Rakas varkaani
| Rakas varkaani | |
|---|---|
Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | William Markus |
| Käsikirjoittaja | Walentin Chorell |
| Tuottaja | Toivo Särkkä |
| Säveltäjä | Toivo Kärki |
| Kuvaaja |
Pentti Unho Olavi Tuomi |
| Leikkaaja | Armas Vallasvuo |
| Lavastaja | Aarre Koivisto |
| Pääosat |
Pentti Siimes Elina Pohjanpää Armas Jokio Helmi Lehosti |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus SF Oy |
| Ensi-ilta | 1957 |
| Kesto | 75 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Rakas varkaani on William Markuksen ohjaama suomalainen komediaelokuva vuodelta 1957.
Elokuvassa varkaiden elämää tutkivan psykologian dosentti Leopold Tisdallin (Pentti Siimes) tyttöystävä on oikeasti kleptomaani Lissie (Elina Pohjanpää), joka houkuttelee Leopoldinkin alamaailmaan. Lissiellä on myös tyhmä apuri Kaaleppi (Armas Jokio). Elokuvan kuvauksissa vuonna 1956 Pentti Siimes ja Elina Pohjanpää menivät oikeasti naimisiin.
Elokuvan lopun ravintolakohtauksessa Kalastajatorpalla Olavi Virta esittää Toivo Kärjen säveltämän ja Reino Helismaan sanoittaman foxin Pieni nainen.[1]
Jo valmiiksi saatua elokuvaa jouduttiin vielä muuttamaan, sillä Elokuvatarkastamo olisi muuten langettanut sille moraaliongelmien vuoksi 30 prosentin rangaistusveroluokan. Ratkaisuksi ohjaaja lisäsi elokuvan loppuun kohtauksen, jossa Lissie ja Kaaleppi menevät vapaaehtoisesti vankilaan.[2]
Lissien suihkukohtauksessa Elina Pohjanpäällä on sijaisnäyttelijä.[2]
Elokuva kuvattiin Kaivopuistossa, Ullanlinnassa, Eirassa, Helsingin ydinkeskustan Stockmannilla, Kruununhaassa, Munkkiniemessä ja Hermannissa.[1]
Elokuvan televisioensi-ilta oli 29. marraskuuta vuonna 1964. Elokuva keräsi 1 290 000 katsojaa.[1]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aikalaiskriitikoilta elokuva sai paljon kiitosta, mutta katsojat eivät siitä innostuneet, vaan katsojamäärät jäivät vähäisiksi.[3][2]
Televisioesitysten yhteydessä julkaistussa kritiikissä elokuvaa sanottiin ilmavaksi hupailuksi, ja sitä pidettiin epäloogisuuksilla leikittelevyytensä vuoksi viehättävänäkin.[4] Käsikirjoitusta tosin eräs kriitikko pitää väkinäisenä, ja itse elokuvan pitävät hänen mukaansa pystyssä pääosien esittäjät.[5]
"Elokuvan tyyli muistuttaa hieman Chorellin Nukkekauppiasta. Repliikeissä ja eräissä pikku detaljeissa pilkahteli kirjailijan sekä ohjaajan terävä, tapahtumia psykologisen oikein tarkasteleva vekkulimainen silmä", huomautti Jukka Martinkari, Turun Sanomat 19.7.1957.[1]
"Vähäpätöisestä aiheesta on saatu hauskahko hulluttelu, jota ei ainakaan voida syyttää kotimaisen elokuvan perisynnistä - yrittämishalun puutteesta", arvioi Martti Savo, Kansan Uutiset 30.6.1957.[1]
"Rakas varkaani on tuore farssikomedia, jossa kaikki on oman väen keksintöä, mitään ei ole lainattu muilta, ei edes itseltä. Tämä omin joukoin - skenaristi Chorell, ohjaaja Markus, kuvaus Pentti Unho, lavastus Aarre Koivisto, musiikki Toivo Kärki, leikkaus Armas Vallasvuo - aikaansaatu nokkeluus se juuri huvittaa niin paljon että vaikka elokuva kokonaisuutena ajatellen on sekava ja siihen on jäänyt epäonnistuneitakin neronleimauksia, se herättää muistellessa pienen närkästyksen voittavaa suopeaa hymyilyä", luonnehti Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti 30.6.1957.[1]
Helsingn Sanomat arvioi helmikuussa vuonna 2020, että komedia ennakoi hupaisasti Alfred Hitchcockin seitsemän vuotta myöhemmin ilmestynyttä Marnie-elokuvaa.[6]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Pentti Siimes | … | dosentti Leopold Tisdall |
| Elina Pohjanpää | … | Lissie |
| Armas Jokio | … | Kaaleppi, Lissien apulainen |
| Helmi Lehosti | … | Madame Tisdall |
| Kullervo Kalske | … | Kasimir, poliisikonstaapeli |
| Heikki Savolainen | … | Jakob, Leopoldin kamaripalvelija |
| Walentin Chorell | … | kirjailija |
| Kyösti Erämaa | … | 1. herrasmies kadulla |
| Pentti Irjala | … | 2. herrasmies kadulla |
| Kale Teuronen | … | taksinkuljettaja |
| Nils Brandt | … | sulhanen |
| Reino Valkama | … | mies tavaratalon kahviossa |
| Sirkka Breider | … | tavaratalosta tuleva nainen |
| Martti Romppanen | … | 1. sanomalehtimies |
| Pirkko Karppi | … | sanomalehtinainen |
| Vilho Ruuskanen | … | sanomalehtimies |
| Tauno Söder | … | sanomalehtimies |
| Kauko Laurikainen | … | gangsteripomo |
| Maire Hyvönen | … | tarjoilijatar |
| Seppo Sariola | … | gangsteri |
| Kaarlo Wilska | … | gangsteri |
| Juhani Kumpulainen | … | Valkoisen hiiren isäntä |
| Eila Granberg | … | nainen saunassa |
| Varma Lahtinen | … | saunan kassanhoitaja |
| Kaarlo Hiltunen | … | hovimestari |
| Severi Seppänen | … | vanginvartija |
| Olavi Virta | … | laulusolisti |
| Erkki Valaste | … | rumpali |
| Mauno Maunola | … | basisti |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f William Markus, Walentin Chorell, Pentti Unho, Olavi Tuomi, Armas Vallasvuo, Björn Korander, Toivo Kärki, Aarre Koivisto, Pentti Taivainen, Fanny Cederberg, Leena Valkeala, Paavo Hukkinen, sivuosien esittäjiä tai avustajia:Irja Kuusla, Vili Lehosti, R. Tolvanen, M. Kuusla, N. Fagerström, B. Hermans, S. Hämäläinen, T. B. Janzon, M. Jokikallio, H. Kangas, A. Lehtonen, L. Liuskanto, S. Malinen, T. Mechlin, M. L. Miettinen, H. Pihlajaranta, E. Ramsay, G. Silfverberg, S. Sjöblom, S. Talvitie, A. Toivonen, K. Vakkilainen Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, Suomen Filmiteollisuus SF Oy, Europa Vision Oy, Finnkino Oy, T. J. Särkkä, Kauno Laine, Matti Silvantie, Alf Salin, Mikko Niskanen, Leila Wallenius, Maire Virkkunen, Jaakko Lätti, Mauno Kuusla, Yrjö Aaltonen, Nils Gustafsson, Enok Sikiö, Rauno Viheriälehto, Reino Helismaa, Olavi Virta, Osmo Lampinen, R. Veijalainen, M. Juurinen, Emil Rikkonen, P. Suninkoski, J. Homanen, Osmo Lindeman, E. Seppinen, Fritz Kilanto, Martti Pajanne, Mauno Maunola, Toivo Salovuori, Asser Sipilä, Uuno Koivu, Erkki Walaste, J. Lahti, Å. Isaksson, Tamara Dernjatin Muusikot: Pentti Tauro: Rakas varkaani. Finna, 1957. Teoksen verkkoversio Viitattu 21.4.2025.
- ↑ a b c Muut tiedot, Elonet.fi, 9.4.2013
- ↑ Aikalaisarviot, Elonet.fi, 9.4.2013
- ↑ Päivän elokuvia, Tv-maailma, 49/2011 sivu 21
- ↑ Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 14.12.2011, sivu D 11
- ↑ Televisioarvostelu | Kotimaisen Rakas varkaani -komedian asetelma ennakoi hupaisasti Hitchcockin myöhempää Marnie-elokuvaa Helsingin Sanomat. 25.2.2020. Viitattu 21.4.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rakas varkaani Elonet.