi erilaista toimintaa eli suojelupoliisin ennalta estävä turvallisuustyön, turvallisuusselvitykset, valtion sisäinen turvallisuuden ja turvallisuusvartioinnin.

Terrorismin torjuntaan keskittyneen yksikön johtajana toimi syyskuussa 2007 Lasse Anttila, 54. Kenttävalvontayksikön päällikkönä oli puolestaan Paavo Selin, ja vastavakoiluyksikköä johti Harri Sarvanto.

Henkilöstö ja budjetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojelupoliisissa työskentelee noin 220 henkilöä.[4] Henkilöstöstä 55 prosenttia on poliisikoulutuksen saaneita ja muuta henkilöstöä 45 prosenttia. Muusta henkilöstöstä noin puolet on erityisasiantuntija- ja asiantuntijatehtävissä sekä toinen puoli ammatti-, toimisto- ja tukitehtävissä. Kaikki suojelupoliisissa vakinaisesti työskentelevät ovat virkamiehiä ja kaikkiin suojelupoliisin virkoihin vaaditaan Suomen kansalaisuus. Korkeakoulututkinnon on suorittanut noin kolmasosa henkilöstöstä. Keski-ikä on hieman alle 44 vuotta.[3]

Vuoden 2005 alussa Euroopan unionin neuvoston tilannekeskuksessa (SitCen) aloitti työskentelynsä Supon virkamies. Syksystä 2007 suojelupoliisi on hoitanut Valtioneuvoston tilannekeskuspäivystystä, jonka tehtävä on turvata valtionjohdon tiedonsaanti kaikissa olosuhteissa kellon ympäri.

Supon budjetti
Vuosi - Budjetti
2001 - 11 milj. €
2007 - 14 milj. €
2009 - 16 milj. €[3]
2012 - 18 milj. €[5]

Toimintavaroista käytetään suurin osa vastavakoiluun ja terrorismintorjuntaan, joista kummatkin nielevät noin kolmanneksen resurssijakaumasta. Valtion sisäisen turvallisuuden uhkien torjuntaan budjetista kuluu 9 prosenttia. Varoista 10 prosenttia käytetään ennalta estävään turvallisuustyöhön, 8 prosenttia tilannekeskukseen ja loput 7 prosenttia turvallisuusvartiointiin.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etsivä keskuspoliisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Etsivä keskuspoliisi

Supon edeltäjä valtiollinen poliisi (Valpo) sai alkunsa valkoisten kesällä 1918 perustamasta yleisesikunnan Osasto III:sta, jonka tehtävänä oli sotilaallinen tiedustelu ja sisäisestä turvallisuudesta vastaaminen.[6] Vuoden 1919 alusta sisäisen tiedustelun tehtävää hoitanut yleisesikunnan passiosasto siirtyi sisäministeriön alaisuuteen. Organisaation uudistuksia jatkettiin kesällä 1919 perustamalla etsivä keskuspoliisi (EK), jonka vakinaistettiin vuoden 1927 lopulla. Joulukuussa 1937 annetulla asetuksella yksikön nimeksi muutettiin valtiollinen poliisi (Valpo). Pitkäaikaisin yksikön päällikkö oli Esko Riekki vuosina 1923–1938.[7]

Etsivän keskuspoliisin henkilöstö kutsui ironisesti yksikköään ohranaksi (ven. oхранa, suoja, vartio). Termiä oli aikaisemmin käytetty Venäjän tsaarinaikaisesta salaisesta poliisista (ven. oхранное отделение, suojeluosasto). Nimitys levisi myös talon ulkopuolelle, ja erityisesti vasemmistolaiset poliitikot ja lehtimiehet käyttivät samaa nimitystä myös EK:n seuraajasta, valtiollisesta poliisista (Valpo I).

Valpo I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa Valpon johto solmi henkilökohtaiset suhteet SS:n ja Saksan turvallisuuspoliisin uusiin johtohenkilöihin. Jatkosodan aikana Valpo teki yhteistyötä natsi-Saksan SD-tiedustelupalvelun Einsatzkommando Finnland -erityisyksikön kanssa, asettaen vuosina 1941-1942 sen käyttöön 12-miehisen sotavankien kuulustelijoista ja tulkeista koostuvan komennuskunnan. Valpon johto ja komennuskunta olivat tietoisia siitä, että saksalaisten sotavankeja teloitettiin kuulustelutulosten perusteella, ja yksittäisissä tapauksissa Valpon henkilökuntaa osallistui itse teloituksiin.

1. helmikuuta 1938 lähtien Valpon päällikkönä toimi Paavo Säippä kunnes 1. helmikuuta 1941 hänen tilalleen asetettiin saksalaismieliseksi tunnettu Arno Anthoni. Valtioneuvoston määräyksellä 15. heinäkuuta 1941 Valpo alistettiin Päämajan käskyvaltaan ”sodan loppuun asti”. Saksan tappio Stalingradin piirityksessä talvella 1943 heikensi saksalaismielisten asemaa hallinnossa, jolloin eräiden muidenkin virkamiesvaihdosten mukana Anthoni korvattiin Paavo Kastarilla 29. helmikuuta 1944.[8][9] Valpossa toiminnasta jätettiin tarkoituksellisesti asiakirjat laatimatta.[10]

Valpo II, punainen Valpo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Valpo II

Vuosina 1944–1949 erityisesti Otto Brusiinin päällikköaikana erotettiin Valposta paljon aiempaa henkilökuntaa, joka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Joka kymmenes henkilökuntaan kuuluva oli saanut tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta. Brusiinin päällikköaikana palvelukseen otettiin myös lähes 80 henkilöä joilla oli takanaan rikoksista saatu vankeustuomio.[11] Kautta kutsuttiin yleisesti Punaiseksi Valpoksi, virallisemmin Valpo II tai Uusi Valpo. Punaisen Valpon syntyyn vaikutti valvontakomission ja kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon lisäksi asekätkentäjutun paljastuminen. Sosiaalidemokraattisen hallituksen noustua valtaan Valpo II hajotettiin vuonna 1948.

Supo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne Valpossa alkoi rauhoittua Erkki Tuomisen tullessa päälliköksi ja Risto Höltän apulaispäälliköksi tammikuussa 1948, vakinaisiksi maaliskuussa 1948. Heti SKDL:n vaalitappion jälkeen alettiin valmistella Valpon lakkauttamista ja henkilöstöltään huomattavasti pienemmän suojelupoliisin (Supo) perustamista vuoden 1949 alusta.[12]

Etsivän Keskuspoliisin ja Valpon arkisto on noin vuoteen 1948 asti julkinen ja sen säilytyspaikka on Kansallisarkisto. Supon vuoden 1949 arkisto avautui ensimmäistä kertaa kaikelle kansalle 1. tammikuuta 2009.[13]

Supon päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkään sairauslomalla ollut Seppo Nevala jäi eläkkeelle 1. joulukuuta 2007 lähtien. Eroilmoitusta edelsi kohu DDR:n tiedustelupalvelun nk. Stasi-arkistosta ja Rosenholz-aineistosta. Aineiston saamisesta käytiin neuvotteluja USA:n kanssa vuonna 2000, jolloin poliittinen johto päätti aineiston asianosaisjulkiseksi sekä luovutettavaksi tutkijoiden käyttöön. Sittemmin ilmeni, että aineisto oli jo tuolloin Supon hallussa, mutta sitä ei luovutettu edes tuomioistuimille. Stasi-aineistosta Tiitisen listaa on vaadittu julkiseksi.lähde?

Suojelupoliisin päällikön virka oli ensimmäistä kertaa avoimessa haussa. Hakijoita oli yli 20. Valtaosa hakijoista oli arvostettuja poliisin tai oikeuslaitoksen edustajia. Valtioneuvosto kuitenkin nimitti 1. marraskuuta 2007 sisäministeri Anne Holmlundin (kok) erityisavustajan, varatuomari Ilkka Salmen (kok) turvallisuuspoliisin uudeksi päälliköksi. Salmi on kotoisin Turusta ja hän aloitti ylitarkastajana vastavakoiluyksikössä vuonna 2002.[14]

Vuodesta 2011 alkaen 15. helmikuuta 2015 asti Supon väliaikainen päällikkö on Salmen sijaisena Antti Pelttari.[15][16]

Työpaikkakiusaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuodesta 2010 oli julkisuudessa Supon työpaikkakiusaaminen. Ylitarkastaja Matti Mikkola kertoi joutuneensa järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi ja kiusattuja olevan muitakin.[17]

Paavo Selin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entinen terrorismiyksikön päällikkö ja sittemmin kenttävalvontayksikön päällikkö Paavo Selin on istunut päivät pitkät ilman työtehtäviä. Hänellä ei ole ollut oikeutta edes päästä johtamansa yksikön tiloihin, hänelle ei voinut lähettää sähköposteja eikä puheluita ole yhdistetty. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan kyse on ollut yksittäistapauksista.[18]

Selinin tilanteen taustalla on esitelmä syyskuulta 2005, jonka mukaan Euroopassa Natolla ei ole merkitystä terrorismin torjunnassa. Lausunto suututti silloisen oppositiojohtaja Jyrki Kataisen, joka soitti silloiselle Supon päällikölle Seppo Nevalalle, joka puolestaan haukkui alaisensa kovasanaisesti puhelimessa. Katainen syytti tuolloin Supoa yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä. Nevala määräsi Selinin vastoin tämän tahtoa toisiin tehtäviin maaliskuussa 2007, kun Kokoomus oli voittanut eduskuntavaaleissa. Myöhemmin Supon uudeksi päälliköksi nimitettiin kokoomuslainen Ilkka Salmi. Syyskuussa 2009 tuli julkisuuteen nauha keskustelusta, jossa Nevala haukkuu Seliniä, ja Selinin eristäminen työpaikallaan alkoi.[19][20][21] Poliisihallitus teetti asiasta selvityksen, jossa ei tullut esille kiusaamista tai epäasiallista toimintaa. Selvityksen mukaan kyseessä oli väärinkäsitys. Selinin jäätyä sairauslomalle hänen kulkuoikeutensa poistettiin turvaamistoimenpiteenä, josta ei tehty kirjallista päätöstä.[22] Myöhemmin sisäministeriö moitti Supon toimintaa Selinin asiassa hyvän hallintotavan vastaiseksi. Lisäksi kihlakunnansyyttäjä kertoi käynnistävänsä Supoa koskevan esitutkinnan entistä ylitarkastajaa koskevassa jutussa, jossa oli myös kyse kulkulupien ja tietojärjestelmien käytön estämisestä.[23]

Selin on saanut Supolta varoituksen osallistuttuaan suurlähettiläs Alpo Rusin kirjan julkistamistilaisuuteen lokakuussa 2011.[24]

Muissa maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Supo on tehnyt paljon yhteistyötä ja tiedonvaihtoa muiden maiden turvallisuusviranomaisten kanssa.[25] Erityisesti muiden Pohjoismaiden kanssa.

Pohjoismaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa toimii Säkerhetspolisen (SÄPO), jonka henkilöstömäärä on noin 1000[26] ja budjetti noin 120 milj. €.[27]

Norjassa toimii Politiets sikkerhetstjeneste (PST), jonka henkilöstömäärä on noin 515 ja budjetti on noin 70 milj. €.[28]

Tanskassa toimii Politiets Efterretningstjeneste (PET), jonka henkilöstömäärä on noin 780[29] ja budjetti on noin 100 milj. €[30].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Simola, Matti: Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949-2009. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35243-4.
  • Kullberg, Anssi: Koira joka ei haukkunut. Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristien toiminnan leviämiseltä?. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38577-7.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 1.3.2014.
  2. Tuomo Pietiläinen: Supo muutti kansainvälisen nimensä tiedustelupalveluksi 27.8.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.8.2010.
  3. a b c d e Supon esite, Supo.fi
  4. Suojelupoliisin organisaatio, Poliisi.fi
  5. Vuosikertomus 2012, s. 5', Poliisi.fi
  6. Lackman, Matti 2009: Ensimmäisen tasavallan turvallisuuspoliisi 1918-1944, s. 201, teoksessa: Simola, Matti (toim.) Ratakatu 12: Suojelupoliisi 1949-2009
  7. Pekka Nevalainen: Etsivän keskuspoliisin ja valtiollisen poliisin aineisto henkilöhistorian lähteenä
  8. Jukka Lindqvist, väitösk. Kuolemaan tuomitut, 1999, s. 160–161, ISBN 951-855-176-6
  9. Yle: Väitös: Valpo osallistui juutalaisten surmaamiseen, viitattu 19.9.2008 ja Helsingin Sanomat: Väitös: Valpo surmasi jatkosodassa saksalaisten rinnalla, viitattu 19 syyskuuta 2008
  10. Arto Murtovaara: Sotavankeja ammuttiin pohjoisessa. Kaleva, 28.9.2008, s. 10. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. ISSN 0356-1356.
  11. Anu Vertanen: Rintamalta Ratakadulle. Suomalaiset SS-miehet kommunistisen Valpon kohteina 1945–1948, s. 10. Pro gradu -tutkielma, Historian laitos. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2005.
  12. Suojelupoliisin historia
  13. Tuomo Pietiläinen: Supon alkuvuosien arkisto aukeaa 1.1.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.8.2010.
  14. Helsingin Sanomat 1.11.2007
  15. Tuomo Pietiläinen: Valtiosihteeri Antti Pelttari haki Supon päälliköksi 7.2.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.2.2011.
  16. Tuomo Pietiläinen, Supon johtaja: Suomalaisille ei terrorikoulutusta, Helsingin Sanomat 4.5.2011, sivu A 7
  17. Suomenkuvalehti.fi
  18. Paatero: Suojelupoliisissa ei viitteitä järjestelmällisestä kiusaamisesta, Hs.fi
  19. Paatero: TIlanne Supossa hyvin hankala, Yle.fi
  20. Paavo Seliin toisiin tehtäviin vastoin tahtoa, Nelonen.fi
  21. Kiusaamista Supossa, Suomenkuvalehti.fi
  22. Poliisihallitus: Supossa ei kiusaamista, Mtv3.fi
  23. Sisäministeriö nuhtelee Supoa osastopäällikön kohtelusta 9.9.2011 9:52. HS.fi.
  24. Supossa kuohuu jälleen: Paavo Selin sai kirjallisen varoituksen, Suomenkuvalehti.fi, viitattu 8.12.2011
  25. Kansainvälisyys, Poliisi.fi
  26. Organisation', Sakerhetspolisen.se
  27. Organisation', Ekonomistyrningsverket
  28. Uutinen', Aftenposten.no
  29. PET i tal', Pet.dk
  30. PET´s ekonomil', Pet.dk

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]