Kipparikvartetti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo lauluyhtyeestä. Kipparikvartetti (elokuva) on artikkeli yhtyeestä kertovasta elokuvasta.

Kipparikvartetti

Tiedot
Tyylilaji laulu
huumori
Kotipaikka Suomen lippu Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Auvo Nuotio
Olavi Virta
Eero Väre
Teijo Joutsela
Kauko Käyhkö

Levy-yhtiö

Warner Music Finland

Kotisivut

Kipparikvartetti oli Harry Bergströmin kokoama suomalainen lauluyhtye.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye sai alkunsa vuonna 1950, kun miehiä pyydettiin laulamaan elokuvassa Kaunis Veera eli ballaadi Saimaalta esiintyvien laivamiesten lauluosuudet. Tähän vaikutti elokuvaan musiikin säveltänyt Harry Bergström. Kyseessä oli vain normaali dubbaus-sessio, eikä kukaan ajatellut asiaa sen koommin. Elokuvan suuren suosion myötä katsojat alkoivat kuitenkin kysellä Kippareiden perään.[1]

Aluksi miehet eivät olleet muiden kiireittensä vuoksi edes kovin innokkaita ryhtymään Kippareiksi, mutta lopulta suostuivat. Olavi Virralla oli oma orkesteri, omia levytyksiä ja ulkomaanmatkoja, Auvo Nuotio oli päätoimisesti työssä poliisina ja kuului sen lisäksi moneen kuoroon ja Kauko Käyhkö puolestaan työskenteli tiiviisti pari vuotta aikaisemmin perustetussa Radioteatterissa. Ainoa täysin vapaa ja valmis ryhtymään puuhaan oli Teijo Joutsela. Käyhkön mukaan idean Kipparikvartetista synnytti Kaunis Veera -elokuvan pääosassa esiintynyt Assi Nortia.[2] Yhteistä kvartetin jäsenille oli, että kaikki olivat koulutuksen saaneita laulajia, toiset jopa ulkomailla opintojaan täydentäneitä, ja kaikki olivat toimineet jo pitkään ammattimuusikkoina.[3]

Ensilevy Saimaan valssi tehtiin jo loppukesästä 1950. Ensiensiintyminen yleisön edessä tapahtui Karkkilan Pohjanpirtillä vasta 9. lokakuuta 1951, ja kvartetti sai heti suuren suosion. Helsingissä yhtye nähtiin ensi kertaa seuraavan vuoden helmikuussa. Pian joukko kiertelikin jo ahkerasti ympäri Suomea Olavi Virran yhtyeen kanssa, ja myöhemmin tie vei myös maamme rajojen ulkopuolelle. Kiertueiden lisäksi kvartetti teki hyväntekeväisyysvierailuja sairaaloihin aina aikataulun salliessa ja esiintyi muun muassa Georg Malmsténin, Tauno Palon ja Viljo Vesterisen 50-vuotisjuhlissa, Miss Universumiksi valitun Armi Kuuselan tervetulojuhlassa 1952 ja Markus-sedän jäähyväisjuhlissa 1956.[4] Yhtyeen ohjelmisto oli monipuolista ja korkeatasoista, ja miehet olivat lavalla myös varsin eläviä esiintyjiä, hauskuuttaen yleisöä muun muassa esittämällä lastenlauluja polvihousuissa ynnä muuta. Yleisön suosion kannustamana yhtye sai oman elokuvansa Kipparikvartetti, joka sai ensi-iltansa vielä vuoden 1952 aikana. Tätä edelsi jo pieni esiintyminen elokuvassa Tervetuloa aamukahville, eli tottako toinenkin puoli.

Kauko Käyhkö on arvioinut Kipparikvartetin suosiota: "Perussyy lienee ollut se, että kvartetti ilmestyi kuvaan psykologisesti oikealla hetkellä. Revyyteatterit olivat painuneet pimentoihin kovan verotuksen uhreina. Suomen kansa suorastaan janosi jotain sellaista repäisevää ja reilua, mille saisi nauraa joko punastumatta tai välittämättä vetikö 'punaisen viivansa' oikealle tai vasemmalle. Niinpä juuri Kipparikvartetti tukevine kavereineen oli eräänlainen purkaantuma tuohon viihdekaipuun sumaan. Sen laulu oli voimalaulua, hempeän puolenkaan silti puuttumatta ohjelmasta. Kuitenkin useimmin tuolle hempeälle naurettiin, mutta ei suinkaan karkeasti pilkaten. Ei, nauru jätettiin kuulijan ratkaistavaksi. Hänen vuoronsa oli joko itkeä tai hymytä esityksen jälkeen."[5]

Olavi Virta lähti vuonna 1953 riitaannuttuaan rahasotkujen vuoksi muun kolmikon kanssa, jolloin tilalle tuli Eero Väre. Vuonna 1955 Harry Bergström jätti yhtyeen johtotehtävät ja tilalle tuli George de Godzinsky, jonka myötä ohjelmisto laajeni entuudestaan, sisältäen lauluja klassillisesta taidemusiikista, kansanlauluihin, iskelmiin ja lastenlauluihin. Keskeiseen kansainväliseen ohjelmistoon kuului muun muassa "Ol’ Man River", "Tiritomba", "Sapelitanssi" ja "Die Juliska aus Budapest". Erikoisuuksina mainittakoon de Godzinskyn sovittamana instrumentaaliesityksenä kuultu "Unkarilainen fantasia", jonka kvartetti esitti neljällä viululla. Kappaleen viuluosuudet de Godzinsky kirjoitti kullekin kvartetin jäsenelle yksilöllisesti heidän taitojensa mukaan. Päätoimisesti Radion viihdeorkesterin kapellimestarina työskennelleen de Godzinskyn lisäksi Kipparikvartetille sovittivat ohjelmistoa taidemusiikin alalla Einar Englund ja kevyempää Toivo Kärki.[6]

Bergströmin toimiessa johtajana Kipparikvartetti pysyi tiukasti kotimaassa, mutta de Godzinskyn johdolla kvartetti ryhtyi tekemään esiintymisvierailuja muihin Pohjoismaihin.[7] Kipparikvartetin moneen otteeseen suunnittelema Yhdysvaltain-kiertue jäi kuitenkin toteutumatta kvartetista itsestään riippumattomista syistä.[8]

Ohjelmisto sisälsi kaikkiaan lauluja kahdeksalla eri kielellä. Tunnetuimpia levytyksiä muun muassa "Saimaan valssi", "On lautalla pienoinen kahvila", "Vanhan merirosvon kapakassa" ja "Pieni ankanpoikanen", joka oli vuoden 1952 myydyin kotimainen levy. Kauko Käyhkön mukaan Kipparikvartettiin tuli de Godzinskyn myötä "jotain aatelista".[9]

"Kipparit" esiintyivät 1959 elokuvassa Suuri sävelparaati, ja seuraavana vuonna omassa TV-ohjelmassaan Kippariklubi. Yhtyeen viimeinen konsertti tehtiin vuonna 1962, jonka jälkeen Kipparit esiintyivät satunnaisesti aina 1980-luvun alkuun saakka, lähinnä yksityistilaisuuksissa. Eero Väreen kuoltua 1972 hänet korvasi Kalevi Vallineva. Kvartetin toiminnan päätti lopullisesti sen johtomiehenä toimineen Kauko Käyhkön kuolema 1983. 2. bassossa ovat väliaikaisesti avustaneet Ami Lovén ja Pentti Tuominen. Viimeinen elossa olleista Kipparikvartetin alkuperäisistä jäsenistä oli Teijo Joutsela, joka kuoli syyskuussa 1999.[10]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Täältä tullaan (1977)
  • Sävelkansio (1982)
  • Unohtumattomat (1993)
  • 20 Suosikkia / Saimaan valssi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kauko Käyhkö: Voi veljet! Kipparikvartetti. Hämeenlinna: Karisto, 1971.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Käyhkö 1971, s. 7.
  2. Käyhkö 1971, s. 7–8.
  3. Käyhkö 1971, s. 11–13.
  4. Käyhkö 1971, s. 60.
  5. Käyhkö 1971, s. 85–86.
  6. Käyhkö 1971, s. 53.
  7. Käyhkö 1971, s. 68.
  8. Käyhkö 1971, s. 72.
  9. Käyhkö 1971, s. 51–54.
  10. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2001, s. 157. Helsinki: Otava, 2000.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]