Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä
Pekka ja pätkä lumimiehen jäljillä.jpg
Ohjaaja Armand Lohikoski
Käsikirjoittaja Armand Lohikoski
Reino Helismaa
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Toivo Kärki
Kuvaaja Osmo Harkimo
Pentti Unho
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Pääosat Esa Pakarinen
Masa Niemi
Siiri Angerkoski
Tuija Halonen
Olavi Virta
Åke Lindman
Vihtori Välimäki
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 30. heinäkuuta 1954
Kesto 90 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Pekka Puupää kesälaitumilla
Seuraaja Pekka ja Pätkä puistotäteinä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä on Armand Lohikosken ohjaama elokuva vuodelta 1954. Se valmistui kolmantena kolmentoista Pekka Puupää -elokuvan sarjassa.

Tässä Lohikosken yhdessä Reino Helismaan kanssa käsikirjoittamaksi merkityssä elokuvassa olivat päähenkilöinä aiemmista sarjan elokuvista tutut henkilöhahmot, mutta Pätkä esiintyi ensi kerran elokuvan nimessä.[1] Sarjan elokuville tyypillisesti tekijät pyrkivät mahdollisimman nopeaan ja halpaan tuotantoon.[2]lähde tarkemmin? Lohikosken mukaan Reino Helismaalla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä tämän sen paremmin kuin eräiden muidenkaan Pekka ja Pätkä -elokuvien kanssa[1].

Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä -elokuvaa kuvattiin Kilpisjärvellä. Elokuvan tekoon osallistuneet ovat haastattelussa kertoneet idean lumimiehestä löytyneen sanomalehdestä. Pekka ja Pätkä -elokuvasarjan jatkaminen oli joka tapauksessa selvää. Suomen Filmiteollisuus haki lehti-ilmoituksella lumimiehen rooliin lähemmäksi kaksimetristä henkilöä. Ilmoittautumiset pyydettiin lähettämään SF:n konttoriin Mikonkadulle. Valituksi tuli helsinkiläinen Vihtori Välimäki.[3]

Elokuvan tyylissä on kauhuelokuviin viittaavia piirteitä. Muita sen keskeisiä seikkoja ovat Pätkän kiipeily kotitalon seinällä ja Justiinan käyttäminen lumimiehen syöttinä.[4]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs televisioesityksen katsonut kriitikko kiinnittää huomiota elokuvan miellyttävään arkisuuteen.[5]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On aprillipäivä ja Justiina lähettää Pekan ja Pätkän ostoksille. Kaksikko ihmettelee, miksi ostoslistassa lukee "sukset", kunnes he lukevat päivän lehden. Siinä kerrotaan, että Lapissa on nähty lumimies ja että radiojuontaja Karvajärvi tarjoaa miljoona markkaa sen vangitsemisesta. Kaksikko olettaa Justiinan haluavan lumimiesjahtiin ja ostaa hiihtovarusteet. Kotona kuitenkin paljastuu, että listassa lukeekin "sakset", mutta Justiina innostuu silti miljoonan markan lumimiesjahdista.

Puupäät lähtevät kohti Lappia lumimiestä etsimään. Pekka ja Pätkä arvelevat Justiinan olevan siinä avuksi syöttinä. Junamatkalla pohjoiseen Pekka ja Pätkä kohtaavat Olavi Virran esittämän Timo Vasken (edellisessä elokuvassa olleen Kalevi Vasken identtisen kaksoisveljen, jota Pekka ensi alkuun luuleekin Kaleviksi) ja Anneli Saulin esittämän Katriina Sirkkusen. Kilpisjärvellä joukko majoittuu tunturihotelliin. Siellä odottaa myös Timon tyttöystävä Irmeli Laavu (Tuija Halonen), jota kosiskelee hiihdonopettaja Riku Sundman (Åke Lindman). Suhdesotkujen selvittelyyn antavat apua myös Pekka jä Pätkä. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy, kun Timo saa Katriinan ja Riku Irmelin.

Pekka, Pätkä ja Justiina lähtevät suksilla tunturiin ja löytävät riemukseen "Pohjoisnavan". Kesken ilakointia paikalle ilmaantuu kuitenkin lumimies, jolloin Pekka ja Pätkä pyörtyvät ja lumimies pakenee Justiina kainalossaan. Virottuaan Pekka ja Pätkä kuvittelevat murheissaan lumimiehen syöneen Justiinan. Hotellihuoneessa heitä kuitenkin odottaa yllätys: lumimies kutoo sukkaa Justiinan kanssa.

Pekka ja Pätkä lähtevät kohti etelää mukanaan mattokäärö, johon he uskovat Justiinan paketoineen lumimiehen. Radiostudiossa kaveruksille paljastuu pettymys: Karvajärven lupaama miljoonapalkkio oli aprillipila ja mattokääröstä paljastuu Justiina, jonka lumimies on sinne käärinyt. Elokuvan viimeisessä kuvassa nähdään lumimies tallustelemassa vapaana Lapin lumikentillä.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Esa Pakarinen  … Pekka Puupää  
 Masa Niemi  … Pätkä  
 Siiri Angerkoski  … Justiina Puupää  
 Anneli Sauli  … Katriina Sirkkunen  
 Tuija Halonen  … Irmeli Laavu  
 Olavi Virta  … Timo Vaski  
 Åke Lindman  … Riku Sundman  
 Vihtori Välimäki  … lumimies  
 Helli Saikkonen  … nainen kadulla  
 Unto Kuhankoski  … talonmies  
 Lasse Saxelin  … ohikulkija/turisti  
 Pentti Irjala  … konstaapeli  
 Fiinu Autio  … Sunkreenska  
 Selma Ruusunen  … Justiinan ompeluseuralaisia  
 Hilly Lindqvist  … Justiinan ompeluseuralaisia  
 Jalmari Parikka  … junanlähettäjä  
 Juhani Kumpulainen  … veturinkuljettaja  
 Heikki Packalén  … lämmittäjä Salminen  
 Toimi Kiviharju  … mies junassa  
 Fanny Cederberg  … nainen junassa  
 Olavi Suominen  … turisti  
 Kalevi Somervuori  … turisti  
 Näyttelijä  … Rooli  
 Jukka Laurin  … turisti  
 Sirkka-Liisa Angerkoski  … turisti  
 Maila Toivo  … turisti  
 Esko Väänänen  … turisti  
 Sylva Rossi  … turisti  
 Arttu Suuntala  … portieri  
 Laila Rihte  … turisti  
 Nestori Lampi  … turisti  
 Anu Kilpiö  … tarjoilija  
 Seppo Karjalainen  … turisti  
 Paavo Hukkinen  … turisti  
 Armand Lohikoski  … turisti  
 Osmo Harkimo  … turisti  
 Leo Lähteenmäki  … Karvajärvi  
 Mauno Maunola  … basisti  
 Leena Grönroos     
 Helena Hänninen     
 Hannes Veivo     
 T. Auvinen     
 K. Borg     
 H. Salokannel     
 Ossi Runne  … trumpetisti  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä Elonetissä Taustaa, viitattu 14.2.2014
  2. Suomen Kansallisfilmografia, teoksen toimittajan artikkeli aiheesta (Kari Uusitalo ym.)
  3. TV2:n dokumenttisarja SF:n tarina, elokuvaan osallistuneiden haastattelut siinä (1990)
  4. Arto Pajukallio, Elokuvat: Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä, Helsingin Sanomat 10.1.2011 sivu D 7
  5. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 3/2012 sivu 17

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]