Siniset vaunut

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikajuna Kouvolan rautatieasemalla. Keltainen raita ikkunan yläpuolella kertoo, että vaunussa on 1. luokan vaunuosasto. Ravintolavaunun merkkiraita on punainen.

Siniset vaunut eli saksalaisvaunut eli VR:n siniharmaat teräskoriset pikajunavaunut ovat olleet ensisijaisia pikajunavaunuja VR:n liikenteessä 1970-luvulta aina 2000-luvulle asti. Ne korvasivat kaukoliikenteestä 1980-luvun puoliväliin mennessä ns. puuvaunut, joiden kori oli verhoiltu ruskealla haapalaudoituksella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset siniset vaunut saapuivat Saksasta vuonna 1961. Saksassa, jossa vaunut oli myös suunniteltu, Maschinenfabrik Esslingen-konepaja valmisti ensimmäiset 15 vaunua, jonka jälkeen valmistus siirtyi Suomeen VR:n Pasilan konepajalle ja Valmetille. Ensimmäiset vaunutyypit olivat 2. luokan päivävaunu Eit, yhdistetty 1. ja 2. luokan päivävaunu CEit sekä 1. luokan hyttivaunu Cit. Saksalaisten vaunujen mukana saatiin kokeiltavaksi kolmea eri telityyppiä: 8 paria München-Kassel, 4 paria SIG ja 3 paria Minden-Deutz -telejä.[1] Näistä Minden-Deutz-teli valikoitui käyttöön myöhemmissä vaunusarjoissa hyvistä teknisistä ominaisuuksista johtuen. Suomessa valmistettiin vuosina 19641986 kaikkiaan yli 600 sinistä vaunua. Näistä noin 450 olivat tavallisia 1. ja 2. luokan päivävaunuja.

Alkujaan sinisissä vaunuissa oli tupakkaosastoja. Tupakkaosasto oli väliseinällä ja ovella eristetty vaununpuolisko. Junan käytävällä vaunusta toiseen kulkeva ihminen joutui kävelemään läpi tupakkaosaston. Sinisissä vaunuissa paikkalipuissa oli erotettu tupakoimattomat tupakoivista. Tupakkaosastot kuitenkin poistettiin 1990-luvulla tupakkalain tiukentumisen myötä, ja niiden tilalle tuli tupakkahyttejä.

Tekniikka [2][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisillä sinisillä vaunuilla Valtionrautatiet halusi saada kokemusta aivan uudenlaisesta matkustajavaunuteknologiasta. Vaunujen tekniikka olikin 1960-luvun alussa uusinta huutoa, johon kuuluivat mm. vesikiertoinen ilmalämmitys lämmönlähteenään öljylämmitteinen kattilalaitos, valaistus loistelampuilla, uudet telimallit levyjarruineen ja luistonestolaitteineen sekä suurimpana muutoksena, alustaan kiinnitetty itsekantava teräskori, jossa ei ollut lainkaan puisia runkotolppia, vaan kaikki vetolaitteet, telit yms. kiinnitettiin suoraan koriin. Näin aiemmin käytössä olleesta ajatuksesta yhdistää vaunun molemmat vetolaitteet joustamattomalla jänteellä luovuttiin ja tilalle tuli vetolaitteen jousikiinnitys suoraan vaunun runkolevyihin.[1] Sähkö tuotettiin edelleen puukorisista vaunuista tuttuun tapaan akselinpäägeneraattorilla vaunun liikkuessa.

Ilmalämmitys toimi siten, että vaunun alla oli sähkötoiminen raitisilmapuhallin, joka imi vaunun kyljessä olleen ilmanottoaukon (ja suodattimen) läpi ulkoilmaa puhaltaen sen raitisilmakanavia pitkin matkustajaosastoissa ikkunoiden alla sijainneiden konvektoreiden läpi, joissa tuore ilma samalla lämpeni. Ilmamäärä oli 1 000 m³/h, ja ilma poistui vaunun päädyistä eteisten ja wc-tilojen kautta poistoilmapuhaltimien avustamana. Konvektoreissa kiersi vaunun eteisessä sijainneessa kattilassa lämmennyt vesi-glykoliseos, joka lämmitettiin joko öljypolttimella tai vaihtoehtoisesti kattilan vesitilaan asennetussa kierukassa virranneella höyryllä. Höyryä saatiin esimerkiksi höyryvetureista, höyrynkehittimellä varustetuista dieselvetureista tai seisonnassa veturitallin höyrykattilasta.

Sinisten vaunujen alkutaival oli kivikkoinen, sillä niitä piinasivat alusta asti vakavanlaatuiset ongelmat. Saksasta tuoduissa vaunuissa oli alun perin paineilmakäyttöiset päätyovet, jotka ottivat käyttövoimansa jarrujohdosta. Ilmanpaineen laskusta seurasi jarruongelmia, joiden vuoksi ovet päätettiin muuttaa täysin käsikäyttöisiksi. Lämmityksessä esiintyi alusta alkaen häiriöitä. Kattilalaitoksen öljypoltin oli suoraan akuston 24 voltin tasajännitteellä toiminut erikoismalli, joka vaati paljon huoltoa ja oli herkkä vikaantumaan. Polttimen virransyötössä oli häiriöitä, sillä virranlähteenä toimineiden akkujen sijoittelu oli vääränlainen: ne oli sijoitettu vaunun alle peltilaatikkoon, jonka vuoksi niiden huolto etenkin talviaikaan oli puutteellista. Nesteet pääsivät kuivumaan, joka johti varaustason laskuun. Lisäksi vetoa aiheuttaneen ilmalämmityksen tuloimapuhallin jäätyi herkästi, mikä johti lämmitystehon heikkenemiseen. Loistelamppujen ja akuston välissä oli pyörivällä elohopeakytkimellä toteutettu vaihtosuuntaaja, joka Suomen ankarissa talvissa lakkasi toimimasta pakkasen ollessa tarpeeksi kireä. Vaunujen valaistus ja lämmitys saattoivat siis varsinkin talvisin lakata toimimasta kesken matkan. Ongelmien varalta makuuvaunuihin asennettiin kaksoispesäkattilat, joissa voitiin polttaa kiinteää polttoainetta öljypolttimen ollessa epäkunnossa.

Tekniset ongelmat sekä matkustajien voimakas palauteryöppy vedontunteesta pakkassäillä oli liikaa, ja sen johdosta 1970-luvun puolivälissä siniset vaunut päätettiin suunnitella alusta alkaen kokonaan uudelleen. Tärkeimpänä ulkoisena erona uudelleen suunnitellun vaunun katolla on havaittavissa pitkittäisjäykisteet (aiempien kattojen ollessa sileää peltiä). Laitesijoittelu, sisustus ja korimalli uusittiin kokonaan. Ilmalämmitys muuttui vesipatterilämmitykseksi, ja suodatetun (sekä tarvittaessa lämmitetyn) tuloilman puhallus siirrettiin tapahtuvaksi rei'itetyn katon läpi. Hyttivaunuissa tähän tapaan oli jo siirrytty vuosikymmenen alussa, mutta uusissa Ilmanotto siirrettiin ulko-oven vierelle, kun hyttivaunuissa se sijaitsi katolla. Akusto sijoitettiin hyvin eristettyyn, lämmitettyyn ja tuuletettuun vetolaatikkoon, josta se oli helppo vetää ulos huoltotoimia varten. Öljypoltin oli nyt 220 voltin vaihtojännitteellä toiminut yleismalli, jota syötettiin vaunun alle sijoitetulla vaihtosuuntaajalla. Valaistuksen vaihtosuuntaaja oli lisäksi muuttunut lamppukohtaiseksi jo vuosikymmenen alusta lähtien rakennetuissa hyttivaunusarjoissa, joten koko vaunu ei voinut enää pimentyä yksittäisen vaihtosuuntaajan rikkoutumisen vuoksi.

Vanhoihissa saksalaismallisissa vaunuissa (sekä Saksassa että Suomessa valmistettuihin) tehtiin myös akuston muutostyö uudelleensuunniteltujen vaunujen kaltaisiksi vuosina 1976–1983, ja vuodesta 1985 alkaen vaihtovirtakäyttöiset öljypolttimet vaihtosuuntaajineen asennettiin näihinkin vaunuihin tasavirtapolttimien tilalle. Valaistuksen elohopeatoiminen keskusvaihtosuuntaaja vaihdettiin varmatoimisempaan, transistorikäyttöiseen malliin. Ongelmat alkoivat olla historiaa.

Minden-Deutz teleissä on pyöräkerrat ohjattu vaakasuorien kierrejousien avulla. Aiempiin Suomessa käytettyihin lehtijousitettuihin teleihin verrattuna kierrejousien ongelmana oli herkkyys sivuttaissuuntaiselle liikkeelle. Niinpä telit oli aluksi varustettu diagonaaliin asennetuilla sivusuuntaisilla iskunvaimentimilla.[1] Näissä kuitenkin esiintyi matkustusmukavuutta häiritseviä sivuttaisliikkeitä ja tilalle asennettiin pysty- ja sivusuuntaiset iskunvaimentimet. Näin telikehykselle sallittiin suurempi liikkumavara ja parannettiin vaunun kulkuominaisuuksia. Alkuperäisissä teleissä pyöräkertojen jousitus telikehykseen oli toteutettu kumijousilla, jotka myöhemmin vaihdettiin teräsjousiksi.

1970-luvun puolessa välissä viimeisetkin höyryveturit saivat väistyä sähkövetureiden tieltä, ja lämmityshöyryn saatavuuden päättyessä vaunujen läpi kulkeneet höyryjohdot alkoivat käydä tarpeettomiksi. Sähkövedon yleistyessä kaikki vaunut varustettiin läpimenevällä, kansainvälisten UIC-standardien mukaisella yksivaiheisella, 1 500 voltin vaihtosähkölinjalla vuosina 1976–1987, samoin 50 kilowatin 1 500/220 voltin vaunumuuntajalla sähkölaitteita varten. Lämmityskattiloissa olleet höyrykierukat korvattiin vaunumuuntajasta syötettävillä lämmitysvastuksilla. Öljylämmitysmahdollisuus jätettiin edelleen sähköistämättömiä ratoja varten, mutta vuodesta 1987 lähtien Eil-lähiliikennevaunut ja muut kaukoliikennevaunut saivat suoran sähkölämmityksen.

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään kaikki siniset pikajunavaunut ovat toisen luokan vaunuja, sillä ensimmäisen luokan vaunut muutettiin toiseen luokkaan vuonna 2004. Nykyään sinisten vaunujen palveluihin kuuluvat vammaispalvelut, lemmikki- ja allergiaosasto sekä matkatavaran, polkupyörien ja lastenvaunujen kuljetus matkatavaravaunussa, sekä yleensä ravintola.[3]

Sinisissä makuuvaunuissa on mahdollisuus varata yhden hengen hyttipaikka sekä allergia- tai lemmikkipaikka.[4] Yhdessä hytissä on korkeintaan kolme vuodepaikkaa.

Tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska vanhimmat vaunut ovat jo melko vanhoja, on niitä romutettu uusien yksi- tai kaksikerroksisten Intercity-vaunujen ja Pendolino-junien valmistuessa. Osa vaunuista on myös siirretty Puolustusvoimien käyttöön ja muutettu sarjaan Ems. Vanhoja vaunuja käytetään myös taajamajunissa, joskin Dm12-sarjan kiskobussit ovat osittain korvanneet niitä. Siniset vaunut pysyvät käytössä VR:n suunnitelmien mukaan ainakin vuoteen 2020 asti.[1] Vaunut tulevat luultavasti palvelemaan viimeiset vuotensa pikajunaliikenteessä. Sinisten makuuvaunujen käyttö on vähentynyt viime aikoina uusien kaksikerroksisten makuuvaunujen valmistuessa. Makuuvaunuista löytyneitä kosteusvaurioita on hoidettu tiivistämällä makuuhyttien lattiat silikonilla. VR:n konduktöörien mukaan huonoimmassa kunnossa olevien hyttien lattia on myös korjausten jälkeen vahvan homeen peittämä.lähde?

Lähes kaikki vanhemman sarjan sileäkattoiset kattojäykisteettömät vaunut on romutettu, ja uudemman jäykistekattoisen sarjan romutus etenee hiljalleen. Toistaiseksi VR:n kalustotilanne ei kuitenkaan salli kaikkien sinisten vaunujen romuttamista, ja pikajunia liikennöikin vielä rataosilla Helsinki–Tampere–Oulu–Kemi–Kolari/Kemijärvi, Kuopio–Kajaani–Oulu–Rovaniemi ja Tampere-Pori.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leveys: 3,066 metriä
  • Korkeus 4,13 metriä
  • Pituus 26,4 metriä
  • Paino tyhjänä 41–55 tonnia
  • Suurin nopeus 140 km/h (vanhimmissa 120 km/h, joissain vaunuissa 160 km/h)
  • Istumapaikkoja normaalisti 2. luokan vaunuissa 80 ja 1. luokan vaunuissa noin 50

Vaunusarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poistetut vaunusarjat on merkitty kursiivilla, toiseen sarjaan muutetut tähdellä (*)[5].

Tunnus Numerosarja Lukumäärä Otettu käyttöön Kuva Selite
A-vaunut 1–60 9 19701992 Klubivaunu A50.jpg Salonki- ym. erikoisvaunut. A1 on entinen presidentin salonkivaunu, joka muutettiin valtioneuvoston virkavaunuksi A42. Romutettu Myllyojalla 2013. A2 oli valtioneuvoston virkavaunu joka oli myös tasavallan presidentin käytössä. Romutettu Myllyojalla 2013. A16 on sähkötekninen mittausvaunu, joka on muutettu vuonna 2006 Elli-mittausvaunuksi. A17 on liikkuvan kaluston mittausvaunu. A20 on konferenssivaunu, joka on edelleen liikenteessä. A40 on edelleen liikenteessä oleva salonkivaunu. A41 on salonkivaunu, jossa 15KW:n aggregaatti. A50 on Klubivaunu, jonka omistaa Pirkanmaan Elämyspalvelut Oy (Aitonevan matkailu). A60 on edelleen liikenteessä oleva näyttelyvaunu.[6]
Nom 11001–11004 4 19831984 Vankivaunu. Ei kulkumahdollisuutta vaunujen välillä. Nom-sarjan neljästä vaunusta kaksi on hylätty 2009.
Fot* 23901–23912 12 19841985 Konduktööri-/matkatavaravaunut. Fot-sarjan vaunuista 5 on hylätty ja 3 on muutettu Fots-vaunuiksi. Yksi on muutettu Foty-sarjaan, yhdestä on tehty A 60. 2 kpl on muutettu De-vaunuiksi.
Cht ja Chft 2360–2382 12+3 19831984 1. luokan hytti/salonkivaunu. Ainoa jäljellä oleva yksilö 2365 Haapamäen museoveturiyhdistyksellä. Uudemman sarjan vaunut muutettu vuosina 1997-2000 sarjaan Ci.
CEit ja CEift 2651–2671, 2690–2693 17+4 19611968 Yhdistetty 1. ja 2. luokan avo-osastollinen vaunu. Ainoa jäljellä oleva yksilö (2652) Haapamäen museoveturiyhdistyksellä. Vaunut 2660–2663 muutettiin CEift-vaunuiksi 2690–2693.
CEhit* 26001–26018 18 1977 Yhdistetty 1. luokan hytti- ja 2. luokan avo-osastovaunu. Muutettu vuosina 1997-1999 sarjaan CEi.
CEmt 24001–24115 115 19701984 CEmt 24038 makuuvaunu.jpg 1. ja 2. luokan makuuvaunu. Vanhin sarja 24001–24039 sekä yksittäisiä uudempia vaunuja romutettu. Vaunu 24040 museovaununa Haapamäellä.
Cmc 24901–24902 2 1970 President-luokan makuuvaunu. Muutettu edellisistä vaunuista A1 ja A2. 1 kpl museovaununa Haapamäellä, toinen romutettu.
CEi* 27001–27018 18 1977 Pikajuna Kouvolan asemalla.jpg Yhdistetty 1. ja 2. luokan avo-osastollinen vaunu. Muutettu sarjaan Ei. Vaunu 27009 romuttui Jyväskylän junaonnettomuudessa 6.3.1998.
Ei 27001–27018 17 2. luokan avo-osastollinen vaunu. Muutettiin vuonna 2004 sarjasta CEi. Ei-sarjan vaunuista on hylätty 1 kpl.
Ci* 27367–27382 14 19751976 Ci 27380 Helsinki.jpg 1. luokan avo-osastollinen salonkivaunu. Muutettu sarjaan Eipt.
Eht* 23301–23328 28 2. luokan hyttivaunu. Muutettu sarjoihin ELht ja Cht.
Eipt 27367–27382 14 2. luokan avo-osasto/salonkivaunu. Muutettu vuonna 2004 sarjasta Ci. Tupakointitila. Kaikki sarjan vaunut ovat vielä liikenteessä.
Eifet 25301–25304 4 Eifet2 2.jpg Agregaattivaunu. Käytössä lähiliikenteen pakettikatkojunissa ja yöjunissa, kun makuuvaunut tarvitsevat sähkonsyöttöä. Muutettu sarjasta EFit. Vaunu 25304 muutettiin vuonna 2006 Sibelius-junan agregaattivaunuksi Fey 29951.
Ein 23011–23017, 23019–23023, 23025–23030, 23032, 23035, 23168–23186, 23187, 23190–23247, 23249, 23251, 23253–23273 117 19641985 Ein coach in Jyväskylä.jpg 2. luokan avo-osastovaunu vain tupakoimattomille. Sarjasta osa on romutettu ja osa muutettu sarjoihin Eip ja Ep.
Eip 23125–23157, 23160, 23162–23167, 23262–23266 45 19741981 Eip Oulussa.JPG 2. luokan pieneläin avo-osastovaunu. Osa romutettu.
Ep 23251, 23253-23261 10 1983-1984 2. luokan vaunu lemmikkiosastolla. Muutettu Ein-vaunuista.
Eit* 23000–23273 274 19611985 Eit 23060 Helsinki.jpg 2. luokan tupakkavaunu. Sarjan vanhimmat ovat romutettu, uusimmat muutettu sarjoihin Ein ja Eip. Lisäksi 2 kpl ovat museovaununa Haapamäellä ja 1 kpl matkailukäytössä Aitonevalla. Yksi vaunuista muutettiin Dm10-moottorivaunuksi, joka on sittemmin romutettu Joensuun Raatekankaalla.
Eita 23451–23452 2 1976 2. luokan avo-osastovaunu. Silja Linen laivajunamatkustajien käyttöön alun perin suunnattu. Tehtiin muutostyönä Eit-vaunusta Pieksämäen konepajalla muun muassa poistamalla osastojen välinen väliseinä 1990. Sarjan molemmat vaunut on hylätty tammikuussa 2007.
ELht 23318–23328 11 1976 ELht 23323.jpg 2. luokan lasten puuhavaunu. Poistettu käytöstä 3. syyskuuta 2006. 1 kpl museovaununa Haapamäellä.
Eift 23401–23417 16 19651974 2. luokan vaunu konduktöörihytillä. Sarjan alkupää muutettu Eit-vaunuista, loppupää rakennettu uusina. Kaikki sarjan vaunut on hylätty ja romutettu.
EFit 23501–23566 66 19661986 EFit 23563 Espoossa.jpg Yhdistetty konduktööri-, matkatavara- ja 2. luokan vaunu. Osa muutettu sarjoihin Eifet, EFiti, EFits ja EFs.
EFiti 23651–23664 14 19801981 EFiti 23664 Haapamäellä.jpg Yhdistetty konduktööri-, matkatavara- ja 2. luokan vaunu invavarustuksella. Kaikki sarjan vaunut ovat vielä liikenteessä.
EFs, Fots ja EFits 24201–24302, 27909–27911 4+3+3 19841986 Yöjunien konduktöörivaunuja, joissa kaksikerrosmakuuvaunujen ohjaukseen liittyvää tekniikkaa. Vihreä väritys. Muutettu sarjoista EFit ja Fot.
Ems 21561–21574 14 19651983 Sotilaskuljetusmakuuvaunu. Makuulaverit kahdessa kerroksessa. Muutettu sarjoista Eit ja Pot. Kaikki nykyisin hylätty.
Eiu 27067 1 1968 Eiu 27067 Helsinki.jpg Uusittu 2. luokan vaunu. Sähköovet, IC-väritys ja sisustus. Muutettu vanhemmasta Eit-sarjasta. Romutettu Mäntyluodossa.
Einu 27187, 27189 2 19811982 Einu 27189 Helsinki.jpg Uusittu 2. luokan vaunu. Sähköovet. Kaksi vaunua muutettu uudemmasta Eit-sarjasta. Molemmat hylätty ja romutettu Mäntyluodossa.
Eikt* 23601–23617 17 19661971 Yhdistetty kahvila / 2. luokan vaunu. Romutettu/Muutettu sarjaan Rbkt.
Rbkt 26901–26907 7 19661971 Kahvila- ja baarivaunu, "Pub Resiina". Sarjan vaunuista 6 on romutettu vuosina 2011 (26901) ja 2015 (26902-26906, Imatrankoskella). Ainoassa jäljellä olevassa vaunussa 26907 on vihreä väritys.
Rt ja Rtx 23701–23706 6 1972 Ravintolavaunu. Loppuaikoina IC-väritys, tällöin littera Rtx. Kaksi vaunuista muutettiin Sibelius-junan ravintolavaunuiksi Rty. 1 kpl museovaununa Haapamäellä.
Rkt* 23801–23840 40 19751986 Rkt ravintolavaunu.JPG Itsepalveluravintolavaunu, "Raileri". 11 muutettu sarjaan Rk, loput romutettu tai poistettu käytöstä. 1 kpl museovaununa Haapamäellä. Ikkunoiden yläpuolella punainen merkkiraita, paitsi vaunussa 23808.
Rk 27809–27820 11 19751976 Rk dining car.JPG Ravintolavaunu, "Kultainen Kulkuri", IC-väritys. Vaunu 27816 muutettiin vuonna 2000 Sibelius-junan ravintolavaunuksi Rky 29981, joka muutettiin takaisin Rk-vaunuksi vuonna 2011. Vaunu 27817 on hylätty sen vaurioiduttua tulipalossa Turussa vuonna 2012.
Pot* 10001–10013 13 19671983 Postivaunu. Osa muutettu sarjaan Ems ja osa romutettu. 1 kpl museovaununa Haapamäellä.
Chfy*, Chty*, Chfty*, Einy, Eity*, Rky*, Rty, Fey ja Foty 29901–29991 16 Kansainvälisen Sibelius-junan yhdysliikennekelpoiset vaunut. Osassa IC-väritys. Sibelius-junan liikennöinnin päätyttyä Rky-vaunu palautettiin sarjaan Rk, Chfy-vaunut muutettiin vaunuiksi Ehf ja Ehft.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rautatiehallitus: Valtionrautatiet 1937-1962, s. 307-309. Rautatiehallitus, 1962.
  2. Valtionrautatiet 1962–1987. Rautatiehallitus, Helsinki 1987, s. 413–416
  3. http://www.vr.fi/fin/palvelut/tietoa_junista/pikajunat.shtml
  4. http://www.vr.fi/fin/palvelut/tietoa_junista/yo_ja_autojunat.shtml
  5. Pölhö, Eljas & Pykälä-aho, Mia: Suomen juna- ja raitiovaunukuvasto 1.1.1996.
  6. https://spreadsheets.google.com/spreadsheet/pub?hl=en&hl=en&key=0AlBj96uIl14OdHdQckFuSDhuMG1uOFZuMkJIMVpvU3c&single=true&gid=0&output=html