Pekka ja Pätkä puistotäteinä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka ja Pätkä puistotäteinä
Pekka ja pätkä puistotäteinä.jpg
Ohjaaja Armand Lohikoski
Käsikirjoittaja Reino Helismaa
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Toivo Kärki
Kuvaaja Pentti Valkeala
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Esa Pakarinen
Masa Niemi
Siiri Angerkoski
Risto Jussila
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 4. maaliskuuta 1955
Kesto 64 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä
Seuraaja Kiinni on ja pysyy eli Pekan ja Pätkän uusia seikkailuja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955) on Armand Lohikosken ohjaama Puupää-elokuvasarjan neljäs elokuva. Kaikkiaan Suomen Filmiteollisuuden tuottamaan sarjaan tehtiin 13 osaa. Tässä elokuvassa Puupää-sarjaan tulee uusi hahmo, talonmies Pikkarainen,[1] jota esittää Armas Jokio. Pikkarainen oli tosin elokuvan Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä käsikirjoituksessa, mutta osuutta ei kuitenkaan kuvattu[2]. Jokio on tätä ennen esittänyt pientä sivuosaa päivällisvieraana vuonna 1953 valmistuneessa Puupää-elokuvassa Pekka Puupää kesälaitumilla[1].

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka ja Pätkä etenevät tässäkin elokuvassa kommelluksesta toiseen. He kokeilevat useita töitä, ensin autonkorjaajana, sitten puutarhurina, maalarina, myymäläapulaisena, hengenpelastajana, ja mukaan mahtuu myös elokuvalle nimen antanut naiseksipukeutumiskohtaus, jossa he kokeilevat puistotädin ammattia.

Mikään ei ota luonnistuakseen, sillä esimerkiksi levykaupan kuormaa purkaessaan he onnistuvat hajottamaan säpäleiksi 1 500 kappaleen erän "Karvarin Kalle" -nimistä rillumareiäänilevyä. Liikkeessä juuri asioiva korkeakulttuuria harrastava hienostunut herra merineuvos lupaa ostaa koko erän kiitokseksi inhoamansa roskaviihteen hävittämisestä.

Puistotädit tutustuvat Otto-poikaan, jonka juoppo holhooja on hylännyt oman onnensa varaan. Poika kertoo heille äitinsä kuolleen ja isänsä olevan merillä. Isä on kuitenkin palannut meriltä ja etsii poikaansa sosiaalivirkailijan avulla. Etsintöjen aikana merimies ja virkailija rakastuvat toisiinsa, ja isä ja poika löytävät toisensa.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskriitikoilta elokuva saa yksimielisen tyrmäyksen lukuun ottamatta Ottoa esittävää Risto Jussilaa, jota pidetään poikkeuksellisen luontevana lapsinäyttelijänä.[3] 2000-luvun kriitikko pitää elokuvaa pehmeämpänä muihin Puupää-elokuviin verrattuna, jopa pirttihirmu Justiinasta tulee lempeäsydäminen.[4]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Esa Pakarinen  Pekka Puupää  
 Masa Niemi  Pätkä  
 Siiri Angerkoski  Justiina Puupää  
 Risto Jussila  Otto  
 Eila Peitsalo  sihteeri Anna-Liisa Raikas  
 Olavi Virta  perämies Antti Markkanen  
 Litja Ilmari  Selma, ruokalan emäntä  
 Varma Lahtinen  matkustajakodin emäntä  
 Helmi Lehosti  torimyyjä  
 Irja Rannikko  Sylvi, alamaailman nainen  
 Kerttu Salmi  Kyllikki Södergran  
 Paavo Hukkinen  kuuluttaja  
 Armas Jokio  talonmies Pikkarainen  
 Einari Ketola  mies Sylvin asunnossa  
 Artturi Laakso  luottamusmies Johansson  
 Aarne Laine  merenkulkuneuvos  
 Nestori Lampi  lihava herra  
 Heimo Lepistö  toimistopäällikkö Äyliö  
 Veikko Linna  hovioikeudenneuvos Rupula  
 Uuno Montonen  hieno herra  
 Jalmari Parikka  maalarimestari  
 Vilho Ruuskanen  konstaapeli  
 Heikki Savolainen  osastopäällikkö  
 Erkki Uotila  ylipuutarhuri  
 Anton Soini  mies hökkelissä  
 Hannes Veivo  hamppari  
 Kauko Kokkonen  autokorjaamon omistaja  
 Thure Bahne  autoileva johtaja  
 Kaarina Henrikson  jäätelönmyyjä  
 Arvo Kuusla  poliisi  
 Usko Kantola  laivamies  
 Leena Grönroos  tyttöjä uimalassa  
 Anu Kilpiö  tyttöjä uimalassa  
 Mirja Heinonen  uimari  
 Pauli Granfelt  viulisti  
 Leo Torkko  autonkuljettaja  
 Inga Laure  toimistonhoitaja puistossa  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Päivän elokuvia, Tv-maailma, 4/2012 sivu 34
  2. Pekka ja Pätkä puistotäteinä Elonetissä Taustaa, viitattu 2.6.2014
  3. Pekka ja Pätkä puistotäteinä Elonetissä Lehdistöarvio, viitattu 31.1.2012
  4. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 31.1.2012, sivu D 7