Arno Anthoni

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arno Anthoni
Arno Anthoni.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 11. elokuuta 1900
Karjalohja
Kuollut 9. elokuuta 1961 (60 vuotta)
Helsinki
Ammatti juristi

Arno Kalervo Anthoni (11. elokuuta 1900 Karjalohja9. elokuuta 1961 Helsinki[1][2]) oli suomalainen juristi, joka toimi Valtiollisen poliisin päällikkönä jatkosodan aikana vuosina 1941–1944. Juutalaisvastaisena tunnettu Anthoni ja sisäministeri Toivo Horelli olivat vastuussa jatkosodan aikana Suomen natsi-Saksalle luovuttamista kahdeksasta juutalaisesta, jotka Gestapo surmasi.[3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalohjalla syntyneen Anthonin vanhemmat olivat laamanni Väinö Ossian Anthoni ja Laelia Sahlberg (1876–1940).[1] Kuusilapsisesta perheestä tunnettuja ovat myös Lentosotakoulun komentajana toiminut kapteeni Armas Anthoni ja everstiluutnantti Väino Anthoni. Hänen sisarensa Martha Maria Eleonora Anthoni oli äärioikeistolaisen aktivistin Elmo Kailan puoliso.[4] Anthoni kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1920, jonka jälkeen hän opiskeli lakitiedettä Helsingin yliopistossa ja työskenteli asianajajana 1920–1930. Anthoni suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1927 ja sai varatuomarin arvon 1930. Hän toimi Anjalan ja Elimäen nimismiehenä 1928–1933 hoitaen lisäksi Helsingin Osakepankin konttorinjohtajan tehtäviä Korialla 1930–1933. Vuodet 1933–1941 Anthoni toimi Uudenmaan läänin poliisitarkastajana ja oli 1940–1941 myös Helsingin virkaatekevää poliisimestari.[5]

Hänen ensimmäinen puolisonsa oli liikemies J. E. Hammarénin tytär talousopettaja Kirsti Helena Hammarén (1904-1942), jonka kanssa Anthoni avioitui vuonna 1928. Anthonin toinen puoliso oli Gretel Charlotta Dorothea Arvidsson, jonka kanssa hän meni naimisiin 1944. Anthonilla oli neljä lasta.[1]

Uran huippu Saksan sotamenestyksen siivittämänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäministeri Ernst von Born nimitti Anthonin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1. helmikuuta 1941. Arvellaan, että Anthonin nimitysehdotuksen takana oli entinen Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki, vaikka henkilökohtaisesti Anthoni ja Riekki eivät tulleet keskenään toimeen.[6] Anthonin päällikkyyden aikana Valpo toimi yhteistyössä Saksan valtiollisen salaisen poliisin Gestapon kanssa, ajan poliittisen suuntauksen mukaisesti. Sisäministeri Toivo Horellin kanssa Anthoni, joka ei salannut saksalaismielisiä ja juutalaisvastaisia mielipiteitään, luovutti Suomesta sodan aikana Saksaan satoja henkilöitä, joiden joukossa oli joitakin juutalaisia.lähde?

Saksa vaati eräitä pakolaisia karkotettaviksi ja luovutettavaksi esittäen perusteinaan rikosepäilyjä. Kun sisäministeri Horelli toi Anthonin kannattaman esityksen valtioneuvoston käsittelyyn loppusyksyllä 1942, hallituksen sosiaalidemokraattiset ministerit Väinö Tanner ja K.-A. Fagerholm vastustivat jyrkästi esitystä ja ilmoittivat eroavansa hallituksesta, jos karkotukset pannaan toimeen. Tilanne uhkasi ajautua umpisolmuun, kun Horelli puolestaan uhkasi erota, jos hänen valtuuksiaan rajoitettaisiin. Presidentti Risto Ryti, joka piti tärkeänä SDP:n mukanaoloa hallituksessa, joutui aivan erikseen lepyttelemään Tanneria ja Fagerholmia ja vakuutti heille, ettei ketään henkilöitä karkotettaisi. Fagerholm esitti muistelmissaan tulleensa nenästä vedetyksi, kun Anthonin ja Horellin karkotettavaksi määräämät henkilöt luovutettiin Saksaan.lähde?

Syrjäyttäminen, pako ja vankeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anthoni syrjäytettiin Valpon johdosta 1. maaliskuuta 1944, kun Saksan häviö toisessa maailmansodassa alkoi näyttää todennäköiseltä, ja hänen tilalleen nimitettiin Paavo Kastari. Tämän jälkeen Anthoni siirtyi virkailijaksi Kansallis-Osake-Pankkiin. Jatkosodan päätyttyä Anthoni pakeni väärällä passilla Ruotsiin, mutta hän joutui palaamaan sieltä pian Suomeen.[7]

Anthoni pidätettiin Suomen kommunistisen puolueen ja valvontakomission vaatimuksesta 23. huhtikuuta 1945 ja määrättiin turvasäilöön. Anthoni oleskeli pidätyshetkellä Pohjanmaalla Raution pappilassa.[8] Oikeudenkäynti häntä vastaan aloitettiin vasta 1948. Valvontakomission poistuttua Suomesta ja sisäministeri Yrjö Leinon jouduttua eroamaan hallituksesta Anthoni vapautettiin toukokuussa 1948 sen jälkeen, kun Ernst von Born oli tehnyt eduskunnassa hänen asiastaan kyselyn Pekkalan hallitukselle. Korkein oikeus hylkäsi häntä vastaan esitetyn syytteen helmikuun 14. päivänä 1949, mutta tuomitsi hänet tuottamuksellisesta virkavirheestä saamaan varoituksen. Hänelle tuomittiin myös maksettavaksi korvaus valtion varoista vapaudenmenetysajastaan.lähde?

Vuodesta 1949 lähtien Anthoni toimi Lohjan Kalkkitehdas Oy:n lakimiehenä. Tehtävään hänet palkkasi yhtiön natsimielinen toimitusjohtaja vuorineuvos Petter Forsström.[5] Hän kuoli Helsingissä Malmin sairaalassa 60-vuotiaana elokuussa 1961.[2]

Jälkimaine ja kulttuuriset viittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anthonin ja Toivo Horellin nimet nousivat otsikoihin loppuvuodesta 2003, kun toimittaja Elina Sana kertoi kirjassaan Luovutetut, että Suomesta jatkosodan aikana Saksaan luovutettuja juutalaisia olisi ollut paljon aiemmin luultua enemmän. Simon Wiesenthal -keskus vaati kirjaan viitaten luovutuksista vastanneiden henkilöiden saattamista rangaistuksiin.lähde?

Jörn Donnerin draamaelokuvassa Kuulustelu Mikko Reitalan esittämä Anthoni vierailee yhdessä keskeisessä kohtauksessa kuulustelemassa Kerttu Nuortevaa.lähde? Televisioteatterin näytelmässä Yhdeksän miestä ratakadulle Anthonia esittää Algot Böstman.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schrey, Eero (toim.): Suomen lakimiehet : Finlands jurister 1958. Helsinki: Suomen lakimiesliitto, 1958.
  • Soini, Yrjö: Kuin Pietari hiilivalkealla : sotasyyllisyysasiain vaiheet 1944–1949. Helsinki: Otava, 1956.
  • Fagerholm, Karl-August: Puhemiehen ääni. Suomentanut Maija-Liisa Heini. Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30398-1-1.
  • Jakobsson, Max: Väkivallan vuodet : 20. vuosisadan tilinpäätös 1. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-11336-9-1.
  • Rislakki, Jukka: Erittäin salainen : vakoilu Suomessa. Helsinki: Love kirjat, 1982. ISBN 951-83505-7-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 40. Helsinki: Otava, 1954. Projekt Runeberg.
  2. a b Kuolleita. Helsingin Sanomat, 12.8.1961, s. 3. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 25.9.2018.
  3. Suomen luovuttamat juutalaislapset ammuttiin Tallinnassa 14.10.2010. Iltalehti. Viitattu 22.9.2018.
  4. Olin, Rafael: Arno Kalervo Anthoni Geneanet. Viitattu 26.9.2018.
  5. a b Varatuomari Arno Anthoni 60-vuotias. Helsingin Sanomat, 11.8.1960, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 25.9.2018.
  6. Simola, Matti (toim.): Ratakatu 12 : Suojelupoliisi 1949–2009, s. 240–241. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-03524-3-4.
  7. Poliisi etsii Anthonia. Helsingin Sanomat, 18.4.1945, s. 4. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 10.5.2018.
  8. Anthoni pidätetty Pohjanmaalla. Helsingin Sanomat, 26.4.1945, s. 4. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 10.5.2018.
  9. Kajava, Jukka: Juutalaispolitiikkaa 40-luvun Suomessa. Helsingin Sanomat, 2.2.1984, s. 47. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 25.9.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Paavo Säippä
Valtiollisen poliisin (Valpo) päällikkö
1941–1944
Seuraaja:
Paavo Kastari