Birgit Kronström

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Birgit Kronström

Birgit Kronström (21. helmikuuta 1905 Helsinki29. heinäkuuta 1979 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Varsinaisen päivätyönsä Kronström teki näyttämöllä erilaisissa musikaaleissa ja muissa laulukappaleissa komediennena. Lisäksi hänellä oli useita elokuvatehtäviä, joista useimmat olivat niin ikään komediallisia. Äidinkieleltään ruotsinkielinen Kronström teki näyttämöuraa paitsi Suomessa, myös Ruotsissa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttämöura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birgit Kronström opiskeli nuoruudessaan Konservatoriossa laulajaksi ja näyttämötaiteita Svenska Teaternskolanissa. Lapsuudessaan hän oli opiskellut tanssitaidetta Maggie Gripenbergin johdolla.[1] Kronströmille annettiin jo opiskeluajan alussa merkittäviä näyttämötehtäviä. Hänen ensimmäinen operettiroolinsa oli subrettiosa Hawaijin kukassa.[1] Varsinaisen taiteellisen läpimurtonsa Kronström teki komediassa Nästan gifta.[2] Näytellessään operetissa Nainen, joka tietää mitä tahtoo, hän ystävystyi Zarah Leanderin kanssa, joka vieraili kyseisessä kappaleessa.[3]

Kronström näytteli Svenska Teaternissa vuosina 1932–1963. Väliin mahtui muutaman vuoden tauko.[2] Vuonna 1936 Kronström vieraili Ruotsissa ja jäi sinne neljäksi vuodeksi. Hänet kiinnitettiin tukholmalaiseen operettiteatteri Oscarsiin. Hän saavutti merkittäviä taiteellisia voittoja komediatehtävissä ja sai runsaasti julkisuutta ruotsalaisessa lehdistössä.[4] Kronström vieraili myös Norjan teattereissa. Hän palasi Suomeen vuonna 1940.[5]

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birgit Kronströmin elokuvat ovat lähes poikkeuksetta musiikkipitoisia komedioita. Ensimmäinen elokuvarooli oli Suomi-Filmin vuoden 1932 elokuvassa Olenko minä tullut haaremiin Joel Rinteen ja Kaisu Leppäsen kanssa. Tätä seurasi 1934 Risto Orkon ohjaama Minä ja ministeri, niin ikään Joel Rinteen kanssa. Vuonna 1938, jälleen Orkon ohjauksessa, Kronström nähtiin naispääosassa elokuvassa Markan tähden. Uuno Laakso, Kullervo Kalske ja Irma Seikkula olivat muissa päätehtävissä. Kriitikoiden mielestä elokuva onnistui ennen kaikkea Kronströmin ansiosta.[6]

Toisen maailmansodan aikana Kronströmin filmitehtäviä olivat räiskyvänpirteät roolit muun muassa elokuvissa Poretta, Onnellinen ministeri ja Avioliittoyhtiö, joista kaksi viimeistä Tauno Palon kanssa. 1940-luvun lopussa elokuvatyöt jäivät taka-alalle. Vuonna 1949 Kronströmillä oli sivurooli yläluokan naisena elokuvassa Katupeilin takana. 1950-luvulla Kronström nähtiin vielä kahdessa suomalaisessa elokuvassa, jotka olivat musikaalinen komedia Amor hoi! – vastanäyttelijänä jälleen Tauno Palo – ja draamateos Morsiusseppele. Hänen viimeinen valkokangasroolinsa oli ruotsalaisessa elokuvassa Flickan i frack vuonna 1956.

Levylaulajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvasävelmistä Kronströmin levyttäminä parhaiten tunnettaneen Katupoikien laulu, Itke en lemmen tähden, Amor hoi ja Samppanjakuhertelua. Hän ikuisti kaikkiaan kahdeksan suomenkielistä kappaletta ja yhden ruotsinkielisen levypuolen.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birgit Kronström avioitui oopperalaulaja Björn Forsellin (1915−1975) kanssa vuonna 1938; liitto päättyi eroon 1943. Kronströmin ja Forsellin poika Johnny Forsell oli 1960-luvun alussa tunnettu iskelmälaulaja. Kronströmin toinen puoliso (1944−1953) oli oopperalaulaja, näyttelijä ja laulupedagogi Ture Ara.

Birgit Kronström kuoli 74-vuotiaana heinäkuussa 1979. Hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Markan tähden / Päin onnen rantaa (Columbia DY 187, 1938)
  • Shampanjakuhertelua (Odeon A 228611, 1942) Tauno Palon kanssa
  • Pikku Annikki (Odeon A 228645, 1942)
  • Hetkinen rakkautta (Odeon A 228660, 1942) Tauno Palon kanssa
  • Säg de med en rumba (Columbia DY 379, 1942)
  • Itke en lemmen tähden (Columbia DY 385, 1942)
  • Katupoikien laulu (Columbia DY 387, 1942)
  • Amor hoi (Leijona T 0502, 1950)

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Martin, Pertti Niemi & Ilona Tainio: Suomen teatterit ja teatterintekijät, Tammi, 1974
  • Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, WSOY, 2004
  • Suomen kansallisfilmografia 1–4, VAPK 1990
  • Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, Otava, 1986

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ihanat naiset kankaalla, sivu 224
  2. a b http://pomus.net/001818
  3. Ihanat naiset kankaalla, sivu 226
  4. Ihanat naiset kankaalla, sivut 225 ja 226
  5. Ihanat naiset kankaalla, sivu 228
  6. Ihanat naiset kankaalla, sivu 227

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]