Birgit Kronström

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Birgit Kronström
Birgit Kronström
Birgit Kronström
Syntymäaika 21. helmikuuta 1905
Syntymäpaikka Helsinki
Aktiivisena 1931–1963
Kuolinaika 29. heinäkuuta 1979 (74 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki
Ammatti näyttelijä, laulaja
Puoliso Björn Forsell (1938–1943)
Ture Ara (1944–1953)
Lapset Johnny Forsell
Agneta Ara
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Birgit Kronström (21. helmikuuta 1905 Helsinki29. heinäkuuta 1979 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hän tuli kuuluisaksi sota-ajan tummana ja räiskyvänpirteänä elokuvakomediennena. Kronström aloitti uransa 1930-luvun alussa ja kasvoi suureen suosioon sodan aikaisten flapper-rooliensa myötä.

Varsinaisen päivätyönsä Kronström teki Ruotsalaisen teatterin näyttämöllä erilaisissa musikaaleissa ja komediakappaleissa. Hän teki myös kaikkiaan 12 suomalaista elokuvaa, joista useimmat olivat niin ikään komediallisia. Kronström tulkitsi elokuvissa usein raisuja, räväkkäluonteisia ja taiteellisesti lahjakkaita naishahmoja. Äidinkieleltään ruotsinkielinen Kronström teki näyttämöuraa paitsi Suomessa, myös Ruotsissa.

Kronström teki myös tunnetuksi useita klassikoksi muodostuneita iskelmälauluja; näitä olivat muun muassa ”Itke en lemmen tähden” ja ”Katupoikien laulu”.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttämöura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birgit Kronström opiskeli nuoruudessaan Konservatoriossa laulajaksi sekä näyttämötaiteita Svenska Teaterns Elevskolanissa. Lapsuudessaan hän oli opiskellut tanssitaidetta Maggie Gripenbergin johdolla. Konservatoriossa hän suoritti pianistin loppututkinnon, aikomuksenaan ryhtyä soitonopettajaksi.[1][2]

Kronström oli opiskellut Tukholmassa lausuntaa Maria Schildknechtin opissa ja antoi myös Helsingissä lausuntaesityksiä. Uuden Suomen kriitikko Huugo Jalkanen totesi arvostelussaan Kronströmin sopivan myös teatterinäyttämölle. Arvio sai Kronströmin pohtimaan asiaa ja hän ilmoittautui Svenska Teaternin oppilaskouluun. Hän sai kiinnityksen vuonna 1931, ja sai jo opiskeluajan alussa merkittäviä näyttämötehtäviä. Hänen ensimmäinen operettiroolinsa oli subrettiosa Havaijin kukassa, joka edellytti myös tanssitaitoa.[1] Varsinaisen taiteellisen läpimurtonsa Kronström teki komediassa Nästan gifta.[3] Näytellessään operetissa Nainen, joka tietää mitä tahtoo, hän ystävystyi Zarah Leanderin kanssa, joka vieraili kyseisessä kappaleessa. Kronström esiintyi uransa alkuvuosina myös vakavissa rooleissa, kuten August Strindbergin draamoissa, mutta hänen ominta alaansa olivat komediat ja operetit. Kronströmin ura Ruotsalaisessa teatterissa kesti vuoteen 1963 asti. Väliin mahtui muutaman vuoden tauko.[3]

Vuonna 1936 Kronström vieraili Ruotsissa ja jäikin sinne neljäksi vuodeksi. Hänet kiinnitettiin tukholmalaiseen operettiteatteri Oscarsiin. Hän saavutti merkittäviä taiteellisia voittoja komediatehtävissä ja sai runsaasti julkisuutta ruotsalaisessa lehdistössä.[4] Kronström vieraili myös Norjan teattereissa.[5]

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birgit Kronströmin elokuvat ovat lähes poikkeuksetta musiikkipitoisia komedioita. Hän aloitti elokuvauransa Suomi-Filmissä varhaisen äänielokuvan aikaan. Ensimmäinen filmiosa oli musiikkioppilas Helvi Heinonen vuoden 1932 komediassa Olenko minä tullut haaremiin, jossa hän näytteli Joel Rinteen ja Kaisu Leppäsen kanssa. Elokuva tehtiin mykkänä ja sen repliikit jälkiäänitettiin. Koska Kronströmin puheessa kuului tuolloin vielä vieras korostus, toinen henkilö sai esittää hänen repliikkinsä. Seuraavaksi Kronström näytteli 1934 Risto Orkon ohjaamassa elokuvassa Minä ja ministeri, niin ikään Joel Rinteen kanssa. Hän oli aloittanut suomen kielen opinnot ja sai tässä elokuvassa käyttää omaa ääntään. Vuonna 1938, jälleen Orkon ohjauksessa, Kronström nähtiin naispääosassa elokuvassa Markan tähden. Uuno Laakso, Kullervo Kalske ja Irma Seikkula olivat muissa päätehtävissä. Arkipäivisin Kronström kuvasi elokuvaa Suomessa ja lensi viikonlopuiksi takaisin Tukholmaan, missä hänellä oli esiintymisiä Folkparkenissa. Kriitikoiden mielestä elokuva onnistui ennen kaikkea Kronströmin ansiosta.[6] Markan tähden teki Kronströmistä filmitähden. Räiskyvän olemuksensa takia lehdistö alkoi kutsua häntä elokuvien ”paprikatytöksi”. Kronström muutti takaisin Suomeen välirauhan aikaan vuonna 1940.

Vuonna 1941 Kronström siirtyi SF:lle ja hänen filmitehtäviään olivat tutut räiskyvänpirteät roolit muun muassa elokuvissa Onnellinen ministeri ja Avioliittoyhtiö. Hänen vastanäyttelijänsä kummassakin oli Tauno Palo. 1940-luvun loppua kohden elokuvatyöt jäivät taka-alalle. Vuonna 1949 Kronströmillä oli sivurooli yläluokan naisena elokuvassa Katupeilin takana. 1950-luvulla Kronström nähtiin vielä kahdessa suomalaisessa elokuvassa, jotka olivat musikaalinen komedia Amor hoi! – jälleen Palon kanssa – ja draamateos Morsiusseppele. Hänen viimeinen valkokangasroolinsa oli ruotsalaisessa elokuvassa Flickan i frack vuonna 1956.

Levylaulajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvasävelmistä Kronströmin levyttäminä parhaiten tunnettaneen ”Katupoikien laulu”, ”Itke en lemmen tähden”, ”Amor hoi” ja ”Shampanjakuhertelua”. Hän ikuisti kaikkiaan kahdeksan suomenkielistä kappaletta ja yhden ruotsinkielisen levypuolen. Kronströmin Onnellisessa ministerissä esittämä ”Katupoikien laulu” soi aikoinaan koko kansan huulilla ja kappaleesta on myöhemmin tullut ikivihreä iskelmä.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birgit Kronström vuonna 1963.

Birgit Kronström avioitui oopperalaulaja Björn Forsellin (1915−1975) kanssa vuonna 1938; liitto päättyi eroon 1943. Heille syntyi 1939 poika Johnny Forsell, josta tuli 1960-luvun alussa tunnettu iskelmälaulaja. Kronströmin toinen puoliso oli oopperalaulaja, näyttelijä ja laulupedagogi Ture Ara. Pari oli avioliitossa 1944–1953. Kronströmin ja Aran tytär Agneta Ara (s. 1945) on suomenruotsalainen kirjailija.

Näyttelijänuransa päätyttyä Kronström toimi Helsingissä yrittäjänä ja perusti vuonna 1959 ravintolan nimeltä Grill Bigi, joka oli toiminnassa aina 1980-luvulle asti.

Kronström kuoli 74-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden jälkeen 29. heinäkuuta 1979, samana päivänä kuin entinen puolisonsa Ture Ara. Hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Markan tähden / Päin onnen rantaa” (Columbia DY 187, 1938)
  • ”Shampanjakuhertelua” (Odeon A 228611, 1942) Tauno Palon kanssa
  • ”Pikku Annikki” (Odeon A 228645, 1942)
  • ”Hetkinen rakkautta” (Odeon A 228660, 1942) Tauno Palon kanssa
  • ”Säg de med en rumba” (Columbia DY 379, 1942)
  • Itke en lemmen tähden” (Columbia DY 385, 1942)
  • Katupoikien laulu” (Columbia DY 387, 1942)
  • ”Amor hoi” (Leijona T 0502, 1950)

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Elokuvan nimi Rooli
1932 Olenko minä tullut haaremiin! Helvi Heinonen
1934 Minä ja ministeri Virva, tanssijatar
1938 Markan tähden muotipiirtäjä Irmeli Majuri
1940 Eulalia-täti rouva Jaatsi, Eulalia-täti
1941 Poretta eli Keisarin uudet pisteet konttoristi Jutta Laakso
Onnellinen ministeri Margit Helleheimo alias ”Baby Peggy” alias Manta Mutikainen
1942 Avioliittoyhtiö Hilkka Palo alias Salo
1943 Hevoshuijari Verotshka, Vireniuksen rakastajatar
1948 Irmeli, seitsentoistavuotias maisteri Ruut Svanberg
1949 Katupeilin takana Sonja Brandt, ent. Wulff
1950 Amor hoi! maisteri Tuula Vihervo alias laulajatar Irina Meller
1954 Morsiusseppele madame Kraemer

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Martin, Pertti Niemi & Ilona Tainio: Suomen teatterit ja teatterintekijät, Tammi, 1974
  • Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, WSOY, 2004
  • Suomen kansallisfilmografia 1–4, VAPK 1990
  • Peter von Bagh & Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, Otava, 1986

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ihanat naiset kankaalla, sivu 224
  2. Ihanat naiset kankaalla, sivu 226
  3. a b http://pomus.net/001818
  4. Ihanat naiset kankaalla, sivut 225 ja 226
  5. Ihanat naiset kankaalla, sivu 228
  6. Ihanat naiset kankaalla, sivu 227

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]