Komisario Palmu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Komisario Palmu (koko nimeltään Frans J. Palmu) on päähenkilö Mika Waltarin rikosromaaneissa Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939), Komisario Palmun erehdys (1940) ja Tähdet kertovat, Komisario Palmu (1962). Palmu on kirjoissa noin 60-vuotias helsinkiläinen rikoskomisario. Hänen lähimmät työtoverinsa ovat ylietsivä Väinö Kokki ja teosten minä-kertoja, poliisimies Toivo Virta.

Matti Kassila ohjasi Waltarin kolme Palmu-romaania elokuviksi 1960-luvun alussa ja teki myöhemmin oman käsikirjoituksensa pohjalta vielä neljännen Palmu-elokuvan. Elokuvissa Palmua esittää näyttelijä Joel Rinne, Kokkia Leo Jokela ja Virtaa Matti Ranin.

Romaani Kuka murhasi rouva Skrofin? sai pohjoismaisen dekkaripalkinnon.[1] Tässä Palmu-sarjan esikoisessa tutkija Markku Envall on nähnyt teologisen merkitystason[2].

Suomen dekkariseura kiinnitti vuonna 2005 Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Rauhankatu 11 sijaitsevan asuinkerrostalon seinään muistolaatan, jossa lukee: ”Tässä talossa asui kotimaisen dekkarin klassikkohahmo komisario Palmu”. Palmun kotiosoitetta ei mainita Waltarin kirjoissa, mutta elokuvassa Kaasua, komisario Palmu! (1961) nähdään Palmun kotitalon porraskäytävä, jonka elokuvaharrastajat tunnistivat Rauhankatu 11:ksi.[3]

Palmu-kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Kassila kirjoitti Komisario Palmun erehdyksen käsikirjoituksen, ja elokuvan ensi-ilta oli syksyllä 1960. Heti sen jälkeen Suomen Filmiteollisuuden kilpailijaksi kohonnut Fennada-Filmi osti palkintoromaanin Kuka murhasi Rouva Skrofin? filmausoikeudet. Kassila houkuteltiin elokuvan ohjaajaksi, ja hän teki käsikirjoituksen yhdessä Kaarlo Nuorvalan kanssa. Romaanin alkuperäinen nimi muutettiin elokuvamaisemmaksi, ja Kaasua, komisario Palmu! valmistui seuraavana syksynä.

Kahden Palmu-elokuvan menestyksen vuoksi tuotantoyhtiö halusi tehdä aiheesta kolmannenkin elokuvan. Mika Waltarin Palmu-kirjat olivat ilmestyneet vuosina 1939 ja 1940, eikä niitä ollut enempää kuin nuo kaksi.

Ohjaaja ja tuottaja pyysivät Waltaria tekemään käsikirjoituksen uutta elokuvaa varten. Waltari myöntyi pyyntöön, ja kolmen viikon kuluttua hän soitti Kassilalle ja ilmoitti tehneensä tarinan romaanin muotoon. Niinpä kertomus ilmestyi sekä kirjana että elokuvana. Tähdet kertovat, komisario Palmu tuli markkinoille vuonna 1962. Waltari kertoi, että tämän kirjan ja siitä tehdyn elokuvan ansiosta hänen kauan kestänyt taiteellinen umpikujansa aukesi. Viimeiseksi jääneen suurromaanin Ihmiskunnan viholliset kirjoittaminen alkoikin sujua.[4]

Neljäskin Palmu-elokuva oli lähellä toteutumistaan vuonna 1963. Käsikirjoitus Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu valmistui, mutta työn toteutuminen kariutui vuosien 1963–1965 näyttelijälakkoon, eikä käsikirjoitusta toteutettu. Matti Kassila piti käsikirjoitusta myös hankalana sovittaa elokuvaksi, koska se sisälsi hänen mielestään paljon dialogia ja vähän tapahtumia.[1] Se saatetaan joskus julkaista kirjallisessa muodossa.

Suunnitteilla oli myös 'Komisario Palmu -sarja' televisioon, mutta sekin kaatui samaan lakkoon.

Waltarin henkilöhahmojen pariin palattiin vielä vuonna 1969, tällöin aivan uuden tarinan puitteissa. Elokuvan Vodkaa, komisario Palmu käsikirjoitus oli Matti Kassilan ja Georg Korkmanin, Waltarilla ei ollut enää mitään tekemistä tämän viimeisen elokuvan kanssa.

Palmu-elokuville on tyypillistä draaman ja komedian onnistunut yhdistäminen. Ne ovat myös suomalaisen elokuvahistorian ansioituneimpia Helsinki-kuvauksia, joissa Helsinkiä kaupunkina esitellään monipuolisesti, elävänä organismina ja ajoittain kantaaottavasti.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. s.438-444 ISBN 978-951-0-31137-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rajala 2008
  2. Markku Envall: Kahdeksan syytä lukea Mika Waltaria. KirjaIN, 2008, nro 2, s. 45.
  3. Komisario Palmun kuvauspaikkoja bongaillaan ahkerasti Helsingissä Yle 31.8.2014. Viitattu 18.12.2016.
  4. Matti Kassila: Mustaa ja valkoista, s. 218-219

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]