Sininen viikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sininen viikko
Sininen viikko.jpg
Ohjaaja Matti Kassila
Käsikirjoittaja Matti Kassila
Perustuu Jarl Hemmerin novelliin "Den blå veckan" kokoelmasta Budskap (1928)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Matti Rautio
Kuvaaja Osmo Harkimo
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Matti Oravisto
Gunvor Sandkvist
Toivo Mäkelä
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 26. helmikuuta 1954
Kesto 79 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sininen viikko on Matti Kassilan ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1954. Käsikirjoitus perustuu Jarl Hemmerin novelliin "Den blå veckan" (novellikokoelmasta Budskap, 1928). Sitä pidetään yhtenä Kassilan parhaista ohjauksista[1].

Elokuva sai 1954 Jussi-palkinnot ohjauksesta ja kuvauksesta. Kassila kertoo tehneensä elokuvaa "enemmän selkäytimen jatkeella kuin selkeällä analyysillä".

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijöiden etsintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kassila koki aiheen itselleen vieraaksi ja pääsi siihen kiinni vasta pitkän pohtimisen jälkeen. Hänen oli vaikea tarttua Siniseen viikkoon; aiheen moraalisuus syyn ja seurauksen ankarine lakeineen oli Kassilalle vieras. Hän suomensi Hemmerin tekstin, jonka seurauksena tarina etääntyi alkuperäisestä ja muovautui elokuvaan sopivaksi. Matti Oraviston ohjaaja valitsi päähenkilöksi varhain, yhdessä miehet tekivät Uskosta psykososiaalisesti uskottavan. Myös Toivo "Topi" Mäkelän valinta Berteliksi selkeytyi pian. Siiriä oli vaikeampi löytää. Armi Kuusela? Hänelle ei sopinut, kihlauskin oli tulossa. Anneli Sauli? Kemin teatterin kaunotar lämmitti tuottaja Särkän, joka kuitenkin näki Saulin mieluummin Hilja, maitotyttönä. Lopulta rooliin valittiin Gunvor Sandkvist Svenska Teaternista. Eroottinen suomenruotsalainen kaunotar oli oiva valinta, etenkin kun ohjaaja mielsi Bertelin ja Siirin suomenruotsalaisiksi.

Kuvauspaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan järjestäjänä toimi Kullervo Kalske, jonka kanssa ohjaaja valitsi kuvauspaikoiksi Bromarvissa sijaitsevan Padvan niemen ja sikäläisen tanssilavan. Elokuvan alun tehdasympäristö löytyi Sunilasta, joka siihen aikaan kuului Karhulan kauppalaan. Veneiden matka Telttaniemeen kuvattiin kuitenkin Helsingin edustalla Humallahdessa ja Lauttasaaren selällä. Kuvaajaa oli Osmo Harkimo.

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaaja Kassila ja kuvaaja Harkimo viettivät kesäiset viikot Bromarvissa perheineen. Kassilan vaimo Aino Mantsas odotti perheen kolmatta lasta Taavia, ja Harkimon vaimo, Doris "Dudde" Harkimo odotti esikoista Harrya eli Hjallista. Gunvor Sandkvist oli kahden vaiheilla elokuvan alastonkohtausten suhteen. Hän suostui ja kieltäytyi vuorotellen. Jopa kemiallisia keinoja kokeiltiin.lähde? Alkoholin nauttiminen ei kuitenkaan tehnyt Sandkvistia suopeammaksi. Kuvausryhmä sen sijaan herätti paheksuntaa liiallisella alkoholin käytöllä.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On helteinen lauantai. Tehtaan pilli on soinut ja työntekijät vaihtavat vapaalle. Usko "Uke" Siltanen (Matti Oravisto) lähtee monien muiden tavoin viikonlopun viettoon Telttaniemen leirialueelle. Hän tapaa Siiri ja Bertel Forssin (Gunvor Sandkvist ja Toivo Mäkelä), pyytää Siiriä tanssiin, mutta Siiri kieltäytyy. Seuraavana päivänä Usko juopottelee ja päättää maanantain koittaessa olla menemättä töihin. Hän jää viikoksi Telttaniemeen. Sinne on jäänyt myös Siiri, ilman aviomiestään. Siiri ja Bertel ovat kenties päällisin puolin onnellisesti avioliitossa, mutta intohimo Uskon ja Siirin välillä johtaa aviorikokseen. Rakastavaisten sininen viikko päättyy seuraavaan viikonloppuun. Väkeä tulee jälleen Telttaniemeen, niin myös Bertel. Syntyy kolmiodraama, joka päättyy kohtalokkaaseen laukaukseen.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Gunvor Sandkvist  … Siiri Forss  
 Matti Oravisto  … Usko Siltanen, "Uke"  
 Toivo Mäkelä  … faktori Bertel Forss  
 Paavo Hukkinen  … Uskon 1. kaveri  
 Kauko Laurikainen  … Uskon 2. kaveri  
 Juhani Kumpulainen  … agitaattori  
 Kaarlo Saarnio  … järjestysmies  
 Leo Jokela  … Uskon 3. kaveri  
 Maija Routavuo  … 1. tyttö  
 Ulla Sandqvist  … 2. tyttö  
 Armas Jokio  … mies tanssilavalla  
 William Reunanen  … parturi  
 Eero Kilpi  … kultaseppä  
 Olavi Suominen  … miehet rannassa  
 Jukka Laurin  … miehet rannassa  
 Runar Tuurno  … Uskon 4. kaveri  
 Usko Kantola     
 Jorma Metsävainio     
 Eva Hellas  … tyttöjä tanssilavalla  
 Anu Kilpiö  … tyttöjä tanssilavalla  
 Annikki Linnoila  … tyttöjä tanssilavalla  
 Maija Routavuo  … 7. tyttö  
 Jukka Laurin  … miehet rannassa  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisestä viikosta sensuroitiin pätkiä, kun haluttiin "erottaa uinti nainnista". Alkuperäinen ikäraja oli 16 vuotta, ja vuoden 2001 lakimuutoksen jälkeenkin rajaksi määrättiin 15 vuotta. Elokuva esitettiin Rouenissa Ranskassa maaliskuussa 1989, jolloin sen suosio yllätti Matti Kassilan. Ohjaaja itsekin koki elokuvan aiempaa paremmaksi. Tyyli oli sangen eheä, mutta Kassilan mielestä kertojan äänen olisi voinut jättää pois.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sininen viikko sai tuoreeltaan enimmäkseen tylyjä arvosteluja, mutta eräät aikalaiskriitikot näkivät sen avauksena uudenlaiseen suomalaiseen elokuvakerrontaan. Jerker A. Eriksson piti elokuvaa sensaationa, sen muotoa harkittuna ja kuvatyyliä selkeänä.

Iltalehden Tuomas Riskala (2011) piti elokuvaa seksuaalista kuvastoa ja tunnetta tulvivana moraliteettina, joka huipentuu hätkähdyttävään katharsikseen. Riskalan mukaan teos on muodoltaan harkittu ja psykologisesti uskottava.[2]

2000-luvulla tv-esityksen yhteydessä elokuvaa luonnehdittiin yhdeksi Kassilan parhaista ohjauksista,[3] runolliseksi moraalin ja syyllisyyden tutkielmaksi,[4] sen tunnelmaa vahvaksi ja runolliseksi, kaiken kaikkiaan klassiseksi kokonaisuudeksi, josta puuttuvat amatöörimäiset kömpelyydet[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b AL: Sininen viikko, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 10/2013 sivu 25
  2. Tuomas Riskala: TV Elokuvat. Iltalehti, 1.7.2011, s. 49.
  3. AL: Sininen viikko, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 24/2013 sivu 5
  4. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 1.7.2011, sivu B 15