Elina Pohjanpää

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elina Pohjanpää
Elina Pohjanpää itsenäisyyspäivänä 1965.
Elina Pohjanpää itsenäisyyspäivänä 1965.
Henkilötiedot
Koko nimi Armi Elina Annikki Pohjanpää
Syntynyt 8. huhtikuuta 1933
Helsinki, Suomi
Kuollut 13. tammikuuta 1996 (62 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Puoliso Pentti Siimes (1956–1996)
Näyttelijä
Aktiivisena 1950–1996
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Armi Elina Annikki Pohjanpää (8. huhtikuuta 1933 Helsinki13. tammikuuta 1996 Helsinki)[1] oli suomalainen näyttelijä. Hän oli 1950- ja 60-luvuilla suosituimpia suomalaisia filmitähtiä ja esiintyi muun muassa Fennada-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa. Hän teki myös 40 vuotta kestäneen uran Helsingin kaupunginteatterissa.

Pohjanpää sai jo teini-ikäisenä ensimmäisen filmiroolinsa elokuvasta Amor hoi! vuonna 1950.[1] Hänen ensimmäinen teatterikiinnityksensä oli Kotkan kaupunginteatterissa 1952. Pohjanpään näyttelijänura jatkui hänen kuolemaansa asti. Hän oli vuodesta 1956 naimisissa näyttelijä Pentti Siimeksen kanssa,[2] ja heidän kolmesta tyttärestään Tarja Siimes ja Paula Siimes ovat myös näyttelijöitä.

Pohjanpää oli monipuolinen näyttelijä; hän oli paitsi naisellinen ja nokkela komedienne, myös taitava draamaroolien tulkitsija. Hänen elokuviaan ovat muun muassa komedia Rakas varkaani, väreissä kuvattu draamateos Juha, sotilasfarssi Tyttö lähtee kasarmiin ja rikoselokuva Komisario Palmun erehdys.

Pohjanpään ura ulottui myös musiikkiteatterin puolelle. Lisäksi hän oli tunnettu radioääni.[3]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanpään vanhemmat olivat kirjailija, hovioikeudenneuvos ja sotaylituomari Arvi Pohjanpää ja hammaslääkäri Lempi Vilhelmiina Ranttila.[2] Hänen setänsä oli runoilija Lauri Pohjanpää.

Teatteriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanpää aloitti näyttelijänä Kotkan kaupunginteatterissa vuonna 1952.[2] Siellä hän tapasi uraa aloittelevan tulevan aviomiehensä Pentti Siimeksen.[3] He avioituivat vuonna 1956,[2] ja liitto kesti Pohjanpään kuolemaan saakka. Perheeseen syntyi kolme tytärtä: Tarja Johanna (1957), Hanna-Mari (1960) ja Paula Susanna (1963),[2] joista ensimmäinen ja jälkimmäinen ovat näyttelijöitä.

Näyteltyään noin vuoden verran Kotkassa Pohjanpää aloitti pitkän teatteriuran Helsingissä, jossa hän oli kiinnitettynä Kansanteatteri-Työväenteatterin (vuodesta 1965 Helsingin kaupunginteatteri) näyttelijäkuntaan kuolemaansa saakka.[2]

Pohjanpään huomattavimpia näyttämörooleja ovat nimiosat näytelmissä Teurastamojen pyhä Johanna ja Bernarda Alban talo.[3] Hän näytteli myös muun muassa Anton Tšehovin Lokissa Irina Arkadinaa sekä Loppiaisaaton Violaa. Hänen viimeiseksi työkseen jäi Kissaleikki -näytelmän tarmokas Ezsi Orbán. Sen myötä hän ehti viettää uransa 40-vuotisjuhlia kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Uransa aikana Elina Pohjanpää näytteli kaikkiaan 111 teatteriroolissa.

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elina Pohjanpää ja perheen lapset vasemmalta lukien: Paula, Hanna-Mari ja Tarja vuonna 1965.

Pohjanpään ensimmäinen elokuvarooli oli 17-vuotiaana Tauno Palon ja Birgit Kronströmin tähdittämässä Amor hoi! -komediassa vuonna 1950. Hänen ensimmäinen pääosansa oli Larin-Kyöstin runoelmaan perustuvassa draamaelokuvassa Kuisma ja Helinä. Lyyrillisessä elokuvassa Pohjanpää esitti Sankolan ottotytärtä Helinää vastanäyttelijänään kasakkapäällikköä Kuismaa näytellyt Kalervo Nissilä. Ilmari Unhon ohjaamaa elokuvaa ei pidetty kummoisenakaan, mutta Pohjanpään suoritus nuorena vasta-alkajana sai kiitosta.[1]

Sen jälkeen Pohjanpää näytteli päärooleja sekä draamaelokuvissa, kuten ensimmäisessä suomalaisessa värielokuvassa Juha, että komedioissa, muun muassa Rakas varkaani -elokuvassa.[3] Hänen tunnetuin roolinsa lienee neuvokas vuorineuvoksen tytär Irma Vanne suomi-filmin klassikossa Komisario Palmun erehdys. Pohjanpään elokuvaura hiljeni 1960-luvun näyttelijälakon myötä. Hän teki viimeisen pääosatehtävänsä avioliittokomediassa Olin nahjuksen vaimo vuonna 1961. Arvostelijat pitivät Pohjanpään suoritusta elokuvan parhaana.

Pohjanpää näytteli kaikkiaan 28 elokuvassa. 1950- ja 1960-luvuilla hän teki monipuolisia päärooleja, myöhemmin lähinnä sivuosia äiteinä tai vaimoina. Pohjanpää oli Elokuva-Aitta -aikakauslehden äänestyksessä suosituin suomalainen elokuvanäyttelijätär vuosina 1957–1960.

Vuoden 1967 jälkeen Pohjanpään elokuvauralla seurasi yli kymmenen vuoden tauko. 1980-luvulla hän palasi vielä vuosiksi elokuviin. Teatterinäyttämöllä Pohjanpäätä nähtiin jatkuvasti. Hän näytteli myös televisiossa, muun muassa sarjoissa Koivuharju (1977–1978) ja Rakastan, rakastan (1988).

1990-luvun alussa Pohjanpää nähtiin everstinna Tossavaisena neljässä Vääpeli Körmy -elokuvassa, joissa eversti Tossavaista esitti hänen miehensä Pentti Siimes. Pohjanpää näytteli usein samoissa elokuvatuotannoissa puolisonsa kanssa.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanpää oli kärsinyt pitkään kielivaivoista, ja 1994 hänellä diagnosoitiin suusyöpä. Leikkauksesta huolimatta sairaus ei hellittänyt ja heikensi Pohjanpään nopeasti.[4] Hän kuoli 62-vuotiaana Helsingin kirurgisessa sairaalassa 13. tammikuuta 1996 kielestä alkunsa saaneeseen syöpään.[3]

Teatterirooleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanpään näyttämörooleja olivat muun muassa[5][6]:

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1950 Amor hoi! tyttökoululainen
1951 Kuisma ja Helinä Helinä
1953 Sillankorvan emäntä Johanna Sillankorva
1954 Kasarmin tytär Irmeli Autere
1955 Villi Pohjola Karin Turkka
Näkemiin Helena Päivi Junkkeri
Isän vanha ja uusi Kaarina Pekanpää
1956 Tyttö lähtee kasarmiin Hertta Vuori
Juha Marja
1957 Risti ja liekki Henrikin nuorikko
Rakas varkaani Lissie
1958 Verta käsissämme Astrid Bergas
Kulkurin masurkka Barbara
Asessorin naishuolet Aino Pakkola
1960 Komisario Palmun erehdys Irma Vanne

Vuosi Elokuva Rooli
1961 Olin nahjuksen vaimo Liisa Kaski
1967 Elokuva jalostavasta rakkaudesta Inga, Netsajevin vaimo
1982 Vainajan vaivat Sylvi Rapila
1984 Niskavuori Saima Niskavuori
1986 Näkemiin, hyvästi Eeva Valve
Liian iso keikka Koistisen vaimo
1987 Elvis kissan jäljillä lehdenjakaja
1990 Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva everstinna Tossavainen
1991 Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet
Iskelmäprinssi Martin täti
1992 Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät everstinna Tossavainen
1994 Vääpeli Körmy – taisteluni
1995 Suloinen myrkynkeittäjä Linnea Ravaska
1996 Tie naisen sydämeen Anttilan äiti

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ikimuistoinen: Elina Pohjanpää Yle Vintti. Yleisradio Oy. Viitattu 7.3.2013.
  2. a b c d e f Kuka kukin on 1978 Runeberg-projekti. Otava. Viitattu 7.3.2013.
  3. a b c d e Kajava, Jukka: Elina Pohjanpää (muistokirjoitus, arkistolinkki) Helsingin Sanomat. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 7.3.2013.
  4. Aunila, Seija: Pentti Siimes citypapin vieraana Yle Elävä Arkisto. 8.9.2009 (päivitetty 22.11.2011). Yleisradio Oy. Viitattu 7.3.2013.
  5. http://www.hkt.fi/pdf/hkt_esitysluettelo.pdf
  6. Elina Pohjanpää Elonetissä 7.3.2014. Viitattu 17.3.2017