Esko Riekki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Esko Riekki

Esko Riekki ( 29. huhtikuuta 1891 Oulu30. lokakuuta 1973 Helsinki) oli jääkärivärväri, kokoomuspoliitikko ja Etsivän keskuspoliisin (EK) päällikkö.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esko Riekki syntyi varakkaaseen oululaiseen kauppiasperheeseen. Isä Frans Adolf Riekki (1861 Pudasjärvi1934 Oulu) oli kauppaneuvos ja kunnallispoliitikko, äiti oli Alma Matilda Burman (1861 Raahe1928 Oulu). Riekki avioitui vuonna 1917 Alma Maria Pallarin (18931969) kanssa, ja pariskunta sai pojat nimiltään Tero Riekki (26. marraskuuta 1919 Tornio[1]1967) ja Olli Riekki (19212006). [2]

Frans Adolf Riekin rakennuttama kauppakartano

Esko Riekin isän vuonna 1900 rakennuttama kauppakartano Oulussa, Saaristonkadun ja Torikadun kulmassa, on edelleen olemassa ja tunnetaan myöhempien omistajiensa mukaan myös Santaholman talona.[3]

Esko Riekki valmistui ylioppilaaksi keväällä 1909 Oulun lyseosta. Sen jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Helsingin yliopistoon saavuttam,atta loppututkintioa.

Jääkärivärväri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santarmien pidättämä Esko Riekki

Ensimmäisen maailmansodan aikana Riekki toimi jääkäriliikkeessä "alas" eli Saksaan menevien etappimiehenä ja värväysorganisaattorina. Vapaaehtoisia kuljetettiin Ruotsin kautta Saksaan, lähinnä Tornion ja Haaparannan välisen rajan yli. Vapaaehtoinen ilmestyi esimerkiksi sanomalehti taskussa erikoisella tavalla taitettuna seisoskelemaan ennalta ilmoitettuun paikkaan, josta Riekki tai muut kumppanit poimivat hänet mukaansa. Venäläiset saivat Riekin kuitenkin kiinni ja hän joutui Pietariin Špalernajan tutkintovankilaan, kunnes hänet ja muut "kalterijääkärit" vapautettiin helmikuun vallankumouksen jälkeen 1917. Riekin sellitoverina Špalernajassa oli Vihtori Kosola.

Aktivistiaika 1918–1923[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmä oululaisia kauppiaita toimi vuoden 1918 Suur-Suomi-henkisen Vienan retken järjestelijöinä, sotilasoperaatiolla he pyrkivät turvaamaan taloudellisia etujaan. Riekin isä oli hankkeen keskeisiä rahoittajia, ja Esko Riekki pääsikin jääkärikapteeni K. M. Walleniuksen tiedustelupäälliköksi. Huonosti suunnitellun retken sotilaallisia tavoitteita ei saavutettu, mutta Riekki sai tulevalle uralleen tärkeää sotilaskokemusta.[4]

Sisällissodan jälkeen Riekki työskenteli rajavartiolaitoksen suunnittelijana, myöhemmin luoteisrajan komendanttina ja poliisipäällikkönä Torniossa.[5] Aktivistien sisäpiiriin kuulunut Riekki toimi aktiivisesti monarkistien hankkeessa saksalaisen prinssin saamiseksi Suomen kuninkaaksi.[4]

Ura EK:ssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riekki aloitti Etsivän keskuspoliisin palveluksessa vuonna 1920, vaikka hänellä ei ollut varsinaista koulutusta alalle.[6] Edellisen johtajan Frans Josef Klemetin kuoltua ennenaikaisesti Riekki valittiin mm. pitkäaikaisten apulaisjohtajien Bruno Aaltosen ja Ville Pankon avustuksella EK:n johtajaksi. Riekki nimitettiin virkaan väliaikaisesti 1. syyskuuta 1923, mutta hänestä tulikin EK:n viimeinen ja pitkäaikaisin johtaja. EK, Valtiollisen poliisi I:n (Valpo) edeltäjä oli olemassa vuodesta 1919 vuoteen 1938 asti.

Lähtökohdiltaan Riekin EK oli vuoden 1918 sodan tuloksia puolustava "Valkoisen Suomen vahtikoira", kuten Lackman (2007, 470) on luonnehtinut. On sanottu, että Esko Riekki alaisineen jahtasi kommunisteja niin tehokkaasti, että Lapuan liike oikeastaan vain sinetöi EK:n jo tekemän työn.[7]

Lapualaisvuosina Riekki joutui tasapainoilemaan erilaisten poliittisten suuntien välillä eikä hän reagoinutkaan oikeistoradikaalien kaappauksen uhkaan kuin vasta viime hetkellä. Hänen poliisiuransa kohokohtana voi pitää kansainvälisen vakoilijarenkaan paljastamista 1933–1934, mistä saatiin kiitosta ulkomailtakin.[7] Riekkiä on luonnehdittu tehokkaaksi, väsymättömäksi ja taitavaksi mutta myös pikkutarkaksi, häikäilemättömäksi ja yksioikoiseksi. Hänen katsotaankin syyllistyneen useisiin ylilyönteihin uransa aikana.

Alkuun Riekki unelmoi uudenlaisen suomalaisen poliittisen poliisin perustamisesta ilman ulkomaista mallia, mutta hänen aikanaan EK teki paljon yhteistyötä myös ulkomaisten salaisten poliisien kanssa, sekä virassa että koulutuksessa.

SS-värväri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riekki piti 1930-luvun loppupuolella yllä hyviä ja läheisiä suhteita Natsi-Saksaan.[4] Riekin suhteita ja monipuolista kokemusta käytettiin hyväksi välirauhan aikana, kun hänet valittiin hoitamaan salaista SS-vapaaehtoisten värväämistä yhdessä jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordströmin kanssa. Valmistelevat neuvottelut saksalaisten kanssa Riekki hoiti lähes yksin, vaikka myöhemmin koettikin vähätellä rooliaan.[8] Värväystä hoidettiin helsinkiläisessä kulissina toimivassa insinööritoimisto Rataksessa, ja vapaaehtoiset toimitettiin laivalla Saksaan, jossa he muodostivat "panttipataljoonana" tunnetun suomalaisen SS-pataljoonan.

Riekki kuitenkin pettyi saksalaisiin, jotka rikkoivat lupauksiaan ja olivat ylimielisiä.[7]

Aika sotien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan suhteet ja SS-värväys mustasivat Riekin maineen sodan jälkeen. Välirauhan jälkeen Riekki toimi Uuden Suomen toimitusjohtajana vuosina 1941–1958[9], hän kuoli Helsingissä vuonna 1973.[4] Hänet on haudattu Oulun hautausmaalle[10].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahtola, Aleksi: Ohranan pomon elämä. (kirja-arviointi) Yliopisto, 2007, nro 12, s. 57.
  • Heikkinen, Reijo: Oulusta tuli pelätty päällikkö. Kaleva, 2007, nro 225 (19.8.2007), s. 14.
  • Lackman, Matti: Esko Riekki – jääkärivärväri, Etsivän Keskuspoliisin päällikkö, SS-pataljoonan luoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Hki, 2007. ISBN 978-951-746-817-6.


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SS-Division Wikingin rykmenteissä Nordland ja Westland sekä sen erillisissä yksiköissä palvelleet suomalaiset SS-vapaaehtoiset
  2. Lackman 2007, 11-14,18, 41-42, 125
  3. Lackman 2007, 16
  4. a b c d Heikkinen 2007
  5. Lackman 2007, 116-117,122
  6. Lackman 2007, 470
  7. a b c Ahtola 2007
  8. Lackman 2007, 390-391
  9. Lackman 2007, 441-444
  10. Schali, Kirsi: Oulun hautausmaat, s. 178. Jyväskylä: Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä, 1996. ISBN 952-90-7881-1.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rislakki, Jukka: Erittäin salainen – vakoilu Suomessa. LOVE KIRJAT, 1982. ISBN 951-835-057-4.
  • Klinge, Matti (päätoim.): Suomen kansallisbiografia 8 (von Quanten - Sillanpää), s. 271–274. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. (kirjoittanut Anu Heiskanen)
Edeltäjä:
Frans Klemetti
Etsivän keskuspoliisin päällikkö
1938-1941
Seuraaja:
Paavo Säippä