Siirry sisältöön

Aino Mantsas

Wikipediasta
Aino Mantsas
Mantsas vuonna 1942. Kuva: Pauli Jänis.
Mantsas vuonna 1942. Kuva: Pauli Jänis.
Henkilötiedot
Syntynyt29. marraskuuta 1922
Helsinki
Kuollut24. tammikuuta 1979 (56 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Puoliso Matti Kassila
(vih. 1948; ero. 1977)
Lapset Taavi Kassila
Näyttelijä
Merkittävät roolit Hilmanpäivät
Komisario Palmu -elokuvat
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Aino Kyllikki Kassila (o.s. Mantsas; 29. marraskuuta 1922 Helsinki – 24. tammikuuta 1979 Helsinki)[1] oli suomalainen näyttelijä. Hän työskenteli muun muassa Helsingin Kansanteatterissa sekä teki mieleenpainuvat sivuroolit Komisario Palmu -elokuvissa.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantsas harrasti nuoruudessaan kuvataidetta ja olisi halunnut pyrkiä Ateneumiin. Hänen isänsä sai kuitenkin puolipakolla hänet hakemaan Suomen Teatterikouluun, jonka ensimmäisellä kurssilla Mantsas opiskeli 1943–1945. Hänen kurssitovereitaan olivat muun muassa Ritva Arvelo, Ekke Hämäläinen ja Marja Korhonen. Ennen opintojaan Mantsas haki näyttämökokemusta jatkosodan rintamakiertueilta.[2]

Näyttelijänuran alussa Mantsaksella oli lyhyet kiinnitykset Kuopioon ja Lahteen, joista hän siirtyi Helsingin Kansanteatteriin. Kansanteatterissa Mantsaksen suuriin rooleihin kuului muun muassa nimiosa Jean-Paul Sartren näytelmässä Kunniallinen portto syksyllä 1948. Muita teatteritöitä oli esimerkiksi vaimon osa näytelmässä Lemmen oppituoli.[2] Mantsaksen teatteriura kääntyi laskuun Glory Leppäsen johtajakaudella. Naiset riitaantuivat heti Leppäsen aloitettua johtajantyönsä. Mantsas sai ainoastaan pieniä rooleja ja lopulta sanoi itsensä irti. 1950-luvun puolessa välissä hän oli kiinnitettynä Porin Teatteriin, jonka johtajana Matti Kassila tuolloin toimi. Porissa Mantsas näytteli muun muassa nimiosan Jean Anouilh’n näytelmässä Antigone. Porista Mantsas palasi melko pian puolisonsa mukana Helsinkiin.

Mantsas näytteli kaikkiaan yhdeksässä elokuvassa, tunnetuimpia lienevät postineidin osa Hilmanpäivissä sekä roolit kolmessa mustavalkoisessa Komisario Palmu -elokuvassa 1960-luvun alussa. Mantsas teki niin ikään sivuosat Kassilan ohjaamissa klassikkoelokuvissa Radio tekee murron ja Syntipukki. Vuonna 1961 hänellä oli Eeditin osa elokuvassa Kultainen vasikka. Rooli oli Mantsakselle tuttu, sillä hän oli näytellyt sitä teatterissa. Hän näytteli 1970-luvulla televisiossa ja suunnitteli puvustuksia ja lavastuksia muutamiin elokuviin.[2]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantsas oli vuosina 1948–1977 naimisissa ohjaaja Matti Kassilan kanssa. Liitosta syntyi tytär ja kolme poikaa,[3] joista Taavi Kassila on elokuvaohjaaja.[2]

Sairastuttuaan rintasyöpään Mantsas kieltäytyi leikkauksesta ja päätti turvautua luontaishoitoihin. Hän ei halunnut viettää viimeisiä hetkiään sairaalassa ja kuoli kotonaan. Hän kieltäytyi hautauksesta ja muistotilaisuudesta, joihin hänen poikansa saivat hänet kuitenkin suostuteltua. Kirjassaan Mustaa ja valkoista Matti Kassila luonnehtii entistä puolisoaan ”lahjakkaaksi, poikkeukselliseksi ihmiseksi, jonka oli vaikea sopeutua ympäröivään maailmaan”. Taiteellisen rehellisyyden suhteen Mantsas oli ehdottoman tinkimätön. lähde?

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näyttelijänä
Vuosi Elokuva Rooli
1948Ruusu ja kulkuriKiplie von Waldenburg
1951Radio tekee murrontarjoilijatar Tornin baarissa
1952Radio tulee hulluksiHouruniemen keskusneiti
1954Hilmanpäivätpostineiti
1957Syntipukkineuvoja
1960Komisario Palmun erehdysAlli Rygseck
1961Kultainen vasikkaEedit Honka
Kaasua, komisario Palmu!Iiri Salmia, oik. Irina Salmienkoff
Yllätyslahjaäiti
1962Tähdet kertovat, komisario PalmuAnnikka Vadenblick
1966Tuntematon kenraaliMarqurite
1971HautajaisetBertta
1973PolkkapariJohannan äiti

[2]

Lavastajana ja puvustajana
Vuosi Elokuva Tehtävä
1968Täällä Pohjantähden allapuvut
1971Aatamin puvussa... ja vähän Eevankinlavastukset, puvut
1972Haluan rakastaa Peterlavastus, Sannan koti
1973Pohjantähtipuvut

[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuolinilmoitus, Aino Kyllikki Kassila, Helsingin Sanomat, 1979, No 25, sivu 4, julkaistu 27.1.1979
  2. 1 2 3 4 5 6 7 Aino Mantsas Elonetissä. Viitattu 30.4.2017.
  3. ↑ Koskela, Hannu: Matti Kassila on kuollut: visioi Mannerheim-elokuvaa Apu. 14.12.2018. Viitattu 25.3.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aino Mantsas Wikimedia Commonsissa
  • Aino Mantsas Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Aino Mantsas Kassila (Hietaniemen hautausmaa, Helsinki, hauta-alue U 21-13-3 (alue 02, kortteli 21, rivi 13, paikka 00262)) Find a Grave.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aino_Mantsas&oldid=24192960”