Ilpo Hakasalo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilpo Uolevi Hakasalo
Syntynyt 27. maaliskuuta 1937
Helsinki
Kuollut 5. tammikuuta 2006 (68 vuotta)
Helsinki
Kansallisuus suomalainen
Ammatti Musiikkitoimittaja

Ilpo Uolevi Hakasalo (27. maaliskuuta 1937 Helsinki5. tammikuuta 2006 Helsinki) oli Yleisradion musiikkitoimittaja, joka oli perehtynyt erityisesti kotimaiseen iskelmä- ja populaarimusiikkiin. Laajan asiantuntemuksensa vuoksi häntä kutsuttiin alan piireissä kevyen musiikin käveleväksi tietosanakirjaksi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakasalo syntyi Helsingissä, mutta jäätyään jo pienenä orvoksi hän varttui tätinsä luona Suolahdessa, jossa kävi koulunsa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1956. Hän opiskeli muutaman vuoden Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, minkä jälkeen hän työskenteli mainosalalla.

Vuonna 1972 hän tuli Yleisradioon, jossa toimitti ja juonsi kevyen musiikin ohjelmia. Kuuntelevan yleisön suosikkijuontaja hänestä tuli Radio Suomen Iskelmäradion kautta. Hän toimitti tätä ohjelmaa vuosina 1986–2002 yhdessä Maarit Niiniluodon kanssa ja keräsi leppoisalla puhetyylillään ja vankalla asiantuntemuksellaan kuuntelijat radion ääreen sunnuntaiaamuisin. Hänellä oli jokaisessa ohjelmassaan jokin aihe, jonka ympärille hän oli tehnyt juontonsa ja valinnut soitettavan musiikin. Aihe saattoi olla muusikon, säveltäjän tai sanoittajan merkkipäivä, kuolema, kuoleman vuosipäivä tai muu ajankohtainen aihe. Myös erilaiset yhtyeet ja muut kokoonpanot sekä myös kevyen musiikin erilaiset ilmiöt olivat aiheita, joista hän kehitteli joka toinen sunnuntai kuuntelijoita kiinnostavan ohjelman. Osansa saivat humppa, tango, rautalankamusiikki sekä Kipparikvartetti, Dallapé-orkesteri ja monet muut.

Hän toimi useissa viihde- ja musiikkialan järjestöissä erilaisissa luottamustehtävissä. Hänen kirjallisesta tuotannostaan mainittakoon teokset Malmstenista Marioniin (1979) ja Iskelmän kultainen kirja (1986), viimeksi mainittu yhdessä Peter von Baghin kanssa. Hän kirjoitti myös Helsingin Sanomiin viihdetaiteilijoiden merkkipäivähaastatteluja ja nekrologeja. Iskelmän kultaisesta kirjasta hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1987. Lisäksi hänelle myönnettiin Säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry:n Prix ELVIS –palkinto. Palkinto perustettiin 1991 annettavaksi vuosittain henkilölle tai taholle, jonka voidaan katsoa edistäneen kevyen musiikin asemaa suomalaisessa musiikkielämässä. Ilpo Hakasalo oli ensimmäinen palkinnon saaja vuonna 1991. Maarit Niiniluoto sai saman palkinnon vuonna 1996.

Vuonna 2002 Yleisradion ohjelmistossa toteutettiin mittavia uudistuksia, jolloin Hakasalo lopetti pitkän uransa radiossa ja jäi eläkkeelle. Hän jatkoi vielä joitakin vuosia luottamustehtäviään, mutta vähitellen hän katkaisi kaikki yhteydet ystäviinsä ja työtovereihinsa ja erakoitui täysin. Hän kuoli asunnossaan tammikuussa 2006. Ilpo Hakasalo löydettiin asunnostaan kuolleena 1. kesäkuuta 2006. Kuolinpäiväksi on väestötietoihin merkitty 5. tammikuuta 2006. Hakasalolla ei ollut lähiomaisia ja hänet siunattiin kesäkuussa 2006 hiljaisuudessa Hietaniemen uurnalehtoon.

Vuonna 2008 perustettiin Kullervo Linnan Säätiön yhteyteen Ilpo Hakasalo -palkinto. Se jaetaan säätiössä alusta asti vaikuttaneen Hakasalon perintövaroista. Palkinto on tunnustus populaarimusiikin aseman, arvostuksen ja tunnettuuden edistämistyöstä. Ensimmäisen palkinnon sai dosentti ja kulttuuritutkija Pekka Gronow.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nekrologi Helsingin Sanomissa 10. syyskuuta 2006 (kirjoittanut Maarit Niiniluoto)
  • Kuolinuutiset Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä 11. syyskuuta 2006

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]