Rillumarei

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rillumarei-nimitystä käytetään sodan jälkeen 1940- ja 1950-luvuilla ohjelmallisissa iltamissa esitetystä kuplettiperinnettä mukailevasta viihteestä. Nimitys tulee ”Rovaniemen markkinoilla” -kappaleen kertosäkeestä. Tärkeitä vaikuttajia olivat Reino Helismaa, Toivo Kärki ja Esa Pakarinen. Rillumarei saavutti kansansuosiota, mutta kriitikot vihasivat sitä. Myös ulkomaisia – lähinnä amerikkalaisia – iskelmiä ja jazzia kuunnellut kaupunkilaisnuoriso halveksi rillumareita, vaikka nuorten ja heidän vanhempiensa musiikkimaussa ei vielä tuohon aikaan ollut yleisesti ottaen kovin suuria eroja.[1] Helismaata ja Kärkeä muun muassa syytettiin kansan maun pilaamisesta.[2] Samoin Olavi Virta ja Tapio Rautavaara pitivät tietoisesti etäisyyttä rillumareihin.[3][4]

Musiikillisesti rillumareissa ei itse asiassa ollut mitään uutta, koska Suomessa oli jo kauan laulettu rekilauluja ja kupletteja. Toivo Kärki piti amerikansuomalaista Hiski Salomaata yhtenä merkittävimmistä sillanrakentajista vanhoista rekilauluista rillumareihin. Suomalaisen iskelmämusiikin tutkija Kalervo Kärki – Toivo Kärjen poika – on arvellut, että osasyynä jyrkän tuomitsevalle asenteelle rillumareihin on ollut sodanjälkeinen valistusmentaliteetti, jonka mukaan kansa oli yksinkertaista ja tietämätöntä ja sitä piti kasvattaa. Tästä lähtökohdasta myös Yleisradio valitsi kaiken esitettäväkseen kelpuuttamansa musiikin 1960-luvun alkuvuosiin saakka. Toisaalta Suomessa oli 1950-luvun alkupuolella viriämässä kulttuurinen modernismi, jonka näkökulmasta rillumarei oli aivan liian rahvaanomaista, ja ainoa oikea tapa suhtautua siihen oli jättää se kokonaan huomiotta. Räikeimmillään suhtautuminen Toivo Kärkeen ja Reino Helismaahan näkyi heidän vuonna 1954 nimimerkkien suojassa tekemänsä Karjala-aiheisen Ruoska ja rakkaus -näytelmän kohtelussa. Näytelmä sai aluksi erinomaiset arvostelut ja elokuvaohjaaja Erik Blomberg suunnitteli sen filmaamista, mutta tekijöiden henkilöllisyyden paljastuttua se katosi julkisuudesta täysin.[4]

Toivo Kärjen omien kokemusten mukaan suhtautumisessa rillumareihin oli melkoinen annos kaksinaismoraalia. Kun hänet kutsuttiin esiintymään erääseen yksityistilaisuuteen ja hän kysyi, mitä hänen odotettiin soittavan, eräs vuorineuvos sanoi: "Antaa tulla vain 'Rovaniemen markkinoilla', mitäs te turhaan kyselette!" Julkisuudessa samat vieraat olivat esiintyneet vannoutuneina Beethovenin ja Sibeliuksen kannattajina.[4]

Rillumareikulttuuri sammui 1960-luvulla television yleistyttyä, mutta nousi uudestaan esiin 1970-luvun alussa elokuvassa Meiltähän tämä käy (1973), vaikkakin vain hetkellisesti. Rillumarei käsitti myös elokuvia, kuten Rovaniemen markkinoilla, Hei, rillumarei! ja Lentävä kalakukko.

Toivo Kärki sai elämäntyöstään säveltaiteilijain valtionpalkinnon vuonna 1987, mikä oli ainoa hänen saamansa virallinen kunnianosoitus. Kärjen aisapari Reino Helismaa ja muut rillumarei-kauden tunnetut tekijät eivät saaneet elinaikanaan mitään virallista tunnustusta.[5]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Peltonen (toim.) Rillumarei ja valistus. Kulttuurikahakoita 1950-luvun Suomessa. Helsinki, 1996. ISBN 951-710-045-0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jake Nyman: Suomi soi 4: suuri suomalainen listakirja, s. 87. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2504-1.
  2. Reino Helismaa Pomus.net. Viitattu 22.10.2010.
  3. Lasse Erola: Olavi Virta ja hänen maailmansa, s. 94. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005.
  4. a b c Lasse Erola: Tapsa: Tapio Rautavaaran elämä, s. 204. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012.
  5. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1989, s. 18. Helsinki: Otava, 1988.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.