Eero Väre

Eero Väre (oik. Wäre; 22. helmikuuta 1913 Turku – 11. kesäkuuta 1972 Helsinki)[1] oli suomalainen muusikko ja laulaja.
Väre aloitti 1930-luvulla Ramblers-orkesterissa puhallinsoittajana ja viulistina [2], mutta hän ryhtyi vuosikymmenen lopulla opiskelemaan laulua ja myöhemmin myös viulunsoittoa. Joulukuussa 1940 Väre lauloi Berliinissä Kristall-levylle muun muassa 28 Toivo Kärjen säveltämää ja sovittamaa kappaletta, näiden joukossa foxtrotit ”Puukaasutin” ja ”Elon harhaa”, valssi ”Olit Karjala kaunein maa” sekä tangot ”On elon retki näin” ja ”Hiljaa kuiskin sulle”. Sanoittajina olivat yleensä Kerttu Mustonen, Auvo Kurvinen tai Olavi Karu, säestäjänä saksalaisen Heinz Munsoniuksen orkesteri.[3][4] Kesäkuussa 1942 Väre jatkoi levyttämistä, edelleen Kristall-merkille, mutta tällä kertaa Helsingissä. Kärjen Syvärin rintamalla säveltämiä ja sovittamia, Mustosen, Kurvisen tai Karun sanoittamia kappaleita taltioitui 35, muiden muassa foxtrotit ”Tuuli tuon kertokoon”, ”Hillevi” ja ”Tunturitaival”, valssi ”Aamu Aunuksessa" sekä tangot ”Viimeinen viesti” ja ”Yksin metsätiellä”. Säestävää isoa orkesteria johtivat vuoroin Eugen Malmstén ja George de Godzinsky.[5][6] Väre olikin 1940-luvulla Henry Theelin ohella Suomen suosituimpia laulajia. Sodan jälkeen hän soitti muun muassa Erkki Ahon ja Ossi Aallon orkestereissa [7][8] Lokakuussa 1949 Yleisradio järjesti iskemäkilpailun. Sen voitti Kullervo Linnan-Tapio Lahtisen valssi ”Kultainen nuoruus”, jonka Väre levytti ja nousi suureen suosioon. Väre oli vuodesta 1953 Kipparikvartetin 2. tenori ja perusti 1960-luvulla myös oman orkesterinsa. Lisäksi Väre toimi 1950- ja 1960-luvuilla yksityisenä laulunopettajana, ja oppilaisiin lukeutuu monia sittemmin suosituksi tulleita laulajia. Laulumenestyksestään huolimatta Väre ei pitänyt itseään laulajana vaan enemmänkin laulavana muusikkona.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Einari Kukkonen: Liljankukka. Suomalaisen levyiskelmän vaiheita 1945–49. 2004. ISBN 951-98179-4-8.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3
- ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 47. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
- ↑ Kärki 2015, s. 87-92
- ↑ Rainer Strömmer: Suomalaisten 78-kierroksen äänilevyjen luettelo 1901-1961, s. 180-181. Helsinki: Suomen Äänitearkisto ry, 2012. ISBN 978-951-9222-29-5
- ↑ Kärki 2015, s. 101-109
- ↑ Strömmer 2012, s.182-184
- ↑ Kärki 2015, s. 167
- ↑ Maarit Niiniluoto: Siks oon mä suruinen, s. 111. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5435-7