Ossi Elstelä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ossi Elstelä (oik. Oskar Nikolai Elstelä ent. Elmstedt) (18. toukokuuta 1902 Tampere10. huhtikuuta 1969 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän toimi myös käsikirjoittajana, lavastajana ja studiopäällikkönä. Elstelä oli revyyteatteri Punaisen Myllyn voimahahmo 1940–1960-luvuilla.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elstelän vanhemmat olivat mekaanikko Frans Oskar Elmstedt ja Emilia Vilhelmiina Alkula. Molemmat olivat antaumuksellisia harrastelijanäyttelijöitä. Pikku-Ossi pääsi kosketukseen teatterin kanssa vanhempiensa harrastuksen kautta. Muun muassa Talikkalan VPK:n näyttämöllä hän seurasi "leuka rampissa" isänsä suoriutumista kappaleessa Punainen laukku. Ensimmäisen kerran tuleva näyttelijä oli teatterilavalla kymmenvuotiaana kappaleessa Sotilaspoika. Elstelän isä halusi pojastaan teknikkoa. Ossi Elstelä opiskeli teollisuuskoulussa, kun hänen isänsä kuoli. Siihen päättyivät myös Elstelän teknikko-opinnot. Hän oli tuolloin 17-vuotias. Vuonna 1921 Elstelä pääsi Kymin Työväenyhdistyksen taloudenhoitajaksi Karhulaan, ja sitä kautta hän solmi yhteyksiä elokuvamaailmaan. Hän muun muassa soitti pianoa mykkäelokuvien, kuten Koskenlaskijan morsian, säestykseksi.[1]

Porin Teatteri ja Helsingin Kansanteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1923 Elstelä kiinnitettiin Räisälän näyttämölle. Hän oli näyttämön johtaja, mutta myös eräänlainen jokapaikanhöylä: näyttelijä, vahtimestari ja kulissimaalari. Erityisesti hän ansioitui teatterivalaistuksen kehittämisessä. Vuonna 1925 Elstelä aloitti Savonlinnan Työväen Teatterissa näyttelijänä, kapellimestarina ja lavastajana. Hän rakastui seudun luontoon – ja näyttelijä Irja Lautiaan, jonka hän nai vuonna 1926. Kesäisin Elstelä työskenteli moottoripyörien parissa savonlinnalaisen peltisepän pajassa. Vuonna 1928 Elstelä siirtyi Suomen länsirannikon teollisuuskeskukseen Poriin. Hän toimi seitsemän vuotta Porin teatterin näyttelijänä, kapellimestarina ja lavastajana. Porissa hänen parhaat näyttelijäntyönsä olivat kappaleissa Kirves iskee kiveen ja Nälkään kuollut taiteilija.[1] Ensin mainitussa Elstelä näytteli Aleksis Kiveä; hän piti roolia yhtenä "elämänsä antoisimmista". Elstelä oli mukana myös porilaisessa "tohtorien triossa" pianistina.

Vuonna 1936 Ossi Elstelä siirtyi Suomen valtion stipendin turvin Helsingin Kansanteatteriin. Koiton salissa hän toimi näyttelijänä, lavastajana, ohjaajana sekä henkilökunnan päällikkönä, mutta viihtyi huonosti. Hän piti Kansanteatterin menoa "eräänlaisena henkisen silakkalaatikon syömisenä".[1]

Nuoruudessaan Ossi Elstelä haaveili suurista sankariosista, mutta ajan myötä hän huomasi, etteivät ne sopineet hänen näyttelijänlaatuunsa. Hän teki taiteellisen täyskäännöksen ja vaihtoi vakavat roolit kupletteihin ja huvirooleihin. Niistä hän sai laajalti kiitosta. Arvostelijat saattoivat todeta: "Jo hänen tulonsa näyttämölle mainion ilmehtimisen seuraamana, puhumattakaan vuorosanoista, sai yleisön naurujänteet koetukselle ---." Omasta mielestään Elstelä ei ollut vakuuttava näyttämöllä.[1]

Suomi-Filmi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koitosta Elstelä siirtyi Suomi-Filmiin Valentin Vaalan apulaiseksi. Hän lavasti muun muassa ensimmäisenä Ansa & Tauno -filminä tunnetun kappaleen Kaikki rakastavat sekä klassikkoelokuvan Juurakon Hulda. Lisäksi hän näytteli elokuvien sivurooleissa, kuten Simolan isäntää Vaalan elokuvassa Niskavuoren naiset, jossa hänen vaimonsa näytteli keskeistä naisosaa. Erityisesti Elstelää kiitettiin suurelokuvan Helmikuun manifesti lavastuksesta. Elstelän esikoisohjaus valkokankaalla oli Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin 1940.

Elstelä oli studiopäällikkönä Suomen Filmiteollisuuden menestyselokuvissa Kulkurin valssi (1941) ja Kaivopuiston kaunis Regina (1941). Vuonna 1943 hän ohjasi ja lavasti romanttisen klassikkoelokuvan Katariina ja Munkkiniemen kreivi.

Punainen Mylly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1945 Elstelä lopetti Suomi-Filmin palveluksessa ja aloitti vastaperustetun Iloisen Teatterin johtajana. Teatterin ensinäytös oli revyy Lähtölaukaus 21. maaliskuuta 1945.[2] Näytelmä pantiin pystyyn poikkeusoloissa, Elstelä vastasi lavastuksesta, näyttelijöiden rekrytoinnista ja ohjauksesta. Lisäksi hän näytteli kyseisessä revyyssä. Iloinen Teatteri lakkautettiin kesäkuussa 1946. Heti sen jälkeen Elstelä käynnisti kabareen Helsingin Kaivohuoneella ja samana kesänä hän aloitti näytökset myös Pihlajasaaressa. Syyskuussa 1946 Elstelä aloitti Cabaret-Fennian Helsingin Mikonkadulla.[3] Niin ikään vuonna 1946 aloitti toimintansa revyyteatteri Punainen Mylly. Elstelä oli sen kantavia voimia. Hän ohjasi lukuisia revyitä, kuten Syntiset enkelit (1945), Musta kissa (1946), Se pyörii sittenkin (1948) ja Meksikon pikajuna (1952). Lisäksi hän ohjasi muun muassa operetin Rio Rita (1950) nimiosassa Laila Jokimo.

Ossi Elstelä oli mukana myös näyttelijänä useimmissa Punaisen Myllyn revyissä. Maria Jotunin komediassa Savu-uhri (1958) hän puolestaan näytteli Ville Vehviläistä. Tuolloin Punainen Mylly oli siirtynyt Helsingin Alppilaan. 1960-luvulla Ossi Elstelä alkoi vetätyä taka-alalle teatterin toiminnasta. Vuosikymmenen puolivälissä Punaisen Myllyn toiminta lopetettiin. Vuonna 1963 koko Elstelän perhe oli mukana musiikkikomediassa Kultakihara; Riitta Elstelä, Kristiina Elstelä, Ossi Elstelä ja Irja Lautia näyttelijöinä ja Esko Elstelä ohjaajana.[4]

Punaisen Myllyn vuosina Elstelä oli edelleen mukana elokuvien teossa. Hän ohjasi useita komedioita ja näytteli niiden sivuosissa. Draaman puolella hän ohjasi muun muassa elokuvan Kaunis Kaarina 1955, jossa hän näytteli kievarin isäntää, Taneli-ukkoa. Teuvo Tulion viimeinen ohjaustyö Sensuela (1972) jäi myös Elstelän viimeiseksi valkokangastyöksi. Siinä hän näytteli päähenkilön isää, Aslakia. Rahoitusvaikeuksien vuoksi elokuvan julkaisuajankohta lykkääntyi ja Elstelä kuoli ennen elokuvan jälkiäänitysvaihetta. Hänen repliikkinsä jälkiäänitti näyttelijä Uolevi Vahteristo.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elstelä avioitui näyttelijä Irja Elisabeth Lautiaisen (taiteilijanimeltään Irja Lautia) kanssa vuonna 1926. Ohjaaja Esko Elstelä (1931–2007) ja näyttelijät Riitta Elstelä (s. 1940) sekä Kristiina Elstelä (1943–2016) ovat Ossi ja Irja Elstelän lapsia.

Ossi Elstelä on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle kortteliin 66-6-164.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950–1970-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pennanen, Jukka, Mutkala, Kyösti: Punainen Mylly – tuo pahennusta herättävä teatteri, Multikustannus Oy 2008, ISBN 978-952-468-142-1, lk. 77.157
  • Teatterin maailma – Maamme teatterit ja niiden taiteilijat, Kustannusosakeyhtiö Tammi 1950

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Punainen Mylly, sivu 113
  2. Punainen Mylly, sivu 239
  3. Punainen Mylly, sivut 71–74
  4. Punainen Mylly, sivut 239–257
  5. Suomen kansallisfilmografia 1971–80

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]