Seppo Tiitinen
| Seppo Tiitinen | |
|---|---|
 Seppo Tiitinen vuonna 2013. |
|
| Eduskunnan pääsihteeri[1] | |
|
1992–2015[1]
|
|
| Edeltäjä | Erkki Ketola [1] |
| Seuraaja | Maija-Leena Paavola [1] |
| Suojelupoliisin päällikkö | |
|
1978–1990
|
|
| Edeltäjä | Arvo Pentti |
| Seuraaja | Eero Kekomäki |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. joulukuuta 1947 Leppävirta |
| Asuinpaikka | Helsinki |
| Vanhemmat | Svante Valfrid Tiitinen ja Hilkka Maria Mahrberg |
Seppo Kalervo Tiitinen (s. 15. joulukuuta 1947 Leppävirta) on suomalainen juristi ja valtionhallinnon pitkäaikainen virkamies.[2] Hän jäi eläkkeelle 2015 lopussa eduskunnan pääsihteerin virasta, jota hän hoiti vuodesta 1992. Tiitinen toimi myös suojelupoliisin päällikkönä vuosina 1978–1990.[2] Eduskunnassa hän oli Perustuslakikomitea 2000:n pysyvänä asiantuntijana vuosina 1992–1999.[3]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiitinen syntyi nelilapsiseen maanviljelijäperheeseen Leppävirran Timolan kylässä. Isä Svante Tiitinen toimi Maalaisliiton paikallisosaston sihteerinä ja osuuskaupan myymälätoimikunnassa. Seppo kiinnostui yhteiskunnallisista asioista oppikoulun aikana.[2][4] Tiitinen valmistui ylioppilaaksi Varkauden yhteislyseosta vuonna 1966. Hän pääsi Helsingin yliopistoon ja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1969. Varatuomari hänestä tuli vuonna 1976.[2]
Puoluekannaltaan Tiitinen on keskustalainen.[3][5]
Virkamiesura valtionhallinnossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Opetusministeriöstä virkamiesuran alkuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiitinen aloitti uransa esittelijänä opetusministeriössä 1969–1973. Seuraavat kaksi vuotta hän toimi toimistopäällikkönä kouluhallituksessa. Eduskunnassa hän toimi sivistysvaliokunnan sihteerinä 1972–1975, nuorempana sihteerinä 1975–1976, sekä perustuslaki- ja ulkoasiainvaliokunnan sihteerinä 1977–1978.[2]
Supon päälliköksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seppo Tiitisen valinnan suojelupoliisin johtajaksi tekivät presidentti Urho Kekkonen ja hallituksen keskustalaiset ja sosiaalidemokraattiset ministerit 8.2.1978 Tamminiemessä. Tiitiselle valintapäätöksestä ilmoitti sisäministeri Eino Uusitalo. Tiitinen oli ainoastaan 30-vuotias tullessaan nimitetyksi. Nimityspakettiin kuului myös SDP:n osalta Kalevi Sorsan eduskunta-avustaja Seppo Nevalan valinta suojelupoliisin yleisen osaston päälliköksi.[6]
Tiitinen toimi poliisineuvoksena ja suojelupoliisin päällikkönä 1978–1990. Suojelupoliisin vuonna 1990 haltuunsa saama Tiitisen lista sai nimensä Tiitisen mukaan.[2] Ilta-Sanomien haastattelussa 2018 hyvästä muististaan tunnettu Tiitinen väitti, ettei enää muista listan nimiä. "Se on Jumalan tosi, että se on näin", Tiitinen kommentoi muistamattomuuttaan.[7]
Tiitisen kausi Supon päällikkönä ajoittui niin kutsutun suomettumisen ajan loppuvuosiin. Myöhemmin hän on korostanut Neuvostoliiton aina kunnioittaneen Supon itsenäisyyttä. Johtaessaan Supon vastavakoilua Tiitinen oli päättämässä yli 20 henkilön karkottamisesta Suomesta; valtaosa näistä oli neuvostoliittolaisia. Kussakin neuvostoliittolaisia koskeneessa tapauksessa hän hankki päätökselle ensin hyväksynnän tasavallan presidentiltä ja informoi sen jälkeen ministerineuvos Viktor Vladimirovia ja myöhemmin tämän seuraajaa Feliks Karasevia. Tiitisen mukaan Vladimirov kunnioitti Suomen lakeja eikä esittänyt vastaväitteitä; sen sijaan Karasev yritti estää erään henkilön karkottamisen.[8]
Vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi elinkautiseen vankeuteen tuomittu ruotsalainen Stig Bergling, joka pakeni Suomen kautta Neuvostoliittoon vuonna 1987, epäili myöhemmin muistelmissaan Neuvostoliiton määränneen Suomen poliisin pysymään poissa hänen tieltään, koska hänen loikkauksensa oli onnistunut niin helposti. Tiitinen on kiistänyt Berglingin väitteen; hänen mukaansa Bergling ei olisi voinut oleskella päiväkausia Helsingissä Supon tieten. Ongelmana oli Tiitisen mukaan ollut se, ettei Supo ollut saanut Ruotsin Säpolta oikea-aikaisia tietoja Berglingin paosta.[8]
Eduskunnan pääsihteeriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1990 Tiitinen palkattiin eduskunnan apulaispääsihteeriksi ja vuonna 1992 hänestä tuli pääsihteeri eläkkeelle jääneen valtiopäiväneuvos Erkki Ketolan jälkeen.[2]
Eduskunnan ajalta hänet tunnetaan muun muassa eduskunnan ETA-toimikunnan puheenjohtajuudesta sekä perustuslain kokonaisuudistusta valmistelleen virkamiestyöryhmän puheenjohtajuudesta vuonna 1995.
Tiitinen on toiminut myös Suomen kansallisoopperan hallituksen jäsenenä 1996–2004, ja 2004–2007 sen puheenjohtajana. Oopperan talousongelmien noustua pinnalle hän sai kritiikkiä kaksoisroolistaan eduskunnan pääsihteerinä ja Oopperan säätiön puheenjohtajana.[2]
Tiitinen siirtyi eläkkeelle vuoden 2016 alussa, jolloin hänen seuraajanaan aloitti Maija-Leena Paavola.[9]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pekka Ervasti & Seppo Tiitinen: Tiitinen - Vakoilijoita ja veijareita. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32004-3.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tiitinen kaikilla mausteilla. Apu, 26.1.2007.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Ketkä ovat toimineet eduskunnan pääsihteereinä? Eduskunnan kirjasto. Eduskunta. Viitattu 15.10.2018.
- ↑ a b c d e f g h Leppänen, Veli-Pekka: Arkadianmäen päällikkö. Savon Sanomat, 14.12.2007, 100. vsk, nro 342, s. B20.
- ↑ a b ”Tiitinen Seppo Kalervo”, Kuka Kukin on, s. 1045. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-19577-8.
- ↑ Toim. Matti Simola: Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949-2009, s. 129. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35243-4.
- ↑ Valtonen, Kari: Tiitinen ohitti Heinäluoman Vantaan Sanomat. 9.5.2014. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 26.4.2015.
- ↑ Toim. Matti Simola: Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949-2009, s. 128. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35243-4.
- ↑ Hyvämuistinen Tiitinen ei muista yhtään nimeä Stasi-listalta: ”Se on Jumalan tosi, että se on näin” is.fi. 19.9.2018. Viitattu 19.9.2018.
- ↑ a b Suomettuminen: Iltalehden erikoislehti 2015, s. 54. Helsinki: Alma Media.
- ↑ Martta Nieminen: Lasikatto murtui – Maija-Leena Paavolasta eduskunnan historian ensimmäinen naispuolinen pääsihteeri. Helsingin Sanomat, 12.12.2015. Artikkelin verkkoversio.
| ||||||||||
| ||||||||||||||
