Ilmari Unho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilmari Unho
Ilmari Unho.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt22. lokakuuta 1906
Uusikaupunki
Kuollut3. huhtikuuta 1961 (54 vuotta)
Pori
Ammatti näyttelijä, käsikirjoittaja, teatterinjohtaja, elokuva- ja teatteriohjaaja
Ohjaaja
Taiteilijanimet Leo Lavi (pseudonyymi)
U. R. Kalmari (pseudonyymi)
Tunnetuimmat ohjaukset ”Minä elän”
Ruusu ja kulkuri
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kaino Ilmari Unho (22. lokakuuta 1906 Uusikaupunki3. huhtikuuta 1961 Pori) oli suomalainen elokuvaohjaaja. Näyttelijänä uransa aloittanut Unho ryhtyi myöhemmin elokuvaohjaajaksi. Unho kirjoitti myös näytelmiä, joiden pohjalta syntyi elokuvakäsikirjoituksia. Ohjaajan ura ylsi vuodesta 1938 vuoteen 1953[1], jolloin Suomi-Filmi supisti tuotantoaan.

Ilmari Unho kuuluu suomalaisen elokuvan suurmieshistorioinnin keskeisiin tekijöihin. Kansallispoliittisista vivahde-eroista kertoo luultavasti se, ettei Unho (ja tuottaja Risto Orko) valinnut kohteeksi ”ruotsalais-germaanisina” pitämiään suurmiehiä, joita olisi J. L. Runebergin ja Fredrik Paciuksen tavoin useita. Heidän sijaansa Unho valitsi kohteikseen kirjailija Aleksis Kiven ja oopperalaulaja Abraham Ojanperän.

Unhon merkittävimmät elokuvaohjaukset olivat ”Minä elän” (1946), joka kertoo Aleksis Kivestä, sekä Ruusu ja kulkuri (1948), joka kertoo oopperalaulaja Abraham Ojanperästä. Hän ohjasi yhteensä 26 elokuvaa vuosina 1939–1953[2]. Hän myös osallistui lähes aina elokuviensa käsikirjoittamiseen. Hän teki käsikirjoituksia myös Hannu Lemiselle (Valkoiset ruusut, Vieras mies), T. J. Särkälle (1918 – mies ja hänen omatuntonsa) ja Valentin Vaalalle (Nummisuutarit).

Unho oli entinen IKL-aktiivi. Sen vuoksi elokuvassa 1918 – mies ja hänen omatuntonsa häntä ei mainita käsikirjoituksen tekijänä.[3] Syyksi on esitetty myös Unhon asemaa Suomi-Filmin ohjaajana.[4] Unhon ohjaus Härmästä poikia kymmenen (1950) kuvastaa uudenlaista suhdetta Venäjään.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unhon teatteriura alkoi avustajana Kansallisteatterissa Helsingissä vuonna 1922. Hänet kiinnitettiin samaan teatteriin näyttelijäksi Suomen Näyttämöopiston suoritettuaan. Vuodet 1931–1932 Unho johti Rovaniemen Näyttämöä ja oli sen jälkeen näyttelijänä ja johtajana Porin Teatterissa ja Viipurin Kaupunginteatterissa. Viipurissa hän oli myös IKL:n lehden Karjalan Suunnan vastaavana toimittajana. Unho myös näytteli neljässä mykkäelokuvassa.[2]

Vuonna 1937 Unho aloitti Suomi-Filmi Oy:ssä käsikirjoittajana (muun muassa Jääkärin morsian). Kesällä 1939 hänestä tuli yhtiön neljäs ohjaaja (muut olivat Risto Orko, Valentin Vaala ja Orvo Saarikivi). Unho Suomi-Filmissä ohjaamat 26 elokuvaa edustivat hyvin erilaisia tyylilajeja: joukossa oli sotilasfarsseja, draamaelokuvia, maalaismelodraamoja, epookkielokuvia, jännityselokuvia ja elämäkertaelokuvia.[2]

Orkon työsuhde Suomi-Filmiin katkesi vuonna 1953, mutta hän oli vielä 1957 käsikirjoittamassa yhtiön elokuvia Nummisuutarit ja Vieras mies sekä Suomen Filmiteollisuuden elokuvaa 1918 – mies ja hänen omatuntonsa. Vuoteen 1956 saakka hän oli perustamansa Kouluteatteri-kiertuenäyttämön johtajana ja sen jälkeen Porin Teatterin johtajana kuolemaansa saakka.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unho oli naimisissa näyttelijä Kaisu Leppäsen kanssa vuosina 1927–1930 ja vuodesta 1935 lähtien näyttelijä Salli Karunan kanssa. Karuna ja Unho saivat kolme lasta; Kari (1939), Turo (1943) ja Matti (1945). Ilmari Unho on haudattu Honkanummen hautausmaalle Vantaalle.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsikirjoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannu Salmi: "IKL:n ja Suomi-Filmin yhdysmies. Ilmari Unho puolueaktiivina ja elokuvaohjaajana". Artikkeli julkaistu: Turun Historiallinen Arkisto 47. Toim.: Timo Soikkanen. 1992.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Unho Ilmari, Yle
  2. a b c d Kari Uusitalo: Ilmari Unho Elonet. Viitattu 11.8.2022.
  3. Petri Uusitalo, Sotaa ei ole, pro gradu, 2006, sivu 64, viitattu 15.6.2012
  4. Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 15.6.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]