Juhani Kumpulainen
| Juhani Kumpulainen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Pentti Juhani Kumpulainen |
| Syntynyt | 31. heinäkuuta 1925 Viipuri |
| Kuollut | 12. marraskuuta 1991 (66 vuotta) Helsinki |
| Puoliso | Mirjam Himberg (1949–1991) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1952–1991 |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Pentti Juhani ”Jussi” Kumpulainen (31. heinäkuuta 1925 Viipuri – 12. marraskuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän teki kaikkiaan 85 elokuvaroolia vuosina 1950–1991. Kumpulaisella oli myös virka Yleisradion hallinnollisissa ja järjestelytehtävissä sekä Tesvision järjestelypäällikkönä.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juhani Kumpulaisen ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 1950 elokuvassa Maija löytää sävelen. Kumpulainen tuli tunnetuksi 1950-luvulla Pekka ja Pätkä -elokuvista, joissa hän esitti sivurooleja. Hän näytteli aikoinaan myös Ylioppilasteatterissa. 1950–1960-luvuilla Kumpulainen esiintyi useissa sotilasfarsseissa.
Kumpulainen oli 1950–luvun käytetyimpiä sivuroolien esittäjiä: Hän teki silloin runsaat 45 elokuvaroolia. Seuraavalla vuosikymmenellä Kumpulainen ohjasi parikymmentä tv-näytelmää kuten Maiju Lassilan kansankuvaukset Kun lesket lempivät (1961), Kun ruusut kukkivat (1962) ja Purasen häät (1965)[1] sekä brittiläisen Francis Durbridgen kirjoittaman kuusiosaisen jännityssarjan Huivi (1962)[2].
Kumpulainen oli Spede Pasasen ja Ere Kokkosen pitkäaikainen luottonäyttelijä. Kumpulainen esiintyi Pasasen ja Kokkosen elokuvissa 1960-luvulta kuolemaansa saakka. Uuno Turhapuro -elokuvissa hän esitti muiden muassa autokorjaamon johtajaa sekä Uunon rehevää naapuria Kotkala-Hammaslärvästä. Kumpulainen esiintyi myös elokuvissa Täällä Pohjantähden alla sekä Akseli ja Elina, joissa hän näytteli sahanomistaja Mellolaa.
Kumpulainen kuoli 66-vuotiaana marraskuussa 1991. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon.[3]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juhani Kumpulainen eli avioliitossa näyttelijä-ohjaaja Mirjam Himbergin kanssa.
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maija löytää sävelen (1950)
- Neljä rakkautta (1951)
- Radio tekee murron (1951)
- Yö on pitkä (1952)
- Tervetuloa aamukahville (1952)
- Hilja maitotyttö (1953)
- Kolmiapila (1953)
- Pekka Puupää kesälaitumilla (1953)
- Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954)
- Olemme kaikki syyllisiä (1954)
- Herrojen Eeva (1954)
- Morsiusseppele (1954)
- Hei, rillumarei! (1954)
- Kovanaama(1954)
- Mä oksalla ylimmällä (1954)
- Minä soitan sinulle illalla (1954)
- Sininen viikko (1954)
- Veteraanin voitto (1955)
- Tähtisilmä (1955)
- Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (1955)
- Sankarialokas (1955)
- Pastori Jussilainen (1955)
- Neiti talonmies (1955)
- Viettelysten tie (1955)
- Rakkaus kahleissa (1955)
- Onni etsii asuntoa (1955)
- Tyttö tuli taloon (1956)
- Tyttö lähtee kasarmiin (1956)
- Jokin ihmisessä (1956)
- Yhteinen vaimomme (1956)
- Rakas varkaani (1957)
- Herra sotaministeri (1957)
- Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957)
- Pekka ja Pätkä salapoliiseina (1957)
- Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957)
- 1918 – mies ja hänen omatuntonsa (1957)
- Risti ja liekki (1957)
- Pikku Ilona ja hänen karitsansa (1957)
- Paksunahka (1958)
- Autuas eversti (1958)
- Asessorin naishuolet (1958)
- Pekka ja Pätkä Suezilla (1958)
- Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958)
- Kohtalo tekee siirron (1959)
- Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (1959)
- Juokse kuin varas (1964)
- Millipilleri (1966)
- Rakkaus alkaa aamuyöstä (1966)
- Täällä Pohjantähden alla (1968)
- Äl’ yli päästä perhanaa (1968)
- Noin 7 veljestä (1968)
- Sixtynine 69 (1969)
- Leikkikalugangsteri (1969)
- Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969)
- Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika (1970)
- Akseli ja Elina (1970)
- Naisenkuvia (1970)
- Kahdeksas veljes (1971)
- Viaporin kapina (1972)
- Pohjantähti (1973)
- Uuno Turhapuro (1973)
- Viu-hah hah-taja (1974)
- Professori Uuno D. G. Turhapuro (1975)
- Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976)
- Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (1977)
- Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (1978)
- Runoilija ja muusa (1978)
- Tup-akka-lakko (1980)
- Uuno Turhapuron aviokriisi (1981)
- Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982)
- Havis Amanda – Helsingin kaunotar (1982)
- Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983)
- Huhtikuu on kuukausista julmin (1983)
- Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984)
- Hei kliffaa hei (1985)
- Uuno Epsanjassa (1985)
- Linna (1986)
- Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986)
- Pikkupojat (1986)
- Liian iso keikka (1986)
- Uuno Turhapuro – kaksoisagentti (1987)
- Tupla-Uuno (1988)
- Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva (1990)
- Uuno Turhapuro herra Helsingin herra (1991)
- Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet (1991)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
- ↑ Haku 'Huivi', lajittelu 'vanhimmat ensin' Ritva-tietokanta, Kavi. Viitattu 10.9.2023.
- ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku (Kumpulainen Pentti Juhani) Hautahaku.fi. Viitattu 3.8.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Juhani Kumpulainen Elonetissä.
- Juhani Kumpulainen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Lyhytelokuva Paksu juttu Yle Areenassa