Matti Louhivuori

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Matti Louhivuori
Matti louhivuori.jpg
Syntynyt 14. syyskuuta 1928
Heinola
Kotoisin Heinola
Kuollut 31. elokuuta 1977 (48 vuotta)
Helsinki
Aktiivisena 19511975
Tyylilajit kupletti
iskelmä
Laulukieli suomi
Ammatit Muusikko, elokuvanäyttelijä
Soittimet laulu, viulu, kitara, kontrabasso
Levy-yhtiöt Warner Music Finland

Matti-Lauri Louhivuori (14. syyskuuta 1928 Heinola31. elokuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen iskelmälaulaja ja muusikko. Hänen hitteihinsä kuuluivat esimerkiksi ”Me tulemme taas”, ”Muhoksen Mimmi” ja ”Minä soitan sulle illalla”. Louhivuori levytti alun perin myös kappaleet ”Reppu ja reissumies”, ”Kulkurin iltatähti” sekä ”Neljän tuulen tiellä”, joista nykyään tunnetaan paremmin Tapio Rautavaaran levyttämät versiot. 1960-luvulla Louhivuori esiintyi muun muassa Humppa-Veikot -yhtyeen solistina.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Louhivuori vietti varhaislapsuutensa Heinolassa, josta perhe muutti Sysmään Matin ollessa pikkupoika. Sydämeltään Louhivuori pysyi kuitenkin aina heinolalaisena. Louhivuoren suku oli musikaalista, vaikka Matin omassa perheessä ei musiikkia erityisemmin harrastettu. Matin ensimmäinen oma soitin oli viulu, ja vaikka hän ei tuntenut lainkaan nuotteja, hän osasi soittaa erinomaisesti korvakuulolta. Nuoruudessaan hän jopa voitti erään Heinolassa järjestetyn viulukilpailun, vaikka hänen sarjassaan olikin vain kaksi osanottajaa. Louhivuori hallitsi myös kitaransoiton ja oli ottanut kitaratunteja Ingmar Englundilta. Varsinaiselta ammatiltaan Louhivuori oli autonkuljettaja.[1]

Matti Louhivuori lauloi aluksi muutamassa yhtyeessä kotiseudullaan. Eräällä keikalla Reino Helismaa kuuli Louhivuoren laulua ja lähetti tämän siltä seisomalta levytuottaja Toivo Kärjen puheille. Kärki vakuuttui Louhivuoren taidoista, pestasi hänet Fazerin levylaulajaksi ja otti hänet oman yhtyeensä laulusolistiksi. Kärjen mukaan Louhivuorella oli uskomaton äänenlaatu ja -väri, joka toimi nimenomaan äänilevyllä. Kärki kuvaili Louhivuoren tulkintatapaa kommentoivaksi, jolloin laulaja oli ikään kuin sivustakatsoja tai tarinan kertoja. Uransa alkupuolella Louhivuori esiintyi Toivo Kärjen yhtyeen kiertueilla laulusolistina Henry Theelin rinnalla, hieman myöhemmin laulujensa tekstittäjän Reino Helismaan ja Metro-tyttöjen kanssa. Duettoja hän levytti myös ikätoverinsa Lasse Kuuselan kanssa. Metro-tyttöjen kiertueilla Louhivuori ajoi "tyttöjen" keikka-autoa ja toimi heitä säestäneen Jorma Juseliuksen yhtyeen basistina. Metro-tyttöjen lopetettua esiintymisensä hän jatkoi uraansa yksinään. Viimeiset levytyksensä Louhivuori teki albumilleen Maailman Matti vuonna 1975, ja yhteensä hänelle kertyi 181 levytystä.[1]

Louhivuoren puoliso oli vuodesta 1952 laulaja ja Metro-tytöt yhtyeen johtohahmo Hertta Louhivuori (os. Väkeväinen, 1916-2010), jonka kanssa hän avioitui keikkamatkalla Lapissa. Hertta kertoi viimeisessä julkaistussa haastattelussaan, jonka antoi vuonna 2002 Iskelmän tähtitaivas (2004) kirjaan Louhivuoren kuolemasta: Matti oli palannut kotiin elokuussa 1977 oltuaan ulkoiluttamassa koiraa, hän meni lepäämään sängylle, eikä enää herännyt ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Sairaalassa hänellä todettiin laaja aivoverenvuoto ja viimein jouduttiin toteamaan, ettei mitään ollut tehtävissä, vaan Louhivuori kuoli myöhemmin sairaalassa. Toivo Kärki, joka sävelsi ja sovitti huomattavan osan niin Metro-tyttöjen kuin Louhivuoren kappaleista, epäili muistelmissaan (Toivo Kärki: Siks’ oon mä suruinen. Tammi 1982) liiallisella alkoholinkäytöllä saattaneen olla osuutta Louhivuoren varhaiseen poismenoon, sillä hän ei esimerkiksi saanut aivoverenvuotoa kaatumisen tai muunkaan tapaturman seurauksena. Louhivuori oli kuollessaan 48-vuotias, mutta vetäytynyt aktiiviuralta muutamaa vuotta aikaisemmin. Hertta puolestaan jäi päivätyöstään levykaupan myyjänä eläkkeelle 65-vuotiaana vuonna 1981.[1]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Reipasta rallia (Reino Helismaan ja Lasse Kuuselan kanssa) 1965
  • Me tulemme taas 1971
  • Maailman Matti 1975
  • Unohtumattomat 1999
  • Ohikulkija vain 2015

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tony Latva ja Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, s. 248–249. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.