Eeva Joenpelto
| Eeva Joenpelto | |
|---|---|
 1984 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt |
17. kesäkuuta 1921 Sammatti |
| Kuollut |
28. tammikuuta 2004 (82 vuotta) Lohja |
| Kansallisuus | suomalainen |
| Ammatti | kirjailija |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Eeva Elisabeth Joenpelto (vuodesta 1945 Hellemann; 17. kesäkuuta 1921 Sammatti – 28. tammikuuta 2004 Lohja[1]) oli palkittu suomalainen kirjailija. Hän käytti myös salanimiä Eeva Helle ja Eeva Autere.
Joenpelto sai kuudesti valtion kirjallisuuspalkinnon ja Finlandia-palkinnon vuonna 1994. Hänelle myönnettiin vuonna 1968 Pro Finlandia-mitali.
Sisällysluettelo
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eeva Joenpellon isä oli kauppias Johan Joenpelto (ent. Wirilander).[2] Joenpelto valmistui ylioppilaaksi vuonna 1940 ja opiskeli Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1940–1942.[3] 1940-luvulla hän työskenteli mainos- ja lehtialalla. Joenpellon esikoisromaani Seitsemän päivää ilmestyi salanimellä Eeva Helle vuonna 1946. Seuraava romaani Tulee sittenkin päivä... julkaistiin Eeva Autereen salanimellä vuonna 1950.[1]
Joenpelto muistetaan eritoten 1970-luvun Lohja-sarjastaan. Häntä on pidetty vahvojen naisten kuvaajana – leima, jota vastaan kirjailija itse usein pyristeli. Keskeinen arvo Joenpellon työssä ja elämässä oli kunniallisuus: ”Että oltaisiin ihmisiksi.”[4] Joenpelto myös suomensi kirjallisuutta, muun muassa Enid Blytonin ensimmäisen Viisikko-kirjan Viisikko aarresaarella Lea Karvosen salanimellä.[5] Hänen teoksiaan on käännetty ainakin ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi, viroksi, venäjäksi, unkariksi, islanniksi, puolaksi, tšekiksi, romaniaksi ja englanniksi.[2]
Joenpelto oli kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja vuosina 1964–1967.[6] Hän toimi taiteilijaprofessorina vuosina 1980–1985.[3]
Joenpellon oli 1945–1975 naimisissa kustannusyhtiö Tammen toimitusjohtajan Jarl Hellemannin kanssa. Heillä oli kaksi lasta.[2] Joenpelto testamenttasi Sammatissa sijaitsevan kotitalonsa kirjailijoiden käyttöön nimeään kantavaksi kirjailijakodiksi.[7]
Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Seitsemän päivää (1946), salanimellä Eeva Helle
- Tulee sittenkin päivä... (1950), salanimellä Eeva Autere
- Kaakerholman kaupunki (1950)
- Veljen varjo (1951)
- Johannes vain (1952)
- Kivi palaa (1953)
- Neito kulkee vetten päällä (1955)
- Missä lintuset laulaa (1957)
- Ralli (1959)
- Syyskesä (1960)
- Kipinöivät vuodet (1961)
- Naisten kesken (1962)
- Viisaat istuvat varjossa (1964)
- Ritari metsien pimennosta (1966)
- Halusit tai et (1969)
- Vesissä toinen silmä (1971)
- Vetää kaikista ovista (1974), Lohja-sarjan 1. osa
- Kuin kekäle kädessä (1976), Lohja-sarjan 2. osa
- Sataa suolaista vettä (1978), Lohja-sarjan 3. osa
- Eteisiin ja kynnyksille (1980), Lohja-sarjan 4. osa
- Elämän rouva, rouva Glad (1982)
- Rikas ja kunniallinen (1984)
- Jottei varjos haalistu (1986)
- Ei ryppyä, ei tahraa (1989)
- Avoin, hellä ja katumaton (1991)
- Tuomari Müller, hieno mies (1994), Finlandia-palkinnolla palkittu[8].
- Uskomattomia uhrauksia (2000)
Palkinnot ja kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Valtion kirjallisuuspalkinto (1952, 1956, 1962, 1970, 1975 ja 1983)
- Aleksis Kiven palkinto (1967)[3]
- Valtion näytelmäkirjailijapalkinto (1968)
- Pro Finlandia (1968)
- Helsingin yliopiston kunniatohtori 1982[3]
- WSOY:n tunnustuspalkinto (1983)[3]
- Suuren Suomalaisen Kirjakerhon palkinto (1986 ja 1989)[3]
- Varjo-Finlandia (1989 ja 1994)
- Finlandia-palkinto (1994)[3]
- Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan komentajamerkki (1995)
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Lassila, Pertti: Muistot: Eeva Joenpelto Helsingin Sanomat. 28.1.2004. Viitattu 29.7.2016.
- ↑ a b c Kuka kukin on 1998, s. 278. Otava. ISBN 951-1-143441-1.
- ↑ a b c d e f g Joenpelto, Eeva Kirjasampo.fi. Viitattu 29.7.2016.
- ↑ Mahlamäki, Tiina: Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva, s. 6. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-133-9.
- ↑ Uotila, Millamari: Hän onkin suomentanut ensimmäisen Viisikon - Lea Karvonen on kustantajan keksimä salanimi ESS.fi. 24.5.2016. Viitattu 29.7.2016.
- ↑ Suomen Penin historiaa.
- ↑ Kirjailijakoti WSOY:n kirjallisuusäätiö. Viitattu 30.5.2015.
- ↑ Juhani Kohonen ja Risto Rantala (toim.): Suomalaisia kirjailijoita, s. 79. Otava, 2004. ISBN 951-1-19094-6.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mahlamäki, Tiina: Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-952-222-133-9.
- Mahlamäki, Tiina: Naisia kansalaisuuden kynnyksellä: Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta. 2005.
- Ruuska, Helena: Eeva Joenpelto: Elämän kirjailija. Helsinki: WSOY, 2015. ISBN 978-951-0-40969-5.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ylen Elävä arkisto: Eeva Joenpelto kertoo kirjailijantyöstään
- Ylen Elävä arkisto: Eeva Joenpelto ja opus miesten maailmasta
- Elias-kirjailijat: Eeva Joenpelto Vihdin kunnankirjasto.
- Tiina Mahlamäki kirjoitti Eeva Joenpellon elämäkerran, Kirjastokaista-video.
- Salokannel, Juhani: Joenpelto, Eeva (1921–2004). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 13.10.2004 (päivitetty 22.9.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
