Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä
Pekka ja Patka Sammakkomiehina.jpg
Ohjaaja Armand Lohikoski
Käsikirjoittaja Armand Lohikoski
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Toivo Kärki
Kuvaaja Olavi Tuomi
Mikko Sergejeff
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Esa Pakarinen
Masa Niemi
Siiri Angerkoski
Sirkka-Liisa Wilén
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 20. joulukuuta 1957
Kesto 91 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Pekka ja Pätkä salapoliiseina
Seuraaja Pekka ja Pätkä Suezilla
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä on Armand Lohikosken käsikirjoittama ja ohjaama elokuva vuodelta 1957. Se on Suomen Filmiteollisuuden tuottaman 13-osaisen Pekka Puupää -sarjan yhdeksäs elokuva. Tarina jatkuu seuraavassa Pekka Puupää -elokuvassa, Pekka ja Pätkä Suezilla. Elokuvassa on kohtaus, jossa Pekka ja Pätkä esittävät taikureita. Heidän käyttämänsä taikasanan "ananasakäämä" on Timo Taikuri tehnyt myöhemmin tunnetuksi.

Lohikoski ohjasi kaikki Suomen Filmiteollisuuden Puupää-elokuvat ensimmäistä ja viimeistä lukuun ottamatta. Monet hän myös käsikirjoitti, ja neljässä hänellä oli pieni rooli.

Sammakkomies-elokuvaa on pidetty sarjan parhaana.[1]Pekka ja Pätkä joutuvat kiertuemuusikkoina kertausharjoituksiin ja edustamaan laivastoa nyrkkeilyottelussa maavoimia vastaan. Eräs kriitikko kehuu elokuvan etenevän sujuvasti ja toteaa, että se sisältää monen tason huumoria, kansanomaista kaskuperinnettä ja alkavaa rockkulttuuria.[2] Toinen kriitikko tunnustaa, että vaikka elokuvassa "ei ole älyn häivääkään", se viehättää häntä omalla omituisella tavallaan. Wilénin merenneitohahmosta hän löytää julkeaa rohkeutta.[3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka ja Pätkä perustavat kahden miehen orkesterin. Ennen lähtöään kiertueelle he opettelevat musiikkiliikkeen näyteikkunassa esillä olevan Hippaa ja Hoppaa -kappaleen nuotit ja harjoittelevat sitä kadulla. Kiertueella Turussa ja Tampereella harvalukuinen yleisö ei ole tyytyväinen esitykseen, vaan poistuu ärtyneenä salista. Kun Porissakin on läsnä vain yksi nukkuva katsoja, palaavat epäonnistuneet muusikot takaisin Helsinkiin. Kotona odottaakin kertausharjoituskutsu, ja kaksikko joutuu sammakkomieskurssille. Ollessaan harjoittelemassa uintitekniikkaa ulkosaaristossa, he löytävät luodolta merenneidon ja ottavat hänet mukaansa. Kaverukset jättävät Helmi-merenneidon odottelemaan kylpyammeeseen josta Justiina hänet löytää luullen sitä isoksi haueksi. Hän huutaa talonmies Pikkaraista apuun ja tämä kimpaantuneena tuleekin paikalle. Molemmat ovat näkemästään merenneidosta suunniltaan. Helmi päätyy lopulta Linnanmäen huvipuistoon vedenneidoksi (eräs silloinen vetonaula). Elokuvassa on myös nyrkkeilyottelu laivasto vastaan maavoimat.

Lopulta kaksikko kotiutetaan kiitoksin. Heidän lukiessaan sanomalehteä puistonpenkillä kaksi Suezille lähdössä olevaa YK-rauhanturvamiestä kolkkaa heidät tainnoksiin ja vaihtaa univormunsa heidän kanssaan. Pekka ja Pätkä toimitetaan taksilla Seutulan lentokentälle, josta lähtevä lentokone vie heidät Suezille suomalaiseen YK-rauhanturvakomppanian leiriin.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Esa Pakarinen  … Pekka Puupää  
 Masa Niemi  … Pätkä  
 Siiri Angerkoski  … Justiina Puupää  
 Armas Jokio  … talonmies Pikkarainen  
 Sirkka-Liisa Wilén  … Helmi, merenneito  
 Pentti Viljanen  … kersantti Saastamoinen  
 Pentti Irjala  … Vääpeli  
 Jussi Kumpulainen  … autonkuljettaja  
 Irja Kuusla  … Mattsonska  
 Tommi Rinne  … 1. YK-sotilas  
 Otto Noro  … lehmää taluttava mies  
 Mikko Niskanen  … 2. YK-sotilas  
 Raili Kuusisto  … YK-sotilaan tumma heila  
 Leena Pulkkinen  … YK-sotilaan vaalea heila  
 Martti Seilo  … sotilaslääkäri  
 Nestori Lampi  … lihava autoilija  
 Einari Ketola  … Kalle Kovanen  
 Pertti Pasanen  … reserviläinen  
 Matti Aulos  … kehätuomari  
 Rolf Sandqvist  … rocklaulaja  
 Heikki Kuvaja  … reserviläinen  
 Viljo Voipio  … reserviläinen  
 Heimo Karppinen  … reserviläinen  
 Vihtori Välimäki  … pitkä reserviläinen  
 Eino Summanen  … reserviläinen  
 Saulo Haarla  … tamperelainen poliisi  
 Anton Soini  … V. P.  
 Matti Dahlberg  … A. K.  
 Hannes Veivo  … konstaapeli kolaripaikalla / kersantti  
 Matti Kuusla  … reserviläinen  
 Ismo Kallio  … reserviläinen  
 Pertti Roisko  … reserviläinen  
 Matti Lehtelä  … portieeri  
 Uljas Kandolin  … majuri  
 Heimo Lepistö  … kehäavustaja  
 Kaarlo Wilska  … nukkuva mies katsomossa  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 9/2012 sivu 17
  2. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 8.6.2011, sivu D 9
  3. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 22/2011 sivu 21